En muista, mistä muistan sinut. (Hermy/Sirius) k11 VALMIS

[Dappie]

En muista, mistä muistan sinut

Ikäraja:K-11
Paritus on; Hermione/Sirius(Alussa nuorena.)
Beta: Killasta  Smileingjack/// Viimeisen osan (yhdistin osat järkevämmin tänne) ystävällisesti betasi vuotiksen Kellerie
Gerne: Fluff, het, (pieni määrä) angst, (Hieman)Deathfic, romance, OTP.
Summary: Suuri rakkaus, suuret ongelmat
***

Sirius istui Kalmanhanaukio 12 olohuoneessa ja kuunteli kiltalaisten puheita vain puolella korvalla.
Koska Sirius ei kuulunut etuvartioon, jonka tehtävänä oli hakea Harry, hänen kummipoikansa jästitalosta turvallisesti Kalmanhanaukiolle, hänen ei edes tarvinnut kuunnella. Sirius tuijotteli takkaan kun oveen koputettiin. Molly nousi avaamaan ovea, valmiiksi ankara ilme kasvoillaan. Hän arveli että,  joku talon nuorista, jotka eivät olleet päässeet killan jäseniksi, olisi tulossa utelemaan tietoja.
Sirius ehti nähdä vilauksen ruskeasta hiuspehkosta kun Molly avasi oven ja sujahti ulkopuolelle. Pehko muistutti häntä jostakin menneisyydessä, mutta hän ei saanut päähänsä mistä.
Talossa oli sillä hetkellä asumassa vain hän, Remus, Tonks, Molly ja Arthur lapsineen. Ja tietenkin Hermione, jonka hiukset hän oli äsken vilaukselta nähnyt. Paikalla oli myös etuvartio.
"Ilmoitan niille jästeille, että he ovat voittaneet jonkun palkinnon..”, Tonks selitti innoissaan. Kun he miettivät miten saavat Harryn jästiperheen pois tieltä siksi aikaa, että hakisivat pojan.

Sirius, lähti eikä kukaan huomioinut hänen lähtöään. Sillä Tonks huitoi innoissaan käsiään. Hän oli selvästi pääsemässä ideansa huippukohtaan.
***
Hermione yritti tivata Mollylta tietoa Harryn saapumisesta, mutta Molly sanoi, että Harry tulisi kuitenkin vasta huomenna. Hermione suuntasi turhan tiedon nyhtämisen jälkeen keittiöön hakemaan juotavaa. Keittiössä ei ollut ketään kun hän saapui sisään.
Hermione kaatoi kurpitsamehukannun lattialle ja se särkyi. Ennen kuin hän ehti alkaa sättimään itseään, joku korjautti kannun ja kuuraannutti mehun pois.
Hermione kääntyi ja näki Siriuksen vinon hymyn.
Hermione punastui, vaikka ei itse tiennyt syytä. Punastuksen ensijärkytyksestä selvittyään, hän istui pöydän ääreen ja Sirius kaatoi hänelle uuden mehun.   
Hermione mietti miksi oli niinä parina viikkona kalmanhanaukiolla alkanut punastella Siriuksen ollessa lähettyvillä.

"Tässä", Sirius sanoi ja antoi mehun Hermionen käteen, samalla hipaisten vahingossa hänen kättään. Tyttö säpsähti ja katseli kaikkialle paitsi Siriukseen.
Hermionesta tuntui tyhmältä vain istua siinä hiljaa kun Sirius katseli häntä pöydän toiselta puolelta juoden kermakaljaansa.
"Tuota...tiedätkö miten Harry tulee tänne? Molly ei oikein ollut juttutuulella”, Hermione sanoi ja naurahti hermostuneesti.
Miksi hän oli niin hermostunut?
"Vartio lähtee hakemaan häntä, kun Tonks saa suunnitelmansa suunniteltua”, Sirius vastasi rauhallisesti ja virnisti kelmimäisesti. Tietenkään Hermione ei tiennyt mikä oli kulloinkin kelmimäinen hymy.
Eihän hän ollut siinä ajassa koskaan elänyt.

Pian kuitenkin Molly tuli häätämään Hermionen nukkumaan.
Hermione oli täysin vakuuttunut siitä että Sirius tuijotti hänen peräänsä hänen astellessaan pois keittiöstä.
Kun Hermione oli päässyt hänen ja Ginnyn makuuhuoneeseen, hän näki jotakin kimaltelevaa Ginnyn sängyn alla.
"Ajankääntäjä", Hermione henkäisi, lähinnä itselleen.

Hänen päähänsä tuli yllättäen outo idea. Niin outo, että Hermionen olisi pitänyt tajuta lopettaa villiintyvät ajatuksensa seinään.
Kuitenkin hän pian pyöräytti ajankääntäjän tiimalasia ja hänen ympärillään alkoi kulkea ihmisiä ja huoneistoja.
Hermione säikähti tätä uutta tunnetta kun hän kulki ajassa taaksepäin asuntojenkin välillä, tavallisen ajankääntäjän ei kuuluisi tehdä niin. Lopulta kaikki pysähtyi. Hermione huomasi seisovansa keskellä Tylypahkan lähes tyhjää eteishallia.

"Anturajalalla näyttää olevan paha ongelma nyt", Kuului ääni jostakin Hermionen takaa. Hermione käännähti ja huomasi tuijottavansa nuoreen Siriukseen, Harryyn ja nuoreen Remukseen.
Hetkinen nyt... Hermione ajatteli. Ei tuo voi olla Harry, ei tässä ajassa.
Kun Hermione katsoi poikaa tarkemmin, hän näki, että pojan silmät olivat ruskeat, eivät suinkaan vihreät, niin kuin Harryn silmät olivat. Poika oli nuori James, Harryn isä.

Pojat huomasivat heti Hermionen, eksyneen näköisen luultavasti neljäs -viidesluokkalaisen tytön jolla oli jästivaatteet päällään.
"Sarvihaara? Näkevätkö silmäni oikein, seisooko tuolla uusi tyttö?" Sirius kysäisi Jamesilta, joka virnisti ja nyökkäsi.
"Taisit toipua jo sinun ja Rosien erosta, vai kuinka?" Remus kysyi ja katseli tyttöä, joka katseli hämillään heitä ja eteishallia.
"Kuka ihmeen Rosie?" Sirius naurahti ja katseli hymyillen tyttöä, kunnes tyttö lähti kävelemään heitä kohti.
"Katso nyt. Ei ainakaan mikään ujo tapaus”, James sanoi ja katsoi hymyillen saapuvaa tyttöä.
Hermione kuitenkin ohitti heidät katsomatta heihin.
"Mitä sinä hänelle hymyilit. Onhan sinulla Lily”, Sirius sanoi ja pukkasi Jamesia kylkeen.
"Tuo on minun. Minä näin ensimmäiseksi”, Sirius jatkoi ja katsoi tytön loittonevaa selkää.

Illalla oleskeluhuoneessa Sirius miettiessä uutta tyttöä, James silitteli sylissään istuvan Lilyn hiuksia ja Remus luki Peterin kanssa kirjoja. Vaikka Siriuksen ympärillä juoksenteli jos jonkinmoista tyttöä, hän näki vain ruskeahiuksisen tytön.
Oleskeluhuoneen oviaukkoon ilmestyi ruskea hiuspehko, mutta Sirius näki sen vain vilaukselta, koska se katosi nopeasti väkijoukkoon. Sirius lähti tytön perään heti kun tajusi hänen olevan se uusi tyttö.
"Hei, sinä siellä!", Sirius huusi ja tyttö pysähtyi ja Sirius oli vähällä kävellä tyttöä päin.
"Sirius Musta", Sirius esittäytyi.
"Hermione... Miller", Tyttö sanoi ja kätteli Siriusta. Sirius tunsi kuinka tytön käsi tärisi hieman.
Sirius oli odottanut tytön pomppaavan kattoon hänen sukunimensä kuullessaan, tai että tyttö olisi heti kiinnittynyt häneen kuin iilimato tai takiainen. Mutta ei.
"Näin sinut eteisaulassa. Oletko uusi Tylypahkassa, en ainakaan ole nähnyt sinua ennen...Mielestäni", Sirius sanoi ja rupesi miettimään. Tyttö vaikutti tutulta.
Tyttö hätkähti ’mielestäni’ sanan kohdalla ja vetäisi kätensä irti.
"Öh... juu. Olen tullut tutustumaan Tylypahkaan”, Hermione sanoi ja katsoi Siriuksen tummiin silmiin. Rusehtaviin...vai sittenkin mustiin?
"No sittenhän sinä tarvitset oppaan”, Sirius sanoi ja virnisti kelmimäisesti.
"Niin kai”, Hermione sanoi ja lähti Siriuksen taluttamana kohti muita kelmejä ja Lilyä.

Hermione kuunteli kun Sirius esitteli hänet kaikille.
Hermionen katse kiinnittyi Jamesiin ja Lilyyn. Hermionen oli pakko hymyillä. He olivat siis löytäneet toisensa seitsemäntenä vuotenaan.
Esittely oli ohi ja Hermione saattoi istua heidän seuraansa.
Hermione istui kahdenhengen sohvalle ja Sirius istui hänen viereensä.
Lily oli nähtävästi kiinnostunut enemmän Hermionesta kuin huispauksesta josta James ja Sirius olivat alkaneet paasaamaan. Hermionen onneksi. Hän ei halunnut alkaa selittämään ja vastailemaan kysymyksiin joihin ei voi vastata.
Dumbledoren mielestä olisi hyvä, että Hermione jäisi vähäksi aikaa, että Dumblerode voisi tarkastaa ajankääntäjän oudon ominaisuuden, vaihtaa kääntäjän paikkaakin.

"Mitä mieltä sinä olet huispauksesta, Hermione?", James kysyi.
"Mh? No tuota...onhan se ihan okei…”, Hermione sanoi ajatuksissaan.
Hän istui Harryn vanhempien ja muiden kelmien seurassa.
Harry olisi antanut mitä tahansa, että olisi nyt Hermionen paikalla.
"Sitten huomenna aamiaisella Sarvihaara”, Sirius sanoi ja vinkkasi silmää.
"Mitä te taas aiotte tehdä?" Lily kysyi ja osoitti johtaja-tyttö merkkiään.
"Pitäkää varanne”, Hän lisäsi ja lähti makuusaliin. Hermione katseli tytön menoa. Samoin kelmit.
"No, hyvä puoli tässä on se että meillä on johtaja-poika leivissämme”, James sanoi ja naurahti.
Remus tuhahti kirjansa takaa.

Ilta saapui ja he juttelivat kaikesta, eniten siitä mitä tulisivat aamulla tekemään.
He olivat suunnitelleet livauttavansa Kalkaroksen kassiin jotakin… no limaista ainakin.

Hermione oli ollut menneisyydessä jo jonkun aikaa ja hän oli tutustunut nuoreen Siriukseen paremmin.
Sirius piiritti häntä koko ajan, eikä Hermione tehnyt elettäkään estääkseen häntä. Hermione piti Siriuksen läheisyydestä ja piti siitä kuinka hän katsoi Hermionea.
Ensi kertaa Hermione tunsi sydämensä pamppailevan toiselle ihmiselle. Siriukselle.
Mutta syyllisyys kalvoi Hermionen mieltä. Aina kun hän katsoi nauravaa Siriusta, hänen sisällään muljahti. Hän oli rakastunut oman ystävänsä kummisetään. Niin mahdotonta kuin se olikin.

Hermione kävi normaalisti tunneilla ja oli täysillä mukana kun Kalk-Ruikulia kiusattiin. Nyt oli Hermionen aika kostaa kaikki se mitä hän Harry ja Ron tulisivat tulevaisuudessa kestämään.
Vaikka se olikin hyvin epä-hermionemaista, mutta eihän kukaan häntä tuntenut. Hän saattoi mennä oleskeluhuoneeseen huutamaan rivouksia eikä kukaan pitäisi tätä niin outona kuin Hermionen omassa ajassa pitäisivät.

Hermione oli myös hieman tutustunut Lilyyn, nyt hänellä olisi paljon kerrottavaa Harrylle. Mutta hän ei ollut ollenkaan varma halusiko kertoa matkastaan kenellekään. Varsinkaan Harrylle.

Sirius ja Hermione olivat menneet kaksin päivälliselle ja Sirius nauratti parhaansa mukaan Hermionea, joka nauroi useimmille hänen jutuilleen. Yleensä Siriusta ei olisi yksi tyttö näin kauaa kiinnostanut, mutta Hermionessa oli jotakin mitä Sirius kaipasi.
Sirius oli päättänyt yrittää seuraavalle tasolle Hermionen suhteen. Ennen hän olisi varmasti jo ollut monesti tytön kanssa luutakomerossa, mutta Sirius ei halunnut pilata tätä juttua.
"Tänään on täysikuu..”, Hermione sanoi hiljaa.
"Niin?" Sirius kysyi. Sirius ei tietenkään tiennyt että Hermione tiesi Remuksesta.
"Öh... ei mitenkään”, Hermione sanoi nopeasti kun tajusi itsekin oman virheensä.
"Tarkoitin vain että...Öh... Se on aika mielenkiintoinen”, Hermione selitti hädissään.
"Kuutamo vai?" Sirius kysyi virnistäen.
"Niin, siis ei... kun kuu”, Hermione takelteli ja naurahti itsekin jutulle.
Sirius katsoi nauravaa Hermionea. Hän oli sitä mieltä että edes kuutamo, kuu siis, ei ole niin valloittava kuin tuon tytön hymy.

Monet muut tytöt katselivat Hermionea silmät viirussa kun tämä sai pitkiä ihastuneita katseita Siriukselta.
"Tahtoisitko mennä katsomaan sitä tänä yönä?", Sirius kysyi.
"Mihin muka?" Hermione kysyi epävarmana.
"Tähtitornista näkee hyvin”, Sirius sanoi tietäväisellä ilmeellä. Hän oli ollut monesti tähtitornissa. Yksin? No ei todellakaan.
"Kai se käy... jos sinulla ei todella ole muuta”, Hermione kysyi. Olisiko Sirius muka luopumassa yöllisestä Tylyahon retkestään Hermionen vuoksi.
"Ei tietenkään ole”, Sirius sanoi hymyillen ja he sopivat tapaavansa oleskeluhuoneessa, Sirius sanoi tuovansa Jamesin näkymättömyysviitan.
Pian Siriuksen täytyi lähteä huispausharjoituksiin ja Hermione meni oleskeluhuoneeseen.

Hän toivoi ettei Dumbledore saisi ajankääntäjää valmiiksi vähään aikaan. Hän oli korviaan myöten rakastunut Siriukseen eikä halunnut jättää tätä vielä.

Tähdet loistivat jo taivaalla, joten Hermione lähti käymään makuusalissa vaihtamassa kaapunsa jästivaatteisiin.
Hermione laittoi mustan topin ja sen päälle valkoisen hupparin. Ja tietenkin Hermionemaiseen tyyliinsä mukavat farkut.

Hermione näki, että Sirius odotti häntä jo oleskeluhuoneessa, takan edessä.
Sirius kääntyi kun kuuli askeleita. Hermione oli todella kaunis. Niin kuin aina.
Sirius hymyili lämpimästi Hermionelle ja heitti viitan molempien niskaan. He lähtivät kohti tähtitornia. He ohittivat muutamia haamuja ja melkein törmäsivät yhteen luihuseen. Eikä Sirius voinut vastustaa kiusausta ja kamppasi luihusen.
Kun he pääsivät melkein turvallisesti torniin, he laittoivat oven lukkoon. He eivät halunneet jäädä kiinni yöllä juoksentelemisesta.

He istuutuivat kivilattialle ja Sirius otti Hermionen kainaloonsa.
Hermione nojasi Siriukseen ja he katsoivat ikkunasta kuuta. Se oli hurmaava, vaikka toikin muutamille tuskaa. Kuten Remukselle. Sirius sulki silmänsä. Hän ei halunnut ajatella Remusta nyt. Ei nyt kun hän oli Hermionen kanssa.
Hermionen silmiä alkoi painaa, hän oli menettänyt tyystin ajankulun. Hän ei tiennyt olivatko he olleet siinä tunnin? Vai kolme?
"Väsyttääkö sinua?" Sirius kysyi hiljaa Hermionelta joka kohotti päätään. Hermione ei ehtinyt sanoa mitään kun tunsi jo Siriuksen lämpimät huulet omillaan. Hermione epäröi hetken, mutta heitti kaikki järkevät ajatukset taka-alalle ja vastasi Siriuksen lämpimään ja vaativaan suudelmaan. Siriuksen toinen käsi piti Hermionen niskasta ja toinen hapuili jo Hermionen paidan alla.
Hermione hätkähti hieman Siriuksen kylmää kättä ihollaan.

Silloin kaikki pamahti hänen mieleensä. Hän suuteli hänen parhaan ystävänsä kummisetää. Mutta eihän Sirius vielä ollut Harryn kummisetä. Eihän Harry ole vielä syntynytkään.
Sirius erkani Hermionen huulilta ja suuteli tämän kaulaa, samalla kun Hermione kävi itsensä kanssa kovaa taistelua. Osa halusi olla Siriuksen kanssa, mutta se Hermionen järkevämpi puoli käski hänen lähteä ja nopeasti. Kuitenkin se 'tyhmempi' puoli Hermionesta voitti.
Hermione huomasi jo melkein makaavansa Siriuksen alla tämän suudellessa hänen kaulaansa ja niskaansa.
Hermione yritti nousta, mutta Siriuksen voimakas vartalo oli painautunut Hermionen päälle, joten Hermione onnistui vain saamaan lantionsa tiukemmin kiinni Siriuksen vahvaan lantioon.
Sirius siirtyi suutelemaan Hermionen suuta, juuri silloin kun Hermionen järkevämpi puolisko oli ottanut taas vallan. Hermione puraisi Siriuksen huulta, Sirius hätkähti ja nousi. Samoin Hermione.
"En voi, Sirius...en vain voi”, Hermione sanoi ja katseli huultaan pyyhkivää Siriusta.
"Olisin sen voinut sanoa kivuttomamminkin”, Sirius mumisi.
"Anteeksi”, Hermione sanoi ja suukotti Siriuksen poskea ja lähti.
Sirius jäi yksin tähtitorniin hämmentyneenä.

Hermione juoksi oleskeluhuoneen suuntaan. Hän oli aivan sekaisin. Mitä hän oli juuri äsken tehnyt? Juuri silloin Dumbledore tuli kulman takaa ja Hermione oli törmätä rehtoriin.
"Ah, Hermione. Etsinkin sinua”, Rehtori sanoi.
"Niin?" Hermione sanoi ja katsoi kysyvästi rehtoria, vaikka osasikin arvata hänen asiansa.
"Olen ratkaissut ajankääntäjän ongelman ja nyt se on korjattu. Se vie seuraavan kääntäjän mainitsemallesi Kalmanhanaukiolle... Mutta eihän sinun ole vielä pakko lähteä, jos jokin asia mielestäsi...ah, jää kesken”, Rehtori sanoi, ojensi ajankääntäjän Hermionelle. Ja lähti salamyhkäisesti hymyillen pois.

Sirius oli seurannut Hermionea ja kuunnellut Hermionen ja rehtorin keskustelun nurkan takaa.
Hän ei tajunnut miksi Hermionen olisi päästävä Kalmanhanaukiolle. Hänen kotiinsa?

Sirius kurkkasi nurkan takaa ja katsoi edelleen paikoillaan seisovaa Hermionea. Hetken Hermione vain seisoi paikoillaan ja yhtäkkiä lysähti maahan ja pillahti lohduttomaan itkuun. Tyttö puristi ajankääntäjää kädessään ja Sirius riensi Hermionen luokse.
"Sirius? M-mitä s-sinä t-täällä?" Hermione niiskutti.
"Seurasin sinua”, Sirius sanoi ja katsoi itkevää Hermionea silmiin. Hermionen silmiin ilmesty pelko.
"Mitä sinä kuulit?" Hermione kysyi selvemmin.
"Kaiken..”, Sirius sanoi ja Hermione katsoi lattiaan.
"Miksi tuon vekottimen pitää viedä sinut Kalmanhanaukiolle?"
"Kyllä sinä tiedät, etten voi kertoa”, Hermione sanoi katse edelleen lattiassa.
Sirius otti Hermionen leuasta hellästi kiinni ja nosti tytön aran katseen itseensä.
"Tapaammeko me vielä joskus?" Sirius kysyi.
"Öh...En tiedä saisinko kertoa tätä..”, Hermione sanoi.
"Mutta, kyllä me tapaamme Sirius”
"No, nähdään sitten”, Sirius sanoi ja avasi Hermionen nyrkin.
"Minä rakastan sinua”, Sirius sanoi ja suuteli Hermionea kauan.
He erkanivat ja Hermione alkoi kieputtamaan ajankääntäjää katsoen samalla syvälle Siriuksen silmiin. Viimeinen pyöräytys oli edessä.
"Niin minäkin sinua”, Hermione kuiskaisi ja pyöräytti viimeisen pyöräytyksen.

Hermione seisoi taas makuuhuoneessaan.
Hän oli palannut täysin samaan aikaan ja paikkaan kuin oli tarkoituskin.
Hermionen silmistä valui edelleen kyyneliä, mutta Hermionelle iski pakottava tarve nähdä Sirius nyt, nyt heti, joten hän lähti kohti Siriuksen makuuhuonetta. Hän ei välittänyt kyynelten sotkemasta naamastaan vaan kuullosteli Siriuksen oven takana ääniä.
Kuuluin vain Siriuksen kuorsaus ja Hermione avasi oven hiljaa.

Sirius nukkui sängyssään, kasvot ovelle. Hermione kyykistyi Siriuksen eteen ja katseli häntä.
Azkabanin riuduttamat kasvot olivat säilyttäneet jotakuinkin komeat piirteensä.
Hermione silitti aikuisen Siriuksen sänkistä poskea. Sirius säpsähti hereille ja tuijotti Hermionea.
Hermione oli kauhusta jäykkä. Hän tiesi, että Siriuksen pitäisi muistaa hänet, mutta toisaalta... Eihän hän ollut sen kahden viikon aikanakaan muistanut.
Eikä myöskään edellisenä vuonna kun hän, Harry ja Ron olivat pelastaneet tämän ankeuttajilta ja ministeriöltä. Mutta taas toisaalta... Hermione oli vasta äsken muuttanut tulevaisuutta.
Hermione oli yhtä sekaisin, kuin hiuksensa. Eli todella sekaisin.

Sirius ei sanonut mitään. Eikä liikkunut. Katsoi vain Hermionen silmiin.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Sirius kurotti kättään Hermionen kasvoille. Hän piti kättään Hermionen poskella hetken.
"No, nyt me tapaamme”, Sirius sanoi hiljaisella karhealla äänellä ja suuteli Hermionea.
"Sinä muistat”, Hermione kuiskaa Siriuksen korvaan.
"Tietenkin. Minähän rakastan sinua”, Sirius kuiskasi takaisin.
Hermione käpertyi Siriuksen viereen. Sirius hapuili sauvaansa pöydältä ja taikoi oven lukkoon.
"En tajua miksi en heti muistanut sinua”, Sirius sanoi vakavana.
"Ei sillä ole enää mitään merkitystä”, Hermione vastaa hymyillen väsyneesti.
"Mutta mitä Harrykin sanoo? Mitä kaikki sanovat?" Sirius kysyi edelleen hiljaa.
"Tarvitseeko heidän tietää?" Hermione kysyi ja painoi huulensa miehen huulille.
He nukahtivat toisiinsa käpertyneinä. Nyt mikään ei tulisi heidän väliinsä. Ei edes aika.

Aamulla Hermione heräsi Siriuksen nopeaan säpsähdykseen. Oveen oli koputettu.
Hermione meni nopeasti, kliseiseen piilopaikkaan, Siriuksen vaatekaappiin.
Sirius avasi oven ja Hermione kuuli Ginnyn äänen.
"Hei, oletko nähnyt Hermionea?", Ginny kysyi.
"Eipä ole näkynyt”, Sirius vastasi hieman unisesti.
"Ahaa... Hän on hävinnyt jonnekin. Vauhkomieli epäilee kuolonsyöjiä, onhan hänellä tietoja kun on Harryn parhaita ystäviä ja asuu killassa..”, Ginny sanoi ja lähti.
Sirius sulki oven ja Hermione kompuroi kaapista pois. Hän rupesi tunkemaan huppariaan takaisin päälleen.
"Äkkiä. Ilmiinny Hiinokan huoneeseen”, Sirius sanoi tuskastuneelle Hermionelle.
"Voiko täällä muka ilmiintyäkin?" Hermione yllättyi. Hän oli luullut että paikassa oli kaiken maailman suojaukset.
"Totta kai, Fred ja Georgehan tekevät sitä yhtenään”, Sirius hymyili, suukotti Hermionea ja sitten tyttö katosi.

"H-harry!", Hermione huudahti kun avasi silmänsä.
Harry istui rennosti seinää vasten ja katseli ikkunasta ulos.
"Minä tässä vain mietin...että mitä sinä teit Siriuksen huoneessa koko yön..”, Harry vilkaisi Hermioneen.
"...Ja ennen kaikkea, miksi sinun hupparisi on väärin päin?"
Hermione katsahti paitaansa, se todellakin oli nurin perin.
Hermione punastui ja Harry katsoi häneen syyttävästi.
"No...Kun..”, Hermione ei todellakaan tiennyt mitä pitäisi vastata?
Kertoisiko hän todella että oli käynyt menneisyydessä ja rakastunut Harryn kummisetään.
Ei, eihän niin voisi sanoa. Nyt pitäisi keksiä jotakin muuta...
"Minun oli vain pakko jutella eräästä asiasta…”, Hermione sanoi ja yritti pitää äänensä tasaisena.
"Ja siellä oli kuuma, siksi otin päällyspaidan pois. Mitä sinä oikein kuvittelet minusta, Harry?"
Hän jatkoi nyt syyttävästi.
Harry ei sanonut mitään ja Hermione oli varma että tulisi nyt paljastumaan.
"Jaa... Vauhkomieli tuli käymään... Hän pistää kohta partion perääsi. Kannattaisi varmaan mennä käymään alhaalla”, Harry sanoi, nousi ja lähti huoneesta. Hermione kuuli, että hänen askeleensa suuntasivat ylempiin kerroksiin.
Hermione pelästyi kun Hiinokka, tai no nyt Surkusiipi töni häntä. Onneksi Hermione oli tajunnut kumartaa Hiino-Surkusiivelle, ettei tämä käynyt hänen kimppuunsa.
Hermione lähti ilmoittamaan olevansa paikalla ja ihan kunnossa. Hän päätti kertoa olleensa ullakolla, tuskin kukaan häntä mistään homeiselta ullakolta olisi etsinyt.

Sirius mietti ankarasti asioitaan. Mitä hittoa hän on tekemässä. Hermione oli hänen menneisyydessään, ei hänen kuuluisi enää olla hänen elämässään. Hermione oli vasta viisitoista...mutta hän oli silti rakastunut tyttöön, menneisyydessä ja varmasti nykyisyydessäänkin. Mutta se ei olisi oikein, hän ei saisi ajatella Hermionea sillä tavoin miten hän ajatteli.
Sirius lähti alakertaan katsomaan onko kaikki kunnossa.

"...Olimmeko huolissamme, olisit voinut ilmoittaa!" Sirius kuuli Mollyn huudon jo portaisiin. Hän juoksi äitinsä muotokuvalle jossa Remus oli jo kiskomassa verhoja kiljuvan naisen eteen. Yhdessä he saivat sen vaiennettua ja Mollykin oli jo hieman rauhoittunut.
Sirius laskeutui loput portaat Remuksen kanssa varoen askeliaan.
"En tiennyt että minun pitää ilmoittaa...olin vain ullakolla”, Hermione selitti Mollylle joka seisoi tämän edessä tuimana.
"Minä kävin siellä, etkä sinä kyllä ollut siellä”, Ron puuttui puheeseen.
"Ja minä näin Hermionen ullakolla kun etsin Oljoa”, Sirius sanoi ja nojasi ovenkarmiin. Hermione katsahti taakseen, hänen oli vaikea pidätellä hymyään.
"Niin”, Hän sanoi ja katsahti Mollya joka itse katseli vuoroin Ronia, Siriusta ja Hermionea epäluuloisesti.
"No kai se on sitten sillä selvä”, Molly sanoi ja meni puurokattilansa pariin. "Mutta ensi kerralla ilmoitat”, Hän jatkoi ankarasti, puukauhaa heiluttaen.

Harry oli tullut myös keittiöön syömään, vaisuna hän söi puuroaan ja vilkuili vähän väliä kulmiensa alta Siriusta, joka ei ilmeisestikään ollut huomannut Harryn katseita, mutta Hermione oli huomannut. Huoneessa oli täysi hiljaisuus. Aivan kuin Harry olisi tartuttanut kaikkiin apeuden. Harry oli tullut edellisiltana myöhään, melkein yöllä Kalmanhanaukiolle.
Hiljaisuuden rikkoi tuolin riipaiseva ääni, kun Hermione nousi pöydästä. Kaikki katsahtivat Hermioneen kun tämä lähti. Mutta Harry näki että Sirius katsoi ainakin aavistuksen verran liian kauan. Se ärsytti häntä kovasti. Mistä kummasta Hermione olisi halunnut puhua Siriuksen kanssa?

Ginny näytti samalta kuin jästi nähtyään aaveen. Hän järsi leipäänsä, koska ei ollut halunnut syödä puuroa. Mikään ei näyttänyt menevän alas. Pian Hermionen jälkeen Ginnykin nousi, ja taas kaikki katsahtivat lähtijään.
Ginny meni hänen ja Hermionen yhteiseen makuuhuoneeseen, Hermione oli sängyllään tuijottelemassa kattoon.
"Mikä sinun on?" Hermione kysyi kun katsahti ystäväänsä joka oli kalpeahko.
"No, minulta on kadonnut yksi tärkeä esine...e-ei sen kummempaa" Ginny sanoi ja meni itsekin sängylleen, vilkaistuaan ensin sänkynsä alle.
Silloin Hermionella välähti. Ajankäännin! Hänhän oli tosiaan löytänyt ajankääntimen Ginnyn sängyn alta, sen oli pakko olla Ginnyn kääntäjä.
"Onko tämä sinun?" Hermione kysäisi ja kaivoi taskustaan ajankääntimen.
"On, mutta miten ihmeessä se sinulla on?" Ginny kysyi hämmentyneenä.
"Eh, siis.. löysin sen sinun sänkysi alta... mitä sinä ajankääntimellä teet?" Hermione kysyi yrittäen saada huomion muualle siitä tosiseikasta että vempain oli hänellä.
"En mitään”, Ginny sanoi, hieman liian nopeasti.
Hermione kohotti kulmiaan ja katsoi ystäväänsä ilmeellä, joka kertoi ettei tilanteesta päästä näin helpolla.
Ginny vääntelehti sängyllään vaivaantuneena.
"Okei okei... kävin... kävin…”, Ginny takelteli.
"Niin kävit missä?" Hermione kysyi ja painotti viimeistä sanaa.
"Tulevaisuudessa”, Ginny sanoi ja katseli maton reunaa, kuin siinä olisi jotakin mielenkiintoista.
"MITÄH?" Hermione parkaisi. Ei voi olla totta, Ginny on käynyt tulevaisuudessa?
"Minä arvasin. MINÄ arvasin. Arvasin ettei sinua kiinnosta pätkääkään syyt, sinua kiinnostaa vain se että olen rikkonut 'ainakin satoja' sääntöjä ja jos olen paljastunut, niin paha minut periköön”, Ginny huudahti tuskin henkeä vetämättä.
"Ja sitä paitsi, mitä hittoa sinä itse tuolla teit? Miksi se on sinulla?" Ginny lisäsi vielä ja viuhtoi raivoissaan ajankääntimen suuntaan.
"Minua kiinnostaa vain se ettei sinulle käy mitenkään, tulevaisuuden muuttaminen..”, Hermione aloitti.
"On vaarallista ja plaaplaaplaa. JOO JOO, tiedän! Pidätkö sinä minua ihan vähäjärkisenä?", Ginny jatkoi matkien Hermionen ääntä.
"Tuo oli tarpeetonta”, Hermione sanoi ja nousi, samoin Ginny.
"Kerro mitä itse teit ajankääntimellä, niin minä kerron mitä minä tein”, Ginny sanoi ääni raivosta väristen.
"Ei, sinä kerrot ensin”, Hermione sanoi, hän halusi pelata aikaa. Hän ei todellakaan aikoisi kertoa mitä oli todella tehnyt menneisyydessä.
Ginny katsoi Hermionea, tuhahti ja heittäytyi istumaan.
"Sinähän tiedät että minä pidän paljon Harrysta”, Ginny sanoi ja Hermione nyökkäsi. Se nyt oli ihan selvää, tai no itse asiassa Ginny ei pitänyt, vaan rakasti.
"No... Kävin vain katsomassa mitä Harrylle tulee tapahtumaan. Selviääkö hän hengissä Voldemortin suunnitelmista huolimatta”, Ginny sanoi niin nopeasti, ettei siitä meinannut saada selvää.
"Sinun vuorosi”, Hän lisäsi.
"Ei, ei todellakaan. Tämä asia käsitellään ensin. Sinä siis menit katsomaan mitä Harrylle tapahtuu tulevaisuudessa?", Hermione sanoi epäuskoisena.
"No niin…”, Ginny sanoi ja huitaisi hiuskiehkuran naamaltaan korvan taakse.
"Voi pyhä Merlin”, Hermione kuiskasi ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
"Niin, yllätyin..”, Ginny aloitti.
"SHH! En todellakaan tahdo tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Äläkä muutenkaan puhu kenellekään reissustasi. Et varsinkaan Harrylle”, Hermione sihahti ja katsoi ankarasti Ginnyä.
Hermione muistutti erehdyttävästi professori McGarmiwan, kun otti tuon ilmeen itselleen.
"No en aikonutkaan, ei minun pitänyt kertoa edes sinulle. Mitäs nyhdit tiedon minusta”, Ginny sihahti takaisin.
"No, kun et tahdo kertoa lisää, sinä kerrot nyt oman osuutesi. Mitä teit ajankääntimelläni”,
"Se... minä..”, Hermione yritti kuumeisesti miettiä mitä sanoisi. Toisaalta Ginny oli ollut rehellinen ja hän tiesi pakahtuvansa jos ei saisi puhua asiasta kenellekään.
Niinpä Hermione selitti kaiken perin juurin Ginnylle, joka kuunteli tarkkaan joka sanan. Tietenkin Hermione jätti kertomatta 'likaiset yksityiskohdat'.

"Tuo on kyllä paljon pahempi kuin minun seikkailuni”, Ginny sanoi Hermionen kertomuksen jälkeen.
"Sinä et tainnut olla ullakolla silloin kun me etsimme sinua”, Hän lisäsi ja katsoi Hermioneen syyttävästi. Hermione oli jo kyllästymässä, kaikki katsoivat häntä syyttävästi. Ensin Harry sitten Ginny, no eiväthän siinä tietenkään kaikki olleet mutta melkein.
Hermione punastui. Ginny ei ikävä kyllä ollut siitä tyhmimmästä päästä.
"Se oli vain päähän pisto. Ei minun sinne oikeasti pitänyt mennä. Se oli yksinkertaisesti, vahinko. Kaikille sattuu vahinkoja”, Hermione vakuutteli ääneen enemmän itselleen kuin punatukkaiselle ystävälleen.
"Harry taitaa tietää? Hän mulkoili Siriusta siihen malliin aamiaisella”, Ginny mietiskeli.
"Ei, ei hän tiedä. Sanoin että olin juttelemassa Siriuksen kanssa, kun hän huomasi... muutamia merkkejä siitä missä olin ollut”, Hermione sanoi ja punastui viimeisen lauseen kohdalla rajummin.
"No etkö sinä sitten ollutkaan vain juttelemassa?" Ginny sanoi pidätellen nauruaan.
"Tietenkin olin”, Hermione sanoi ja pyöräytti silmiään.
"Tämä on nyt sitten minun, sinun, Harryn ja Siriuksen salaisuus. Muille ei kerrota”, Hermione vannotti ystäväänsä.
"Mutta entäs jos nyt Remuskin muistaa sinut, kun näkee sinut juttelemassa Siriukselle”, Ginny kysyi nyt enemmän huolestuneena.
Hermione läimäisi itseään otsaan.
"Unohdin. Mikä minun aivojani vaivaa tänään?" Hermione mumisi.
"Ne ovat ylikuormittuneet sellaisesta eriskummallisesta asiasta, kuin rakkaudesta”, Ginny sanoi tekoviisaalla äänellä. Hermione paiskasi lähimmän tyynyn Ginnyn naamaan ja siitä alkoikin armoton sota.

Sirius istui taas kerran olohuoneessa lehteä lukien, Harry ja Ron pelasivat velhoshakkia hänen vierellään olevalla pöydällä. Ihme kyllä, Harry oli voitolla. Kerrankin.
Ron puhkesi pian tuulettamaan, hän oli siis sittenkin voittanut pelin.
Sirius huitaisi lehden pöydälle ja ilmoitti nuorille menevänsä yläkertaan. Hän pääsi portaisiin kun hänet pysäytettiin.
"Sirius!" Harry huikkasi. Hän pysähtyi ja katsoi kummipoikaansa.
"Tuota, tiedän että Hermione oli huoneessasi yön”, Harry sanoi ja Sirius oli kaatua pää edellä portaat alas.
"Sitä vain että mitä asiaa hänellä oli. Hermione ei kertonut mistä juttelitte, mutta jos mitenkään voisit?" Harry kysyi.
Sirius pudisti päätään.
"Jos Hermione ei sitä itse kerro, ei ole minun asiani sitä levitellä. Harry, minusta ei todellakaan ole hauskaa kieltää sinulta mitään tai olla kertomatta asioita sinulle, mutta sellaista elämä vain on. Salaisuuksia täynnä”, Sirius sanoi ja taputti Harrya olkapäälle.
"Hmm, outoa kuulla tuollaisia järkeviä lausahduksia suustasi, Anturajalka”, Remus sanoi kun käveli portaiden alapään ohi olohuoneen suuntaan, samalla Siriukselle ja Harrylle kahvimukiaan nostaen.
Sirius naurahti ja lähti yläkertaan. Harry jäi portaisiin.
Että minä vihaan salaisuuksia. Hän ajatteli katkerasti ja lähti takaisin velhosakin ja Ronin suuntaan.

Kun Sirius oli päässyt melkein omalle käytävälleen, hän kuuli outoja kiljaisuja ja naurua erään oven takaa.
"Lopeta. Ginny, viimeinen varoitus. Nyt loppu”, Hermionen ääni nauroi kun samalla kuului laimeita tussahduksia, ilmeisemmin tyynyn iskuja.
"En. Myönnä, sinä olet rakastunut. En minäkään nyt niin tyhmä ole”, Ginnyn ääni huusi Hermionelle. Tussahdukset kovanivat.
Sirius ei todellakaan tiennyt pitäisikö hänen olla iloinen kuulemastaan. Sitä hän kuitenkin halusi olla, muttei todellakaan voinut enää olla se Sirius johon Hermione oli menneisyydessä rakastunut. Ei enää, eikä ilman Jamesia, Peteriä ja Remusta. Toki hänellä oli vielä Remus, muttei se ollut enää sama asia. Peterkin oli vielä elossa. Sirius puristi kätensä nyrkkiin kun ajatteli sitä rottaa. Saastaista pikku nilviäistä joka pilasi kaiken, vain siksi että saisi olla Voldemortin lellikki. Vain saadakseen olla saastan apulainen.
Silti Sirius ei voinut olla hymyilemättä edelliselle lauseelle, tai itse asiassa hoilaukselle jonka oli kuullut. Hän lähti naama virneessä, vähemmän tai enemmän kelmimäisessä sellaisessa, yläkertaan.

Kun Ron oli voittanut Harryn uudestaan shakissa, he päättivät mennä Ginnyn ja Hermionen huoneeseen.
Pian he ja Hermione lähtisivät viidenneksi vuodekseen Tylypahkaan, Ginny neljänneksi vuodekseen.
Pojat olivat varmoja, ettei Hermione kykenisi puhumaan mistään muusta kuin V.I.P-kokeista, jotka heidän pitäisi suorittaa tulevana vuonaan. Kun he pääsivät huoneeseen, olivat Ginny ja Hermione keskellä lenteleviä tyynyjä.
"Hei! Lapset, lapset, mitä täällä mesotaan?" Ron huudahti.
Ginny ja Hermione havahtuivat vasta nyt siihen, että pojat olivat ovella.
"Ei me mitään mesota. Me selvitetään asioita", Ginny sanoi ja meni istumaan Hermionen viereen kun pojat menivät hänen sängylleen istumaan.
"Muista, että me vielä puhutaan siitä sinun seikkailustasi", Hermione kuiskaisi Ginnylle niin, etteivät pojat huomanneet. Tai kuulleet.
"Mikä tämä on?", Ron kysäisi ja otti Ginny yöpöydältä korun. Ajankääntimen.
"Ei yhtään mikään!" tytöt huudahtivat ja syöksyivät kohti Ronin kämmentä jossa ajankäännin oli.
Ron kaatui selälleen kun hänen pikkusiskonsa ja ystävänsä hyppäsivät hänen päälleen tavoittelemaan korua. Ron ei ollut huomannut mikä se todellisuudessa oli, mutta Harry oli tajunnut.
Tytöt saivat korun ehjänä Ronilta ja sulkivat sen sitten Hermionen lukolliseen kaappiin. Hermione katsahti Harryyn, joka katsoi häntä epäilevästi.
"Öhm, siis... Sitä me vain että Tylypahkan kirjeiden pitäisi tulla tänään", Ron sanoi hämillään hyökkäyksestä.
"Olin kokonaan unohtanut", Hermione puuskahti.
"Mitä? Sinäkö olet unohtanut sen? Hermione hei. Minäkään en kykene unohtamaan, muistatko vielä että me menemme viidennelle ja meillä tulee olemaan V.I.P.-kokeet?", Ron kysyi.
"En minäkään nyt voi aivan kaikkea muistaa", Hermione sanoi.
Harry katsoi Hermionea edelleen mietteissään. Ensin Hermione on yön Siriuksen huoneessa juttelemassa, sitten selviää että Hermionella ja Ginnyllä on ajankäännin.
Ajankäännin, Harry toisteli mielessään. Jos poika saisi sen käsiinsä, hän voisi käydä menneisyydessä. Liian vaarallista, sanoi Hermionen ääni Harryn päässä.
Harry kuitenkin tajusi pitää suunsa kiinni kääntimestä niin kauan kun Ron oli paikalla. Jokin sanoi hänelle, että tämä on salaista. Taas yksi ärsyttävä salaisuus.
Harryn ollessa yhä syvällä ajatuksissaan, Molly oli käynyt kutsumassa heidät syömään.
"Tuletko sinä?" Ginny kysyi häneltä kun Hermione ja Ron olivat jo menneet ovesta.
"Öh, joo", Harry sanoi ja lähti Ginnyn kanssa muiden perään. Harry huomasi, että Ginny katsoi häntä välillä hieman oudosti, mutta Harry ei jaksanut välittää. Hänen olisi päästävä juttelemaan Hermionelle ja Ginnylle kolmin kesken.
Remus vilkaisi heihin kun he tulivat keittiöön, ja nosti päänsä uudestaan ja katsoi heitä uudelleen, hieman otsa rypyssä. Hermione huomasi tämän ja meni istumaan mahdollisimman kauaksi Siriuksesta. Hän ei halunnut että Remuskin saisi tietää hänestä, ei ainakaan vielä.

Sirius vilkuili vaivihkaa Hermionea, joka jutteli Tonksin ja Ginnyn kanssa.
Sirius katsahti vieressään istuvaa Remusta. Remus näytti miettivän ankarasti. Hänen otsansa oli rypyssä ja hän raapusti kynällä kasvoja pieneen paperin palaan.
Remus oli aina osannut piirtää. Siitä ei kovinkaan moni tiennyt, tai välittänyt, mutta nuorena Sirius oli ollut kateellinen Remukselle tästä. Sirius katsoi Remuksen tuherrusta.
Siinä hahmottui jo selvästi tytön kasvonpiirteet ja sekainen kiharatukka. Siriuksen sisällä muljahti. Tietenkin Remuksenkin kuuluu muistaa Hermione, mutta mitä tapahtuu jos Remus muistaa hänet?
Sirius rykäisi ja sai kun saikin Remuksen mietteistään. Remus nosti vastahakoisesti katseen paperistaan Siriukseen.
"Niin?", hän kysyi.
"Antaisitko tuota maitoa tännepäin?" Sirius kysyi sekunnin murto-osan mietittyään.
Remus ojensi maidon.
"Olisit kyllä itsekin ylettynyt tuohon", Remus sanoi ja katsoi paperiaan, tai sitä kohtaa missä se oli ollut. Sirius oli haihduttanut sen sillä välin kun Remus kääntyi.
"No, mihin se nyt..”, Hän mumisi.
"Niin mikä?" Sirius kysäisi ja kaatoi maitoa jo muutenkin melkein täyteen lasiinsa.
"Mitä sinä teit minun piirustukselleni?" Remus kysäisi syyttävästi.
"Ettäs kehtaat. Minä en ole tehnyt sinun tuherruksillesi yhtikäs mitään", Sirius sanoi ja jatkoi syömistään kun Remus etsi työtään epätoivoisesti.
Sirius nauroi pilkallisesti sisällään.

Hermione katseli kun Tonks muutti nenäänsä hänen ja Ginnyn toivomusten mukaan.
Oli kärsää, kyömynenää, tattinenää, pottunenää ja kaikenlaisia ja muotoisia neniä.
Ginny nauroi hervottomasti Tonksin nenille, kuten myös Hermione.
Hermione katsoi sivusilmällään kun Remus kykki pöydän alla etsimässä jotakin. Se oli niin koomisen näköistä, että Hermione alkoi nauraa jo sillekin.
"Noniin tytöt, rauhoittukaapas jo”, Molly sanoi ja lisäsi ruokaa heidän lautasilleen.
Hermione laittoi kätensä lautaselleen.
"Ei kiitos, Molly. Olen aivan täysi", hän kiitti vielä ruuasta ja poistui, nyt kylläkin Remuksen katseen alla.
Remus rypisti taas otsaansa ja hieroi ohimoitaan.
Muistan kohta, minun on pakko jos tahdon jonkunlaisen mielenrauhan... Remus mietti.

Hermione hiljensi askeleitaan kun hän lähestyi rouva Mustan muotokuvaa.
Hermionen ei kuitenkaan olisi tarvinnut tehdä sitä, sillä muotokuvan verhot olivat jo auki ja rouva Musta komenteli talon kotitonttua, Oljoa.
Tyttö pysähtyi, sillä vaikka Siriuksen äiti ei nyt huutanut, se ei tarkoittanut etteikö se alkaisi huutamaan kun näkisi Hermionen.
Oljon puheesta ei saanut selvää, koska se puhui kammottavan hiljaa mumisten. Silti rouva Musta tuntui kuulevan selvästi.
Verhot pöllähtivät kuvan ylle ja Oljo lähti tulemaan portaita alas.
"Hei Oljo”, Hermione sanoi, vaikka tiesikin ettei saisi kunnollista vastausta, hän ei ollut luopunut vieläkään S.Y.L.K.Y-yhdistyksestään.
Oljo mumisi jotakin kuraverisistä ja häpeälänteistä, kunnes se pysähtyi säpsähtäen.
"Oljo ei huomannut neitiä", se sanoi ja kumarsi, liioittelevan syvään.
"Oljo tietää, Oljo tietää kyllä mitä täällä touhutaan..”, Oljo mumisi.
"Mitä Oljo tietää?" Hermione kysyi ystävällisesti tontulta.
"Oljo tietää mitä kuraveri-neiti ja verenpetturi puuhailevat. Voi sentään, mikä häpeä jo verenpetturillekin…”, Oljo mumisi ja liukeni paikalta nopeasti.
Hermione haroi hermostuneesti hiuksiaan.
Hemmetin hemmetti, hän kirosi itsekseen ja lähti takaisin ruokasalia kohti.
Siriuksen pitäisi tietää, vain hän voisi pistää Oljon suun tukkoon.
Hermione törmäsi Siriukseen jo portailla.
"Hei, Hermione", Sirius sanoi ja hymyili vinosti. Kelmimäisesti.
"Joo, moi..”, Hermione vastasi, hän ei oikein tiennyt miten päin olla Siriuksen seurassa. Kaikki tuntui niin epätodelliselta.
"Sinähän olet vaisuna", Sirius kommentoi.
"Hm? Jaa niin. Sinun pitäisi hiljentää Oljo, se tietää", Hermione sanoi.
"Ainahan se luulee tietävänsä asioita joista sillä ei kuitenkaan ole harmainta aavistustakaan", Sirius naurahti.
"Silti minusta tuntuu että sinun pitäisi hiljentää Oljo..”, Hermione jankkasi.
"Yhdellä ehdolla", Sirius sanoi taas vinosti hymyillen.
Hermione huokaisi.
"Ja se on?"
Sirius otti kiinni Hermionen leuasta ja suuteli tätä. Vain hetken emmittyään Hermione vastasi suudelmaan.
"Selvä, hiljennän sen jalkarätin", Sirius sanoi ja Hermione naurahti.
"Merlin sinun kanssasi Sirius", hän sanoi ja lähti itse yläkertaan ja Sirius alakertaan, 'sen jalkarätin' perään.

Sirius löysikin Oljon pian, pussailemasta Siriuksen isän housuja.
"Etköhän sinä ole jo hempeillyt niiden housujen kanssa ihan tarpeeksi", Sirius aloitti ja Oljo säpsähti.
"Elikkäs, nyt pidät sen saastaisen leipäläpesi kiinni minusta ja Hermionesta", Sirius sanoi. Oljo näytti vahingoniloiselta tästä huolimatta.
"Kuten herra tahtoo", se virnuili.
"Etkä saa kirjoittaa tai mitenkään muutenkaan ilmaista meistä kenellekään. Et edes sille rievullesi, joka on kolossasi", Sirius sanoi huomattuaan Oljon ilmeet.
Oljon löysältä naamalta lähti viimeisetkin vahingoniloisuuden merkit.
"Kuten isäntä tahtoo," se sanoi, kumarsi ja hipsi tiehensä Siriuksen isän housut kainalossaan.
Sirius repäisi housut sen kainalosta.
"Ja nämä lähtevät menemään”, Sirius sanoi ja käveli raivostuneen Oljon ohi.

Illalla, kun Sirius oli ilmoittanut Hermionelle ettei Oljosta olisi huolta, he olivat sopineet tapaavansa Siriuksen huoneessa.
Hermione kertoi, että ottaisi Ginnyn mukaansa, heidän pitäisi puhua. Hermione ei ollut vielä kertonut Siriukselle Ginnyn matkasta, mutta tunsi sen tarpeelliseksi. Silloin Ginnykään ei alkaisi rähjäämään, hän ei kehtaisi.
Hermione koputti Siriuksen oveen. Hän ja Ginny olivat päässeet ovelle vasta myöhään, koska heidän täytyi odottaa, että kaikki olivat menneet nukkumaan.
Sirius avasi oven ja tytöt astuivat sisälle. Hermione istui Siriuksen sängylle ja Ginny vaivaantuneena penkille. Sirius istui sänkynsä päähän.
"Sinä halusit puhua jostakin?" Sirius kysäisi ja katsoi kysyvästi Hermionea.
"Niin...aloitetaan vaikka siitä että se ajankäänninhän ei ollut minun", Hermione sanoi ja Ginny yritti näyttää mahdollisimman vähän syylliseltä.
Sirius katsahti Ginnyyn.
"Se oli sinun, eikö ollutkin?", hän kysyi kattoon ja seinille katselevalta Ginnyltä.
Ginny nyökkäsi pienesti.
"Kiitos", Sirius sanoi ja hymyili.
"Sinä otat tämän liian kevytmielisesti", Hermione kommentoi, mutta ei voinut olla hymyilemättä.
"Näytät suloiselta kun yrität näyttää vakavalta", Sirius kommentoi takaisin.
"Sirius!" Hermione tiuskahti ja katsoi vaivaantuneeseen Ginnyyn.
"Siis ajankäännin oli Ginnyn. Eikö nyt pitäisi kysyä mitä hän sillä teki?" Hermione sanoi posket lievästi punottaen.
"Kaipa. No, mitä sinä teit ajankääntimellä?" Sirius kysyi.
Ginny ei vastannut, hän näytti miettivän miten saisi tekonsa kuulostamaan lievemmältä, mutta koska vastausta ei kuulunut niin Hermione vastasi Ginnyn puolesta.
"Ginny meni käväisemään tulevaisuudessa", hän sanoi.
"Olisin voinut sanoa sen itsekin", Ginny sanoi ja katsoi haastavasti Hermionea.
"No, mutta etpä sanonut", Hermione vastasi.
"No eihän se nyt niin paha juttu ole", Sirius sanoi.
"Siis jos ei paljastunut", hän lisäsi kun sai Hermionelta vihaisen silmäyksen.
"Ja enkä minä paljastunutkaan. Kukaan ei nähnyt minua", Ginny sanoi hieman helpottuneena. Kukaan ei ainakaan vielä huutanut hänelle.
"Mutta se on vakavaa", Hermione protestoi.
Ginny nousi seisomaan.
"En paljastunut, etkä sinä tahdo tietää mitä siellä tapahtui tai tulee tapahtumaan, enkä minä sitä paitsi ole niin tyhmä että alkaisin sitä kenellekään huutelemaan. Joten tästä on turha puhua", Ginny sanoi ja lähti ovelle.
"Mielestäni on vakavampaa se että sinä kävit menneisyydessä, ja kaiken lisäksi paljastuit. Vaikka se ei näyttävästi ketään huoletakaan", Ginny jatkoi.
"No se olikin onnenpotku", Sirius ehti sanoa ennen kuin Ginny hivutti oven kiinni.
"Vai eikö ollut?" Sirius kysyi Hermionelta.
"Äh, en minä tiedä", Hermione sanoi.
"Oli se ainakin aluksi. Mutta, kaikki menee nyt pieleen. Harry ei ole niin tyhmä,  ettei pian älyä selviä merkkejä, ja tuskin Remuskaan on niin tyhmä ettei muistaisi. Ja sitten vielä on se hemmetin Kalkaros. Enpä oikein usko että hänkään unohtaisi kouluun tullutta uutta tyttöä jota silmäili joka välissä", Hermione sanoi paljoakaan miettimättä mitä sanoi.
"Mitä?", Sirius huudahti.
"Silmäilikö Ruikuli sinua?" Sirius kysyi epäuskoisena.
Hermione löi käden suulleen.
"Se saattoi ihan johtua siitä että satuin tietämään yhdellä liemitunnilla häntä enemmän ja kyllä minäkin pamautin häntä muutamalla manauksella", Hermione selitti.
"Mutta hän silmäili minun tyttöäni”, Sirius sanoi enemmän itselleen.
Hermionen posket punehtuivat uudelleen.
"Enpä usko että sillä tavalla", Hermione sanoi.
"Minäpä uskon että juuri sillä lailla", Sirius sanoi.
"Äh, onko sillä väliä? Luuletko että minä olisin katsellut häntä niin?" Hermione sanoi, salaa huvittuneena.
"En todellakaan olisi. Tiedät ihan hyvin etten nähnyt muita kuin sinut", hän lisäsi, samalla kun hänen poskensa punehtuivat entisestään. Tällaiset puheet eivät kuuluneet Hermionen lausevarastoon ollenkaan.
Sirius hymähti vastaukseksi. Heidän katseensa yhdistyivät ja hetken he vain katsoivat toisiaan hiljaa.
Hermione alkoi jo katumaan sanojaan. Hän oli tyhmä, ei tuollaisia asioita vain sanottu. Eikä hän ollut edes koskaan sanonut mitään tuollaista.
Sirius lähestyi Hermionea.
"Entäs sitten kun lähden Tylypahkaan?" Hermione sanoi nopeasti, vaikka hän ei oikeastaan tiennyt mitä väliä sillä oli.
Sirius hymähti.
"No, olihan tuo parempi torjuminen kuin pureminen", Sirius naurahti hieman ja sai Hermionen nolostumaan.
Minä olen ihan oikeasti vähäälyinen, hän ajatteli.
Enempiä miettimättä Hermione suuteli hieman pettyneen näköistä Siriusta.
Sirius veti tytön itseään vasten.
"Minä en tahdo luopua sinusta," Hermione kuiskaisi Siriuksen korvaan.
"Enkä minä sinusta”,

Ginny makasi sängyllään. Hän mietti tulevaisuuttaan. Hän ei tosiasiassa tiennyt mitään muuta kuin sen jäisikö Harry henkiin vai ei. Hän ei tiennyt seisoisiko hän Harryn vierellä.
Sitä tietoa hän oli oikeastaan lähtenyt hakemaan ja oli toisaalta pettynyt kun ei saanut tietää. Mutta toisaalta hän oli helpottunut siitä.
Oli miten oli, mutta Ginny oli päättänyt saada Harryn näkemään itsensä, vaikka se sitten vaatisikin tiettyjä toimenpiteitä.
Hän mietti myös veljeään, Ronia. Ronin sydän särkyisi jos saisi tietää Hermionesta ja Siriuksesta. Hän tiesi että Ron oli aivan hulluna Hermioneen, vaikka ei sitä hän ei näyttänyt myöntävän itselleen.
Ginny katsahti kelloon. Oli jo tunteja siitä kun hän oli lähtenyt Siriuksen huoneesta eikä Hermionea näkynyt. Ginnyä puistatti ajatellakin mitä Sirius ja Hermione tekivät siellä.
Ginny ei kylläkään osannut kuvitella, että Hermione olisi niin hullu, että tekisi mitään niitä asioita mitä Sirius, aikuinen mies voisi tehdä yöllä lukitussa huoneessa. Eikä Ginny halunnut rikkoa käsitystään siveellisestä ja fiksusta Hermionesta.

Ginny heräsi säpsähtäen, hänestä tuntui kuin hän olisi juuri äsken nukahtanut. Hän katsoi automaattisesti Hermionen sänkyyn ja helpottui kun näki ruskeanhiuspehkon peiton ja tyynyn välissä tuhisemassa.
Hän oli herännyt Hermionen kissan, Koukkujalan sähähdykseen. Se oli kai pelästynyt jotakin.
Ginny nousi ja näki aamuaurinkoon säteitä leijailevan kaukana kukkulan kupeessa. Aurinko oli nousemassa ja pian koko talon väli häsläisi Harryn kuulustelusta.
Harry oli käyttänyt taikoja Likusteritiellä, koska kaksi ankeuttajaa oli käynyt Harryn ja hänen serkkunsa Dudleyn kimppuun.
Ginny päätti jäädä vielä huoneeseen. Hän ei pitänyt äitinsä, Mollyn häsläämisestä juuri kun oli herännyt.
Hän päätti lainata yhtä Hermionen lukuisista kirjoista. Hänen silmiinsä osui yksi viidennen vuoden koulukirja.
Hän oli selaillut kirjaa jo jonkun aikaa ja tuskaillut jo valmiiksi oman osansa tulevista Vipeistään, jotka hän tulisi suorittamaan kahden vuoden kuluttua, kun Hermione alkoi heräillä.
"H-huomenta", Hermione haukotteli Ginnylle.
"Huomenta. Sinä tulit aika myöhään takaisin. En tajua miten pystyt heräämään näin aikaisin", Ginny sanoi ja laittoi Hermionen kirjan tämän hyllylle.
"Olen joskus miettinyt sitä ihan samaa", Hermione sanoi ja nousi istumaan.
"No, saitteko asiat selvitettyä?" Ginny kysyi.
"Mitkä asiat?" Hermione hymähti, hänen päähänsä oli vyörymässä edellisyön tapahtumia.
"Kai sinä olet edelleen se minun tuntemani siveellinen Hermione?" Ginny kysyi epäuskoisena.
"Mitä? Oletko hullu? Tietenkin olen", Hermione lausahti.
"Toivottavasti", Ginny sanoi ja lähti huoneesta.
"Sinä olet totaalisesti seonnut, Ginny”, Hermione huusi tämän perään ja alkoi pukeutua.

Niin kuin jokainen aamu, kaikki talon asukkaat olivat kerääntyneet Mollyn valmistamalle herkulliselle aamiaiselle.
Hermione oli tullut pian Ginnyn perässä ja istuutui tämän viereen.
Ulkona oli raikas sää, siellä tihutti ja paistoi aurinko samaan aikaan.
"Huomenta tytöt. Tehän nukuitte myöhään", Molly tervehti Hermionea ja Ginnyä.
Harry istui pöydän toisella puolella puhelemassa Vauhkomielen kanssa, hän oli tullut paikalle aamusta.
"Mikä tuo on?", Ron kysyi suhteellisen kovaan ääneen ja osoitti Hermionen kaulan suuntaan.
Ronin kysymyksen seurauksena kaikki tuijottivat Hermionea. Tyttö hätääntyi tosissaan, sillä ei ollut huomannut peittää punertavaa jälkeä kaulallaan, hän päätyi siirtämään kätensä kaulalleen.
"Koukkujalka...puraisi", Hermione selitti ja yritti taistella punastustaan vastaan. Sirius pärskähti ja sai osakseen kummastuneita katseilta.
Sirius naputti etusormellaan lähellä olevaa lehteä.
"Kannattaa lukea, tässä on hyvä juttu", Sirius sanoi ja jatkoi hiljaista puhettaan Harryn kanssa kun kaikki alkoivat taas puuhailemaan omiaan.
Ginny katsoi edelleen Hermionea kuin tytössä olisi ollut jotakin kovinkin merkillistä.
Hermione söi aamupalansa nopeasti ja pakeni paikalta haukkuen itseään tyhmäksi ja vähä-älyiseksi.
Hermione sulkeutui taas hänen ja Ginnyn huoneeseen. Häntä ei enää huvittanut olla ihmisten keskellä...hän ei enää vain jaksanut olla seurallinen.
Huone oli koomisen näköinen. Sillä puolella missä Hermione nukkui, oli täydellinen siisteys. Kaikki kirjat ja muut tavarat olivat siistissä järjestyksessä.
Ginnyn puolella taas oli hieman vähemmän siistiä ja järjestelmällistä. Se oli kuin näkymätön muuri olisi halkaissut huoneen.
Hermione kuuli koputusta. Hän käännähti ympäri ovelle, koputus kuului uudelleen, muttei ovelta.
Hermione vilkuili ympärilleen, lopulta hänen hermostunut katseensa löysi ikkunalle ja sen takana nököttämään ärtyneen näköiseen tornipöllöön.
Hän meni avaamaan ikkunan ja kevyt ja puhdistavan raikas henkäys lävisti tytön kasvot ja huoneen. Pöllö ojensi jalkaansa johon oli sidottu kirje. Tylypahka-kirje.
Ainoa outo asia tässä oli se, että kirje oli tavallista paksumpi.

[Dappie]

Keittiössä istuivat enää Sirius ja Remus.
Remus oli väsyneen ja riutuneen oloinen, eikä Sirius kestänyt ystäväänsä sellaisena. Tietenkin hän oli tottunut siihen, että Remus oli tuollainen kun miehen mieltä painoi tämän 'pieni karvainen ongelma', kuten James aikoinaan tapasi sanoa.
"Mietitkö yhä sitä piirustustasi?" Sirius tiesi ottavansa riskin kun otti asian esille.
Remus tuhahti myöntymisen merkiksi ja katsahti taas, ties monennenko kerran pöydän alle.
"Eivät tavarat vain noin katoile", Remus sanoi väsyneesti.
Hän ei ollut nukkunut edellisyönä lähes ollenkaan, hän ei saanut sitä tyttöä päähänsä.
Hän muisti tämän hiukset ja naurun, mutta kasvot olivat vielä usvan peitossa.
Sirius katsoi ystäväänsä. Hänellä olisi kaksi vaihtoehtoa, silti molemmista tulisi tapahtumaan täysin sama asia. Remus tulisi muistamaan Hermionen, ennemmin tai myöhemmin. Hän voisi joko antaa asian olla ja antaa Remuksen kärsiä, tai kertoa Remukselle. Ensimmäinen vaihto ehto tuntui julmalta, mutta kuitenkin se oli enemmän Siriuksen mieleen, mutta silti...
"En saa rauhaa siitä. Minulle on tullut mieleen sellainen tyttö...saattaa olla kouluajoiltamme, mutta minä en vain saa itseäni muistamaan kuka hän oli. Tytöllä oli ruskeat hiukset..."
Remuksen toteamuksen jälkeen syntyi kiusallinen hiljaisuus. Sirius tiesi että nyt olisi aika kertoa, Remus saattaa muistaa millä hetkellä hyvänsä.
"Hermione", Sirius sanoi.
"Hermione?" Remus kysyi hämillään.
"Se tyttö, hän on, tai oli Hermione", Sirius toisti.
"Herm...miten...hän...sinä." Remus takelteli.
"Hermione käytti ajankäännintä ja...sitten sinä tiedätkin mitä tapahtui. No sitten, muistatko kun hän katosi? Silloin hän palasi tänne, omaan aikaansa", Sirius selitti.
"Sinä, hän...hän, sinä..." Remus ei ymmärtänyt. Useimmiten Remus oli porukan fiksuin, mutta nyt, tämä tapaus meni yli ymmärryksen.
Sirius ei vastannut, eikä se kyllä ollutkaan asia, johon voisi vastasta niin vain.

Remus ryhdistäytyi, veti syvään henkeä ja sanoi hitaasti;
"Nyt sinä vasta olet sopan keittänyt."
"Kyllä sinä tiedät etten ole mitään kokkausihmisiä", Sirius vastasi.
"Älä ala taas käyttäytymään kuin teini. Sinä olet jo mies", Remus sanoi vakavasti.
"Ja kun taas pääsi unohtumaan", Sirius mutisi ja valmistautui kuuntelemaan Remuksen saarnaa.

Sirius istui Surkusiiven huoneessa. Hänen ja Remuksen keskustelusta oli vierähtänyt jo viikko ja talon nuoret lähtisivät huomenna Tylypahkaan.
Hän ei ollut päässyt juttelemaan Hermionelle, koska kaikki hössöttivät tytön valvojaoppilasmerkistä ja tietenkin myös Ronin merkistä, koska hänkin oli sellaisen saanut.
Kyllä Sirius oli iloinen tytön puolesta kun tämä oli saavuttanut valvojaoppilaan tittelin, kunnioitettavaa se oli. Enemminkin Siriusta masensi nuorten lähtö. Etenkin Harryn ja Hermionen lähtö.
Mutta, taas toisaalta heidän lähtönsä tuntui vapauttavan Siriuksen näkymättömistä kahleista joihin hänet oli sidottu. Hänellä ei vain ollut aavistustakaan kuka hänet oli sitonut.
Hermione, Harry vai kenties Remus? Entä jos hän oli kahlinnut itse itsensä?
Oli se sitten kuka tahansa, Sirius tiesi että ainoa vaihtoehto oli saada kahleet irti ja hän toivoi niiden aukeavan nuorten lähdön myötä.
Jos hänellä olisi tällä hetkellä käsissään ajankääntäjä, hän lähtisi enempiä miettimättä takaisin vapaaseen nuoruuteensa.
Jamesin ja muiden kelmien luokse. Ja tietenkin punahiuksisen jääräpään luokse, Lilyn. Sirius tahtoi nähdä ystävänsä taas elossa, iloisina ja ennen kaikkea yhdessä.
Mutta hänellä ei ollut ajankääntäjää. Eikä hän tulisi sitä saamaan. Ja mitä se ratkaisisi? Hän ei voisi paeta omaa mieltään ja ajatuksiaan.
Sirius silitteli Surkusiipeä. Miksi sillekin oli pitänyt antaa niin masentava nimi? Kaikki oli muutenkin niin masentavaa ja kurjaa.
Kaikki paitsi ammoisa menneisyys.

Sirius jankkasi näitä asioita aamusta päivään, päivästä iltaan ja illasta yöhön. Hän ei kyennyt pakenemaan asioita edes uniinsa.
Sirius oli kuin musertavan nyrkin alla, se voisi koska vain nitistää hänet alleen, mutta se ei tehnyt sitä, se jätti Siriuksen kärsimään.
Hänellä ei ollut enää mitään elämisen arvoista, paitsi Harry, Remus ja Hermione. He olivat ainoat asiat jotka pitivät hänet hengissä. Jos hän menettäisi heidät, hän menettäisi itsensä.
"Vaihdetaanko osia?" Sirius mutisi Surkusiivelle joka toljotti häntä.
Sirius tuhahti ja tutkiskeli kämmeniään.
"Kaikki tämä kärsimys, ilman syytä. Ilman minkäänlaisia perusteita..."
Sirius löi nyrkillään lattiaa, hänen rystysensä aukesivat iskusta.
"Kaikki tämä kärsimys...", Sirius kuiskasi pidellen vertavuotavaa kättään.
Sirius olisi tahtonut huutaa. Huutaa sydämensä pohjasta, ja yrittää saada tuskan ulos, muttei kyennyt siihen.
Sen sijaan hän hakkasi yhä uudelleen ja uudelleen veristä kättään lattiaan. Surkusiipi katseli hänen touhujaan arvostelevasti. Lopulta se tuhahti ja painoi päänsä alas.

Ginny istui alakerrassa. Hän oli jo pakannut kimpsunsa ja kampsunsa matka-arkkuunsa, toisin kuin muut talon nuoret. Hermione, Ron ja Harry hösläsivät ympäri taloa etsien milloin mitäkin kirjaansa.
Ginny hätkähti kun yläkerrasta kuului ääniä. Lyöntejä. Yhä uudestaan ja uudestaan.
Hän nousi ja lähti äänen suuntaan. Hänen ollessa Surkusiiven huoneen edessä ääni kuului niin selkeästi, ettei siitä voinut erehtyä.
Joku hakkasi itseään lattiaan. Ginny koputti oveen, mutta kun vastausta ei kuulunut ja lyönnit jatkuivat hän astui sisään.
"Mitä ihmettä sinä teet?" Ginny kysyi mieheltä jonka kädet olivat veressä.
"Ole kiltti ja mene", Sirius sanoi hiljaa, lopettaen hakkaamisen.
"En taatusti. Nuo on sidottava", Ginny sanoi. Hän kalusi huoneessa olevan kaapin sisältöä ja löysi sieltä vaatteita. Hän repäisi yhden paidan osiin ja sitoi vastaan hangoittelevan Siriuksen kämmenet.
"Mikä sinun on?" Ginny kysyi istuutuen lattialle Siriuksen eteen.
"Omapahan on päänvaivani", Sirius tiuskaisi ja käänsi katseensa hämmentyneeseen Ginnyyn.
"Eikö sinun pitäisi olla pakkaamassa?" hän lisäsi.
Ginny katsoi lattiaa jossa oli verijälkiä. Hän nosti katseensa tuskallisen hitaasti.
"Olen pakannut jo. Hermioneko sinua ahdistaa?" Ginny päätti ottaa suoran linjan tässä asiassa.
"Edelleenkin se on minun oma-..." Sirius aloitti.
"Oma päänvaivasi niinkö?" Ginny jatkoi.
"Luuletko sinä olevasi ainoa ihminen jota ahdistaa? Ja luuletko sinä että täällä huoneessa kököttäminen helpottaa? Ei auta. Haluatko arvata kuinka maassa Hermione on? Hän luulee sinun olevan vihainen hänelle. Ja luuletko sinä että minulla on helppoa? Hemmetti. Tämä kaikki on minun syytäni. Jos minä en olisi tuonut sitä hemmetin käännintä tähän kirotun taloon, mitään tälläistä ei olisi koskaan tapahtunut. Hermione ei olisi keksinyt lähteä menneisyyteen, eikä hän olisi rakastunut sinuun. Tiedätkö kuinka paljon minuun sattuu tämä kaikki? Tajuatko yhtään? Vai ajatteletko sinä ylipäätänsä ketään muita kuin itseäsi? Sinä olet aikuinen. Ja aikuiset eivät kökötä päiväkausia yhdessä hemmetin huoneessa. Aikuiset...aikuiset..." Ginny ei pystynyt jatkamaan purkautumistaan koska purskahti lohduttomaan itkuun.
Sirius katsoi Ginnyä hämmentyneenä. Ginny oli kantanut kammottavan paljon tuskaa sisällään. Paljon enemmän kuin 14-vuotiaan tytön pitäisi.
"Minä olen pahoillani", Sirius sanoi ja laittoi kätensä Ginnyn tärisevälle olkapäälle.
"En tiennyt että..." Sirius ei osannut jatkaa. Mitä hän voisi sanoa? Mitä edes hänen sanomiset hyödyttäisivät?
Lopulta Ginny pyyhki kyyneleitään paitansa hihoihin.
"Ei minun oikeasti pitänyt sanoa noin", hän mutisi.
"Olisihan! Et sinä saa kantaa tuollaista taakkaa yksiksesi. Eikä sinun tarvitsekaan", Sirius sanoi lohduttavasti.
Oli Ginnyn vuoro tuijotella käsiään.
"Niin mutta silti", hän sanoi hiljaa.
"Ei ole mitään syytä pitää tuollaista sisällään. Täytyy vai niellä ylpeytensä", Sirius sanoi vakavana.
"Ehkä sinunkin pitäisi kokeilla samaa. Puhu Hermionelle", Ginny pyysi.
"Minä yritän", Sirius vastasi välttelevästi.
"Hyvä. Minä en aio katsoa vierestä kun sinä et tiedä mitä hänen sydämellään tekisit", Ginny sanoi.
"Mitä? Sydämellään?"
"Hermione on menettänyt sydämensä ensimmäisen kerran. Ja sinulle. Katsokin että et vahingoita häntä", Ginny sanoi, hänen äänensä oli vakaa, kuin hän ei olisi itkenyt alle viisi minuuttia sitten.
Ginny katsoi Siriusta painostavasti, lähti ja jätti Siriuksen miettimään asioita. Jälleen.

Muutaman tunnin kuluttua, kun hän oli vihdoinkin avannut huoneensa oven ja astunut ulos, Sirius istui olohuoneen kirjahyllyn läheisyydessä mukavassa nojatuolissa.
Tuolin vieressä oli pieni pöytä ja sen toisella puolella oli toinen nojatuoli. Samanlainen, kuin se missä Sirius istui selailemassa vanhaa kirjaa.
Hieman kauempana hänestä istuivat Ron, Harry, Hermione, Fred ja George.
Sirius syventyi lukemaan kiinnostavaa pätkää kirjasta, kunnes hänet keskeytti alkanut kinastelu.
Hän kohotti katsettaan, ja kuten arvata saattoi, kinastelevat olivat Ron ja Hermione.
Sirius ei saanut selvää heidän riitansa aiheesta, mutta ilmeisesti jotakin hieman henkilökohtaisempaa se oli, koska Fred ja George pakenivat keittiön suuntaan ja Harry tuli istumaan sille hänen vieressään olevalle nojatuolille.
"Mistä he riitelevät?” Sirius kysyi paikalle saapuneelta Harrylta.
"Ron ivaili Viktorista Hermionelle. Paha moka jos minulta kysytään", Harry vastasi katsellen kinaajia.
"Aijaahas", Sirius vastasi lyhyesti. Oliko muka maailmankuulu huispaaja noinkin arka paikka Hermionelle, ettei pientä ivaa kestäisi?
"Jos he myöntäisivät tunteensa toisilleen, kaikkien elämä helpottuisi", Harry sanoi hetken kuluttua.
"Mitäh?" Sirius älähti.
Harry katsahti Siriukseen oudoksuva ilme kasvoillaan.
"Siis, hehän ovat ihan selvästi hullaantuneita toisiinsa... Ron on ollut jo ensimmäiseltä luokalta asti", Harry sanoi.
Sirius ryki, hänen sisuskalut olivat muljahtaneet ympäri. Kyllä hän tiesi ettei Hermione ole hullaantunut Roniin. Vai olisiko sittenkin? Olihan Ron Hermionen ikäinen... eikä mitenkään aivan hirvittävän näköinenkään. Sirius kieltäytyi ajattelemasta enempää, ja sysäsi mustasukkaisuuden alkuoireet sivuun.
Tässä vaiheessa, kun hän katsoi Roniin ja Hermioneen, Ron piteli poskeaan, korvat punaisena hehkuen. Hermione näytti kauhistuneelta ja piti kättään suullaan.
Mutta ei Hermionen tarvinnut kauaa olla kauhistunut. Ron sanoi jotakin mitä Sirius ei taaskaan kuullut, Hermione tulistui jälleen ja viskasi jonkin hermionemaisen kommentin ja lähti olohuoneesta.
"Kuten jästien parissa sanotaan; rakkaudesta se hevonenkin potkii", Harry sanoi tyynesti.
"Ei tuo kyllä ihan siltä näytä. En jaksa uskoa..." Sirius totesi, lähinnä itselleen.
"Minusta he ovat kuin luodut toisilleen. Ronilla on huumori, Hermionella on aivot. Tiedäthän sinä kuinka yleisiä valvojaoppilaiden keskinäiset suhteet ovat. Yölliset partioinnit käytävillä..." Harry puhkesi hymähtelemään, ja lopulta nauramaan jutulleen, joka oli Siriuksesta aivan jotakin muuta kuin hauska.
Sirius paukautti kirjan kiinni, yrittäen säätää ärtymyksestä hehkuvaa voimaa. Ja onnistuikin siinä suhteellisen hyvin.
"Joo, ovathan ne. Äitisikin oli valvojaoppilas ja silti päätyi yhteen kelmin kanssa", Sirius sanoi ja lähti, portaisiin.
Kuitenkin käännöksessä, joka hänen olisi kuulunut tehdä, jos mieli omaan huoneeseensa hän kääntyi päinvastaiseen suuntaan.
Kun mies oli päässyt päämääräänsä, hän koputti kolmesti tummanruskeaan oveen.
Koska vastausta ei kuulunut, Sirius otti vapauden mennä ovesta Hermionen ja Ginnyn makuuhuoneeseen.
Ginny istui makaavan Hermionen vieressä ja puhui hiljaisella äänellä, kunnes huomasi Siriuksen.
"Ilmeisesti minun on ikäväkseni tajuttava, ettei sinun päähäsi ole taottu tapaa olla tulematta huoneeseen ilman lupaa", Ginny sanoi. Hänen äänessään oli ripaus sarkasmia.
"Niin on päässyt käymään. Minulla olisi asiaa Hermionelle", Sirius vastasi.
"Jaa, no sitten", Ginny sanoi ja poistui, samalla kun Hermione nousi kyynärpäidensä varaan.
Kun Ginny oli sulkenut oven tuskallisen hitaasti, Sirius istui Hermionen sängyn jalkopäähän.
"Hei", hän sanoi.
"Hei", Hermione nyökkäsi.
Sitten tapahtui yleinen ongelma, molemmat aloittivat saman lauseen samaan aikaan.
“Meidän on puhuttava.”
"Hm. Luulen että tahdomme puhua samasta asiasta... tahdotko aloittaa?", Hermione kysyi, ruskeat silmät kiinnitettyinä Siriuksen melkein mustiin silmiin.
"Vain, jos sinä et tahdo aloittaa", Sirius vastasi tytön kysymykseen ja katseeseen.
Hermione ei vastannut, joten Siriuskin oli hiljaa.
Minuutteja kului, he vain katsoivat toisiaan. Hermione edelleen kyynärpäidensä varassa ja Sirius istui risti-istunnassa Hermionen sängyllä.
Kun Sirius alkoi vähitellen hivuttautumaan lähemmäksi, Hermione rikkoi hiljaisuuden.
"Mitä sinä oikeastaan haluat?" hän kysyi.
Sirius tajusi kysymyksen, muttei tajunnut mitä siihen tulisi vastata.
"Minä olen vasta viidentoista, ja sinä olet aikuinen mies. Sinulla on tarpeita mitä minä en voi täyttää. Onko tässä mitään mieltä?" Hermione jatkoi.
Sirius sulatteli tytön sanoja hetkisen ennen kuin vastasi.
"Ainoa tarpeeni, on se että saan olla lähelläsi".
"Mutta kuinka kauan kykenet tyytymään vain siihen", Hermione jatkoi jokseenkin syvällisiä kysymyksiään.
"Vaikka ikuisuuteen jos se on tarpeen", Sirius sanoi.
Hermione oli hetken hiljaa, kuin odottaen jatkoa Siriuksen lauseelle.
"Sinä et ole vastannut ensimmäiseen kysymykseeni. Mitä sinä haluat?" Hermione toisti.
"Sinut. Ja minulle riittää se että sinä vain olet siinä", Sirius vastasi mietittyään hetken sanojaan.
Hermione huokaisi ja nousi istualleen. Hän laittoi kätensä Siriuksen poskelle, muiskautti pusun Siriuksen huulille.
Mutta se loppui lyhyeen, aivan liian lyhyeen.

"Pystyisitkö sinä muka tyytymään vain tähän ikuisuuden ajan?" Hermione kysyi pitäen katseensa Siriuksen silmissä.
"Tietenkin. Minä olen sanani mittainen mies", Sirius sanoi ja laittoi oikean kätensä rinnalleen.
Hermione siirsi katseensa sivuun.
"Niin, mies... eli aikuinen..." hän henkäisi hiljaa.
"En minä aio pakottaa sinua mihinkään. Minä kyllä tiedän mitä sana 'ei' tarkoittaa. Saatoin joskus olla kelmi, ja saatan olla yhä, mutta kyllä minä tiedän tällaiset asiat".
Hermione siirsi katseensa takaisin Siriuksen päättäväisiin silmiin. Taas tuli hiljaista, ainoa ääni oli ulkoa tuleva kevyt tuulen vihellys.
Sitten Hermione heittäytyi kevyesti Siriuksen käsivarsille, halaamaan tätä.
"Minua pelottaa... en tiedä miksi, mutta minä pelkään että kadotan sinut", Hermione sanoi pää vasten Siriuksen vahvaa rintakehää.
Sirius laittoi toisen kätensä tytön ympärille, ja toisen kätensä silittämään tämän ruskeita kiharoita.
"Shh, ei sinun tarvitse pelätä, minä olen tässä enkä ole katoamassa mihinkään".
He vain pitivät toisistaan kiinni, eivät puhuneet, eivät tehneet mitään. Nyt heillä oli vain toisensa, vaikka olisi tullut maailmanloppu, he tuskin olisivat huomanneet sitä. Tuota rauhaa ei kyennyt rikkomaan mikään... paitsi ovelta kuuluva koputus ja oven avaus.
"Ghinny!", Hermione huudahti ja pyyhkäisi yhden kyyneleen silmäkulmastaan.
"Niin, ajattelin että voin tulla... ajattelin myös että te varmaan haluatte olla kahdestaan, eli tulin ilmoittamaan että menen nukkumaan huoneeseesi, Sirius. Sirius, sinä voit vaikka nukkua tuossa minun sängyssäni", Ginny selitti ja viimeiset kaksi sanaa hän painotti erilleen lauseesta.
"Selvä... kyllä se käy, siellä oikean puoleisessa kaapissa on liinavaatteita, jos tarvitset"
"Ja minun liinavaatteeni ovat tuossa kaapissa", Ginny sanoi ja osoitti huoneen vasemman puoleista kaappia.
"Toivottavasti, minun sänkyni kelpaa yösiaksi", Ginny sanoi.
Hänen ja Siriuksen keskustelua käytiin hienostuneella äänensävyllä, kuin he olisivat vinoilleet toisilleen siististi, jälkeäkään jättämättä.
"Tietenkin kelpaa, mikä olisikaan parempaa?" Sirius vastasi hymyillen.
Ginny katsahti vielä Hermioneen, jonka kasvot olivat ilmeettömät. Sitten hän lähti.
Kun ovi pamahti kiinni, Sirius nousi lukitsemaan oven. Hän tuli takasin Hermionen viereen ja oli hetken hiljaa, mutta sitten rupesi nauramaan omaa haukahtelevaa nauruaan.
"No, kannattaisi jo alkaa laittaa tuota petiäsi. Minä ainakin alan nukkumaan pian", Hermione sanoi.
Sirius lopetti nauramisen ja katsoi Hermionea säikähtäneen ja hämmentynein katsein.
"Se oli vitsi, Sirius", ja nyt oli Hermionen vuoro naurahtaa.
"Se nukkumis hommakin?" Sirius kysyi hymyillen kelmimäisesti.
Hermione vakavoitui.
"Sirius-"
"Rauhoitu pikkuinen", Sirius sanoi ja kietoi kätensä Hermionen ympärille.
"En voisi ikinä tehdä sinulle mitään pahaa", hän lisäsi.
Hermione tyytyi vain hymähtämään.
"Ehkä pitäisi ihan oikeasti alkaa nukkumaan, sinun pitää herätä aikaisin", Sirius huolehti ja sammutti huoneen valon.

Kun lapsi seisoo kaupassa, suuren leluhyllyn edessä miettimässä pyytääkö vanhemmiltaan keltaisen, vaiko punaisen kuormurin, on päätös hankala.
Keltainen on upea väri ja se sopisi hyvin lapsen muiden lelujen joukkoon. Keltainen olisi turvallinen valinta.
Mutta myös punainen on erittäin mukava väri.
Se toisi vaihtelua lapsen lelulaatikkoon ja piristäisi varmasti.
Kumpi siis on parempi? Punainen vai keltainen?
Lapsi on tottunut keltaiseen, mutta ottaisiko hän riskin ja valitsisi punaisen?
Molempia ei hän voi saada, se olisi kohtuutonta.
Sama oli Hermionen tilanne.

No, ei Hermione tietenkään seisonut marketin leluosastolla valitsemassa kuormuria, mutta vertauskuvallisesti, se oli hänen tilanteensa.
Hermionen valinta on paljon vaikeampi, tärkeämpi ja henkilökohtaisempi.
Koulu oli keltainen kuormuri, ja Sirius oli punainen kuormuri.
Tietenkin oli selvää, että Hermione lähtee kouluun. Mutta jaksaisiko hän odottaa? Jaksaisiko Sirius odottaa?
Kestäisivätkö he sen kylmyyden ja tyhjyyden tunteen, mikä heille tulisi kun he olisivat erossa?
Nyt Hermionen oli valittava. Hänen oli valittava asia, jota ei koskaan uskonut valitsevansa.
Se oli jännittävää, mutta myös todella pelottavaa. Entä jos Hermione valitsee väärin?
Jos hän valitsee tien ilman Siriusta kykeneekö hän keskittymään koulussa? Jos hän valitsee tien Siriuksen kanssa, kauanko Sirius jaksaa leikkiä perhettä teinitytön kanssa?
Perhettä? Hermionella ei todellakaan ollut aavistustakaan koska tuon sana oli luikerrellut hänen mieleensä.
Entä jos hän on vain leikki tai jokin peli Siriukselle.
Entä jos... entä jos...kaikki tytön päässä pyörivät mietteet alkoivat noilla sanoilla. Entä jos.
Tilanne ahdisti Hermionea.
Yksi kysymys. Monta vastausta, joista ei välttämättä ole yksikään oikea.
Kirjoista ei ole apua. Hermionen oli selvittävä yksin.
Ahdistavaa.
Tytöllä ei ollut ketään jolle puhua. Siriukselle hän ei missään tapauksessa kertoisi. Se olisi täysin väärä valinta.
Ginny? Äh, Ginnystä oli tullut jotenkin etäinen ja aivan liian sarkastinen.
Harry? Ron? Turha edes miettiä miksi ei.
Muut talon asukkaat? Ei. He vain tuomitsisivat Hermionen.
Hermione oli loukussa. Silti hän ei voinut olla hymyilemättä vieressään makaavalle miehelle.
Hän ei voinut olla nauramatta tämän jutuille.
Eikä hän todellakaan voinut lakata rakastamatta tuota nappisilmäistä miestä. Oli hän sitten kuinka kelmi tahansa.
Ehkä juuri se, kelmeys, sai hänestä noin ihanan.
Tai sitten se oli vain sitä naisten pakonomaista tarvetta rakastua renttuihin.
Mutta ei Sirius ole renttu. Hän on ihan hyvä mies.
Ha! Millainen hyvä mies iskee silmänsä teinityttöön? Vastaus on renttu. Vain renttu lääppii tyttöä joka voisi helposti olla hänen oma tyttärensä.
“Lopettakaa!” Hermione huudahti mielelleen. Jo jonkun aikaa oli tytöstä tuntunut siltä, että hän olisi jakautunut. Hänen mielipiteensä olivat jakaantuneet, saaden hänet itsensäkin jakaantumaan.
"Ketkä lopettavat ja mitä lopettavat?" unisen miehen karhea ääni käänsi Hermionen kasvot takaisin todellisuuteen.
"Ei mitään...Näin vain unta", Hermione valehteli sujuvasti ja hymyili Siriuksen unisille silmille.
"Njaah. No sitten, nukutaan taas. Tule tänne", Sirius mutisi ja otti Hermionen kainaloonsa. Eikä hetkeä kauempaa tarvinnut odottaa kun Siriuksen ote löystyi ja kuorsaus alkoi.
"Miehet", Hermione tuhahti, ja tutkaili Siriuksen oikeassa kädessä olevaa kelloa.
Hieman yli viisi. Jos nyt nousen, voin olla suihkussa kauemmin ilman häiriötä... kello! Hetkinen, mistä Sirius oli saanut toimivan jästikellon?
Hermione rypisti otsaansa. Ei jästikellojen kuulu toimia täällä. Liikaa taikuutta ilmassa.
´Kuka oli väittänyt sen olevan vain jästikello?´, Yksi Hermionen päässä asustelevista äänistä sanoi ivallisesti.
"Päät kiinni siellä!" Hermione murisi ja alkoi varovasti liukua irti Siriuksen löyhästä otteesta, joka hieman tiukkeni Hermionen noustessa istumaan, mutta löystyi taas uudelleen
Hermione hapuili hämärässä huoneessa kaapin ovea ja löysikin sen nopeasti. Kaapista hän kaivoi esiin vaaleanvihreän pyyhkeen jossa oli vihreän sävyisiä kukkia ja kiemuroita.
Yhdessä pyyhkeen reunassa oli tumma suttu. Mutta kun katsoi tarkemmin, se ei ollut suttu.
H-R-H, aina ystäviä.
Hermione hymähti tekstille ja muisti elävästi päivän, jolloin pyyhkeeseen oli kirjoitettu tuo teksti.
Hermione, Ron ja Harry olivat olleet rannalla ja Ron oli tavanomaisesti suututtanut Hermionen. Kun tyttö oli mököttänyt muutaman minuutin, oli Ron kirjoittanut tekstin Hermionen pyyhkeeseen.
Sen jälkeen Hermione oli motannut Ronia pyyhkeensä tärvelemisestä, mutta ei  sen jälkeen kyllä mököttänytkään.
Hermione tassutteli pyyhe kainalossa hämärässä käytävässä, kohti suihkuhuonetta.
Kaikki olivat vielä nukkumassa. Paitsi hänen lisäkseen Molly, joka jo hääräsi keittiössä.
Hermione astui suihkuhuoneeseen ja asetti pyyhkeen sille varattuun naulakkoon.
Hän antoi veden valua hetken ennen kuin astui itse lämpimän veden ja viemärin väliin.
**
Koukkujalka livahti raollaan olevasta ovesta emäntänsä ja emäntänsä ystävän huoneeseen.
Kissa kierteli huoneessa kunnes huomasi ettei emäntänsä sängyssä nukkunutkaan oikea henkilö.
Se loikkasi vauhdilla tummahiuksisen miehen vatsalle, saaden miehen keuhkoissa olleet ilmat ulos, ja miehen pomppaamaan puolimetriä ylemmäs.
Koukkujalka sai olla ylpeä itsestään vain hetken.
"Samperin katti! Kuka sinulle tuollaista on opettanut. Hitto", Sirius kirosi kovaäänisesti ja huiskautti oranssin karvapallon lattialle, josta se sitten mulkoili Siriusta pahaenteisesti.
Tosin, ei kissa ehtinyt hetkeä pidempään mulkoilemaan ihmistä.
Sirius muuttui koiraksi ja rähjäsi Koukkujalalle saaden kissalle jalat alle.
Takaisin ihmiseksi päästyään Sirius haroi hiuksiaan, aivan kuten Jamesilla oli tapana tehdä.
Hän asteli kaapille ja etsi sieltä itselleen tummansinisen pyyhkeen, heitti sen harteilleen ja lähti suihkuhuoneelle päin.
Suihku huoneen ovi oli lukitsematon joten Sirius asteli sisään.
Lukittuaan oven hän heitti pyyhkeen nurkkaan ja lähestyi suihkukoppia.
Hän ajatteli laittaa veden valmiiksi ennen riisumista.
Sirius avasi oven ja sai melkein sydänhalvauksen.
Hermione kopin lattialla pää polvien päällä ja kädet kiedottuina jalkojensa ympärille.
Hermione kirkaisi huomatessaan kaapin aukaisijan ja Sirius kääntyi nopeasti ympäri, läimäisi kädet silmilleen.
"Hermione, anteeksi, minun mokani. En tiennyt sinun olevan täällä", Sirius huudahti ja Hermione lopetti kiljumisen.
Vaikkei Sirius nähnyt, hän tiesi Hermionen olevan punainen.
Hän sai itsensä pysymään paikoillaan vain vaivoin, hänen olisi niin tehnyt mieli kääntyä, muttei se sopinut.
"Antaisitko sen pyyhkeen minulle. Siitä naulakosta", Hermione sanoi jo rauhallisella äänellä.
Sirius hapuili toisella kädellään naulakoille, sillä hän piti toisen kätensä tiukasti silmillään, ettei vahingossakaan katsoisi Hermionea.
Hän sai otteen pyyhkeestä ja asteli takaperin takaisin kaapin luokse ja ojensi pyyhkeen umpimähkään Hermionen käteen.
Pyyhettä antaessaan hän tunsi Hermionen kylmän käden joka ilmiselvästi värisi.
"Noniin. Voit ottaa kätesi silmiltäsi", Hermione ilmoitti ja Sirius totteli kääntyen Hermioneen päin.
"Anteeksi..." Sirius sanoi katsellen Hermionen puolimärkiä kiharoita jotka valuivat tytön paljaille olkapäille.
"Ei mitään. Minun mokani... itse jätin oven auki..." Hermione sanoi.
Sirius nyökkäsi ja Hermione siirtyi ovelle.
"Mitä sinä muuten teit? Miksi istuit kylmällä lattialla... ilman suihkua?" Sirius uteli.
Hermione kohautti olkiaan.
"Mietin vain", hän sanoi ja lähti ovesta.
Sirius riisui vaatteensa ja astui suihkukoppiin.
"Naiset ja heidän hormoninsa."

Hermione käveli jonkun matkaa eteenpäin kunnes pysähtyi äkisti.
Hetken tyttö seisoi paikoillaan kunnes kääntyi takaisin suihkuhuoneille päin.
"Sirius, ulos sieltä minulla on asiaa. Nyt heti", Hermione puhisi suihkuhuoneen oven takana.
"Öh, Hermione? Tulen aivan pian. Odota hetki. Oikeastaan odota hieman isompi hetki. Mene vaikka keittiöön, tulen hakemaan sinut sieltä sitten", kuului hämääntyneen miehen ääni suihkun vesi-äänien lomasta.

Molly oli hävinnyt keittiöstä. Mitä luultavimmin hän oli mennyt herättämään talon muita nuoria.
Tuskin Hermione oli ehtinyt istuutumaan kun Sirius jo ilmaantui ovelle, vinkaten Hermionea mukaansa.
Sirius vei Hermionen yhtä ylempänä sijaitsevalle taulu-käytävälle ja seisahtui pienen pokaali patsaan läheisyyteen, katsoen Hermionea odottaen.
Hermionella meni hetki ennen kuin kykeni aloittamaan. Sillä Siriuksella sattui olemaan suihkun jäljiltä päällään vain pyyhe lanteillaan. Hermione jostakin syystä nieleksi hetken.
"Tämä on tavattoman lapsellista, Sirius. Me olemme suudelleet, nukkuneet samassa sängyssä... Ja ties mitä", Hermione sanoi. "Mutta ei sentään sitä..." hän jatkoi kun Sirius virnisti.
"...Ja silti puhumme toisillemme kuin puolitutut ja tuskin tervehdimme toisiamme kun kävelemme toistemme ohi käytävillä", Hermione jatkoi.
"Toisin sanoen sinulla ei ole hajuakaan mikä meidän suhteemme tilanne on?" Sirius oikaisi.
"Niin. Tarkoitan, olemmeko me ystäviä? En usko, sillä minä olen Harryn ja Roninkin ystävä, enkä pelehdi heidän kanssaan. Mutta me emme ole oikea parikaan", Hermione sanoi.
"Emmekö?" Sirius kysyi tyynesti nostaen kätensä löyhään puuskaan.
"Mit-? Emme minun tietääkseni... Tämä on mennyt jotenkin vaikeaksi, silloin kun menin menneisyyteen asiat olivat helpompia. Sinä olet nyt aikuinen", Hermione puuskahti.
"Luulin että 'aikuinen' - keskustelu keskusteltiin jo eilen. Mutta, kerro mitä seurustelevat ihmiset tekevät? Mitä eroa sillä on meihin?" Sirius kysyi.
"Tuota... Ikäero", Hermione sanoi. Vaikkei tuo, ainoa syy, häntä mitenkään häirinnyt.
"Se käsiteltiin jo viime kerralla", Sirius totesi.
"Se ei tarkoita, etteikö siitä voisi puhua toisellakin kertaa", Hermione tuhahti.
"Minä se sanoin jo aikojen alussa että ajankääntimet ovat huonoakin huonompi keksintö. Ne olisivat pitäneet tuhota heti, ja niiden luoja, Delegus Norman, polttaa roviolla", sanoi erään seinälle ripustetun taulun koppavan näköinen nainen.
"Sinä se et koskaan osaa pitää suutasi kiinni. Tästä on kehkeytymässä vuosisadan romanssi. Voi sentään, pianhan tässä tulee tippa linssiin kun muistelee omaa nuoruuttaan ja rakkauttaan..." koppavan naisen taulun viereisen taulun pyylevä mies pälätti. Ja olisi varmastikin jatkanut, ellei Sirius olisi ottanut Hermionea ranteesta ja vetänyt tätä taulujen äänien kantamattomiin läheiseen huoneeseen.
Hermione kuuli, kuinka taulujen henkilöt rupesivat väittelemään, ennen kuin huoneen ovi pamahti kiinni.
"Taulut... Siis sinulla on enää pari tuntia aikaa, enkä minä suostu kinastelemaan sitä aikaa kanssasi. Joten kysyn suoraan, oletko sinä minun tyttöystäväni, Hermione?” Sirius kysyi.
Hermione esti itseään nauramasta 'oletko sinä minun tyttöystäväni?', lause kuulosti niin koomiselta aikuisen Siriuksen suusta. Lause oli kylläkin kaikkea muuta kuin koominen.
Sirius haroi kosteita hiuksiaan levottomana. Kun taas Hermione katsoi jonnekin alaviistoon.
Vastaus olisi täysin selvä, eihän Hermione voisi muuta Siriukselle vastata. Tapahtui sitten mitä tahansa, niin asioiden oli paras mennä.
"Kyllä Sirius, luulisin että olen sinun 'tyttöystäväsi'", Hermione sanoi hymyillen, yrittäen pitää äänensä suorana.
Sirius pysäytti kätensä, jonka oli mitä ilmeisemmin tarkoitus harottaa miehen tummia hiuksia.
"Oikeastiko?", Sirius varmisti, äänellä joka olisi voinut, ainakin melkein, tulla viisivuotiaan lapsen suusta, kun tämä oli saanut tietää, ettei joulupukkia olekaan olemassa.
Siriuksen ääni poikkesi siten lapsesta, ettei Sirius ollut surullisesti kysymystään kysynyt.
Hermione nyökkäsi ja kurotti kättään, pöyhäisi Siriuksen hiuksia, saaden miehen vaivalloisen haromisen 'siistin' tuloksen rikki.
Vaistomaisesti Sirius kurotti omaa kättään oikaistakseen hiuksensa, mutta Hermione tarttui miehen käteen.
"Älä, ne ovat ihan hyvin noinkin", Hermione hymyili.
Sirius katsoi hetken Hermionea, laski molemmat kätensä ja pöyhötti tytön hiuksia.
"Hei, älä. Lopeta. Nyt!" Hermione kiljahtaa ja yrittää saada otetta Siriuksen heiluvista käsistä.
Sirius nauraa Hermionen säälittäville estämisyrityksille.
"Lopeta itse tuo huitominen", Sirius naurahtaa lopettaen tytön kiusaamisen. "Älä, ne ovat ihan hyvin noin", Sirius sanoi, lainaten Hermionen sanoja, kun tyttö meinasi kesyttää hiuksiaan.
Hermione tuhahti ristien kätensä.
Hänen hiuksensa ovat kuin jättiläis-harakan pesä, hänen silmänsä katsovat Siriusta kulmien alta.
"Et ole koskaan ajatellut ryhtyä näyttelijäksi? Olisit täydellinen peikko", Sirius sanoo, koittaen pitää äänensä vakavana. Onnistuen huonosti.
Hermione läpsäisi oitis Siriusta rintaan.
"Sika. Idiootti!" Hermione puhisee läpsien Siriusta. Ei kuitenkaan satuttaminen tarkoituksenaan.
Sirius saa nopeasti otteet Hermionen käsistä ja kaikki menee hiljaiseksi.
Kapeahko huone, oikeastaan jokin maustehyllykkö-huone jossa he ovat, on hämärä ja heidän onnekseen tauluton.
Sirius pitää Hermionen käsiä löyhästi ranteista ja laskee päätään, samalla kun Hermione puolestaan nostaa päätään.
Ja, heidän huulensa kohtaavat taas kerran. Mutta tällä kertaa se tuntuu täysin erilaiselta.
Se suudelma oli kuin, uusi 'alku' ei-niin-lapselliselle-suhteelle.

Hermionen päästyä takaisin huoneeseensa hän näki ensimmäisenä Ginnyn, joka tutkiskeli sänkyään.
"Minä en usko Siriuksen osaavan pedata petiään täysin identtisesti minun kanssani, joten olen hieman vetänyt omia johtopäätöksiäni. Ja olen tullut tulokseen, joka ei itse asiassa yllätä minua kovinkaan paljon, Sirius ei ole nukkunut minun sängyssäni. Myönnätkö tämän syytöksen, neiti Granger?" Ginny sanoi ja elehti käteensä suurennuslasin, jolla tutki Hermionen kasvoja.
"Kyllä minun on myönnettävä neiti sala-aurori", Hermione sanoi ja meni penkomaan ruskean mokka-kankaasta valmistetun laukkunsa luokse.
Ginny lysähti pedatulle sängylleen ja katseli Hermionen touhuja.
"Mitä sinä etsit?", Ginny kysyi. Hän ei ilmeisesti jaksanut jatkaa puhetta Siriuksen nukkumispaikoista.
"Kysymyksen, johon sinä saat antaa erittäin selvän vastauksen."
Ginny kohotti kulmiaan kun Hermione kääntyi kädessään kultainen ajankäännin.
"Tuo ei ole kysymys. Se on ajankäännin.", Ginny sanoi osoittaen löysästi etusormellaan ajankäännintä kohti.
"Aivan, ajankäännin. Mutta miksi se on minun kädessäni, Ginny?", Hermione kysyi.
"Se on kädessäsi, koska sinä otit sen tuosta kassista?" Ginny vastaa, vältellen selkeää kysymystä.
Hermione huokaisi ja tuijotti Ginnyä silmiin.
Se, jos mikä oli Ginnyn heikko kohta. Kun katsoo tarpeeksi kauan silmiin, hän sortuu.
Ginny veti muutaman kerran syvään henkeä.
"Tuo, ainoastaan harmia aiheuttava medaljonki tippui meidän 'rakkaalta', koukkunenäiseltä liemiopettajaltamme, Kalkarokselta, kun tämä oli mennyt, minä otin korun parempaan talteen.” Ginny selitti osoittaen Hermionen kädestä roikkuvaa korua.
"Sinä otit Kalkarokselta tippuneen ajankääntimen?" Hermione toisti hitaasti. "Mitä hemmettiä Kalkaros on ajankääntimellä tehnyt?" Hermione jatkoi.
"Tuskin yllättää, mutta minä en todellakaan tiedä", Ginny sanoi.
"Miksi tämä kaikki vain mutkistuu mutkistumistaan? Ensin ajankäännin on Kalkaroksella ja hän on tehnyt sillä... No, jotakin. Sitten se ilmaantui sinulle, ja sinä kävit tulevaisuudessa..."
"Vain pikaisesti kurkistamassa", Ginny keskeytti.
"...'Vain pikaisesti kurkistamassa' Harrya. Ja sitten se tuli minulle", Hermione sanoi.
Ginny katsoi Hermionea odottaen, mutta koska jatkoa ei kuulunut, hän jatkoi itse.
"Ja sinä kävit rakastumassa Siriukseen... Ja sinä mainitsit kerran, että Kalkaros katsoi sinua oudosti? Eikö niin?" Ginny sanoi, hänen äänensä kirkastui loppua kohden.
"No, niin. Mutta vain siksi, että osasin häntä paremmin liemissä", Hermione puolusteli. Hän ei todellakaan myöntäisi itselleen Kalkaroksen katsetta. Jos se nyt oli mikään 'katse'.
"Väitinkö minä hänen katsettaan joksikin? Mutta minusta tuntuu että tämä kaikki on Kalkaroksen syytä", Ginny sanoi ja löi nyrkissä olevan kätensä avonaiseen käteensä.
"Ginny hei, mieti nyt? Eikö tuo ole hieman kaukaa haettua? Mikä Kalkaroksen motiivi olisi? Ja, tuota, minä en mielelläni syyttäisi tästä ketään. Ennemminkin kiittäisin", Hermione sanoi, äänensä tyyneys hieman rakoillen.
"Jaahas, taas niin umpirakastuneita, vai? En minä voi tietää mitä sen limakiehkuran päässä liikkuu, mutta se tuntuisi järkevältä. Kalkaros tiputti tahallaan ajankääntimen, tietäen että minä löydän sen", Ginny sanoi.
"Miksi juuri sinä?" Hermione tivasi.
"Koska... koska vain tiesi. Ja sitten koska me olemme ystäviä, hän oletti minun näyttävän käännintä sinulle, ja sinun menevän menneisyyteen."
"Ginny, miksi? Tuossa ei ole järkeä", Hermione tuskasteli.
"On. Siinä on järkeä, khrm, ainakin vähän. Hän jotenkin järjesti sinut ja Siriuksen yht - Ei voi olla totta! Onko tuo se mitä minä sen luulen olevan?", Ginny huudahti ja katsoi ovelle.
Hermione käänsi automaattisesti katseensa oven suuntaan. Oven alla olevasta raosta pilkisti kaksi kaukokorvaa, joita vedettiin vinhaan takaisin, mutta koska ne olivat juuttuneet paikoilleen oven väliin, ei niitä saatu pois.
Tytöt ryntäsivät ovelle ja näkivät kaksi ihmistä joita ei kumpikaan, varsinkaan Hermione, halunnut nähdä tuossa tilanteessa.
Harry ja Ron, kaukokorvien harmaiden narujen toiset päät käsissään.
Ronin korvat olivat punaiset ja Harry katsoi Hermionea tyhjin silmin.
Ginny mottasi oikopäätä molempia poikia avokämmenellä poskille.
"Te senkin... Senkin siat!" Ginny sihisi hampaidensa välistä punaiset hiukset otsalle valuen.
"Sirius?" Harry sokelsi ja tuijotti Hermionea.
"Päät kiinni, älypäät! Sisälle, minä tahdon puhua teoriani loppuun, sitten saatte puolestani sotia tunteidenne kanssa vaikka kuinka paljon", Ginny tuhahti repien Ronin sisään pojan paidan kauluksista.
Harry pääsi sisään omin avuin.
"Siis, mihin jäinkään?" Ginny aloitti kun kaikki olivat päässeet istumaan. Hermione vältteli poikien katseita, katsellen itse tiiviisti ikkunasta ulos.
"Niin, niin. Kalkaros on tämän takana. Aivan varmasti..." Ginny aloitti, ennen kuin hänet keskeytettiin tuhahduksella.
"Mitä jos puhuisimme asiat aikajärjestyksessä. Ginny, sinä siis aloitat ensin, kertomalla missä olet seikkaillut", Hermione sanoi jyrkästi.
"Et ole tosissasi!" Ginny huudahtaa heilauttaen käsiään kattoa kohti.
"Jos minulta kysytään, minua kiinnostaisi enemmän tämä Hermionen ja Siriuksen juttu. Harry on varmasti samaa mieltä", Ron sanoi, katsoen Hermionea tylysti ja osaksi hämmentyneenä.
Harry nyökkäsi pienesti.
Hermione huokaisi syvään, laittoi kätensä silmilleen ja aloitti koko jutun alusta alkaen, loppuun asti. Tietenkin jättäen tiettyjä henkilökohtaisia asioita pois stooristansa.
"Ja Ginny, jätetään se Kalkaros -teoria. En usko että Kalkaroksella on mitään maustetta tähän soppaan", Hermione sanoi.
Ginny tuhahti pahamaisesti.
Ron ei saanut sanottua tai elehdittyä mitään. Tieto oli pojalle aivan liikaa.
"Entäs Pikku Viki?", Ron sanoi niin ivallisesti kuin kykeni, tarkoittaen Vikillä Viktoria, noin viiden minuutin hiljaisuuden jälkeen.
Hermione ei ehtinyt vastaamaan mitenkään, koska Ginny teki Ronille erityisen selväksi, että tämän kommentti oli tyhmä ja älytön, motaten poikaa keskelle naamataulua.
Ron pysyikin hiljaa. Ehkä siksi ettei viitsinyt kinata, vaan keskittyi mieluummin naamansa hieromiseen.
"Harry?" Hermione aloitti varovaisesti.
Harry oli taas hetken hiljaa, katsellen muita epäuskoisena.
Pian Harry kuitenkin rupesi hervottomaan nauruun.
"Älkää viitsikö!", Harry huohottaa naurunsa lomasta. Ron ei näytä tietävän miten reagoida.
Hermione nousi nopeasti ylös lähtien huoneesta.
"Mikä Hermionelle tuli?", Ron kysyi huolissaan nauravalta Harrylta ja totiselta Ginnyltä.
"Ei mikään sellainen, mikä oikeuttaisi sinut seuraamaan häntä", Ginny tuhahti.

"Mikä on?" Sirius kysyy nähdessään Hermionen huolestuneet kasvot.
"Minä ja Ginny juteltiin. Ja no, Ron ja Harry...",Hermione sanoi.
Sirius pomppasi ylös.
"He tietävät kaiken?" Sirius kysyi.
"Suunnilleen niin", Hermione sanoi luoden katseensa maahan.
"Hei pikkuinen, ei se sinun syysi ole", Sirius sanoo pussaten Hermionen, edelleenkin sotkuiselle, päälaelle.
"Kai... Mutta Harry luulee tämän olevan vitsi", Hermione sanoi kun he olivat lähteneet etenemään tyttöjen huoneeseen.
"Emme silti voi yhtyä hänen luuloonsa. Tämä olisi selvinnyt joka tapauksessa", Sirius sanoi, katsoen sivullaan kävelevää tyttöä.
"Joo... Mutta olisi ollut, tuota, hauskempaa jos tämä kaikki olisi ollut vain meidän kahden juttu", Hermione sanoi.
"Ai, neiti tykkää salailun riskeistä", Sirius naurahti silittäen Hermionen hiuksia.
"Ehkä", Hermione virnisti

**

"Harry, lopeta. Tämä ei ole vitsi", Sirius huudahti, kun hän ja Hermione olivat päässeet muiden luokse.
Harryn nauru tyrehtyi vähitellen, kun tämä katsoo Siriuksen vakavaa ilmettä ja miehen takana orpona seisovaa tyttöä, Hermionea.
"ON!" Harry huudahtaa. "Pakko olla. Minä en suostu! En, en, en ja vielä kerran, en  suostu! Tämän on PAKKO olla vitsi! PAKKO, Sirius, pakko."
"Ikävä kyllä, en voi sanoa sinulle että olen pahoillani, ettei tämä ole vitsi", Sirius sanoo tyynesti, katsoen kummipoikansa smaragdin virheisiin silmiin.
Ginny ja Ron olivat häädetty huoneesta, joten Harry ei saanut heistä, siis Ronista, tukea tässä asiassa.
"Mu-mutta sinä olet... Sirius", Harry takelteli.
"Niin olen."
"Sinä olet aikuinen."
"Niin olen."
"Perhana, lopeta!" Harry karjaisee.
"Harry", Hermione yritti rauhoitella yliaggressiivista poikaa.
"Miten, milloin ja MIKSI TE?"
"Se vain meni niin..." Hermione selitti posket punertavana.
Sirius vilkaisi takanaan seisovaa tyttöä nopeasti, ja käänsi katseensa takaisin Harryyn.
"...Me vain, vain.. Rakastuimme", Hermione jatkaa posket hieman punertavimmaksi menneenä.
Sirius katsahtaa taas yllättyneenä Hermionea joka hymyili pienesti, mutta kääntää katseensa uudelleen Harryyn.
"Ketkä tietävät?" Harry kysyi.
"Sinä, Ron, Ginny Ja Remus... Me tietenkin myös", Sirius sanoi.
"Remus?" Harry toisti.
"Jep. Hän muisti Hermionen. Ainakin melkein", Sirius sanoi, mutisten viimeisen lauseen itselleen.
"Luulisi että sinä tiedät mitä ajan kanssa leikkimisestä voi seurata", Harry sanoi katsoen uhmakkaasti Siriuksen ohi Hermioneen.
Tyttö avasi suutaan, mutta Sirius jatkoi tämän puolesta.
"Älä sinä ala Hermionea syyllistämään!" Sirius tiuskaisi vihaisesti.
"Minä haluan puhua Hermionen kanssa. Kaksin", Harry sanoo suhteellisen rauhallisesti.
Sirius kääntyy Hermioneen päin, joka nyökkää hyväksyvästi.
"Muista että isäsi ei koskaan olisi huutanut naisille", Sirius mumisi Harrylle ja poistui, silmäten huonetta ennen oven kiinni laittoa.

"Sinä tapasit vanhempani. Koska sinä olisit kertonut?" Harry kysyi Siriuksen mentyä.
"Harry, minä en voinut kertoa. Ihan totta, olisin halunnut... Mutta asiat eivät menneet niin kuin suunnittelin..." Hermione sanoi epätoivoisena.
"Hm, minä taas luulen että ne menivät juuri niin kuin sinä suunnittelit. Tajuatko sinä miltä minusta tuntuu? Minä en koskaan saanut tavata vanhempiani, mutta sinä olet saanut. Mistä sinä sitä paitsi sait tuon... Kääntimen?" Harry sähisi.
"Tietenkin tajuan. Löysin kääntimen Ginnyn sängyn alta.", Hermione vastasi.
"Ginnyn? Miten hän tähän liittyy?" Harry kysyi hämääntyneenä.
"Etkö sinä kuunnellut yhtään? Siitähän me Ginnyn kanssa puhuimme, kunnes te keskeytitte", Hermione sanoi.
"No en kuunnellut! Minä järkytyin jostakin aivan toisesta tiedosta. Siis, miten Ginny tähän liittyy?" Harry sanoi sarkastisesti.
"Ginny kävi tulevaisuudessa", Hermione sanoi hitaasti, varmistaen että Harry pysyy kärryillä.
"GINNY!" Harry karjaisi. Huoneen ovi avautui ja Ginny astui sisään.
"Ihan pikaisesti vain", Ginny puolustautui heti.
"Mitä sinä näit? Ei kun, älä kerro.. Tai kerro..." Harry tuhisi itsekseen.
"Älä kerro", Hermione sanoi päättäväisesti.
"Nytkö sinäkin muistat ajankääntimen väärinkäyttö säädökset, neiti Menneisyys", Ginny puhahti.
"Ahaa, alatko sinäkin nyt minua vastaan? Mitä?" Hermione tuhahti ristien kätensä puuskaan.
Ginnyn ilme oli paljon puhuva. Minä-olen-viaton-syytön-ja-täysin-ymmälläni-miksi-minä-edes-olen-tässä-ilme loisteli hänen naamallaan.
Harry yritti sisällyttää kaiken kuulemansa aivoihinsa asti, joten tytöt pysyvät hiljaa.
"Mikä sinun ja Siriuksen suhde on tällä hetkellä?" Harry kysyi Hermionelta.
Hermione, joka ei ollut odottanut, ainakaan tiedostaen sitä, tuota kysymystä, hätkähtää ja puraisee huultaan.
"Tuota..." Hermione aloitti.
"Ei valheita. Sano suoraan, niin kuin asiat ovat", Harry keskeytti.
Hermione huokaisi syvään.
Noniin, se on menoa nyt.
"Me seurustelemme", Hermione sanoi nopeasti.
Harryn suu revähti auki.
"Se oli viimeinen pisara. Minä en suostu. En todellakaan, ei tule mitään. Se on loppu! Lopeta se nyt heti!" Harry tuhahti heti.
"Niin kuin se olisi sinun päätettävissäsi", Hermione tulistui.
"Kaikki ei liiku tasan sinun ympärilläsi, Harry. Me rakastamme toisiamme. Tajuatko? Ei, et sinä voi tietenkään tajuta. Itse olet niin likinäköinen, ettet näkisi vaikka elämäsi rakkaus istuisi vieressäsi! Niin kuin itse asiassa istuukin. Etkä sinä osaa myöntää tunteitasi. Sinä peität pienetkin rakkauden tai ihastumisen tunteet kaiken masennuksen ja surun alle. Sinä et ole tässä maailmassa hemmetti soikoon ainoa, jolla saa olla elämä. Sinulla on paha ongelma, Harry!" Hermione raivosi.
Hetken tyttö vain seisoo paikoillaan kädet nyrkkiin puristettuna ja sitten säntää ulos ovesta jättäen punastuneen Ginnyn ja lievästi, tai hieman enemmän kuin lievästi, hämääntyneen Harryn huoneeseen.
"Hermione, minä haluan puhua kanssasi", oven takana ollut Ron huudahti juoksevalle tytölle.
Hermione juoksi eteisaulasta ulko-ovelle ja siitä ulos.

Ulkona on hieman kylmähkö ilma, mutta takiton Hermione ei huomaa sitä. Hän juoksee vielä vähän matkaa, lysähtäen sitten lumeen pureskelemaan huultaan ja taistelemaan itkua vastaan.
Hermione ei kuitenkaan kauaa voinut istua, yksin ainakaan, sillä talo numero 12 ilmestyi tyhjästä esiin ja sen ovesta ilmestyi Hermionen takkia kantava, leiskuvan punaiset hiukset omaava nuorimies.
"Tulitko nyt sinäkin syyllistämään minua", Hermione töksäytti pojan ojentaessa Hermionen takkia hänelle.
"En. Minähän sanoin että haluan puhua kanssasi, koska olen hieman miettinyt...", Ron vastasi.
"Jep. Sitä sinä teet varmaan koko ajan? Olenko oikeassa?"
"Ensinnäkin, minä en suostu tappelemaan tästäkin asiasta kanssasi. Tahdon mieluummin olla ystäväsi", Ron sanoi hieman punertavana, tosin punaisuus saattoi tulla kirpeästä ilmastakin.
Hermione katsoi Ronia epäuskoisena.
"Sinä et suostu tappelemaan kanssani? Ja tahdot mieluummin olla ystäväni? Etkö halua heivata minua lähimpään kaivoon... Löitkö kenties pääsi?" Hermione tuhisi.
"Hm? Mihin kysymykseen minä vastaan ensin? Ja milloin sinusta on tullut noin, öh, teräväsanainen?" Ron kysyi.
"Ja niin, mieluummin pidän sinut ystäväni kuin vihollisenani. Pidän sinusta liikaa tapellakseni kanssasi", hän jatkoi.
"Ron, kyllä minäkin sinusta pidän. Mutta ystävänä", Hermione sanoi varovaisesti.
"Tiedän", Ron sanoi hymyillen.
"Ystäviä?" Ron jatkoi.
"Ystäviä", Hermione vastasi.
Hetken hiljaisuuden kuluttua Ron nousi ylös.
"Mennään sisälle, täällä jäätyy", hän sanoi.
Hermione nyökkäsi ja he kävelivät talojen 11 ja 13 väliin.
"Hemmetti, unohdin ottaa Dumbledoren lapun mukaani", Ron kirosi kaivellen taskujaan.
"Kyllä joku kohta huomaa meidän poissa olomme", Hermione naurahti Ronin tuskastuneelle ilmeelle.

Sirius istui olohuoneessa selaillen vanhaa jästilehteä. Siriuksesta tuntui perin kummalliselta katsoa liikkumattomia kuvia.
Hän käänteli sivuja tahtiin, jolla ilmaisi turhautuneensa lehden antamiin artikkeleihin.
Pian mies viskaisikin lehden lattialle, ja kohtalokkaasti se aukesi aukeamalta 29-30, ja aukeamalle oli painettu ihmissuhde-testi.
Sirius katsoi lehteä epäröiden, sitten hän salaisen agentin tyylillä vilkaisi ympärilleen. Nosti lehden varovaisesti kuin se voisi vahingoittaa Siriusta jotenkin, asetti sen polvilleen ja rupesi testailemaan.
Kun kohtaat ihastuksesi:
a) Punastut korviasi myöten?
b) Menet rohkeasti juttelemaan hänelle?
c)Punastut, ja menet sopertamaan lemmityllesi säästä?
Sirius tuhahti kuuluvasti ja niksautti päätään taaksepäin.
Näitä testejä ei todellakaan ole tehty entiselle kelmille.
Huolimatta testin älyttömistä, Siriuksen mukaan luusereille suunnatuista kysymyksistä Sirius teki naurettavan testin loppuun.
Sinulla on ihastus, johon pian rakastut. Muista kuitenkin varoa, joskus kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Eivätkä kaikki halut välttämättä ole todellisia. Katso pintaa syvemmälle...
"Ja lässyn lässyn", Sirius marisi heittäen lehden olkansa yli.

Kun Molly oli vihdoin päästänyt Ronin ja Hermionen sisälle, Hermione näki Siriuksen istuvan olohuoneessa. Joten hänkin hakeutui sinne.
"Hei", Hermione sanoi Siriukselle.
"Hei... Tuota, mietin tuossa että onko sinulla valokuvaa?" Sirius kysyi.
Hermione istui Siriuksen viereen.
"Valokuvaa? Mistä?"
"Sinusta tietenkin."
Hermione naurahti.
"Mihin sinä minun kuvaani tarvitset?" hän kysyi.
Sirius kietoi kätensä Hermionen ympärille.
"Mihin kuvia yleensä tarvitaan? Katsomiseen."
"Sinä olet ihan hullu", Hermione hymyili.
"Sinun syysi... Onko sinulla?" Sirius naurahti.
"Vain vanha jästikuva, et sinä sillä mitään tee", Hermione vastasi.
"Jästikuvat ovat mielenkiintoisia. Ja minä todella tahdon kuvan sinusta", Sirius sanoi.
"Jästikuvat eivät liiku, en tajua miten saat siitä mielenkiintoisen", Hermione tuhahti.
"Sen on pakko olla mielenkiintoinen jos sinä olet kameran edessä."
Hermione tönäisi Siriusta nauraen.
"Nauratko sinä minulle?" Sirius huudahti ja kaatoi Hermionen sohvalle.
Hermione ei kyennyt vastaamaan nauramiseltaan.
"Tuon sinä kyllä hyvität. Minulle ei naureta!" Sirius sanoi yrittäen kuulostaa vakavalta.
"En minä naura", Hermione puhisi.
"Ai. Mitä tuo sitten on? Itkua?" Sirius kysyi.
"Jotain sinne päin", Hermione pihersi.
"Aivan. Saat luvan antaa sen kuvan tai minä suutelen sinua", Sirius sanoi.
"Siinä tapauksessa pidän sen kuvan erittäin kaukana sinusta."

***

Hermione makasi valkealle pedillä, ylivalkoisessa sairas-huoneessa.
Hermionen mieleen palautui kuvia taistelusta ministeriössä... Siriuksen kaatumisesta. Mies satutti itsensä varmasti pahasti.
Hän ei muistanut enempää... Vain kun Sirius kaatui hymyillen maahan. Sitten oli vain mustaa.
Hän ei jaksanut avata silmiään, vaikka tunsi jonkun istuvan vierellään.
Sirius, Hermione ajatteli hymähtäen.
"Hermione?" kuului ei-niin-vieraan, mutta silti tunnistamaton ääni Hermionen vierestä.
"Remus?", Hermione kysyi hämmentyneenä. Ei kai Siriukselle ollut sattunut mitään vakavaa?
Remuksen kasvot olivat väsyneet ja surulliset.
"Remus? Missä Sirius on?" Hermione kysyi varovaisesti. Hänellä oli outo olo, jotenkin... Yksinäinen.
Remus nieleksi hetken. Hakien oikeita sanoja.
"Sirius on... poissa", Remus sanoi hiljakseen.
Hermionen kasvot olivat ilmeettömät.
"Ei. Lopeta, tuo ei ole yhtään hauskaa. Tämä on Siriuksen älytön vitsi? Eikö niin?" Hermione huudahti hädissään Remuksen pudistaessa päätään.
"Hän kaatui verhon taakse."
"S-sen mustan? Sen holvikaaren alla liehuneen verhon?", Hermione varmisti ja Remus nyökkäsi.
Hermione sulki silmänsä ja kyyneleet virtasivat hänen poskiaan.
"Ajattelin.. että ehkä haluaisit tämän", Remus sanoi ja ojensi pientä lipasta Hermionelle, joka oli avannut silmänsä ja nyt otti lippaan vastaan ja avasi sen.
Sen sisällä päällimmäisenä oli hopeinen sormus. Ei timantteja tai muita vimpuloita, vain yksinkertainen hopeinen rengas.
"Sirius puhui minulle, että antaisi tuon sinulle, muttei sitten kerinnytkään, joten etsin sen hänen huoneestaan", Remus sanoi surumielisesti.
Hermione sulki sormuksen nyrkkiinsä ja nyrkin asetti rinnalleen.
Hetken hiljaisen hetken Hermione pujotti sormuksen sormeensa.
Seuraavana Hermione onki lippaasta pitkän kultaisen nauhan omaavan kellon tapaisen korun. Liiankin tutuksi tulleen ajankääntimen.
"Joidenkin asioiden täytyy silti pysyä näin. Se on kaikille parasta", Remus sanoi, nousi ja poistui huoneesta.
Hermione pujotti ajankääntimen nauhan kaulaansa ja katseli sitä. Käänteli kämmenellään ja purskahti entistäkin lohduttomampaan itkuun.

Samaan aikaan jossakin nimettömässä.

Sirius ei ollut varma oliko hänen silmänsä auki, vai kiinni. Hän ei tiennyt oliko hän vai eikö hän ollut.
Ollut mitä? Ei, eihän tiennyt sitäkään. Mies oli täydellisessä menetyksen tilassa... Pahinta siinä mitä luultavimmin oli se ettei hän tiennyt mitä oli menettänyt.
Sirius ei tiennyt seisoiko, istuiko vai leijuiko.. Jos edes mitään näistä vaihtoehdoista.
Hän ei ollut missään.
Hän ei edes tiennyt minkä värinen paikka oli. Oliko menetys mustaa, valkoista vai punaista? Ei harmainta aavistustakaan.
Kauanko aikaa oli kulunut? Minuutti, tunti vai kuukausia?
Ei tietoa. Paikassa jossa hän oli, siis jos oli ylipäätään missään, ei ollut aikaa.
Ei sillä, että Sirius olisi sillä hetkellä edes osannut sitä kaivata.
Ainoa asia mistä Sirius oli täysin varma, oli se ettei hänen paikkansa ollut tämä.
Hän ei kuulunut tähän tyhjään paikkaan jossa ei ollut mitään...
Sirius oli se tyhjyys. Hänen oma mielensä oli hänen vankilansa... Kai.
Sirius oli paikoillaan, jos oli. Hänen päähänsä ilmestyi hämäriä kuvia ihmisistä... Mutta ei Sirius tiennyt millaisia ihmiset olivat. Eihän hän nähnyt edes itseään.
Kuvat selvenivät, ja Siriuksen olo kävi tukalaksi... Jos kävi.. Jos hän tunsi mitään.
Kuvia hahmoista...
"Sirius.”
Kuka on Sirius?
"Tämä ei ole sinun paikkasi."
Mikä?
"Sinun täytyy lähteä..."
KENEN?
"...täältä"
MISTÄ?
Mistä... Mistä?
Siriuksen kysymys kaikui miehen mielessä. Kuvat voimistuivat, outo ääni joka puhui Siriukselle, kävi suloisen lempeästä kammottavan kimeäksi.
"LÄHDE POIS, Sirius... Nyt."
Ääni järisytti Siriuksen mieltä.
Kuva ruskeista kiharoista... Kuva harmaahapsisesta vanhasta miehestä... Kuva salama-arpisesta pojasta... Kuva punahiuksisesta naisesta, tummahiuksisesta miehestä ja vauvasta... Kuva suuresta taulusta, jossa oli ylhäinen nainen kiljumassa... Kuva nuoresta naisesta, joka itki maassa kultakoru kädessään, hänen vierellään.
Kuva hänestä yksin punaisen sävyisessä huoneessa, tuijottamassa hämärää nurkkaa.
Tunne ikävästä ja paikotetusta vihasta viattomia kohtaan.
Tunne suolaisista kyyneleistä poskella.. Muisto turhista suhteista, joilla oli vain yksi tarkoitus. Unohtaa voimakkain suhde.
Muisto arasta kädestä hänen sänkisellä poskellaan. Muisto järkytyksestä ja uskomattomasta onnesta.
Muisto vihreästä valosta ja sen jälkeisestä tyhjyydestä.
Tämä ei ole minun paikkani... Minun paikkani on muualla.
"Päästäkää minut pois", Sirius kuiskasi heikosti. Totutellen karheaan, elämän kuluttamaan ääneen.
"Minä tiesin että sinä muistat."
"Kuka sinä olet?"
"Täsmälleen se joksi sinä minua luulet, ystäväni."
"Keneksi minä sinua luulen?"
"Et keneksikään."

Sirius leijui. Sirius tiesi leijuvansa. Hänen kasvojaan vasten puhalsi kylmä tuuli. Hänen mieltään vastaan puhalsi vapaus.

Sirius katsoi alas. Valkoista... Kylmää... Märkää.
Lunta.
Hän katsoi eteensä. Koskematonta lunta, puita... Jäätynyt järvi. Kivilinna.
Tylypahka?
"Mikä saa teidät kuvittelemaan, ettei ulkonaliikkumiskielto koske teitä, nuori herra?"
Sirius kääntyi kannoiltaan ja näki edessään tummanpuhuvan, koukkunenäisen miehen nyrpeän ilmeen.
"Musta?" mies kysyi ja peitteli äänestään kuuluvaa hämmästystä.
"K-Kalkaros", Sirius vastasi.
Kalkaros oli hetken hiljaa, luultavasti yritti toipua järkytyksestään.

***

"Sinä et siis suostu puhumaan paikasta jossa olit? Käsitinkö oikein?" kuului napakka kysymys.
Sirius nyökkäsi. Hän istui nyt pehmeässä tuolissa suuren kivilinnan sisällä. Kuulusteltavana.
"Sinä olet ollut kuolleena jo puolitoista vuotta... Voi olla hankalaa järjestellä sinut takaisin elävienkirjoille. Tiedäthän, kaikki se paperisotku ja julkisuus. Et saa hetken rauhaa lehdistöltä", sanoi tämä sama napakka ääninen nainen jonka edessä Sirius istui.
"Vihjaatko sinä että minun kannattaisi pysyä 'kuolleena', kuten te asian ilmaisitte?" Sirius kysyi ylitsevuotavan ystävällisesti.
Kun Kalkaros oli löytänyt hänet, mies oli heti paikalla riisunut päällys viittansa ja tyrkännyt sen Siriukselle. 'Se että minä kestän jotenkuten nähdä sinut ilkosillasi keskellä talvea, ei tarkoita että muut kestäisivät', oli mies sähissyt samalla kun oli retuuttanut Siriusta linnaan. Nyt häntä kuulusteli koppavan näköinen nainen ministeriöstä.
"Enhän toki..."
"Vaan? Tai ei, en halua tietää", Sirius suhahti naiselle. Hän oli vastaillut jo aivan tarpeeksi tyhmiin kysymyksiin. 'Missä olet ollut?', 'Kuinka sinä lähdit?', 'Etkö aio kertoa?' ja plaa plaa plaa.
Nyt riitti. Sirius nousi, käveli ovelle ja lähti ovet paukkuen huoneesta.
Hänellä oli edelleen Kalkaroksen viitta, mutta hän ei välittänyt.
Yksi viitta ei muuta hänen päämääräänsä suuntaan mihinkään.
Sirius juoksi, hengitti pinnallisesti ja hänen koko mielensä ja kehonsa oli jännittynyt.
Miten Hermione ottaisi hänet vastaan? Entä Harry.. .Ja kaikki muut.

Sirius pysähtyi kolmannessa kerroksessa hengähtämään. Hän näki itsensä haarniskan kyljestä epämuodostuneena, mutta selvästi.
Hänen sänkensä ei ollut enää sänki. Se oli parta. Hänen hiuksensa olivat kasvaneet roimasti, samoin kuin viiksetkin. Mutta kyllä hänet kaikkien niiden karvojenkin alta tunnistaisi. Hän tiesi sen-
"Sirius?" kuului arka ääni jostakin läheltä. Hän katsoi joka puolelle. Lopulta, vasemmalta päin käveli ruskea kiharainen tyttö.. .Nainen, nuori nainen.
Sirius tuijotti tyt- naista. Hermione.
Yhtäkkiä nainen sieppasi taikasauvansa taskustaan ja osoitti Siriusta sillä.
"Kuka sinä olet?" nainen kysyi kiivaasti.
"Täsmälleen se joksi sinä minua luulet."
"Et sinä voi olla Sirius. Sirius on kuollut! Tajuatko? KUOLLUT!" viimeisen sanan nainen huusi itkuisena ja tipautti sauvansa kivilattialle, jolla se piti kaikuvaa ääntä.
"Sinä olet harhaa. Sirius on kuollut. Hän on poissa. Sinä et ole mikään, enkä minä tunne sinua", Hermione vaikersi täristen.
Tyttö nosti päätään, ja kohtasi Siriuksen katseen.
"Sinua ei ole olemassa.. Enkä minä edes muista, mistä minä muistan sinut!"
Sirius käveli hitaasti naisen luo.
"Kyllä sinä muistat."
"Minä en halua muistaa. En halua rakastaa sinua taas, ja sitten taas kadottaa sinua", Hermione vaikersi.
"Kyllä sinä haluat."
Hermione nosti uudelleen kasvonsa. Sirius kietoi kätensä tytön ympärille.
"Minä en ole katoamassa minnekään."

Habby end

Jeps, nyt vihdoin valmis.
(Korjattu jotenkuten)

[Puhpallura]

Ihana ficci  Harvemmin on näihin herm/sir parituksiin törmännyt
Hiukan epäselväksi vain jäi Kuoliko Sirius vai ei. Tai sitten en vain tajunnut  Muuten ei valittamista



2.12008. Nyt toisella lukukerralla aukeni jo:) Näköjään täytyy (ainakin mun) lukea kahteen kertaan et tajuaa

[Lansu]

Mäkin menin iha sekasi tos kun vissiin Sirius kuoli.. ja heräs henkiin? Öö? :DDd. En ymmärrä, saattaahan se johtua siitäkin, että luulin äsken että on aamu.... (selkeä lause !)

Muttä kyllä, aivan ihana ficci, ennen olekkaan törmännyt Hrm/SM, lähinnä parituksen vuoksi tämän avasinkin. Sitten itse ficciin... repeilytti kyllä pahasti Sirius :DDD. Ihanasti olet saanut hmmm... kelmisyyden esille :DD. Tässä nää pari kohtaa:

Ronin kysymyksen seurauksena kaikki tuijottivat Hermionea. Tyttö hätääntyi tosissaan, sillä ei ollut huomannut peittää punertavaa jälkeä kaulallaan, hän päätyi siirtämään kätensä kaulalleen.
"Koukkujalka...puraisi", Hermione selitti ja yritti taistella punastustaan vastaan. Sirius pärskähti ja sai osakseen kummastuneita katseilta.
Sirius naputti etusormellaan lähellä olevaa lehteä.
"Kannattaa lukea, tässä on hyvä juttu", Sirius sanoi.....

:DDDDDD !

"Nyt sinä vasta olet sopan keittänyt."
"Kyllä sinä tiedät etten ole mitään kokkausihmisiä", Sirius vastasi.
"Älä ala taas käyttäytymään kuin teini. Sinä olet jo mies", Remus sanoi vakavasti.
"Ja kun taas pääsi unohtumaan", Sirius mutisi ja valmistautui kuuntelemaan Remuksen saarnaa.

Voi aww, ihanan pitkä ficci muute kaikekslisäks. Kiitos ! (Koita saada selvää !)

[Dappie]

Voihan hitsiläinen:)
Kiitos kommenteistanne...(Ainoa haitta niistä oli, etten voi lopettaa tätä typerää hymyilyä)
Ja juu, Sirius kuoli. Hän oli jossain omituisessa paikassa...Kuvittelisin että (en muista enää sen ideaa) joku oli Siriusta vastassa kaariportin toisella puolella. Kuten eteisessä, ja käski tämän häipyä...Ja niinpä mies häipyi...Voi neroa:D

...repeilytti kyllä pahasti Sirius :DDD. Ihanasti olet saanut hmmm... kelmisyyden esille :DD...

Hih:D Pakko kertoa, että kun Siriusta tähän ficiin kirjoitin, oli mielessäni kokoajan kaksi luokkakaveriani. 2000-luvun jästi-kelmit^^

Puhpallura, luit kahdesti? Hui! En usko että sinun ymmärtämisessäsi oli vikaa:) Tiedostan kirjoittavani ajoittain hyvinkin epäselvästi:D

Mutta, kiitos vielä kerran, Lansu ja Puhpallura:)
**
Voi sentään...Löysin tuossa vanhan vihkoseni, jonne olin kirjoittanut tämän tarinan juonen. Vanhan juonen, jota en seurannut. Voi itku:D
No, mutta ehkä minä joskus harmaassa tulevaisuudessa kirjoitan jotain, missä Ron karjuu Siriuksen kanssa kilpaa^^

[Puhpallura]

Joo, oli vielä pakko tarkentaa, etten lukenut ficciä uudestaan sen takia , että tajuaisin sen kohdan, vaan koska ficci  oli sen verran hyvä
Tai itse asiassa nyt tais tul jo kolmannen kerran jo lukastua....

[ujoenkeli]

Pidin paljon.. vaikka tämä loppui niin toivoisin tähän jatkoa.. kiinnyin kovasti tähän tarinaan...Yksi aivan ihana paritus. Rakastan tätä ficciä..

[Dappie]

Kiitos ujoenkeli:) Melkein olin jo unohtanut, että tämäkin ficci vielä täällä pyörii:D Yllätyin iloisesti kun huomasin kommenttisi^^
Minustakin tämä loppui hieman kesken, mutta jotenkin tuntuu kuin jankkaisin hississä kahden kerroksen väliä tunti kaupalla, jos alkaisin tätä jatkamaan...Ikävä kyllä asia taitaa olla nyt niin, että se minkä on kerran lopettanut pysyy lopetettuna:) Minustakin paritus on vallan mainio:) Kiitos^^

Puhpallura, en olettanutkaan sellaista:D Itse ei ainakaan olisi koko juttua lukenut yhden kohdan takia uudelleen<:
Kiitos kommentistasi, jälleen:)))

[tuhkimo^^]

Hahaa! Epäilin aluksi,että mitähän tästäkään ficistä tulee,kun parituksena on herm./sirius  Mutta ilokseni voin todeta ,että tykkäsin todella. 

[jjemsie]

Olen kyllä aivan täysin varma että olen tämän aiemmin jo lukenut, mutta luinpa sitten toistekin ja nyt ajattelin jonkinlaista kommenttia väsätä.

Juoni eteni hyvin, vaikka joissain kohdissa mentiinkin hieman liian nopeaan minun makuuni. En tiedä sanoisinko että tämä on yksi parhaista ficeistä, joita olen lukenut, juonellisesti tämä kyllä on, mutta lukemista vaikeutti hieman kieliasu. Kirjoitusvirheitä löytyi ja se hieman vähensi lukunautintoa. Lisäksi joissain kohdissa lauseet tuntuivat töksähteleviltä ja niitä olisi voinut yhdistellä.

Tässä vaiheessa, kun hän katsoi Roniin ja Hermioneen, Ron piteli poskeaan, korvat punaisena hehkuen.

Otin tuon nyt ihan summassa. Koska korvat ovat monikossa, pitäisi sen perässä olevan adjektiivinkin siis olla. Eli siis ...korvat punaisina hehkuen.

Kiinnitin huomiota vielä siihen, että kerronta heittelehti preesensin ja imperfektin välillä ja se oli oikeastaan se juttu, mikä vaikeutti lukemista eniten.

Vaistomaisesti Sirius kurotti omaa kättään oikaistakseen hiuksensa, mutta Hermione tarttui miehen käteen.
"Älä, ne ovat ihan hyvin noinkin", Hermione hymyili.
Sirius katsoi hetken Hermionea, laski molemmat kätensä ja pöyhötti tytön hiuksia.
"Hei, älä. Lopeta. Nyt!" Hermione kiljahtaa ja yrittää saada otetta Siriuksen heiluvista käsistä.

Esimerkiksi tuossa on ensin imperfektissä ja sitten kerronta vaihtuu preesensiin. Olisi huomattavasti selkeämpää jos pitäydyttisiin joko imperfektissä tai preesensissä.

Mutta jäkätys saa riittää, tarkoituksenani ei suinkaan ollut kitistä ja valittaa, vaikka se taisi sille puolelle kallistua. No, jokatapauksessa pidin tästä, erityisesti juonesta. Lisäksi henkilöt olivat onnistuneet hyvin, Sirius oli hyvin siriusmainen, tai siis sellainen kuin joksika olin hänet kuvitellut, kuten myös Remus ja Ginny. Ron ei ollut esillä juurikaan, joten en rupea hänestä sanomaan mitään, koska kokonaiskuva hahmosta jäi hiukkasen pimentoon. Äh sain tuon kuullostamaan negatiiviselta, mutta ei se sitä ole. Tarkoituksenani oli vain sanoa että Ronista on vaikea muodostaa mielipidettä tämän ficin perusteella. Noi voi kettu, en saa muotoiltua sitä posiitivisen kuuloiseksi, mutta se on periaatteessa positiivinen. Tai sitten siitä väliltä. Anyway, minä todella, todella pidin tästä, vaikka siltä ei välttämättä vaikutakaan tämän kommentin perusteella. Joka tapauksessa kiitos tästä (:

[ujoenkeli]

Pyydän kovasti että tekisit tähän jatkoa. Todella todella paljon pyydän.. Tämä on niin ihanan ja niin rakastettava ficci.

Kuten sanoit että se loppuu sinustakin kesken niin tekisit jos syttyi jotain hienoa. minua ainakin kiinnostaisi tietää miten heidän suhde siitä jatkuisi ja muiten reaktiot siitä että sirius elää olisi kivoja.. ^^

[Ansku-Ransku]

Ihanaa <3 Oikein kaunista.

Pidin tuosta Remuksen osasta tässsä. Mestaripiirtäjä...

Noo... haluaisin tämän yhden pätkän korjata:

"Kuva ruskeista kiharoista.. .Kuva harmaa hapsisesta vanhasta miehestä... Kuva salama arpisesta pojasta.. .Kuva puna hiuksisesta naisesta, tumma hiuksisesta miehestä ja vauvasta... Kuva suuresta taulusta, jossa oli ylhäinen nainen kiljumassa... Kuva nuoresta naisesta, joka itki maassa kulta koru kädessään, hänen vierellään.
Kuva hänestä yksin punaisen sävyisessä huoneessa, tuijottamassa hämärää nurkkaa."

Tuossa on hyvin paljon virheitä. Se kirjoitettaisiin suunnilleen näin:


"Kuva ruskeista kiharoista.. .Kuva harmaahapsisesta vanhasta miehestä... Kuva salama-arpisesta pojasta.. .Kuva punahiuksisesta naisesta, tummahiuksisesta miehestä ja vauvasta... Kuva suuresta taulusta, jossa oli ylhäinen nainen kiljumassa... Kuva nuoresta naisesta, joka itki maassa kultakoru kädessään, hänen vierellään.
Kuva hänestä yksin punaisen sävyisessä huoneessa, tuijottamassa hämärää nurkkaa."

- Siis yhdyssanavirheitä oli paljon. Mutta kyllä niihin joskus oppii, mikä kirjoitetaan yhteen ja mikä ei. Otin siis tuon kohdan, koska siinä oli melko paljon noita virheitä.

Muuten oikein mukava fikki.

[Dappie]

Näin yleisesti, tiedostan kielioppivirheet täydellisesti. Taisi olla ensimmäinen ficcini tämä, joten kykenin jotenkin niiden kanssa elämään (juu, minulla oli betakin). Minullahan ei silloin ollut mitään tekstinkäsittely ohjelmaa://
Kuolen häpeään, kun noista virheistä puhutaan:D:D Minä tarkastan tämän tekstin, korjaan ja laitan uudelleen.
Toivottavasti osaan pitää näppini erossa kaikesta muusta 'korjattavasta'...Ellen sitten uudistaisi koko höskää...
Af, tuo on juuri se syy, miksen koskaan lue julkaistua tekstiäni uudelleen Minulle tulee aina pakonomainen tarve muuttaa kaikki, vähänkin tyhmältä kuulostavat lauseet
Kun ajattelen tarkemmin sitä jatkoa, se voisi olla ihan kiva juttu sittenkin...Toisaalta, minullahan on tuo Henkivartija (alias henkivartia) kesken tuolla, joten en tiedä jaksanko...Senkin kirjoittamisessa menee järki
Juu, mutta en lupaa, enkä kiellä mitään.

Tuhkimo^^, mukavaa että pidit sittenkin Kiitos kommentistasi:))

Jennimur, olen samaa mieltä juonesta. Siis, että se eteni paikoitellen liian nopeasti. Pahoittelen.
Samoin kieliasua:/ Kadun, kun en tarkistanut tekstiä koulun koneella...
Tuo vaihtelu preesensin ja imperfektin välillä on aina ollut minulle suurin ongelma Yli yritän päästä^^
En pidä tätä jäkätyksenä, vaan rakentavana:) Kiitos. Kiitos ja kiitos (Ronista vielä sen verran, että hänen piti saada suurempi rooli, mutta koska olin itsekäs, laiska ja typerä, hän saikin pienen roolin )

Ujoenkeli, aaf:>> Ilkeää, ilkeäää! Minun päätökseni uhkaa sortua! :D Mutta siis, kuten jo sanoin, en lupaa mitään:) Katsellaan nyt...
Ps, minuakin alkoi kummasti kiinnostamaan mitä heille tapahtui/tapahtuu Kiitos kommentistasi^^

Ansku-Ransku, Remus on taitelijasielu ^^
Kuolin henkisesti, kun luin tuon kirjoittamani pätkän. Huokaus, olisi todellakin pitänyt tarkistaa nämä paremmin. En toki syytä betaani, vain itseäni:D Tiedän, minulla on/oli paljon yhdys sana virheitä:D (okeiokei, yhdyssana on yhdyssana, tiedän:D)
Kiitos sinullekin, kun kommentoit:))

Dappie kiittää vielä kerran kaikkia:))

[Vensku]

IHANA FICCI! Ei voi muuta sanoa. Hyvin kirjoitettu ja ihana paritus <3