Jäi solisevat puut ja kuningasnaakka, K11, Luna/George, ficlet-sarja, 6/? 30.9

[Seidig]

Nimi: Jäi solisevat puut ja kuningasnaakka
Kirjoittaja: Seidig
Beta: -
Paritus: Luna/George
Genre: Drama, romance, fluff, AU
Ikäraja: K11   
Varoitukset: Jotain seksinsuuntaista mahdollisesti
Disclaimer: Rowling omistaa kaiken tunnistettavissa olevan
Summary: ”Minä olen Luna”, hän vastasi ja taivutti päätään taakse niin, että hiukset ulottuivat melkein sääriin. ”Minä pidän verenpunaisesta, ruosteenpunaisesta ja varsinkin synninpunaisesta.”
A/N: Sain idean tähän istuskellessani mummolan viereisellä puron yli menevällä sillalla, lol. Alun perin tämän piti olla originaali, sitten ajattelin että Luna/OMC, mutta sittenkin George näköjään. Pidän tästä ideasta aika paljon, oikeastaan tämän piti olla pitkä oneshotti tai kaksiosainen, mutta omasta mielestäni toimii paremmin näin ficletteinä. :> Ikärajan kanssa oli ongelmia, mutta ehkä tämä menee tällä.
AU koska tämä tapahtuu ihan normaalimaailmassa, elikkä Luna ja George ovat vain jästejä.

1. Synninpunainen

Minä näin hänet ensi kerran puron ylitse menevällä vanhalla sillalla. Hänellä oli valkoiset hiukset, takkuiset, ja niiden päällä kudottu violettikukallinen pipo. Hame peitti polvet hänen istuessaan sillankaiteella ja katsellessaan ruskalehtien törmäilemistä kiviin vaahdossa.
Se, miksi jäin siihen hänen kanssaan, on itsellenikin arvoitus.

”Sinulla on synninpunaiset hiukset”, hän sanoi ensisanoikseen, hänen pilvensiniset silmänsä katsoivat minua kiinnostuneesti ja minä kurtistin kulmiani.
”En minä nyt niin syntinen ole.”

Hän nauroi pulppuilevasti, iloisesti ja hänen helmenvalkoiset hampaansa vilkkuivat kirsikkahuulien välissä. Tuuli puhalsi muutaman hiuksen hänen suuhunsa, ja niin myös minun. Minä syljin synninpunaiset suortuvat pois suustani.

”Minä olen George”, esittäydyin hetken hiljaisuuden kuluttua. Puro pauhasi ja minä rapsutin valkoista, halkeilevaa maalia pois kaiteesta.

”Minä olen Luna”, hän vastasi ja taivutti päätään taakse niin, että hiukset ulottuivat melkein sääriin. ”Minä pidän verenpunaisesta, ruosteenpunaisesta ja varsinkin synninpunaisesta.”

***

[Vlad]

Hejssan!

Tällä oli sen verran kutkutteleva ja hauska otsikko, että sieppasin tämän Kommenttikampanjasta. Lune/George (tai ylipäänsä 2. sukupolvi) on itselleni vieraampaa aluetta ja mukavuusalueen ulkopuolella.

Tämä oli kuitenkin hyvin kaunis, jollain mystisellä tavalla. Tykkäsin aivan valtavasti joistain sanavalinnoista, kuten synninpunainen ja pilvensininen (näistä etenkin jälkimmäinen on nerokas! Pilvensininen! yleensähän pilvet taitavat olla valkoisia ja siniset pilvet ovat yleensä niitä synkkiä kavereita) Toisaalta taas tämä oli näin lyhyt teksti ja näitä pieniä kivoja värejä oli siellä aika paljon ja vähän tuli sellainen mielikuva, että tämä teksti hukkuu niihin. Joskus on ihan hyvä käyttää yksinkertaista väriä kuvaavaa sanaa. Mutta joo, vähän kahdenvaiheilla sen suhteen pidinkö runsaasta erikoisten värisanojen käytöstä vai en. Taisin kuitenkin pitää, koska hihkuin ensimmäisten kohdalla sen verran kovaa.

Tykkäsin tässä ficissä erityisesti Georgesta tämän rapsuttaessa valkoista maalia pois sillankaiteesta samalla kun esittäytyy. Luna olikin aikalailla niin lunamainen kuin vain voi olla ja kaksikko oli oikein suloinen yhdessä. Voisin vain hihittää ja huokailla koko loppupäivän.

Kiitos siis oikein ihanasta lukukokemuksesta!

[Seidig]

Vlad, kiitos kovasti kommentista ja huippua että pidit. Toivottavasti noita värisanoja ei kuitenkaan ollut liikaa, mutta tykkään niistä itse ihan hirmuisesti :>

Laitan nyt samalla uuden osan koska oon kirjoittanut näitä ainakin seitsemänteen asti.

2. Simpukantuoksu

Siitä lähtien hän oli sillalla aina kun poljin siitä ohi aamulla ja palasin iltapäivällä. Hän istui aina sillankaiteella paitsi kerran, jolloin hänen hiustensa latvat kastuivat veteen, ja minä pelkäsin että niin nenänpääkin. Hän oli kyykyssä puron varrella ja kertoi haistavansa makean veden, kivet, hiekan ja ehkä vähän simpukoitakin.

”Sinulla on pisamiakin, sinä et pääse taivaaseen”, Luna totesi silloin kaksi päivää ensitapaamisen jälkeen. Minä vedin tuulitakkini tiukemmin kiinni, jottei hän näkisi punaista paitaani. ”Mutta sinun ei kannata uskoa sitä.”
Nyökyttelin ja teeskentelin katselevani tiheää kuusikkoa jonkin matkan päässä. Oikeasti minä vilkuilin häntä aina kun hänen silmänsä vältti.

Minusta tuntui, että hän huomasi, mutta päätin olla välittämättä siitä.

”Tule huomeniltana katsomaan täysikuuta, silloin on ihmissusiakin, ja keijuja”, Luna pyysi juuri, ennen kuin olin lähdössä.
”Minä en välttämättä halua tavata ihmissusia”, torjuin vaikka oikeasti olisin tapellut ihmissuden kanssa, jotta olisin saanut viettää illan hänen kanssaan. Ehkä minua pelotti.

”No, katsellaan sitten vain keijuja”, hän lupasi kirkkaasti ja minua hymyilytti. Minä poljin natisevalla pyörälläni pois pää täynnä simpukoidentuoksua ja odotin huomisiltaa.

***

[Fiorella]

Voi kuinka herttaisia ficlettejä kohtaamisista. Toivon, että innostut jatkamaankin tätä tarinaa, minun mieleeni olisi lukea näistä kahdesta pidemminkin. Luna on suosikkihahmojani ja niin myös Weasleyn perhe.

Pidän kuvailevista ilmaisuista ja värisanoista, mutta synninpunainen tuli ehkä mainittua hieman liian moneen kertaan noin lyhyen tekstin aikana, peräti viidesti jos otsikko ja summary lasketaan mukaan.

Oli jännä ajatus, että nämä kaksi kohtaisivatkin jästeinä eivätkä sinänsä omina itsenään. Mutta toisaalta se antaa tilaa uudenlaisille tapahtumille, ei hullumpaa.

Mielenkiinnolla odotan, tuleeko näitä vielä minkä verran lisää.

[Seidig]

Fiorella, kiitosta kiitosta! Totta muuten tuo synninpunainen -juttu... No, eipä voi enää mitää. Toivottavasti samanlaista toistoa ei ole tulevaisuudessa :>

Laitanpa uuden osan nyt sitten.

3. Keijuja

Poljin märkää asvalttitietä pitkin sillalle, oli kosteaa ja sumuista. Hiukset tulivat silmille ja minä huidoin niitä koko ajan pois edestä.
Näin jo kaukaa Lunan valkoisen hameen ja hiukset, hän istui sillankaiteella ja heilutteli jalkojaan ilmassa. Kiihdytin vauhtiani, väistin kissaa joka juoksi tien ylitse ja miltei lensin sarvien ylitse jarruttaessani sillan luona. Lätäköstä roiskui mustaa vettä farkkujen lahkeille.

Hän katsoi minuun ja kallisti päätään. Pimeässä tuntui melkein kuin hän olisi ollut unta ja hohtanut helmiäistä. Jokin höyhenentapainen kutitti vatsanpohjaani ja minä tervehdin häntä ehkä hiukan hermostuneesti.

Metsään päästyämme hän istutti minut mättäälle, minä huomautin ensin että siinähän kastuu. Hän käski minun olla hiljaa ja katsoa taivaalle.
”Keijuja”, hän kuiskasi merkitsevästi. Vihertävään taittavat valopallot leijuivat ilmassa ja puiden katveissa, minä olisin kutsunut niitä tulikärpäsiksi mutta päätin kuvitella niistä keijuja. Se oli kauniimpaa.

Luna hypähteli ihastuneena paikallaan, täysikuun sininen valo teki hänestä vielä enemmän unenomaisen ja minä tärisin vähän. Varvut kahisivat maantasolla, saattoi kuulla myös keijujen melkein äänettömän surinan.

”Ne ovat kauniita”, Luna huokaisi sumuun kietoutuneena ja minulla ei ollut tarpeeksi rohkeutta sanoakseni, että hän oli yhtä kaunis, kauniimpikin.

***

[Daran]

Heippa! Luin tuon ekan osan heti kun sen olit tänne laittanut, ja rehellisesti sanottuna oli mielestäni hiukan töksähtelevä (no, ehkä se punainen-juttu ja Luna ei jotenkaan ollut ihan luonteva siinä), mutta koska paritus on niin ihana, luin toisenkin. Ja se olikin jo huomattavasti parempi Ja tää viimeinen, voi ei, niin kaunis... En oikein osaa mitään järkevää siitä sanoa, mutta siis luen jos jatkat (joten jatkathan, kiitos joohan?)

[Seidig]

Daran, heippa heippa ja kiitos kovasti kommentista! Saatat tosiaan olla oikeassa tuossa, että Luna ei ollut oikein luonteva ekassa fikletissä. Toivottavasti asia on korjaantunut/korjaantuu :> Joo, vielä kerran kiitos, tässä tulee lisää !

4. Katoaminen

Lee Jordan istui tarakalla minun kiemurrellessani tietä pitkin. Fred polki vieressä ja haukkui minua suhariksi, en osannut edes tiellä pysyä. Minä käskin hänen olla hiljaa.
Oikeasti en osannut keskittyä siihen, mistä he juttelivat. Luna pyöri päässä, ehkä minua vähän pelottikin Leen ja Fredin reaktio. He ovat molemmat kuin veljiä, Fred kirjaimellisesti, minä toistelin mielessäni.  He eivät naura.

Silta oli tyhjä, kun me saavuimme sille. Minä kurtistin kulmiani, pysäytin pyörän keskelle siltaa vain katsellakseni hetken ympärilleni.
”Mikä sinulle nyt”, Lee tiukkasi tarakalta ja tökki minua selkään. Fredkin näytti kummastuneelta.

En sanonut mitään, polkaisin pyörän uudelleen liikkeelle. Se nitisi ja natisi, välissä tuntui kuin se olisi hajonnut alla.

Minä palasin illalla, mutta Luna ei ollut siellä silloinkaan. Istuin sillalla ja heittelin kiviä puroon, kuuntelin sen solinaa ja suhinaa ja odotin, että hän saapuisi paikalle.

Odotin turhaan sinä iltana.

***

[Orenji]

Otsikko houkutteli minutkin lukemaan, koska erottui niin kivasti edukseen. Parituskin sopii oikein hyvin, koska Luna ja Weasleyt ovat niin ihania hahmoja, että miksi niitä ei voisi paritta yhteen ja saada kaikesta kaksin verroin parempaa.  Ylipäätään kaikki ficletit on olleet tähän saakka hyviä, mutta itse pidin eniten numero kolmesta ja yhdestä. Kirjotat mukavan sujuvasti ja käytät vähän erikoisempia ja persoonallisempia ilmauksia, kuin mitä yleensä. Vähän oli toistamisen makua jossain kohdin, mutta sitä on hankala huomata, koska olen ihastunut vallan kamalasti hienoihin ilmaisuihin mitä tuolta tekstin seasta löytyy. ^^
Esimerkkinä juurikin tuo 'synninpunainen' ja 'simpukoidentuoksu'. Niin oivaltavia ja hauskoja!

En nyt lähde kovin hienosti spekuloimaan mitään sen pitempiä, koska en tiedä mitä voisi vielä sanoa. Tähän saakka olen pitänyt ihan jokaisesta ja kirjoittele ihmeessä lisää, kun ehdit ja julkaise enemmänkin.

[Seidig]

ansku1, jee, kiitos kovasti ihanasta kommentista ja mukavaa että tykkäsit! Lupaan kirjoitella lisääkin :>

Tässä sitten seuraava taas.

5. Kuningasnaakka ja hänen hovinsa

”Minulla oli kiireitä”, kuittasi Luna syytökseni siitä, että hän oli jättänyt tulematta sillalle. ”Olin katsomassa kolibreja. Niiden ääntely on kaunista tähän aikaan vuodesta.” Olisin halunnut huomauttaa, että täällä ei ollut kolibreja, mutta Lunalle mikä tahansa oli mahdollista.

Jätin asian siihen ja me kävelimme kylälle. Läts, läts, sanoivat Lunan kumisaappaat. Hän astui tahallaan aina lätäkköön ja nauroi kuin pikkulapsi veden roiskuessa ympäriinsä.

”Katso”, hän kehotti ja osoitti hoikalla sormellaan kirkontornia. Parvi naakkoja kiersi ristiä, huusi ja kirkui. ”Kuningasnaakka, se istuu ristin päällä”, hän jatkoi ja minä nyökyttelin. Me siirryimme istumaan kivisille ja kylmille kirkonportaille. Ihmisiä virtasi ohitse koskena, puheensorina oli kuohuntaa.

”Naakoillakin on kuningas”, Luna palasi aiheeseen. ”Johtaja. Muut kiertävät sitä, ja ruokkivat.” Minä en osannut sanoa mitään, tutkiskelin koppakuoriaista, jonka siivissä oli hopeisia laikkuja. Ne olivat samanväriset kuin Lunan silmät reunoilta.
Luna jatkoi naakoista puhumista ja minä kuuntelin sitä ja niiden kirkumista ristin ympärillä. Siinä oli jotain juhlallista, kuningasnaakassa ja hänen hovissaan.

***

[Orenji]

Tulenpas heti kommentoimaan, kun tuo sattui niin hyvin tuosta ilmestymään puoli tuntia sitten.   Kuningasnaakan saapumista odottelin kaikessa rauhassa, koska mä arvasin, että se sieltä tulee, kun on kerran otsikossakin mainittu. En pettynyt tähänkään ficlettiin.

Ajattelin, että Lunalle oli sattunut jotain, kun se ei ollut sillalla, mutta olisi pitänyt arvata. Kolibreja tietenkin, mitä muutakaan?
Tähän väliin hymyilyttävä kohta:
Hän astui tahallaan aina lätäkköön ja nauroi kuin pikkulapsi veden roiskuessa ympäriinsä. Lätäköissä hyppiminen on hauskaa. ^^

Paikan vaihdoskin oli mukavaa vaihtelua sillan kaiteella istuskelulle. Mihinkään liittymättömästi, minkä ikäisiä George ja Luna on? Niin, siis jästimaailma oli kuin toiselta planeetalta, koska olen kuvitellut kaksikon aivan erilaiseen satumaailmaan. Kirkko tuntui sopivalta paikalta kuningasnaakoillekin.

Järkevä kommentti taas, mutta pakko oli jotain sanoa.

[Seidig]

Ansku1, kolibreja toki  Mukavaa että tykkäsit taas. Ajattelin Georgen ja Lunan olevan noin 15-16, mutta miettikää itse jos ei kelpaa :> Kiitos kommentista taas!

Lisää lisää.

6. Palkinto

Seitsemäntenä päivänä me istuskelimme taas metsässä.
”Et kai sinä ole kertonut kenellekään minusta?” Luna kysyi yllättäen, hänen ääntään peitti huolestuneisuus. Minä sohin maata märällä tikulla, siitä jäi kämmeneen kai pihkaa ja jotain ruskeaa.
”En”, vastasin totuudenmukaisesti. ”Saanko minä?”

Hän kurtisti vaaleita kulmiaan, pudisti päätään. Hiukset heilahtivat sen verran että niiden piparmintuntuoksu tulvi sisälleni. Olisin halunnut kysyä miksi, mutten kehdannut – hän piirteli märällä sormenpäällään kuvioita kiveen ja näytti mietteliäältä.

Pian hän kohotti sumean katseensa ja kohdisti sen vastapäätä olevaan vanhaan pihlajaan. Sen lehdet olivat punaisia ja keltaisia, lehtivihreästä ei ollut jälkeäkään jäljellä.
”Mitä minä saan jos kiipeän tuon latvaan?” hän kysyi leikkisä hymy huulillaan. Minä värähdin.
”Katsotaan sitten.”

Luna lähti kiipeämään, ketterästi kuin orava, oksalta toiselle, rasahdus kaikui avarassa metsässä kun oksa katkesi jalan alta. Ei hän silti pudonnut.

Minä kiipesin hänen perässään enkä välittänyt farkkujeni sotkeentumisesta. Luna istui korkeimmalla oksalla, potkiskeli toisella jalallaan jotain muuta oksaa. Istahdin hänen vierelleen.
”Mitä minä saan?”

En vastannut, tuijottelin maata, revin irti muutamia lehtiä. Ne olivat kuin värikäs sade leijaillessaan maata kohden.
Lunan huulet olivat samanväriset kuin punaisimmat lehdet, ajattelematta enempää tartuin hänen olkapäästään ja painoin omani niille. Ne maistuivatkin ruskalle, kirpeälle ja sateiselle, ja hänen untuvaiset hiuksensa kutittelivat minun kasvojani.
Lunan sormet tarrasivat takkiini.

Hän horjahti, mutta minä pidin kiinni enkä antanut hänen tippua.

Mitä tämä on, mietin puristaessani silmäni kiinni muulta maailmalta. Mitä tämä on?

***

[Orenji]

Täällä taas! 
Tässä palasessa sitten edistyttiin näiden suhteen kanssa vähän enemmänkin ja itselleenkin selkiytyi vähän. Luna oli edelleenkin ihanan lunamainen, mutta George on vähän turhan vaisu, vaikka on silläkin taatusti herkempikin puoli. Kirjoissa kaksoset kun on niin kovaäänisiä, että Georgen hiljaisuus hämmentää. Kirjoittajan valtuudet on silti sulla, että en ala valittamaan liikaa.

Taas huomaan yhteneväisyyksiä Lunan kanssa, lätäköissä hyppimisen lisäksi myös puussa kiipeily! Sekin on oikein mukavaa. ^^
Mitä tämä on, mietin puristaessani silmäni kiinni muulta maailmalta. Mitä tämä on? Ei tuo paritus nyt erityisen yllättävä ollut, mutta oli se silti söpö. Niin, ja ajattelin näitä kahta noin neljäntoista ikäisiksi tai vanhemmiksi, että aikalailla kohdalleen meni. Lisää vaan!

[Alise-Mary]

Luoja miten suloista. Tykkäsin Georgesta erityisesti, vaikken yleensä sitämieltä olekkaan.
Kuten sanoin, suloista.

[AngelWithAShotgun]

Et oo tosissas, tää on aivan ihana! Nopiaa vaa jatkoa :3

[onkonälkä]

Kommenttipakettihaaste tervehtii! *Kuvittele suuri punainen rusetti tähän*

Jostain syystä ensimmäisen pätkän alussa kuvittelin olevan talvi, ja ruskalehdet yllättivät minut. Se sopii kuitenkin paremmin, kun kuitenkin punaisesta on kyse. Ihana tuo keskustelunaloitus, pakko myöntää, ja pidän synninpunaisen käsitteestä. Koko tekstin otsikko on myös mielenkiintoinen, ja veti avaamaan koko topan

Jotenkin hyvin Lunaa, istua sillankaiteella päivät pitkät, eikä koskaan kyllästyä.Simpukantuoksu ei vaikuta kyllä mitenkään miellyttävältä, tulee mieleen vain sellainen kalan ja meren haju, mutta ehkä Luna pitää siitä. Ihana tuo, että kutsuu toisen katsomaan keijuja, ja tuo, että se toinen tappelisi ihmissutta vastaan saadakseen viettää iltaa toisen kanssa.

Kolmannen ficletin alusta sain heti sellaisen kuvan, että Luna olisi itsekin keiju, ja kieltämättä se sopisi Lunalle. Kuvailusta pidin tässä enemmän kuin aiemmissa, jotenkin niin taianomaista, vaikka nämä jästeinä tapaavatkin. Ihana kappale! Luna on niin oma itsensä, mutta tykkäisin ehkä enemmän, jos tässä olisi joku muu Weasleyn veljeksistä. Georgea on vaikea kuvitella noin vakavaksi ja ehkä vähän runolliseksi.

Lunan poissaolo neljännessä ficletissä vahvisti tuota keiju-vaikutelmaa tosi paljon! Ihana, että tässä on mukana kuitenkin enemmän hahmoja, kaikki jästeinä, kuin vain Luna ja George, tekee tästä paljon aidomman, ja nuo kaikki Fredin kommentit ja natisevat pyörät ja muut ovat tosi kivoja, ihan arkisia yksityiskohtia muuten niin taianomaisessa tekstissä.

mutta Lunalle mikä tahansa oli mahdollista.

Niin totta !! Ihana huomio! Hauska myös tuo Lunan lapsekas kumisaapastelu.

OOOOOI! Miten suloinen suudelma! En voi lopettaa hymyilemistä, niin täydellinen ! Onko Luna keiju? Onko ? Tuokin, ettei hänestä saa kertoa, vahvistaa sitä mielikuvaa. Ihana ihana teksti, jään varmasti seurailemaan, mikäli jatkat tätä vielä. Sulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa, ja saat jästimaailmastakin ihan taianomaisen kuuloisen. Kiitos tästä, ihan hirveästi!