A/N: Niinhän siinä sitten kävi, että kun aikoo lisästä tekstiin jotain, niin lopulta koko homma menee uusiksi, kuten kävi luvun 8:n kanssa. Juonellisesti tekstiin ei tullut mitään uutta, tai no Beckettin tieto helmien suhteen muuttui, mutta mietteitä on enemmän uudessa kuin vanhassa versiossa. Tiedä sitten, kumpi on parempi, itse pidän uudesta versiosta.
Mutta se luvusta 8, nyt on edessä luku 9. Pieni tauko kirjoituksesta teki hyvää ja tämän kirjoitin hitaammassa tahdissa.
9. Synkää ja valoisaa
Hiljainen hyräily tunki läpi tajuttomuuteni seinämän ja toi minut takaisin pimeydestä.
Yritin avata silmäni, mutta havaittuani sen liian paljon voimia vaativaksi, unohdin silmäni ja keskityin muihin aisteihin..
Tunsin hitaan keinunnan ja kuulin vaimeita läpsähdyksiä. Laiva, oivalsin, olin laivassa.
Vedin keuhkoni täyteen ilmaa ja nenäni poimi tervan ja ruoan tuoksun. Jälkimmäinen oli täyteläinen ja ymmärsin, että laiva, jolla olin, ei ollut mikään surkea purtilo.
Mutta miksi ihmessä olin laivassa?
Pakotin silmäni auki ja näin ensin vain härmäryyttä. Vähitellen näkökykyni parani ja näin runsaasti poimutettua kangasta. Seurasin sitä katseellani ja näköpiiriini ilmestyi puinen kehys, josta kangas valui putouksen tavoin alas kohdaten patjan, jolla makasin.
Hyräily palatui korviini ja käänsin pääni äänen suuntaan.
Näin tuolilla istuvan nuoren naisen, jolla oli yllään leveähelmainen mekko ja hiuksensa oli koottu taitavalle kampaukselle. Naisella oli kädessään käsityö, jota hän ompeli hyräilyn lomassa.
Aistien ilmeisestikin katseeni nainen, jonka huomasin minua nuoremmaksi, nosti katseensa käsityöstään ja hetken ajan tuijotimme toisiamme silmiin.
- Lopultakin, hän huokaisi ja nousi ylös.
Hän tuli luokseni hameensa hiljaa kahisten ja laski viileän, pienen kätensä otsalleni.
- Ja kuumekin on laskeutunut, hän jatkoi tyytyväisenä ja kysyi perään haluaisinko vettä.
Nielaisin ja huomasin kurkkuni niin kuivaksi, etten saanut sanaakaan ulos. Nyökkäsin vastaukseksi ja nainen haki minulle vesilasin sekä auttoi minut istumaan, jotta juominen olisi helpompaa.
Join lasista kaiken veden ja kähisin kiitokseni ojentaessani lasin takaisin naiselle.
- Missä minä olen? Kysyin häneltä ja laskiessaan lasin yöpöydälle nainen vastasi tyynesti: - Setäni laivalla, ma'am.
Ma'am, mieleni toisteli ja tiesin olevani aatelisnaisen seurassa.
- Laivan nimi on Tuulenvire ja setäni on Cutler Beckett, nainen jatkoi.
Silmäni rävähtivät auki ja tajuttomuuteni aikana piilossa pysyneet muistikuvat rynnivät mieleeni; peruukkipäinen mies kuulustelemassa minua, ruoskan lävähdys, palaneen ihon katku.
Katseeni lensi vasempaan käteeni ja näin sen olevan siteessä.
- Vammanne tulehtui, mikä nostatti teille korkean kuumeen, nainen sanoi. - Olette olleet kolm-
Naisen lauseen keskeytti avautuva hytin ovi ja näin ovella seisovan itse lordi Beckettin enkä mahtanut mitään pelolle, joka pörhisti niskahiukseni.
- Mitä helvettiä?! Hän älähti. - Minähän sanoin sinulle, Beckett ärähti katseensa sukulaisnaisessaan, - että tulet heti kertomaan, jos hän herää! Etkä varsinkaan puhu hänelle!
Nainen sänkyni vierellä veti syvään henkeä ja vastasi hiljaisella äänellä päänsä painuksissa: - Niin sanoitte setäni, mutta ma'am oli kovin janoinen joten tarjosin hänelle vettä. Olin juuri tulossa hakemaan teitä.
- Ma'am, Beckett tuhahti. - Varsinainen ma'am, hän jatkoi ja loi minuun ivallisen katseensa. Sitten hän siirsi katseensa sukulaiseensa ja sanoi hänelle: - Voit jättää meidät kahden kesken, miehesi odottaa sinua kannella.
Eikä hänen äänensä jättänyt tilaa vastusteluile ja nainen poistui hytistä sulkien oven perässään.
Naisen mentyä Beckett asteli vuoteeni viereen ja katseensa juostessa peiton verhoamaa vartaloani pitkin ylös silmiini huomasin jännittyväni kylmän katseen alla.
- Et ollutkaan niin kovaa luuta, mitä uskoit, Beckett lausahti ja tiesin hänen viittaavan tajuntani menetykseen ihoni palaessa.
- Ystäväsi Sparrow sentään aikoinaan kesti kohtalonsa kuten mies, Beckett jatkoi istuen samalla tuoliin, jossa sukulaisnaisensa oli aikaisemmin istunut, ja sanansa vahvistivat aikaisemman arveluni siitä, kuka Jackin oli polttomerkinnyt.
- Toisaalta, olethan sinä kuitenkin vain nainen, vaikkakin ärhäkkä sellainen, kuten Sparrow sinua kuvaili, kun keskustelin hänen kanssaan, Beckett sanoi ja silmäni laajenivat Beckettin viimeisten sanojen johdosta eikä se jäänyt Becketiltä huomaamatta.
- Kyllä vain, hän naurahti. - Sparrow'lla ja minulla oli varsin antoisa juttutuokio; olemmehan mekin vanhoja tuttuja, Beckett sanoi ja katsoi minua kuin tarkistaakseen, miten reagoin hänen sanoihinsa.
- Ja huolimatta siitä, että Sparrow on nykyään merirosvo, hän yhä viihdyttävää seuraa, Beckett jatkoi ja katsoi hymy huulillaan jonnekin kauas hiljaisuuden vallatessa hytin.
En voinut olla pohtimatta, mitä Beckett mietti; yhteisiä työvuosiaan Jackin kanssako vaiko heidän keskustelujaan.
Ja samassa tajusin, että Beckett oli puhunut Jackista olevassa muodossa, eikä menneessä, joten Jackin täytyi olla yhä elossa, ehkä hän oli jopa samalla laivalla.
Ajatuksella oli hermojani rauhoittava vaikutus ja nojauduin tyynyihin vartaloni rentoutuen.
Ja kun Beckett rikkoi hiljaisuuden heittäessään helmet syliini todeten: - Tiedät mitä teet, en tuntenut enää pelkoa.
Poimin korun käsiini ja pujotin sen kaulaani.
Suljettuani silmäni Beata-sana iskeytyi mieleeni ja sitten hennompi ääni kuiski: - Alto Velo.
Avasin silmäni ja poistin korun kaulaltani.
- No? Beckett kysyi ja kerroin, mitä olin kuullut.
- Vai että Alto Velo, Beckett mutisi. - No olemmepa ainakin oikealla suunnalla, hän jatkoi tyytyväisenä, otti korun käsistäni.
Samalla hän kuitenkin tarttui siteen peittämään ranteeseeni ja painoi sormensa vielä kipeään arpeen.
- Ja ihan siltä varalta, että tulet juttuun veljentyttäreni kanssa, varoitan sinua kertomasta hänelle näistä helmistä tai matkamme päämäärästä. Hän ja miehensä, kuten useimmat miehistön jäsenetkin, uskovat meidän suuntaavan saarelle, jonne Sparrow on vienyt varastamansa tavarat, Beckett sanoi kylmällä äänellään.
- Ja ymmärrät varmaan, että jos jätät varoitukseni huomioimatta, en epäröi rangaistuksen suhteen, hän lisäsi vielä ennen kuin vapautti ranteeni ja jätti minut yksin.
Beckettin mentyä hieroin aristavaa rannettani ja mietin hänen sanojaan.
En jaksanut uskoa, että minä ja Beckettin veljentytär löytäisimme yhteistä puhuttavaa, mutta oli hyvä tietää, mitä muu laivan väki uskoi matkamme päämäärästä.
Nousin ylös sängystäni ja hain itselleni lisää vettä. Oloni oli melko voimaton ja pelästyin vaaleaa hahmoa, jonka näin sivusilmällä. Kun katsoin hahmoa paremmin tajusin sen olevani peilikuvani.
Menin peilin eteen ja katsoin olemustani. Ylläni oli väljä, valkoinen, lyhythihainen, kaulasta nilkkoihin ulottuva yöasu, jonka uskoin kuuluvan Beckettin veljentyttärelle.
Kavoillani oli yhä Beckettin iskusta aiheutunut ruhje, silmäni aluset olivat tummat ja ihoni tavallistakin kalpeampi.
Muistin aatelisnaisen kesken jääneen sanan, ja uskoin, että hän oli tarkoittanut sanoa kolmatta. Jos siis olin siis ollut kuumeessa kolmatta päivää, lisättynä siihen tajuttomuuteni, joka oli jatkunut polttomerkistä lähtien, niin ulkonäköni ei ollut mikään yllätys.
Käänsin selkäni peilille ja palasin sänkyyn. Vetäydyin maate ja otin kiitollisena vastaan unen, joka painoi silmäni kiinni.
/
Kirkas valo paistoi kasvoilleni ja viileä tuulahdus pyyhki paljaita käsivarsiani.
Korviini kantautui astioiden kilinaa ja nenääni tulvi kahvin vahva aromi sekä meren tuuli.
Avasin silmäni ja näin Beckettin sukulaisnaisen kaatavan sirosta kannusta kahvia pieneen posliinikuppiin.
Käänsin katseeni valoon ja huomasin pienen avonaisen ikkunan, joka oli auki ja päästi sisään meren raikkaan ilman.
- Huomenta, nainen sanoi ja käännyin taas häntä päin. - Otatte kahvinne mustana, vai kuinka? Hän kysyi.
- Kyllä, vastasin ja pian jalkojeni päällä oli jalallinen tarjotin kahvikuppeineen ja hedelmälautasineen.
- Tohtori Stern oli kyllä sitä mieltä, että tee olisi teille sopivampaa, nainen sanoi kaataessaan itselleen teetä, - mutta kapteeniystävänne sanoi teidän pitävän kahvista.
Laskin kupin, josta en ollut vielä ehtinyt juoda, takaisin tarjottimelle ja kysyin naiselta, joka nyt istuutui tuolille: - Kapteeniystäväni?
- Niin, nainen vastasi. - Eikö kapteeni Sparrow ole teidän ystävänne?
- Kyllä, mutta, kuinka te voitte tietää hänestä? Ihmettelin. - Hänhän on sentään merirosvo ja te taas -
En päässyt lauseen loppuun, kun nainen keskeytti minut sanoen: - Ensinnäkin minä olen Linnea Stern ja vaikka Cutler Beckett onkin setäni, en jaa kaikkia hänen näkemyksiään merirosvoista, en varsinkaan mitä tulee kapteeni Sparrow'hin.
- Sen pohjalta, mitä olen hänestä kuullut kerrottavan, minusta hän on yksi niistä harvoista kunniallisista merirosvoista, joita meri päällään kantaa, ja jos setäni ei olisi ikuinen kaunan kantaja ja mies, joka lopulta tahtoo kapteeni Sparrow'n hengiltä vain itsetuntonsa pönkittämiseksi, niin hänkin ymmärtäisi kapteeni Sparrow'n arvon, Linneaksi esittäytynyt nainen jatkoi ja nojauti tuolinsa selkänojaan huokaisten: - Mutta setäni on mikä on; pieni mies, jolla on suuret näkemykset itsestään.
Linnean sanojen jälkeen en osannut muuta kuin tuijottaa häntä. Ja mietin, oliko tuolilla istuva nainen todellakin sama nainen, joka oli aikaisemmin puhunut sedälleen päänsä painuksissa.
Ja sitten purskahdin nauruun, lähinnä Linnean viimeisten sanojensa tähden, jotka osuvasti kuvasivat Beckettiä.
- No niin, Linnea jatkoi, kun sain nauruni loppumaan. - Te olette siis merirosvo Amber Falcon ja vaikka olettekin minua vanhempi, ehdottaisin teille, että unohdamme teitittelyn, Linnea pyysi enkä nähnyt mitään syytä kieltäytyä hänen ehdotuksesta ja vaikka mieleni huusi tietoja Jackin tilasta, niin päätin tutustua ensin Linneaan.
- Sanoit sukunimeksesi Stern ja mainitsit tohtori Sternin, aloitin. - Olette siis aviopari.
- Kyllä, Linnea vastasi ja joi kupistaan. - Olin setäni eräissä juhlissa ja Johnin, siis mieheni nähtyäni, tiesin, että eläisin hänen kanssaan lopun elämäni eikä Johnilla ollut siihen mitään vastaansanomista. Vuoden päästä menimme naimisiin ja siitä lähtien olen ollut paitsi tohtori Sternin vaimo niin olen myös avustanut miestäni hänen lääkärintyössään.
Näin mielessäni Linnean miehen, Johnin, hintelänä miehenä, tohtorin silmälasit päässään ja samalla Linnean topakka tyyli hämmästytti minua, sillä vain harvoin olin tavannut hänen kaltaisiaan aatelisnaisia.
Tajusin hänessä olevan myös paljon samankaltaisuutta Marthan kanssa ja Marthan tultua mieleeni sinne tulvi myös koko Helmen miehistö ja tunsin herkistyväni.
- Kuinka te sitten olette tällä laivalla? Kysyin Linnealta saadakseni ajatuksiini jotain muuta kuin Helmen miehistön, joka toivoni mukaan oli totellut Jackin käskyä ja häipynyt pois Port Royalin vesiltä.
- John on myös sotilas, Linnea sanoi, - ja hänellä on pesti Tuulenvireellä. Kuultuaan, että laivalla olisi myös tajuton, naispuolinen potilas, joka tarvitsisi jatkuvaa tarkkailua, hän pyysi minut mukaani, Linnea vastasi.
- Ja sinä lähdit? Kysyin ihmeissäni.
- Kyllä, Linnea vastasi yhtä ihmeissään. - Miksen olisi lähtenyt? Saanhan olla mieheni kanssa, merillä olo sopii minulle, saan tehdä hoitajan työtäni, josta pidän ja sain jättää Port Royalin hienostopiirit juoruiluneen ja vauvakyselyineen taakseni.
- Teillä ei ole vielä lapsia? Kysyin tarttuen Linnean sanoihin.
- Ei. Emme halua kasvattaa lapsia Port Royalin kaltaisessa kaupungissa, ja näin meidän kesken, Linnea sanoi ja kumartui puoleeni, - emme myöskään setäni läheisyydessä. Niin pian kuin Johnin pesti tällä laivalla päättyy muutamme pois Port Royalista ja aloitamme uuden elämän jossain kaukana. Ja vasta sitten haluamme lapsia, Linnea sanoi ja nojautui takaisin tuolinsa selkänojaan ja siemaisi teestään tyytyväisen näköisenä.
Yhtäkkinen suru pyyhki ylitseni vieden mukanaan sen vähäisen ilon, jonka Linnean kanssa keskutelu oli minussa herättänyt.
Sillä hänen ilmeensä ja yhteiset haaveet miehensä kanssa alleviivasivat sen hetkisen tilani kurjuutta; olin kuolemaan tuomittu merirosvo vailla tulevaisuutta, vailla toivoa paremmasta.
- Sanoinko jotain ajattelematonta? Kuulin Linnean kysyvän ja pudistin päätäni.
- Et. Toiveesi vain tulevaisuudestasi saivat minun tajuamaan, ettei minulla ole juurikaan tilaa moisille toiveille; minulla on edessäni vain hirttokuolema.
Linnea nousi ylös tuolistaan, nosti tarjoittimen pois jaloiltani ja istuutui vierelleni sängyn reunalle.
- Tiedätkö, hän aloitti, - en nyt tarkoita vähätellä tulevaasi, mutta jos kerran tyrmässä viruva kapteenisi jaksaa uskoa siihen, että teille koittaa vielä vapaus, niin mikset sinäkin?
Katsoin hämmastyneenä Linneaa ja kysyin: - Oletko jutellut Jackin kanssa?
- Jonkun verran, Linnea vastasi. - John tarvitsi apuani Sparrow'n haavojen sitomisessa ja myöhemmin olen käynyt puhdistamassa niitä. Laivalla on vajaa miehistö, joten osan ajasta olemme olleet ilman vartijaa.
-Ja sitä paitsi setäni aliarvioi täysin minut, hänestä olen vain hiljainen veljentytär, joka tuskin uskaltaa katsoa miestä päin, merirosvosta nyt puhumattakaan, Linnea jatkoi ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän lausui vielä:- Jotenkin minusta tuntuu, että setäni kokee outoa mielihyvää siitä, että laittaa aran sukulaistyttönsä samaan tyrmään merirosvon kanssa.
Linnean sanat kuvasivat jälleen hyvin Beckettiä, sillä mies todellakin tuntui nauttivan saadessaan aiheuttaa toisille pelkoa.
- Jack on siis elossa, totesin katseeni käsissä.
- Kyllä, Linnea vastasi lyhyesti ja hänen äänestään kuulin, ettei hän aikonut ryhtyä selvittämään Jackin tilaa minulle. Mikä kertoi minulle sen, että Jack oli tai ainakin oli ollut huonossa kunnossa.
- Taidat tuntea häntä kohtaan muutakin kuin pelkkää ystävyyttä, Linnea totesi.
Huokaisin ja mietin, mitä voisin vastata Linnealle, olihan hän kuitenkin Beckettin sukulainen. Mitä jos hän kertoo mietteeni edelleen sedälleen? Kysyin itseltäni.
Toisaalta, mitä Beckett tekisi tiedoilla tunteistani Jackia kohtaan? Ja olisivatko ne edes uusia tietoja Beckettille, olinhan anonut häneltä, ettei hän jatkaisi Jackin ruoskintaa. Tuskin sellaista tekisi meihistön jäsen, jolle Jack ei olisi muuta kuin kapteeni.
Ja Linneasta huokui niin vahva luotettavuuden tuntu, että pyyhin pois epäilyni ja vastasin hänelle: - Itseasiassa en tiedä, mitä tunnen Jackia kohtaan.
- Taakse jääneet päivät ovat olleet täynnä tapahtumia ja eteeni on tullut niin paljon uutta, sekä ihmisten että tietojen muodossa, etten oikein ymmärrä, mitä tunnen ketäkin kohtaan ja Jack on heistä hankalin.
- Välitän hänestä, mutta... kun olimme lapsia, hän oli pojanviikari, jonka teot johtivat meidät yleensä hankaluuksiin, mutta silti välillämme säilyi luottamus ja ystävyys.
Nyt kun tapasin hänet uudelleen, luulin löytäväni sen lapsuudenystäväni Jackin aikuisena, ja tavallaan hän sitä onkin, mutta hänessä on myös asioita, joita en osaa vastaanottaa ja asioita, joista en tiedä mitään, sanoin ja muistin Ficcan sanat Jackin synkistä hetkistä.
- Ja ajatus siitä, että tuo kaikki olisi yhtäkkiä minun... se pelottaa minua. Mitä jos en saakaan pitää häntä itselläni? Tai hän huomaa, etten tee häntä onnelliseksi? Mitä jos jokin hänen menneisyydestä tulee esille ja pilaa kaiken? Tai jos minä huomaan, etten olekaan onnellinen hänen kanssaan? Kyselin ja etsin vastauksia Linnean silmistä.
- Kultaseni, Linnea sanoi ja sulki kasvoni käsiinsä. - Jokainen, jolle tarjotaan mahdollisuutta liittää elämäänsä ihminen, josta välittää, kokee samanlaista pelkoa kuin sinäkin.
- Kukaan ei voi tuntea toista ihmistä perinpohjin, ei vaikka olisi tuntenut tämän syntymästä asti. Eikä kuulukaan, koska jokaisella on oikeus omiin ajatuksiin ja tekoihin.
- Mitä tulee pelkoosi siitä, että tienne eroaisivatkin, Linnea jatkoi, -niin kysy itseltäsi, haluatko olla vaikkakin vain hetken ajan onnellinen miehen kanssa, josta välität, vai valitsetko tien, jonka tunnet, mutta jota pitkin kuljet ilman häntä.
Olin sanaton Linnean sanojen jälkeen. Kuinka hän osasikin antaa sekosortoisiin ajatuksiini noin selkeän vastauksen?
Mutta vaikka hän onnistuikin siinä, tuleva estäisi minua kokemasta edes sitä pientä hetkeä Jackin kanssa, mutta en tahtonut pilata Linnean olotilaa mainitakseni siitä.
Hytin oveen koputettiin napakasti.
- Niin, Linnea vastasi koputukseen.
- Tohtori Stern pyysi ilmoittamaan, että hän on hytissänne, nuoren pojan ääni sanoi oven läpi.
- Kiitos, Linnea vastasi ja kuulin pojan askeleiden loitonevan.
Huomasin Linnea katsovan minua hieman epäröivä ilme kasvoillaan, joten sanoin hänelle:
- Älä anna miehesi odottaa. Kyllä minä pärjään. Ja sanasi antoivat minulle paljon mietittävää.
- No jos sinusta siltä tuntuu, Linnea sanoi ja alkoi tehdä lähtöä omaan hyttiinsä.
Ovella hän kuitenkin vielä pysähtyi ja palasi luokseni.
- Kapteeni Sparrow sanoi, että sinulla on tämä kirja kesken, Linnea sanoi ojentaessaan minulle kirjan, jonka kannessa luki koukeroisin kirjaimin: Romeo ja Julia.
Otin kirjan käsiini ja avasin sen. Kirjan sivut olivat hienoa paperia, teksti koukeroista mutta luettavaa ja kirjassa oli vieno parfyymin tuoksu.
Se oli aivan toista maata, mitä oli ollut se kastunut, moneen kertaan luettu ja hiirenkorvilla ollut kirja, jota olin lukenut Jackin hytissä.
Kauanko siitä oikein oli? Mietin. Viikko vai pari?
- Amber, Linnean ääni ovelta keskeytti mietteeni ja katsoin häneen.
- Jos ihmettelet sitä, miksi kannustan sinua miettimään tulevaisuuttasi ja uskon, että sinullakin, teilläkin, on mahdollisuus onneen, niin se johtuu pelkästään kapteenistasi, joka muutamalla sanalla kertoi minulle, ettei hän usko teidän kuolevan tämän matkan päätteeksi.
"Kultaseni, unohdat, että olemme Karibialla; mitä vain voi tapahtua. Selvä?" Hän sanoi minulle, Linnea jatkoi ja poistui hytistäni jättäen sanansa kaikumaan mieleeni.
Paitsi ääni, joka niitä lausui, ei ollut Linnean ääni vaan matala, pehmeä, sillä kertaa harvinaisen selväsanainen ääni, johon liittyivät ruskeiden silmien tietävä ilme ja pieni, partasuulla leikkivä hymy.
- Selvä, kuiskasin itsekseni.
Ja Romeon ja Julian rakkaustarinan sijaan aloin miettimään tunteitani Jackia kohtaan ja sitä, mitä tulevalta toivoisin.
.
