Fandom: Nälkäpeli
Vastuunvapaus: Suzanne Collins omistaa alkuperäisen tarinan maailmoineen ja hahmoineen. Minä vain leikin, enkä saa tästä rahallista korvausta.
Nimi: Mökissä (vielä kerran)
Kirjoittaja: Odo
Ikäraja: S
Varoitukset: Hyi ne pussaa.
Genre: angst, romantiikka
Paritus: Katniss/Gale
Pituus: 579 sanaa, one-shot
Tiivistelmä: He eivät vaihtaneet sanoja, eivät katseita. Se ei ollut enää samanlaista, vaikka vanha hiilihankokin oli paikalla, johon Gale oli sen jättänyt aikaa sitten, joka tuntui Katnissista valovuosilta.
A/N: Katniss/Galea jonka kirjoitin jo jonkun aikaa sitten. Päätin kirjoittaa saman tarinan uudestaan, koska edellinen oli jotenkin tönkkö. Kai tästä nyt sitten tuli parempi, ainakin toivottavasti. Yritin saada mukaan enemmän talvea, sillä tämä osallistuu Vuodenaika-haasteeseen. Parituksen kanssa oli hieman ongelmia, sillä en itse niinkään ole Katniss/Galen -fani, mutta kaikkea on kokeiltava. c: Minulla on ollut viime aikoina (kuten muita tekstejäni lukeneet tietävät) pahoja otsikointi ongelmia, taas! Työnimellä tämä oli viimeksi "Halaus", mutta eieiei. Mietin taas sanoja hiilihangosta aina metsästystakkiin, mutta mökki oli kivoin. Yksinään se ei kuitenkaan toiminut, joten kokeilin tämmöistä soveltamista, joka on ihan ok. Nyt ruetkaahan lukemaan, älkää minun höpinöistä välittäkö! : DMökissä (vielä kerran)Kaiken tapahtuneen jälkeen maisema näytti erilaiselta, mutta Katniss olisi tunnistanut reitin vaikkei hänen matkaansa olisi ohjanneet hankeen uponneet jalanjäljet. Kapina oli ohi ja hän oli muuttanut takaisin Vyöhykkeelle 12, jossa eli yksin Voittajien kylässä.
Pakkanen pisteli poskia eikä vanha metsästystakki tuntunut yhtä lämpimältä kuin ennen. Siitä huolimatta Katniss jatkoi matkaansa, asettaen huivia paremmin kasvoilleen pakkasviimassa.
Katniss ei tiennyt, mitä hän tarkalleen ottaen odotti edessä päin, mutta saavuttuaan perille, nähdessään mökin ja savuhaituvat lumisateessa hän tunsi lämmön jälleen kehossaan. Gale istui kannolla Katnissin vanhan piilopaikan edessä, vuollen oksaa aikansa kuluksi, sillä tuli oli syttynyt takkaan helposti ja säästänyt aikaa.
He eivät vaihtaneet sanoja, eivät katseita. Se ei ollut enää samanlaista, vaikka vanha hiilihankokin oli paikalla, johon Gale oli sen jättänyt aikaa sitten, joka tuntui Katnissista valovuosilta.
Laskiessaan saalispussinsa mäntypöydälle, purkaessaan sen sisältöä Katniss tunsi, kuinka Gale sipaisi ohi mennen hänen lettiään, kynittyä, mutta taitavasti korjailtua.
Gale lisäsi puita ruokkimaan liekkejä hiljaisuuden jatkuessa, kipinöiden rätinä ja tuulen humina olivat ainoat äänet heidän hengityksensä rinnalla.
Vuohenjuustoa ja lämmintä leipää, joka ei ollut Peeta leipomaa. Sillä Peeta oli jossain kaukana, Capitolissa, odottamassa parantumistaan. Gale kuitenkin katsoi pitkään leipää, joka oli upottanut Katnissin taas ajatuksiin, joihin tyttö ei ollut ennen hukkunut. Ne ajatukset olivat sellaisia, joita Gale ei ymmärtänyt.
"Miten Vyöhykkeellä sujuu?" Katnissin ääni värähteli, mutta Gale esitti kuin ei huomaisikaan. Mies tiesi puhuttavan kakkosvyöhykkeestä, johon oli mennyt kapinan jälkeen jättäen Katnissin yksin selviytymään kaikesta kokemastaan.
"Hyvin", Gale vastasi. Katniss nyökkäsi.
"Toimme matkalla lisää puutavaraa seiskalta. Sillä määrällä voisi rakentaa vaikka uuden Hässäkän", Gale naurahtaa, mutta siitä puuttuu iloisuus, jonka Katniss huomaa. Mikään ei todellakaan ollut niin kuin ennen, ei enää.
"Hienoa. Hässäkkä saisi paikan tuntumaan taas vähän enemmän kodilta. Sitä ei kuitenkaan taideta enää tarvita."
"Ei, kiitos sinun."
Katniss ei vastaa ja Gale tietää tytön käyvän läpi taas jotain hänelle täysin tuntematonta. Se oli kuilu, joka heidän välilleen oli syntynyt ja syveni entisestään.
Ei ollut sanoja, jotka olisivat tuoneet heidät takaisin yhteen. Ei sanoja, jotka kertoisivat mitään, mikä merkitsisi. Katniss jätti leivän ja vuohenjuuston pöydälle, kaivoi säkistään vielä termospullollisen lämmintä teetä ennen kuin astui ulos mökistä. Ilta hämärtyi ja tähdet olivat syttyneet taivaalle, kuu valaisi lumipeitettä ja lumisade oli näyttänyt lakkaavan.
Hengitettyään raikasta ulkoilmaa, tuntiessaan metsän ympärillään Katniss saattoi hetken taas muistaa, millaista se kaikki oli ollut. Galen astuessa hänen taakseen, kietoessaan kädet hänen ympärilleen, hän saattoi myös tuntea sen. Kaiken vanhan, jota hän ei saisi enää takaisin.
"Catnip", Gale kuiskaa vasten korvanlehteä, mutta Katniss kääntää päänsä. Kääntyy ympäri, nostaen sormen miehen huulille hiljentääkseen.
"Älä säikytä saalista."
Eivät he olleet metsällä, mutta Gale ymmärsi. Se hetki oli heidän, eikä se enää toistuisi. Gale ei enää palaisi, ei mökkiin, ei Katnissin luokse. Heillä oli vain se talviyö, pureva pakkasviima jota vastaan heillä oli vain toisensa. He eivät tarvinneet sanoja, jotka vain hankaloittaisivat sitä hetkeä.
Katnissin suudelma painautui vasten pehmeitä huulia, jotka tuntuivat viileiltä.
Kylmän yön yli he vain olivat, kuten ennen. Joivat lämmintä teetä hiljaisuudessa ulkona. Söivät leipää, kuten päivänä ennen kuin Katniss lähti Nälkäpeliin. He näkivät tähdenlennon tummalla taivaalla, kuulivat metsän eläinten ääniä, mutta eivät nähneet yhtäkään.
He nukkuivat takan äärellä lähekkäin kietoutuneina mukana tuotuihin viltteihin.
Aamun sarastaessa ilma oli raikas ja täynnä toivoa huomisesta auringon loistaessa kirkkaana. Gale herätti Katnissin, tarjosi viimeisen palan leipää ja hyvästeli.
Palattuaan takaisin metsästä Katniss vilkaisi juna-asemaa, jossa juna oli valmiina lähtemään. Gale istuisi siellä jossakin, ehkä katsoi ikkunasta miettien entistä kotiaan.
Tai sitten ei, Katniss ei uskonut sitä. Hän tunsi Galen, eikä uskonut miehen ikävöivän vaan jatkavan elämäänsä. Katniss kuitenkin odottaisi junaa, joka ei koskaan palaisi.
