”Jos sua kiinnostais lähteä vaikka kävelylle tuonne kevätilmaan?” Sam sanoi epävarmasti ja rykäisi. Hitto. Johanna oli niin söpö.Kirjoittaja: jaina
Ikäraja: k11
Genre: fluffy, one-shot
Paritus: Sam/Johanna
©: miun tekstipätkä, älä koske! / mine, do not touch!
&: inspiraatio on kiitosta söpön ja hassun Sam & Brittany (ja pojan nimi tuli sopivasti juuri tuon Samin nimestä, hih!)
kuvan. Fluffy
ei ole se minun genreni, kun olen tottunut draamailemaan ja kirjoittamaan romantiikkaa (drama queen, tiedetään...), mutta nyt teki mieli kirjoittii pikkuinen, keväinen one-shot ja vieläpä fluffyinen sellainen! Toivottavasti onnistuin kirjoittamaan silti ihan kivan tekstipätkän.
Teksti osallistuu Originaali10 #2-haasteeseen sanalla "lämpö".
♥ ♥ ♥ ♥
Sam tunsi käsiensä tärisevän. Uskaltaisiko hän tehdä sen? Tietysti hänellä oli ollut kokemusta ulos pyytämisestä, mutta Johanna oli eri juttu. Johanna oli niin hymyilevä, hauska ja kohtelias. Johannan kauniit, vaaleat hiukset näyttivät niin terveiltä auringon, joka teki pikkuhiljaa tuloaan lämmittävillä säteillään, loistaessa niihin. Johannan syvänsiniset silmät olivat sellaiset, joita Sam olisi voinut tuijottaa vaikka koko päivän. Johannan ryhti oli ihailtava ja hänen kasvonsa niin kauniit.
Samia hymyilytti hänen ajatellessa Johannaa ja mahanpohjassa kutkutti. Hän tunsi olonsa 15-vuotiaaksi teinipojaksi, vaikka ikää alkoi olla kohta 20 vuotta.
Hän työskenteli samassa kahvilassa Johannan kanssa ja he jutustelivat usein keskenään. Aluksi Johanna oli ollut hieman vaitonainen, mutta juttuun päästessään kaksikko oli jäänyt useita kertoja vielä puoleksi tunniksi keskustelemaan työpäivän jälkeenkin. Johanna piti samanlaisista jutuista kuin hän – sarjakuvista, urheilusta ja Simpsoneista.
Sam vilkaisi nopeasti peiliin ja huokaisi hiljaa. Hän yritti hieman korjailla lyhyttä, vaaleaa tukkaansa. Hänen vihreät silmänsä eivät olleet enää yhtä väsyneet kuin eilen – hän oli nukkunut sillä viikolla niin vähän, sillä moni yö oli mennyt iltalukion läksyjen kanssa.
Sam korjasi vielä sinipunaista ruutupaitaansa ja rykäisi kurkkuaan. Johanna pääsisi jälleen hänen kanssaan samaan aikaan töistä. Hän aikoisi pyytää Johannaa ulos.
”Hei, Johanna”, Sam huudahti, kun Johanna liittyi hänen seuraansa takahuoneeseen. Johanna hymyili leveästi ja hymy ylettyi syvänsinisiin silmiin asti. Sam jäi aluksi tuijottamaan häntä ja tunsi halua potkaista itseään tahdittomuudesta.
”Joo”, Johanna virnisti ja riisui työntekijän liivinsä. Sam oli jo tavallisissa vaatteissaan ja pakannut urheilukassinsakin.
”Mitä sä teet tän jälkeen?” Sam kysyi hieman epämääräisesti ja puri alahuultaan. Hän tunsi pienen lämmön – jännityksestä – nousevan poskilleen.
”En mitään ihmeellistä”, Johanna vastasi hieman kiinnostuneennäköisenä ja alkoi pakata käsilaukkuaan. Hän avasi korkean ponihäntänsä ja päästi hiuksensa valloilleen. Sam tuijotti häntä tytön heilauttaessa pariin kertaan tukkaansa.
Hitto.
”Mä ajattelin, että”, Sam aloitti hieman epävarmasti ja rykäisi. Johanna kääntyi katsomaan häntä haroen tuuheita hiuksiaan, ”että jos sulla ei oo mitään, niin kiinnostaisko sua lähteä vaikka… vaikka kävelylle tai jotain? Kun tuolla on niin hyvä ilma.”
Johanna näytti yllättyneeltä ja Sam jo ehti toivoa, että olisi muotoillut asian vähän järkevämmin. Hän oli luultavasti kuulostanut täydeltä idiootilta, mikä ei tosin olisi ollut ensimmäinen kerta. Hän oli ollut peruskoulussa se, joka oli riisunut paitansa kesken matikan kokeen ja aloittanut villin tanssimyräkän auditoriossa kavereidensa kanssa.
”No siis”, Johanna sanoi hämillään ja hymyili pienesti. Sam tunsi sydämensä hakkaavan hieman nopeampaa kuin yleensä ja sormetkin tuntuivat kovin hassuilta. ”Kyllähän se käy. Aurinko näyttää paistavan niin nätisti.”
Sam oli voinut vaikka laulaa ilosta.
He lähtivät ulos parkkipaikalle, mutta Sam ei kävellyt autonsa luo. Sen sijaan he suuntasivat keskustaan ja kävelivät alatorille lähelle Koskikeskusta. Aurinko paistoi, vaikka säteet eivät tietenkään tulleet yhtä korkealta kuin kesäisin. Lunta oli vielä paljon, mutta asfaltit olivat täyttyneet loskasta. Sam siristi silmiään auringonvalon iskiessä hänen kasvoilleen. Satama oli ihanan viileä, mutta kylmä ulkona ei ollut. ”Paljonkohan täällä on lämpöasteita?” Johanna mietti ääneen, kun he kävelivät hiljalleen satamaa pitkin.
”Veikkaisin ehkä paria plussa-astetta”, Sam ehdotti ja katsoi Johannaa. Tyttö oli laittanut molemmat kätensä kevättakkinsa taskuihin ja näytti todella hyvännäköiseltä mustissa pillifarkuissaan ja sinivalkoisissa nilkkureissaan.
He kävelivät hetken hiljaisuudessa. ”Pysähdytäänkö tähän?” Johanna kysyi muutaman minuutin päästä. He olivat edelleen satamassa, mutta Koskikeskus näkyi jo kauempana. Ihmisiä meni jonkin verran ohi, mutta Samin onneksi kello oli vielä sen verran vähän, että suurin osa oli töissä. Hän ja Johanna olivat menneet jo aamuvuoroon, ja päässeet yhdeltä.
”Joo, pysähdytään vaan”, Sam vastasi ja hymyili hieman. He seisoivat sataman vieressä ja katselivat vettä. Toisella puolella koskea näkyi Ratina-stadium.
”Jotenkin niin lämmin fiilis”, Johanna huokaisi ja Sam huomasi hänen sulkevan hetkeksi silmät. ”Ei sillä että olisi sillä lailla
lämmin, mutta siis tuollaisten pakkasten jälkeen pienet auringonsäteetkin tuntuvat jo lämpimiltä.”
”Totta”, Sam myönsi nyökytellen ja katseli vettä. Se oli varmasti vielä aika viileää. Koski oli kuitenkin iso eikä aurinko ollut paistanut montaa päivää niin selvästi.
”Kevät on kyllä niin tulossa”, Johanna mumisi ja katseli hänkin vettä.
”Ihan kiva”, Sam sanoi lyhyesti ja tunsi jälleen kutkutuksen mahanpohjassaan.
”Tykkään kyllä eniten syksystä”, Johanna myönsi virnistäen. Sam räpytteli silmiään tyttöä katsellessaan. Johanna oli laittanut huuliinsa varmaan jotain huulikiiltoa tai huulirasvaa, sillä ne näyttivät niin pehmeiltä.
Samin teki hirveästi mieli maistaa niitä, painaa huulet Johannan huulille. Hän oli pitänyt Johannasta siitä lähtien kun he alkoivat työskennellä yhdessä – noin kolme kuukautta sitten – eikä halunnut enää pidätellä itseään.
Sam teki rohkean, hetken mielijohteesta syntyneen päätöksen ja nojautui Johannaa kohti. Hän oli hieman pidempi kuin Johanna, mutta tytöllä tosin oli nilkkurit jalassaan. Yleensä heillä oli pituuseroa enemmän.
Johanna näytti yllättyneeltä, mutta ei vetäytynyt pois Samin painaessa huulensa tytön huulille. Johanna maistui joltain hyvältä huulikiillolta – olikohan se vadelmaa? Vai mustikkaa? Sam ei ollut varma eikä erityisemmin miettinyt sitä. Hän vain suuteli tyttöä, josta piti kovasti. Hän vei kätensä Johannan niskaan ja kuljetti sormiaan hellästi siellä. Hänen yllätyksekseen Johanna vei kätensä Samin olkapäille ja nojautui hieman lähemmäs. He kuljettivat huuliaan yhdessä ja Sam aisti Johannan hymyilevän suudelmaa vasten. Häntä alkoi itseäänkin hymyilyttää.
Kun Johanna viimein vetäytyi pois, katsoi Sam tyttöä hieman hämmentyneesti. Suudelma oli ollut ihana, lämmin, huulikiiltopitoinen ja koko vartaloa kutkuttava. ”Mm”, oli kaikki mitä Sam pystyi sanoa. Hän räpytti silmiään. Johannan posket olivat hieman punastuneet ja tytön kasvoilla kävi pieni, ujo hymy.
”Tuo oli…”, tyttö sanoi hiljaa, mutta ei ilmeisesti keksinyt mitään adjektiivia kuvailemaan sitä. Sam hymyili hänkin.
”Ihanaa”, Sam sanoi ja tunsi itsensä äkkiä ujoksi. Hän oli yleensä melko rohkea ja teki toisinaan hassujakin päähänpistoja. Hän ei ollut tyttöjenkään seurassa kovin erilainen, mutta Johanna pisti hänet välillä sanattomaksi. Se oli Samin mielestä hassua.
”Pidin siitä tosi paljon”, Johanna myönsi hymyillen ja näytti jo hieman reippaammalta. Hän katsoi jälleen koskeen. Samia hymyilytti.
”Niin mäkin”, hän sanoi ja yritti hengittää rauhallisesti. Ilma oli ihanan raikas ja keväinen. ”Mä vähän ajattelin, että jos sua kiinnostaisi, niin… Jos sä haluaisit lähteä vaikka keilaamaan tai jotain? Kun sä sanoit silloin, että tykkäät siitä”, hän lisäsi ja tunsi olonsa jälleen hieman huteraksi. Johanna hymyili leveästi.
”Joo, se olisi kivaa”, hän vastasi ja Sam tuuletti mielessään hurjasti käsiä ilmaa vasten lyöden.
”Mä oon sillain vähän, no kyllä sä tiedät, kiinnostunut”, Sam myönsi ja katseli mukulakiviä maassa. Hän kuuli Johannan naurahtavan.
”Hassua, sillä mä luulin olevani tunteitteni kanssa yksin”, tyttö myönsi iloisesti. Sam nosti päänsä nopeasti pystyyn ja tuijotti Johannaa huojentuneena.
”Oikeasti?”
”Joo.”
He molemmat naurahtivat vaivaantuneesti ja vilkaisivat toisiaan silmiin. Samin teki mieli suudella häntä uudestaan, mutta yritti hieman hillitä itseään. ”Jos sulle kävis perjantai”, Sam ikään kuin ehdotti ja katsoi Johannaa silmiin.
”Joo”, tyttö vastasi iloisesti ja haroi hieman auki olevia hiuksiaan. ”Joo, käy kyllä.”
Sam hymyili eikä melkein voinut uskoa onneaan todeksi. Hän menisi siis todellakin treffeille tytön, josta piti hurjasti, kanssa!
