Nimi: Kenties sukuun kuuluu vaihdokkaita
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Hobitti
Tyylilaji: Menisikö tämä nyt söpöilyn puolelle. One-shot.
Ikäraja: S
Paritus: Thorin Tammikilpi/Bilbo Reppuli, Fili/Kili
Varoitukset: Sisältää veljesten välistä hyvin suloista insestiä.
Vastuuvapaus: Niin siis minähän en taas omista mitään ja kirjoitan ihan vailla minkään sortin korvauksia omaksi huvikseni.
A/N: Tosiaan ilman tuota insestimainintaa ei tällä noin korkeaa ikärajaa olisi, on hyvin lapsiystävällistä toimintaa tämä. Ja kyllä, olen tietoinen siitä että Fili ja Kili oikeastaan kai kirjoitettaisiin Fíli ja Kíli (tosin en muista kuinka oli laita suomennoksessa), mutta ihan vain helppouden takia jätän pelleilemättä heittomerkkien kanssa, kun ymmärtääkseni ne nyt muutenkin on lähinnä lausumista ohjeistamassa ja ne suomeksi ääntämällä jo muutenkin tulee ihan oikein. Ja niin varmaan joo sopii mihinkään kohtaan kirjassa, sanotaan että tämä elää omassa tasku-universumissaan, jossa ristiriitoja ei oteta huomioon.
Kenties sukuun kuuluu vaihdokkaita
Monet kerrat Bilbo kaipasi kotoista koloaan Konnussa, eritoten Repunpään pehmeää vuodetta ja lämmintä tulisijaa. Erämaat jättivät matkustajakoditkin taakseen, eikä luvassa ollut aina kituuttavaakaan nuotiota lämmön lähteeksi. Kääpiöt ja ponit käpertyivät tottuneesti yhteen, eikä Bilbon auttanut kuin tottua käpälöintiin, jos tahtoi nukkua edes jotenkuten mukavasti.
Tosin jos ihan rehellisesti asiaa punnitaan, ei nukkumajärjestelyissä ollut pelkästään valittamista, vaikkei juurakko kovin kummoinen paikka Reppulille ollut nukkua. Kääpiöt ovat pehmoisia ja hyviä sillä tavalla ystävällisesti hellimään, että mikäs siinä kölliessä, ellei ilma ollut nyt luvattoman surkea. Ei sillä ettäkö Bilbo olisi liian nopeasti ollut ääneen tunnustamassa miten kivaa oli Orin ja Norin välissä mammiessa, mutta hyvä oli siitä tuli. Jos tuli koti-ikävässä itkua tuherrettua senkin sai hyvin matkalaisten partaan kuivattua ja erityisesti Kilillä oli tapana halia kaikille hyvä mieli ennen nukkumista - ellei nyt sitten ollut ponivahdissa.
Sitähän se isäkin oli aina sanonut, että pikku-Bilbo oli hiukan saanut liikaa kiintyväistä luonnetta äidinmaidosta. Pöyristyisi kaikki kunniallinen väki jos vain tietäisivät itse Repunpään herran nukkuvan partaisten kääpiöiden pahnanpohjimmaisena ja vielä parhaimmillaan nauttivan siitä! Aijai, Lobelia Säkinheimo-Reppuli antaisi oikein kunnolla korville, vaikka mitäpä se nyt vanhoille tädeille kuuluu mitä aikuinen hobitti elämässään tekee...
Tosin aamiaisenkin sivuuttaminen kaikessa kamaluudessaan olisi paljon pienempi asia kuin kokonaan maailmalle karkaaminen, vaikka sitten monta ateriaa pelkkien aamiaisten lisäksi onkin jäänyt seikkailemisen vuoksi välistä. Eikä siitäkään varmuutta ole ollenkaan tuleeko koko herra Reppuli yhdessä vai useammassa palassa takaisin.
Tulee tai on tulematta, mutta vaikka Bilbon oli koloaan jatkuvasti ikävä, hän ei ollut enää laisinkaan varma olisiko tuttu kolonen ollenkaan samanlainen näin kun hän oli totuttautunut ulkoilmaan ja maailmaan, joka ei loppunut lähimpään raja-aitaan. Vanha Tuk olisi jälkeläisestään kai ylpeä. Bilbon mieli kaipasi kyllä mukavuuksia, muttei seikkailukaan voi pelkäksi pakoksi kutsua. Ehkä hän olikin sitten enemmän Tuk kuin oli ikinä antanut kenenkään ymmärtää.
Pidemmän päälle kääpiöistä oli varsin helppo pitää, erityisesti kuninkaan sisarenpojista Filistä ja jonkin verran nuoremmasta Kilistä, joiden jutustelu usein vaihtui nujakointiin ja leikkeihin, joissa Bilbokin oli aika etevä saatuaan juonenpäästä kiinni. Molemmat olivat muutaman kymmentä vuotta Bilboa vanhempia, mutta koska kääpiöt ikääntyvät hitaammin Bilbolla oli sellainen mielikuvaa, että Kili ainakin oli verrattuna yhtä energinen kuin hobitti ennen järkiintymisikää (siinä kolmissa kymmenissä) ja kisailu sai Bilbonkin tuntemaan itsensä nuoreksi. Oikeastaan Fili ja Kili muistuttivat häntä tavallaan Rankkihovin sukulaisista, serkuista ja sen sellaisista, joiden luona Bilbo oli viettänyt lapsosena kesiä ja pitänyt hauskaa. Jälkikäteen ajateltuna vähän kurjaa, etteivät isä ja äiti olleet päättänyt rakentaa taloaan Rankkivuon toiselle puolen, mutta eipä moinen nyt kai olisi tullut nimenomaan Reppulile kuuloonkaan.
Nuorempien ohella vanhemmat kääpiöt kuten Balin tai Dwalin mielellään opastivat tapojen ja perinteiden siirtymisessä polvelta toiselle ja siinä sivussa meni yksi hobittikin. Oikeastaan kaikki olivat eri tavoin innoissaan opastamassa Bilboa kääpiöiden tavoille, milloin hän nyt ei potenut valtavaa koti-ikävää. Ihan kaikki asiat eivät olleet heti hienolle herra Reppulille mieleen, mutta vähemmän hieno Tuk tuli aina ennen pitkää kaikesta uteliaaksi.
Tuli kokeiltua kääpiöpainia, jossa Bilbo ei pienestä koostaan johtuen ollut järin ollenkaan hyvä, mutta pallopeleissä ja sorminäppäryystempuissa hän oli suinkin etevä. Opettipa Bilbo pari hobittileikkiäkin aikansa kuluksi, lähinnä sanaleikkejä ja arvoituksia. Paljastui, että itse Thorinkin oli yllättävän nokkela keksimään ratkaisuja kiperiinkin pulmiin, vaikka liekö tuo nyt kenestäkään muusta yllättävää kuin Bilbosta. Tosin Ori pesi arvoituksissa kaikki mennen tullen sepittäen jopa uusia ihan tuosta noin vain. Bilbo ol suoraan sanottuna vaikuttunut, mutta Ori kuulemma olikin kääpiöistä eniten lukenut, vaikka olikin nuorin.
Parrattomana ja paljasjalkaisena ei lyhyenläntää hobittia kuitenkaan koskaan kääpiöksi erehtynyt luulemaan, vaikka hän matkan jatkuessa vaihtoikin pikkuhiljaa tutuista herrashobitin vaatteistaan vähän käytännöllisempiin matkustajankaapuihin. Bofur jopa opetti häntä letittämään äkkiä venähtäneet hiekanvaaleat hobittikiharat päätä myötäileville pikkuleteille, mikä olisi varmasti ollut erihassua Konnussa.
"Oi-voi, kylläpä minulle kotona naurettaisiin..." Bilbo voivotteli ensimmäistä kertaa hiukset kiinni pelkkää kuvaansa Gloinin hartiahaarniskanpalasta peilaillessaan. Olihan se kieltämättä melkoinen kuva. Ei Konnussa Rankkivuon paremmalla puolella - sen paremmin kuin huonommallakaan - nuoret neitokaisetkaan sitoneet hiuksiaan muuten kuin työtä varten, mutta Bilbonpa kuontalo oli niin pikkutarkalla letillä, ettei paremmasta väliä.
"Älähän nyt hupsuja puhu, pysyy kutrit poissa silmiltä ja ovatpa letit vielä viileätkin kuumalla. Sitä paitsi me kääpiöt pidämme kovasti kampaamisesta", nauroi Bofur Bilbon tupsunpäitä taputellen.
"Ette kai?" Bilbo sanoi vähän epävarmana mittaillen itseään Gloinilta lainatussa huppuviitassa. Ei ollut hänestä kääpiöksi ei, kuvailisiko häntä nyt sitten ehkä puetuksi menninkäiseksi tai miksikälie metsänpeikoksi, mutta Bofur vain toppuutteli nauravaiseen tapaansa.
"Voi kyllä, letittäminen on hauskaa puuhaa. Parhaat ystävät ja rakastavaiset tapaavat kampailla toisiaan alvariinsa", hän virnisti ja veti Bilbolle hupun pään yli.
"Jaa, senkö takia Fili ja Kili tukistavat toisiaan ihan yhtenään?" Bilbo sanoi pelkkä pottunenä reunan alta pilkistäen. Vähän matkan päässä Fili ja Kili ne siellä kiusasivatkin poneja ja painivat heinikossa muun seurueen maatessa vähän siellä täällä veljesten kujeilulle naureskellen.
"Sen takia. Ja kai vähän muutenkin", Bofur kohautti olkiaan ja kiinnostui pakkaamaan lyhytvartista piippuaan letityksen päälle. Bilbo kaiveli poikkihousujensa taskuja ja hymyili sille, että hänenkin piippunsa ja pussukkansa, jotka hän oli hillittömässä lähtökiireessä muistanut ottaa mukaansa, olivat vielä kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tallessa. Bilbon ei kuitenkaan tehnyt oikein mieli kessutella näin kosteassa ja hukata hyviä savuja, mutta Bofur asettui siihen aloilleen mukavasti. He olivat hauskasti vähän alamäessä ja näkivät kaikki muut helposti avomaalle levittäytyneinä, kukin omaan pikkusoppeensa kaivautuneena. Tai Fili ja Kili ne vain kirmasivat pitkin niittyä päät timoteinpätkistä harallaan.
Jonkun väliä he vain istuivat siinä oleskellen pitkän matkanteon päätteeksi, mutta ennen kuin hiljaisuus kävi kiusalliseksi Bofur avasi suunsa ja sanoi mietteliäästi:
"Jos minulta kysytään jonkun pitäisi paijata Thorinia. Me kääpiöt olemme sitkasta väkeä, mutta seurueen tulee pitää toisista huolta. Thorin tuntuu kuvittelevat että kuninkaan kuuluu jaksaa yksistään."
Vähän erikoinen ja Bofurin tapaan perin suora puheenaihe, johon Bilbo ei oikein osannut sanoa mitään, joten hän vain nyökkäsi. Hän myös punastui hiukan pohtiessaan mitä Bofur oikein tarkoitti paijaamisella, sillä kääpiöt tuntuivat olevan kuitenkin jo lähtökohdiltaan melko paljon läheisimpiä keskenään kuin hobittikaverukset, mutta toisaalta sanoihan Bofur juuri, että letittämistä tekevät paritkin.
Fili ja Kili ovat Bilbon ymmärtämyksen mukaan lempiväisiä, vaikka olivatkin veljeksiä. Hobittilassa moinen ei olisi tullut kuuloonkaan, mutta Bilbo ei oikein kehdannut kysyä oliko moinen täysin tavallista kääpiöiden kesken, vai olivatko Thorinin sisarenpojat nyt muuten vain erikoisia. Koko seurue aina Gandalfia myöten tuntui kuitenkin hyväksyvän asian sellaisenaan, eikä Bilbo halunnut tehdä itseään naurunalaiseksi tai vaivaannuttaa ketään kyselemällä kiusallisia. Fili ja Kili selvästi rakastivat toisiaan oikein kovasti ja mitäpä sitä rakkautta kyseenalaistamaan, kuten äitimuori oli aina ennen vanhaan sanonut kertoessaant tarinoita keijuista, jotka joskus ihastuivat hobitteihin ja menivät näiden kanssa naimisiin.
Pelkkiä äidin iltasatuja mitä luultavammin, mutta se oli aina ollut Bilbosta silti hauska selitys sille miksi hobittien korvat olivat suipot kuten haltijoilla, koska tuskin nyt haltijat kuitenkaan ovat ikinä hobiteista niin paljoa välittäneet, että olisivat ihan lapsia tehneet. Keijuista taas ei tiedä, merkillisiä otuksia kun ovat. Saattavat hyvinkin jättää vaikka omiaan muiden huollettavaksi tai vaihtaa lapsia päittäin. Tai niin sitä ainakin sanotaan, Bilbon äiti oli aina väittänyt että hänen äidinäitinsä äiti oli ehdottomasti tällainen vaihdokas.
Keijukaistaikojen rohkeutta Bilbo olisi kipeästi kaivannutkin, jos hän edes uskalsi haaveilla hempeitä Thorinista. Bofur oli ihan oikeassa sanoessaan, että hän oli hiukan etäinen, Tammikilpi nimittäin istui usein muista erillään syntyjä syviä mietiskellen. Tosin Bilbo oli pannut sen usein sen piikkiin, että hän oli Ereborin kruununperijä ja hänellä kai oli heistä kaikista eniten vaakalaudalla. Toisaalta olivathan Fili ja Kilikin Durinin sukuun kuuluvina ehkä enemmän osallisia ja he silti eivät välttäneet pientäkään tilaisuutta pistää nauruksi.
Siihen peilattuna ehkä kuningas Tammikilpi oli alakuloisempi kuin oli oikein tarpeenkaan. Hänen pitäisi soittaa kultaista harppuaan ja laulaa useammin, Bilbo ainakin oli menettänyt täysin sydämensä Thorinin laululle. On kovin kurjaa, jos hän vältti pitämästä hauskaa julkikuvansa tähden, sillä Bilbohan sen itse tiesi miten tylsää on elää muiden mieliksi. Niin hienoa kuin olikin päästä Repunpään herraksi, niin eikö siinä aina ollut joku mielistelemässä lainarahan toivossa. Eivätkä Reppulit edes olleet niin mahdottoman rikas suku, mutta paljoako se tyhjätaskuja kiinnostaa. Irtiotto odotuksista taisi olla Bilbolle nimenomaan se oikea lääke, joten ehkä Thorinkin kaipaisi velvollisuuksistaan pientä irrottautumista? Sellaista romanssia ehkäpä, sillä mikäpä muu kuin lemmiskely herättäisi iloista mieltä.
Mutta ottaisikohan kääpiökuningas vaatimattoman hobitin kosiskelua ollenkaan tosissaan?
"Nyt olisi tosiaan hyvät neuvot tarpeen", Bilbo jupisi itsekseen jätettyään Bofurin yksin polttelemaan. "Kunpa minussa tosiaan olisi vähän keijukaista tai edes metsinkäistä niin voisin ehkä lumota hänet luokseni, eikä minun tarvitsisi asettaa itseäni ihan naurunalaiseksi", hän jatkoi hermostuksissaan peukalonkynttään purren uskaltamatta kuitenkaan kävellä Thorin luokse suoraa. Hän viisti enemmänkin etuoikealta salakavalasti, ihan Thorinin silmien alta kuin olisi ihan muuten vain venytellyt jalkojaan. Kuninkaan safiiriset silmät seurasivat, mutta Bilbo ei vilkaissutkaan päinkään päätelläkseen katsoiko hän epäilevästi vai huvikseen.
Jos Bilbo olisi kuitenkin vilkaissut, olisi hän nähnyt sellaisen hymynhäiveen Thorinin kasvoilla, joka olisi ollut omiaan vakuuttamaan, että hän ei enää vähääkään kantanut mukanaan epäluuloisuutta hobittia kohtaan. Itse asiassa hän tosiaankin etsi romanssia ja oli iskenyt silmänsä niin kutsuttuun voroon, mutta samaan tapaan kuin Bilbo oli arka lähestyäkseen, ei hänkään tilaisuuksien sattuessa kohdalle ollut koskaan onnistunut ilmaisemaan kiinnostustaan kovin suoraa. Hieman ehkä avutonta kuninkaalta, mutta Thorin ei ole koskaan väittänytkään olevansa lemmenasioissa erityisen sulava.
Kääpiöistä totisesti kirjoitetaan liian vähän ja ilkeämielisesti, kuin heiltä puuttuisi vallan kokonaan kyky lempeyteen. Ihmisten kirjoissa usein painotetaan kullan ahneutta tai pahansisuisuutta, joka kaiken käytännön kokemuksen perusteella ei pitänyt järin ollenkaan paikkaansa. Kääpiöt olivat toki ylvästä ja tosinaan ehkä liiaksikin ylpeää väkeä, mutta he jos ketkä ymmärsivät kauneuden päälle jopa paremmin kuin jotkin haltijat.
Kääpiöt valmistavat kauneutensa omilla käsillään ja rohkenevat nauttia iloistaan, haltioiden kauneus oli taas luonnostaan aina piirun verran kylmempää ja jotain koskematonta. Kumpikaan ei ollut toista huonompi, eikä Bilbo ainakaan olisi osannut heti sanoa kummasta piti enemmän, Rivendellin iättömästä upeudesta vai kääpiöiden lämpimistä ja sydämellisistä seikkailuista, mutta molemmissa oli omat puolensa. Jonain päivänä hän kirjoittaisi vielä aiheesta kirjan, jahka nyt saa selvitettyä kysymyksenasetteluun jotain jäkeä.
Bilbo tunsi itsensä vähän niin kuin yökköseksi, jota Thorinin liekki veti puoleensa ja hiljalleen hän tasutteli lähemmäs ja lähemmäs. Bombur oli alkanut laittaa jo ruokaa ja Bifur väsäsi Dwalinin ja Orin kassa summittaista laavua. Äkkiä Bilbo oli huomasi kiertäneensä jo kiertämisensä niin lähelle että alkoi olla tyoerää esittää, etteikö hän olut muka tulossa Thorinin luokse. Lopulta hän istui ihan kuninkaan eteen alas paljaat jalat harallaan. Thorinin kasvoille repesi valtava hymy, eritoten kun hän huomasi tiukkaan letitetyn tukan ja maata myöten viistävän liian suuren viitan hobitin perässä.
"On siinä meillä hauska puolituinen", hän sanoi sellainen pilke silmissään, ettei moista usein nähnytkään. "Kasvatapa hiukan poskipartaa niin sinustahan tulisi oikein kelpo kääpiöneito."
Niin ihan ilman eri varoitusta Thorin työnsi itsensä Bilboon liki ja pisti nenänsä vasten Bilbon pisamaista poskea. Ihan vaistomaisesti he kummatkin sulkivat silmänsä vain hieroakseen nenänpäitä toisiinsa, aina siihen asti kunnes Bofur toi heille soppakulhot tietäväisesti virnistäen.
FIN
