Vau.
Oikeasti, ihan ensimmäinen fic? Vau! Ensimmäiseksi ficiksi tämä on aivan upea, hieno, mielenkiintoinen. Idea on kiva, samoin toteutus. Teksti soljuu hyvin eteenpäin, ei töksähtele tai pudota matkastaan. Suomeksi sanottuna hyvin onnistunut siis.
Sallin itselleni viimeisen katsauksen tuon silmiin, niihin syvän petollisiin kuiluihin, joihin olin ollut niin palavasti rakastunut.
Tässä kohdassa on jotain hämäävää ja se johtuu tuosta "tuon silmiin" - ilmauksesta. Minkä silmiin? Niihin pojan silmiinkö? Itse olisin ehkä käyttenyt tuon-sanan tilalla sanaa pojan tai niihin, koska ne olisivat tuossa yhteydessä helpommin ymmärrettäviä. Ja silmien kuvaaminen petollisen syviksi kuiluiksi on aika paljon käytetty, kliseinen ilmaisu, mutta eihän me välitetä sellaisista? :3
"Minä avasin silmäni kerran, mutta sinä petit minut. Avaan silmäni toistamiseen. Katso syvälle niiden taa. Näethän, että sydämeni väri on kultaa."
Tämä kohta oli se, joka iski ja lujaa iskikin. Ei riitä enää edes sanat kertomaan, kuinka paljon tähän tykästyin. Odotin oikeasti jotain kliseistä "Rakastan sinua"-tyylistä viimeistä lausetta, mutta yllätyin iloisesti, kun en saanutkaan sellaista vastaani. Tässä kohdassa saatoin aistia puhujan pahan olon, sen tunteen, kun tietää, että toinen ei loppujen lopuksi ollutkaan sellainen kuin miksi tätä oli aluksi luullut. Mieleeni heräsi tästä muuten myös kysymys: Mistä sydämen kultainen väri oikein kertoo? Yritin miettiä ja pohtia tätä, mutten löytänyt siihen sopivaa vastausta, joka olisi tyydyttänyt minut. :/
Kiitos kaunis! : )
~ Herkku.