Menkää jo!
Mikseivät nuo idiootit vie jo Grangeria pois täältä? Kuolonsyöjät etenevät koko ajan juuri siihen suuntaan missä me olemme ja nuo kaksi typerystä, Potter ja Weasley, kinastelevat mieluummin minun kanssani kuin vievät ihanan pikku Grangerin turvaan.
kirjoittaja: jaina
ikäraja:S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
genre: drama, pieni romance, one-shot
paritus: Draco(/Hermione)
©: en omista HP-maailmaa enkä hahmoja. Muutama ficin hahmojen repliikeistä on suoraan Liekehtivä Pikari-kirjasta (s. 131) / I do not own the HP world nor it's characters. A few lines of this fic (said by Harry, Ron, Hermione and Draco) are directly from the Goblet of Fire-book (p. 131)
&: Minkä takia Draco otti niin sydänasiakseen sen, että Hermionen pitää päästä pois leirintäalueelta Huispauksen maailmanmestaruuskisoissa? Jos Dracolle olisi ollut ihan sama, niin tuskin se olisi moneen otteeseen siitä kolmikolle metsikössä maininnut. Tämä sijoittuu siis Liekehtivään Pikariin. Dramione! ♥
Tässä siis Draco vähän niin kuin pitää Hermionesta, muttei tajua sitä itsekään vaan se tulee ihan alitajunnasta.
Tulta. Ihmisten kauhistuneita huutoja. Huppupäisiä hahmoja jonoittain.
Katselin ympärilläni olevaa näkyä kyllästyneenä, mutta silti hieman varautuneena. Totta kai tiesin, ettei kukaan koskisi minuun isäni vuoksi, mutten halunnut tulla loukatuksi ihmisten hurjan tönimisen vuoksi. Nojasin isoon puunrunkoon ja katselin taivaalle. Oli jo pimeää – taivas oli tumma ja näytti siltä, että pian ukkostaisi. Ilmakin oli sellainen – hieman ahdistunut ja jännittynyt.
Vekslasin mustan takkini vetoketjulla ja huokaisin. Tämä oli ihan typerää. Minun täytyisi seistä tässä kuin idiootti ja odottaa, että isä tai äiti tulisi ja hakisi minut pois. ”Pysy tässä näin, me tulemme kohta” ja ”jos tulee jokin tilanne, puhalla tätä pilliä ja ilmiinnyn heti”, äiti oli sanonut. Taskussani tosiaan oli pieni, läpinäkyvä pilli, johon minun täytyisi puhaltaa, mikäli tilanne olisi liian riskialtis. Pillistä ei kuulunut ääntä, mutta se lähetti viestin äidille ja isälle. Pidin sitä hieman typeränä, mutta tässä tilanteessa se oli hyvä.
Laitoin käsivarteni puuskaan ja yritin rentoutua. Minulla oli kaikki okei, mutta joillakin muilla ei.
Kuulin yhtäkkiä hyvin läheltä nuoren miehen kiljaisun. Kurtistin kulmiani ja katselin pusikkoon päin. Ihmisten taikasauvojen ja pienten tulipalojen valossa näin punaisen pään ja pyöräytin silmiäni. ”Kompastuin juuriin”, Weasley kivahti ja näin hänen nousevan jaloilleen. Mustatukkainen poika, joka tietysti oli Harry Potter, ilmestyi paikalle ja heidän perässään käveli Hermione. Purin hieman huultani mutta yritin näyttää mahdollisimman ivalliselta ja rennolta. Minua itse asiassa kiukutti hieman. Mitä helvettiä Granger teki täällä? Eikö hänen pitäisi olla ensimmäisten joukossa pakenemassa kuolonsyöjiltä? Eivätkö Potter ja Weasley osanneet ajatella ollenkaan?
”No, jos on noin isot jalat, kompastuu väkisinkin”, sanoin hitaasti ajatusteni kanssa ja virnuilin Weasleylle. Kolmikko huomasi minut.
”Painu sinä äitisi kohtuun tai syö pääsi, Malfoy”, Ron hurjistui. Tuhahdin. Weasley se kun keksi uusia loukkauksia sen sijaan kuin olisi vienyt ihanan pikkutyttöystävänsä turvaan.
”Siisti kieltäsi, Weasley”, sanoin häijysti. ”Eikös teidän kannata jo kipittää kauemmas? Ette kai te tahdo, että ne huomaa tuon?” sihahdin ja nyökkäsin Hermionea päin. Sanojani vahvisti juuri silloin kuuluva pamaus, joka oli peräisin kuolonsyöjien sauvoista. Hermione katsoi minua hieman uhittelevasti. Minua nauratti. ”Ne jahtaa jästejä, Granger”, sanoin painokkaasti ja toivoin kolmikon tajuavan tilanteen. He näyttivät kuitenkin tietämättömiltä ja tunsin vihan lisääntyvän. ”Tekeekö sinun mieli esitellä pöksyjä ilmassa? Sillä jos tekee, niin jää odottamaan… Ne tulee tännepäin ja siitäpähän saadaan hyvä naurunaihe”, lisäsin virnuillen.
En tietenkään voinut ilmaista oikeita tunteitani – niitä, joissa ajattelen, että tarttuisin kohta itse Grangeria kädestä ja vetäisin hänet mukanani turvaan, jos nuo kaksi idioottia eivät sitä kykenisi edes huomaamaan.
”Hermione on noita”, Potter ärähti ja katsoi minua.
”Miten vain Potter tahtoo”, virnuilin ja katsoin häntä hieman painokkaasti. Herätys, idiootti. ”Jos sinä luulet, etteivät ne tunnista kuraveristä, pysy aloillasi.” Lähtekää nyt heti.
”Varo puheitasi!” Ron huudahti. Pyöräytin silmiäni. Siinä me olimme, juttelemassa toisillemme kun kuolonsyöjät vain lähestyivät koko ajan.
”Älä välitä, Ron”, Hermione sanoi heti ja tarttui Weasleytä käsivarresta. Kohotin kulmiani mutta siistin nopeasti kasvoni takaisin virnistävään ilmeeseeni. Metsästä kuului pamaus, tällä kertaa paljon lähempää. He olivat siis oikeasti tulossa, ja Granger seisoi edelleen edessäni. ”Säikkyvätpä jotkut helposti”, huokaisin ja viittasin pamauksesta syntyneisiin kiljahduksiin. ”Isukkinne varmaan yrittää pelastaa jästit.”
”Omat vanhempasi ovat varmaan naamioiden takana”, Harry sanoi yhä suuttuneempana. Käänsin kasvoni häneen ja hymyilin hieman.
”Tuskinpa sinulle kertoisin”, sanoin.
Hermione huokaisi ärähtäen ja katsoi nopeasti taakseen. Ehkä hän ottikin sanani todesta. En ihmetellyt sitä. ”Äh, tulkaa jo”, tyttö sanoi ja katsoi minua inhoten. Purin huultani. Minähän olin vain varoittanut häntä. Ei olisi ollut pakko tehdä niin. Olisin voinut vain antaa olla ja odottaa, että kuolonsyöjät tulevat ja vievät hänet. En tietenkään halunnut sitä. ”Mennään etsimään toiset”, Hermione lisäsi vielä.
”Pidä tukkapehkosi matalana”, virnuilin ja tunsin suurta iloa katsellessani kuinka he miettivät mihin päin lähtisivät. Hermione vilkaisi minua nopeasti ja iskin hänelle ivallisesti silmää.
”Mennään jo”, Hermione mumisi pojille ja käänsi kasvonsa pois minusta. Hymyilin itsekseni katsellessani kuinka he lähtivät metsän siimeksiin. Pojat tajusivat viimein vihjailuni, sillä huomasin Weasleyn ohjaavaan Hermionea selästä ja Potterin vilkuilevan ympärilleen huolestuneena.
Mutristin hieman huuliani ja oikaisin itseni. Taskussani oleva pilli oli juuri värissyt, eli oli aika palata takaisin telttaan. Aloin kävellä metsän siimeksiin eri suuntaan kuin äskeinen kolmikko.
Olisin niin halunnut seurata heitä.
draco ♥