Ficin nimi: Eräänä talviyönä
Kirjoittaja: Hopeakettu
Tyylilaji: fluff, het, ficlet
Ikäraja: S
Paritus: Neville/Hermione
Yhteenveto: Nevillellä on yllätys Hermionelle.
Haasteet: FanFiction50 sanalla 009. Punainen
Vastuunvapaus: J.K. Rowling
A/N: Tämä on tällainen pieni söpöstely- ja talvenfiilistelypätkä, toivottavasti tykkäätte!
Otsikko nyt on mitä on, en ole ikinä ollut hyvä keksimään niitä, nyyh... Ja niin, teistä en tiedä, mutta ruudun tällä puolen odotellaan talven (ja joulun!) tuloa jo suurella innolla!
Eräänä talviyönäTylypahkan käytävät olivat talvesta jääkylmät. Kivisille seinille ripustetut kynttilät leikittelivät hämärän kanssa luoden lattialle tummia varjoja, taulujen nyt liikkumattomat hahmot nuokkuivat unisena kuka mitäkin vasten ja kuu siivilöityi ikkunattomista aukoista valaisten vaitonaisena kahden öisen kulkijan tietä.
– Joko me olemme pian perillä? Hermione kuiskasi ja sipaisi silmiensä peitoksi sidottua punaista liinaa. Tuntui kuin heidän lähdöstään Rohkelikkotornista olisi kulunut pieni iäisyys. Sokkona kulkeminen tuntui Hermionesta ikävältä, mutta kun Neville oli tullut puhumaan hänelle tyhjässä oleskeluhuoneessa ja suostutellut lähtemään mukaansa, ei hän ollut voinut kieltäytyä. Ja olihan hän kieltämättä utelias näkemään, millaisen yllätyksen poika oli hänelle järjestänyt. – Minne ihmeeseen sinä minua viet?
– Se selviää ihan hetken kuluttua, vakuutti tyttöä hellästi selästä ohjaileva Neville ja kävelytti hänet ympäri ties monennesta kulmasta. Hermionea alkoi kaduttaa hiukan matkan vain jatkuessa, mutta hän karkotti ajatuksen lämpimästä vuoteesta kauemmas, sillä eihän hän voinut enää perääntyäkään.
– Varo, nyt kiivetään portaat, Neville supatti Hermionen oikeaan korvaan, ja totta tosiaan: ruskeahiuksisen jalat tapasivat yllättäen kohoavat askelmat. Tuntui kummalta kiivetä jyrkkiä kierreportaita näkemättä mitään. Hermione kapusi ylöspäin epävarmana kunnes Neville pysähtyi.
– Nyt saa katsoa, poika rykäisi hermostuneena.
– Tuota… Nev? Hermione nyki silmillään lepäävän liinan solmua vihjaavasti.
–Ai - niin! Anteeksi…
Tovin nyittyään poika sai solmun auki ja riisui punaisen liinan. Hermione henkäisi hämmästyneenä nähdessään paikan jonne Neville oli hänet tuonut.
He olivat yhdessä Tylypahkan korkeimmista torneista. Ikkunanpuitteiden paikalla leijuivat kirkkaina sätkivät tuikut ja lattialle oli levitetty kirkkaanpunainen viltti sekä muutama houkuttelevan pehmoinen tyyny. Peiton päälle oli järjestetty erilaisia herkkuja: kermakaljapulloja, raparperipiirakkaa, makeisia, suklaakakkua, kurpitsamehua…
– Näihin ruokiin on uponnut omaisuus! Hermione hengähti ja sipaisi hiussuortuvan korvansa taakse.
– No - joo, sain pientä apua keittiön kotitontuilta - mutta ole huoleti, lupasin heille ruhtinaallisen korvauksen, Neville lisäsi Hermionen katsahdettua häneen ja avattua suunsa.
Tytön kasvoille heräsi hymy. Hän kääntyi takaisin herkkujen puoleen ja samassa hän oivalsi. Vaikka heidän molempien hengitys höyrysi hurjasti pakkasen merkiksi ja ulkona satoi suuria lumihiutaleita joista osa livahti tornin sisäpuolelle, tarkeni tornissa hyvin pelkässä ohuessa kaavussa.
– Lämpöloitsu? Hermione hämmästyi. Neville nyökkäsi vaihdellen painoa jalalta toiselle. – Mutta sehän on tosi vaativa loitsu!
– Minä jouduinkin tekemään sen useamman kerran eikä se ole vieläkään täydellinen, lattia on ihan jäässä, Neville selitti nopeasti. – Lisäksi sormeni kärähtivät muutaman kerran…
– Mutta silti!
Neville punastui ja yritti kätkeä tyytyväisyytensä toisen kehuista kiinnittämällä tämän huomion tarjottaviin.
– Ota ihan vapaasti, minä avaan kermakaljapullot…
He istuutuivat tyynyille jotka eristivät heikosti lattiasta hohkaavan kylmyyden. Hermione otti suuren siivun suklaakakkua joka oli koristeltu vaahtokarkein ja haukkasi. Se oli herkullista. Samalla hän katseli kun Neville tappeli kermakaljapullojen kanssa ja onnistui poksauttamaan toisen auki roiskuttaen hiukan juomaa heidän ylleen.
– Anteeksi…
– Ei se mitään, Hermione vastasi ja heilautti taikasauvaansa: samassa he molemmat olivat jälleen kuivia. Hermione otti pullon Nevilleltä ja maistoi ihanan lämmintä juomaa. Kaksikko istui hetken keskittyen vain syömään, juomaan ja juttelemaan. Hermione oli iloinen, että oli lähtenyt Nevillen matkaan. Vaikka poika olikin vähän hömelö ja kömpelö, oli hän silti mitä mukavinta seuraa, ja kun Hermione lähestyi Nevillen huulia, ei tämä osannut kuin vastata suklaanmakuiseen suudelmaan.