Nimi: Syitä ja seurauksia
Kirjoittaja: raitakarkki
Oikolukija: Aava
Ikäraja: S
Fandom: Supernatural
-jjb lisäsi fandomin otsikkoonParitus: Dean/Castiel -
vivahdeTyylilajit: Dramangst tai jotaii
Tiivistelmä: Ongelmat, joita Dean ratkaisi, olivat selvästi Casin ja tämän porukan ongelmia, eivät Deanin.A/N: Tää oli kummitellut mun päässä ehkä viikon ja mun oli _pakko_ kirjoittaa tää
Jos nyt suoraan sanon niin lopputulos ois voinu olla jotain muuta, mut no, ens ficciin se sitten. Tässä tosiaan ei oo mitään konkreettista Destielii vaan sellanen canoninomainen viittaus
Ja tää spoilaa vähän öö vitos(?)kautta, mutta oon kirjoittanu tän kutoskauden tapahtumien jatkoks/lisäks. Mut vaikka ei ois kutoskautta nähnyt niin ei tää silti juurikaan spoilaa tai kohota kulmia, koska nää tapahtumat voi yhdistää lähes mihin vain kauteen nelosesta eteenpäin
Tän on myöskin tarkoitus jättää paljon tulkinnanvaraa lukijalle itselleen.
Nimi liittyy tekstiin melkein mut ei ihan. Mut otsikot on mun akilleen kantapää! :<
Menee One true 25 -haasteeseen.
>>
"En tiedä sinusta, mutta minä en kestä enää - ovatko enkelit allergisia puhumiselle? Cas tulee, pyytää apua, häipyy, tulee uudelleen, pyytää anteeksi ja häipyy. Joka helvetin kerta!"
Dean painotti lauseen viimeisiä sanoja ja löi nyrkkinsä pöytään päättäessään puheensa. Sen päällä ollut drinkkilasi kaatui ja valutti sisältönsä kokolattiamaton päälle. Dean kiroili lisää ja potkaisi lasin sohvan alle.
Hän ja Sam olivat jälleen vaihtaneet motellia, ja Castiel oli myös tullut käymään - ja lähtenyt saman tien kertomatta mitään. Sam oli jo pienen tovin yritellyt rauhoitella Deania ja ehdottanut tälle lepoa, mutta mikään ei tuntunut toimivan. Dean halusi höyrytä.
"Dean, rauhoitu", Sam sanoi ties kuinka monennen kerran ja katsoi kulmat kurtussa, kuinka Dean yritti etsiä lisää potkittavaa. "Olen varma, että hänellä on syynsä -"
"Ja mikä sinä olet puolustelemaan häntä!" vanhempi huudahti kuuntelematta pikkuveljensä sanoja. Sam sulki suunsa ja risti käsivartensa rinnalleen. Taas näitä päiviä, Sam ajatteli, kun Dean oli nyt keskittynyt uudelleenjärjestämään sohvatyynyjä.
Deanin mielestä vähemmästäkin piti raivostua. Hän oli jaksanut Casin ja koko enkeliparven pelleilyä jo aikansa, mutta nyt hänen mittansa alkoi olla täysi. Ei Castiel voinut vakavissaan tulla vinkumaan häneltä apua, mutta sitten jättää kertomatta kaikki tärkeät yksityiskohdat ja pääsyyn: miksi? Joo, maailma piti pelastaa, mutta mikä universumia edes uhkasi? Jumala ei saa omia lapsiaan kuriin? Dean haraisi kämmenellään hiuksiaan tuskastuneena ja huokaisi.
Dean vilkaisi veljeensä, joka nojasi ovenpielustaan ja tuijotti häntä tiiviisti. Idiootti, Dean ajatteli. Aina olevinaan niin järkevä ja sopuisa, vaikka Dean tiesi erittäin hyvin, että Sam halusi vastauksia, tämä sattui vain olemaan rauhallisempaa sorttia.
Sitä paitsi, kenelläpä ei olisi hyväksikäytetty olo? Ongelmat, joita Dean ratkaisi, olivat selvästi Casin ja tämän porukan ongelmia, eivät Deanin. Ja silti hän hyvää hyvyyttään suostui auttamaan.
Se ärsytti Deania lisää. Miksi Castiel ei luottanut häneen? Dean puri huultaan ja katsoi turhautuneena ulos ikkunasta. Hän ei erottanut juuri muita kuin synkät kadut, joita katulamput valaisivat heikosti. Hetken Dean oli kuulevinaan siipien havinaa ja näkevinään Castielin katulampun alla. Hän räpytteli silmiään ja vilkaisi taas Samiin, jonka ilme ei ollut juuri muuttunut.
"Mitä?" Dean puuskahti ja sai Samin levittelemään käsiään. Sam tiesi jo tottumuksesta olla ärsyttämättä Deania sen enempää, kun tällä oli huono päivä.
"Vannon, että kun Cas ilmaantuu seuraavan kerran, hän saa varoa", Dean mutisi itsekseen. Sam katsoi Deania ilmeellä, joka kieli siitä, ettei nuorempi tiennyt, olisiko hänen pitänyt huolestua vai ei. Mutta Dean ei vain voinut sietää, että hän ei ollut jollekulle tarpeeksi. Hän inhosi riittämättömyyden tunnetta. Hän halusi aina olla hyvä, paras kaikessa. Hän halusi olla hyvä Castielille, ja välillä hänestä tuntui, kuin hän haluaisi sitä enemmän kuin muuta. Se oli hänen heikko kohtansa, eikä sellaisia saisi edes olla.
"Dean, oletko nyt varma, että vaahtoat aiheesta", Sam aloitti ja herätti Deanin ajatushorroksesta. Deanilla kesti hetki aikaa tajuta, mitä Sam oli sanonut, mutta sen tapahtuessa muuttui hänen katseensa teräväksi kuin veitsi.
"Mitä tarkoitat?"
"Sitä, että teillä on historianne... Olet sinäkin toiminut Casia kohtaan samalla tavalla", Sam sanoi yrittäen kuulostaa mahdollisimman diplomaattiselta. Hän kuitenkin epäonnistui surkeasti, sillä Dean näytti äärimmäisen typetyneeltä.
"Öh, jos tarkoitat sitä, kun Lucifer oli ottanut sinut hallintaansa, niin tuki turpasi. Heti. En halua puhua siitä aiheesta, saati muistella sitä", Dean vastasi oikopäätä ja nosti etusormensa pystyyn niin, että Samkin alkoi tuohtua. Samin mielestä Dean oli alkanut käyttäytyä yhä useammin kuin teinityttö.
"Hyvä on. Mutta jos minulta kysytään, Cas haluaa vain suojella sinua. Hän välittää sinusta Dean, ihan totta. Sitä paitsi voisit olla vähän kunnioittavampi henkilöä kohtaan, joka nosti sinut helvetistä", Sam muistutti ja katui viimeisiä sanojaan heti, kun ne olivat tulleet hänen suustaan ulos.
"Älä syyllistä minua siitä, Sammy! Hitto, luulin että olisit päässyt jo yli siitä... Ja mitä tarkoitat minun 'suojelemisellani'? Eiköhän Cas tiedä, että osaan pitää huolen itsestäni? Ei hän sentään, ainakaan vielä, ole minun suojelusenkelikseni muuttunut", Dean sanoi ääni pari astetta kohonneena. Hänen silmissään loimusivat ne lieskat, jotka syttyivät sinne aina, kun Dean tuohtui. Aika usein, siis.
"Okei, anteeksi. Tarkoitin vain, että hän tuntee sinut lähes yhtä hyvin kuin minä, hän ei halua että teet omin päin typeryyksiä. Minä - me emme halua menettää sinua, taas, Dean", Sam sanoi ja painotti Deanin mielestä turhankin paljon sanaa 'taas'. Mies puraisi huultaan toistamiseen. Sam oli ärsyttävän usein oikeassa. Yhdessä asiassa hän kuitenkin erehtyi.
"Ei enkeli voi välittää samalla tavalla kuin me", Dean sanoi niin, että Samin ei ollut vaikeaa erottaa katkeruutta hänen äänestään.
