Nimi: Piano
Kirjoittanut: Jim
Ikäsuositus: K11
Tyylilaji: angst, deathfic, femme
Paritus: Milla/Elisa
Yhteenveto:
vaikka hautajaiset loppuivatkin jo aikakausia sitten, pianon ladadadaa
-sävelet eivät loppuneet koskaan.Varoitukset: itsemurha, mielipuolisuus, päihteet
A/N: tää on taas yksi niistä teksteistä joista mä en ymmärrä yhtään mitään, mutta pidän ihan liikaa :""D no mutta joka tapauksessa toivon, että te saatte tästä yhtää mitään selkoa :'3 kommentit ovat kivoja! Osallistuu Originaali10-haasteeseen :---3
Piano
Pianon melankolialla täytetty ääni leijui ympäri huonetta kietoen juhlaväen turviinsa. Puheensorinaa ja musiikkia, jossain joku kaatoi lasiinsa kauhalla boolia. Mustaa silkkiä ja samettia, hiljaisia rukouksia ja osanottoja vainajan omaisille.
19-vuotias, kuoli oman käden kautta. Tietenkin kuoli, eihän kukaan nyt voisi olla niin julma, että tappaisi ketään niin nuorta, eihän? Punapäinen, muutama vuotta vainajaa nuorempi tytönheitukka seisoi nurkassa odottaen vain sitä hetkeä, kun pääsisi mokomasta tilaisuudesta pois.
Häntä syytettiin, mutta millään tavoin se ei ollut yllätys, sillä hänhän oli nyt niin hullu ja sekaisin, pilasi heidän kauniin Millansa, yllytti tämän tekemään jotain niin hirvittävää. Olisikin, mutta ei, punapää ei ollut koskaan yllyttänyt Millaa tekemään mitään, usein se oli ollut toisinpäin, mutta ketäpä se olisi kiinnostanut. Hulluhan hän oli, eikä näin ollen tiennyt mistään mitään. Hullu, hullu, hullu, kyllä hän huulilta osasi lukea, kun veli oli kuuro.
Aivan kamalaahan se oli, siinä olen täysin samaa mieltä kanssanne hyvä rouva Lehtonen. Milla-parka? Ehei, niin minä en sanoisi. Hirveä piruparka Elisa? Minä? Minäpä tietysti! Kukapa muukaan? Syytetään Elisaa kaikesta, jopa siitä, että Milla myi itseään kadulla ostaakseen niitä vieraita aineita, joita hän niin ihanasti pisti kehoonsa, kuin se olisi ollut jollain tavalla hauskaa. Kyllä, kyllä, suurimmat osanottoni teille siitä, että se murhaajalutka kuoli. Ai, ettekö te tiedä? Ehken sitten kerrokaan teille kuinka lapsenne oli raskaana herra Virtaselle Kuopiosta, mutta päätti tappaa lapsen vain siitä syystä, että olisi tullut iljettävän rumat raskausarvet. Eikö olekin yllättävää? On? Ja te vielä väitätte tuntevanne hänet niin hyvin? Niin niin, tietystihän se on niin, että murhaaja palaa rikospaikalle, mutta anteeksi kuinka? Miten yllättävää
, että syytätte minua jälleen, rouva Hirvonen. Olen kerrassaan kamala kakara, jos haluatte välttämättä tuota ilmaisua käyttää.Ne olivat Milla Hirvosen hautajaiset, eikä punapää todellakaan tiennyt miksi oli siihen tilaisuuteen tullut smaragdinvihreään mekkoonsa pukeutuneena, punaiset hiukset ylös vedettyinä, silmät mustalla rajattuina ja huulet punattuina, kun muilla oli ollut mustaa päällään, kuin Milla Hirvosen kuolema olisi ollut jollain tapaa harmiteltavaa. Ei, ei, ei se ollut, ja punapää saattoi sanoa sen aivan suoraan. Milla Hirvosen kuolema ei ollut millään tavalla harmiteltavaa, päinvastoin, mutta kukaan muu ei ollut tuntenut Millaa niin kuin punapää. Hän oli saanut asua aidon Millan kanssa jo vuoden verran, mutta oli tuntenut tämän jo neljän vuoden ajan.
Ladadadadaa, punapää saattoi vain kärsiä, kun hänen ajatuksensa alkoivat kulkea taas liian nopeasti. Niin tapahtui aina vähää väliä, jos hän ajatteli jotakin kovasti. Ei saanut ajattella, mutta lopettaakseen ajattelemisen, oli ajateltava sen lopettamista, jolloin ajatteli jotakin, ja se oli kuin noidankehä, josta punapää ei päässyt pois ennen kuin ei saanut enää henkeä. Hän vajosi lattialle, mutta silti juhlavieraat kävelivät hänen ohitseen kuin hän olisi ollut vain tuhkaa takassa.
Mustat korkokengät lattiaa vasten kopisten hän nousi ylös istumasta ja käveli keittiöön, otti kaapista avaamattoman pullon juhlissa tarjottua punaviiniä, avasi sen ja kulautti suustaan alas noin puolet pullon sisällöstä yhdellä kertaa, vaikka ei olisikaan saanut lakien mukaan yhtäkään millidesiäkään kyseistä juomaa, mutta mitä muutakaan hän olisi niin hirveänä ihmisenä tehdä kuin vetää päänsä täyteen ja tärvellä juhlat. Se oli hänen kostonsa Millalle.
Punapää käveli keskelle salia ja tuijotti ihmisiä silmät punoittaen. Se oli hänen hetkensä, ja koko ajatuskin siitä tuntui naurettavalta. Naurettava, nauru, nauraa. Sanoja sanojen perään, ne saivat punapään nauramaan ja hetken ajan hänestä tuntui siltä kuin loppumaton häly hänen mielessään olisi poissa, mutta kun vieraat kääntyivät katsomaan häntä ylimielisesti, häly vain paheni. Joku niisti jossain, joku hikkasi juotuaan liikaa boolia, eikä punapäällä ollut hetkeäkään rauhaa.
"Tiedättehän, minä olin Millan tyttöystävä," punapää aloitti epävarmalla äänellä, mutta päätti vetää kostonsa loppuun, kun kerran aloitti.
"Ja siltikään kukaan ei ole tullut sanomaan minulle sanaakaan. Huvittavaa, eikös? Ei yksikään. Ehkä teille olen vain lapsi leikkimässä aikuista, mutta jos minä olin todellisuudessa sellainen, millainen oli Milla. No minäpä kerron teille, mutta en tietenkään oleta, että uskoisitte minua näin mielipuoli kun olen. Milla oli kamala. Aivan hirvittävä ihminen, huonompaa se etsiä, ja en usko, että sellaista löytyykään. En tiedä. Tiedättekö te? Tuskinpa, sillä olette NIIN SOKEITA, ETTETTE HUOMAA PASKAN VERTAA MISTÄÄN!" Punapää aloitti puhuen aivan liian nopeasti, huutaen sitten ja pudotti viinipullon lopuksi lattialle. Viimeinen asia mitä hänelle niissä juhlissa sanottiin oli
no mutta Elisa, teidän olisi syytä hävetä, mutta punapää ei tahtonut hävetä.
Ehkä minun olisikin parempi mennä kotiin, rouva Hirvonen, aivan mullistava ehdotus! Jos toteutan sen, painutteko te sitten vittuun?Kotona seinät ovat tyhjiä ja raskaita. Kotona kylpyhuoneen ammeessa on vieläkin verta, mutta kukaan ei jaksa välittää, ei myöskään punapää, joka vajosi kylmään petiin hysteerisenä nauraen, eikä ketään kiinnostanut sekään, kun hysteerinen nauru muuttui kyyneliksi, ja vaikka hautajaiset loppuivatkin jo aikakausia sitten, pianon
ladadadaa-sävelet eivät loppuneet koskaan.
