Nimi: Jätimme toisemme Normandiaan
Kirjoittaja: rentunlupiini
Tyylilaji: nostalgia-angst, oneshot
Ikäraja: S
Paritus: Sirius/James
Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Nyt on Writer's block selätetty ainakin hetkeks, halleluja sain tän julkaistua. Osallistuu FF100 sanalla nro 49. Risti ja Kerää kaikki hahmot-haasteeseen James Potterilla. Inspiraatiota olen etsinyt enimmäkseen Beirutin kaunottaresta nimeltään
Nantes. Kommentoikaahan. : )
Jätimme toisemme Normandiaan Taivas oli täällä harmaa, auringonviiruilla ja lokeilla kuvitettu peitto. Pikkutyttö harjoitteli kärrynpyörää kauempana, ylpeä isä yritti saada nopean pyllähtävän liikkeen vangittua kuvaan. He kaksi seisoivat kauempana kumpikin ääneti epäillen tulleensa sentimentaaliseksi ja liian vanhaksi tällaiseen samalla, kun tyttö kaatui jo kolmannen kerran.
Sirius halusi sanoa jotakin typerää. Huomauttaa Jamesin housunpolvien puhki kuluneista paikoista. Miettiä ääneen, olivatko tällaiset hetket sitten niitä kuuluisia katkeransuloisia muistoja, joita kaunisteltiin ja väriteltiin vanhoina kiikkustuolissa. Sirius ei uskonut ikinä päätyvänsä kiikkustuoliin, joten hän ei sanonut mitään.
James mietti lokkeja, pesivätköhän ne jossakin lähistöllä ja miten niitä oli näin mahdottoman paljon. Julkisissa puistoissa ja roskien täyttämillä likaisilla kujilla valkeat linnut inhottivat häntä, kuinka ne raatelivat säälittävää saalistaan, pudonnutta sämpylää tai vohvelinmurua, tappelivat siitä siivet levällään. Tänne meren kohinaan ja taivaanrantaan sekoittuneina nekin tuntuivat olevan kotonaan. Hiekka rahisi kenkien alla, kengännauhat olivat unohtuneet auki ja repsottivat lohduttomina, päistään mutaan sotkeutuneina. Vieressä pikkukiviä potkiva Sirius oli yhtä aikaa kaikkien mielessä risteilevien ajatusten punainen lanka ja välttelyn kohde.
"Onko se muuttunut?" Sirius kysyi eteensä tuijottaen. Tuuli kaappasi pitkän tumman tukan mukaansa ja läimi sitä vasten hänen kasvojaan. Jamesia nauratti, mutta hän ei ollut varma saiko tässä paikassa nauraa, joten hän tyytyi nopeasti hyytyneeseen hymyyn.
"Paljon lokkeja."
"Niin oli viimeksikin."
James näki vihreänsinisissä aalloissa parin vuoden takaisen kesän, tunsi tien muutaman kilometrin päässä sijaitsevalle mökille, jonka lautalattioille kulkeutui hiekkaa paljaista jaloista, ja jonka takan vieressä oli aina pino valmiita polttopuita. Hän muisti Lilyn turkoosissa uimapuvussa ja Siriuksen lyhyet, pörröisiksi saksitut hiukset. Siriuksen ranskalaisen bruneten ja tämän etuhampaiden välissä olevan ärsyttävän viettelevän raon. Kesä oli ollut tukalan kuuma ja ranta täynnä auringonvarjoja ja jäätelökauppiaita raidallisissa paidoissa. Sirius oli varastanut sellaisen paidan uimakoppiin jätetystä urheilukassista ja tepastellut se yllään mökin pihassa tyytyväisenä itseensä, kunnes varkauden kohteena ollut poika oli sattunut kävelemään ohi.
Mökissä oli ollut kaksi huonetta, tupa ja pieni makuukammari, kammarin kerrossängyllä karheat lakanat ja niihin sotkeutunut pakka kuluneita pelikortteja. Sirius käsitteli kortteja huolimattomasti, pataässä oli hukkunut ja löytynyt myöhemmin sohvan tyynyjen välistä. Alasängyltä löytyi useammin kaksi tyynyä kuin yksi, mutta Lily ja Ellie eivät joko välittäneet tai huomanneet asiaa. Yöpöydän lamppu oli kaatunut lattialle ja jätetty siihen, matto oli rullalla ja verhot repsottivat vasemmasta kulmasta. James oli tiennyt olevansa onnellinen.
Sen kerran kun kauan kaivattu sade ropisi peltikattoon, lähti Sirius kävelylle rantaan, unohti kengät ja sadetakin. Meri oli teräksenharmaa ja sen laituriin lyövät tyrskyt peittivät alleen eläimellisen huudon, joka saattoi lähteä vain ihmisestä. Seuraavalla viikolla Lily esitteli onnellisille vanhemmilleen ja nyrpeälle Petunialle sinikivistä sormusta nimettömässään Jamesin virnistellessä syyllisenä vieressä.
Kaikki oli ennallaan. Hiekka, kostea tuuli ja rannalta pois johtavat poikkipuut, uimavalvojan koppi ja valkoisessa tangossa roikkuva pelastusrengas. Painostava tunne Siriuksen rinnassa ei ollut kadonnut sen sateisen päivän jälkeen, aika tuntui pysähtyneen ja jääneen tänne. James pureskeli kynsiään ja sylki palaset maahan.
"Miksi sinä halusit tulla tänne?" James kysyi ja tarkasteli horisonttia tiukasti tutkivaa Siriusta.
"Minä-" Sirius aloitti ja lopetti. Minä halusin nähdä alkaisivatko kellot käydä jälleen, jos palaisin paikkaan, jossa ne pysäytettiin. Halusin tietää olisiko edes mahdollista kulkea taas eteenpäin. Halusin olla taas hetken se sama ihminen kuin ennenkin. James suuttuisi, jos hän sanoisi nuo sanat ääneen.
"Minusta tuntuu, että unohdin korttipakkani tänne."