Nimi: Jumalten leikkejä
Fandom: Percy Jackson
Kirjoittaja: minttuska
Ikäraja: S
Paritus: Hermes/Apollon
Tyylilaji: kevyt
vastuuvapaus: Hahmojen luonteet kuuluvat Rick Riordanille, vaikkei varsinaisesti Kreikan mytologiaa omistakaan.
Jumalten leikkejä
Hermes kulkee nurmikon poikki. Pitkähkö ruoho viiltää hänen paljaisiin nilkkoihinsa märkiä viiruja. Hän on käärinyt housujensa farkunlahkeet ylös hieman polven alapuolelle. Päällään hänellä on farkkujen lisäksi vaaleansininen hihaton kauluspaita ja keijukaismainen hymy. Vähän matkan päässä aurinkotuolilla makaa nuorukainen kultaisissa kutreissa ja beigeissä kaprishousuissa. Hänellä on vasen jalka koukussa ylhäällä ja silmillään aurinkolasit. Ruskettunut iho heijastaa auringonkiloa. Hermes pysähtyy miehen eteen ja nostaa toisen jalkansa yhdeksänkymmenen asteen kulmaan aurinkotuolille, nojaa käsivarrella polveensa.
”Joko sinä sait työsi tehdyksi?” mies aurinkolaseissa kysyy osoittamatta muuten elonmerkkejä.
”Olen usein miettinyt onko se edes mahdollista”, Hermes toteaa mietteliäänä.
”Joten mitä sinä teet täällä?” nuorukainen aurinkotuolissa kysyy, nostaa kättään poimiakseen aurinkolasit silmiltään. Hän ei edes siristä silmiään kirkkaalta valolta, vaikka katsoo suoraan ylös. Apollon on ainoa joka kykenee katsomaan suoraan aurinkoon edes varjostamatta silmiään tai väistämättä vain hetkeä myöhemmin. Hermes hymyilee.
”Onko yhtään arvauksia?” hän kysyy leikkisästi.
”Ehkä, mutta sillä tuskin on mitään tekemistä minun kanssani”, Apollon vastaa. Hermeksen hymy leviää. Apollon on suloinen, silloin kun haluaa olla. Tai mitä sitä kieltämään, hän on aina suloinen.
”Sinä saat minut ajattelemaan, että olen laiminlyönyt sinua”, Hermes toteaa.
”Saanko? Alan edistyä. Ehkä vielä joku päivä saan sinut jopa laiminlyömään työsi vuokseni”, Apollon toteaa.
”Tuskin”, Hermes sanoo ja ryhtyy sivelemään toisen käsivartta hajamielisesti. Apollon hymyilee. Hän nousee istumaan, tarraa käsivarttaan sivelleestä kädestä ja painaa suudelman Hermeksen huulille.
Hermeksen suudelmat maistuvat villiltä ja luvattomalta ja väkevältä. Ne ovat aina omiaan suistamaan Apollonin raiteiltaan. Saamaan hänet tekemään jotain hullua, jotain typerää. Ja Hermes tietää sen liiankin hyvin. Hän on turhankin tietoinen omista voimistaan. Hermes vetäytyy suudelmasta. Hän virnistää, tavalla joka ei koskaan lupaa hyvää. Jumala on kadonnut Apollonin käsien otteesta. Tai onko sittenkään? Jokin tarraa Apollonin jalkojen ympäri ja auringon jumala laskee katseensa hölmistyneenä. Häntä ylös katsoo pari lapsen silmiä, taivaan sinisiä. Pojalla on kuriton musta tukka ja hänen kasvoillaan on kolttoshymy. Apollon pudistelee päätään huvittuneesti hymyillen. Kohta hänkin katsoo toista samalta korkeudelta. Maailmasta on äkkiä tullut astetta suurempi ja avarampi. Hermes nauraa, tämä tarraa Apollonia hiuksista ja tukistaa niin että päänahka huutaa. Apollon ei huuda kivusta, sen sijaan hän painaa huulensa toisen pojan huulille ja saa takaisin sellaisen suudelman, mihin pienten poikien ei pitäisi pystyä. Apollon painaa otsansa toisen otsaa vasten, ote hänen hiuksistaan hellittää.
”Sinä olet ihan tyhmä”, Hermes sanoo ja hänen äänensä on niin ihastuttava, että Apollon nauraa. Se tulee pienen pojan kiherryksenä. ”Minä haluan näyttää sinulle yhden jutun. Tule.” Hermes kääntyy ja lähtee juoksemaan kohti rantaa. Apollon seuraa häntä juosten. Rannassa Hermes käärii housujaan ylös ennen kuin astuu rantaveteen. Apollon tekee samoin ja he kahlaavat rantakivikossa. Hermes näyttää keskittyneeltä kun hän kahlaa hitaasti ja upottaa sitten kätensä veteen, poimii sieltä jotain. Apollon katsoo kuinka hän nostaa simpukan kädessään. Apollon katsoo sitä hieman kummastuneena.
”Simpukka?” hän toistaa. Hermes virnistää veitikkamaisesti. Hänen lapsenkasvonsa korostavat enemmän keijukaismaista ilmettä. Hän puhaltaa kuoren pintaan, jolloin simpukka avautuu hitaasti. Hermes poimii sieltä helmen ja painaa sen Apollonin lapsenkämmenelle. Se näyttää suuremmalta kuin onkaan.
”Se on sinulle”, Hermes sanoo. Apollon tutkailee helmeä.
”Kiitos”, hän sanoo yksinkertaisesti. Kun hän nostaa katseensa, häntä katsoo vastaan pojan sijasta pieni tyttö mustilla kiharoilla. Kiharoiden väri muuttuu leiskuvan punaiseksi ja ne kasvavat pituutta. Poskille nousee pisamia. Apollon kumartuu painamaan pusun tytön poskelle ja vetäytyessään takaisin hänen omat hiuksensa ovat muuttuneet vaaleiksi ja suoriksi ja pitkiksi ja ne lepäävät hänen selkäänsä vasten. Hänkin on suloinen pieni tyttö. Hermeksen kasvoille leviää hymy.
”Tule”, hän sanoo ja tarraa Apollonia kädestä. He kahlaavat takaisin rantaan jonka jälkeen Hermes taluttaa Apollonin laiturin päähän. Punatukka istuutuu laiturille uittamaan jalkojaan. Apollon seuraa tätä. Hermes kumartuu suutelemaan Apollonia, joka vastaa suudelmaan. Äkisti hänet kuitenkin törkätään selästä veteen ja Apollon huomaa humahtavansa aaltoihin. Hänen noustessaan pintaan Hermes nauraa laiturin päässä räkäistä naurua. Apollon tuijottaa toista ärtyneenä. Hän ui laiturin päähän ja tarttuu toista jaloista, vetää veteen. Hermeksen noustessa pintaan tämä nauraa yhä vain enemmän. Apollon on kyllästynyt leikkiin. Hän muuttaa ulkomuotonsa ensin pojaksi, sitten takaisin aikuiseksi ja omaksi itsekseen.
”Sinulla on typeriä leikkejä”, Apollon toteaa. ”Ja lapsellisia.” Hermes virnistää. Hän kasvaa kokoa ollen nyt nuori punatukkainen kaunotar.
”Sinä pidät siitä”, Hermeksen ääni on kaunis ja naisellinen.
”En oikeastaan”, Apollon kieltää. Hän ui laiturille ja nousee sille. Hänen vaatteistaan tippuu vettä.
Hermes seuraa häntä laiturille ja painaa otsansa Apollonin otsaa vasten
”Pidäthän”, hän sanoo ja räpäyttäessään silmiään ne ovat muuttuneet lämpimän ruskeiksi. Saman sävyiseksi, kuin Apollonin omat. Apollon katselee toisen silmiä tarkoin, ennen kuin muuttaa ne toisen taivaansinisiksi. Hermes hymyilee pienesti. Apollon päättää laittaa paremmaksi ja muuttuu samassa Hermeksen kaksoisolennoksi mustine kiharaisine hiuksineen ja keijukaismaisine kasvoineen. Hermes näyttää nyt yllättyneeltä ja odotetusti pian Apollon saa tuijottaa omaa kaksoisolentoaan.
”Miksi sinä olet aina niin kiireinen?” Hermes sanoo vetoavalla äänellä.
”Minä olen kiireinen jumala, sinä tiedät sen”, Apollon vastaa toisen leikkiin. ”Minä olisin sinun kanssasi ikuisesti, mutta se ei vain toimi niin. Tämä on osa minua, sinun on hyväksyttävä se.” Hermes huokaa dramaattisesti. Hieman liioitellunkin dramaattisesti Apollonin mielestä. Ei hän sentään noin epätoivoiselta kuulosta!
”Tiedän, mutta minusta vain tuntuu kuin et välittäisi”, Hermes vastaa melko alakuloisesti. Sitten Hermes jännittyy ja ilmeisesti on kuin olisi vaipunut transsiin.
”Saitko sinä näyn?” Apollon kysyy peittämättä ivallisuuttaan.
”Sain”, Hermes vastaa.
”No?” Apollon kysyy uteliaana kuulemaan mitä valheita toinen on keksinyt.
”Sinä tiedät, etten saa kertoa näyistäni”, Hermes sanoo. Apollon irvistää tälle.
”Tosi hauskaa”, hän sanoo. Hermes nauraa, eikä nauru kuulosta Apollonilta itseltään, se muistuttaa Hermeksen kuplivaa naurua, mutta hassulta, koska se nauretaan Apollonin äänellä.
”Nytpähän tiedät miltä se tuntuu. Haluatko kuulla haikun?” Hermes kysyy.
”Taidan jättää väliin”, Apollon vastaa ja on nyt tutkailevinaan kännykkäänsä. ”Minun täytyy mennä.” Ja hän painaa sekunnin sadasosan kestävän suudelman Hermeksen huulille. Sen jälkeen hän tekee parhaansa hiplatakseen toista ilman, että Hermes näkee missä hän liikkuu.
”Sinä olet liian hidas, jos aiot imitoida minua”, Hermes kommentoi. ”Minä pystyn seuraamaan sinua katseellani.” Apollon pysähtyy ja irvistää.
”Apollon! Minä sain kiinni poikasi hiiviskelemässä lähellä metsästäjiäni! Sinä olit kuulemma käskenyt!” Artemis huutaa silmät raivoten. Apollon painaa käden huulilleen ja katsoo Hermestä.
”Niin, etkös sinä lähettänyt Samin etsintäretkelle. Suutele Artemiin metsästäjää ja selviä hengissä”, hän sanoo. ”Luulitko todella, ettei Artemis saisi häntä näppeihinsä?” Apollon yrittää kuulostaa toruvalta. Artemiin katse nauliutuu Hermekseen.
”Mi…”
”Ei mitään tekosyitä! Syötän sinut kerberokselle tästä hyvästä! Ja nyt tulet minun mukaani selvittämään tämän sotkun! Yasmin on järkyttynyt koko loppuelämäkseen!” Artemis ärisee. Hän tarraa Hermestä käsipuolesta ja lähtee raahaamaan tätä mukanaan. Hermes katsoo Apollonia avuttomana, mutta Apollon ainoastaan vilkuttaa hänelle hyvästiksi ja lähettää lentosuukon.
A/N: Minä en edes tiedä mistä sain inspiraation... ei kun hetki, tiedänpäs. Kuuntelin Samuli Edelmanin Tähtipölyä ja ensimmäinen säkeistö "Tyttö ja poika suutelee" (ja jostain syystä tulin ajatelleeksi Hermes/Apollonia XD) Ja halusin kirjoittaa sellaisen, missä Hermes ja Apollon leikittelee olomuodoillaan ja missä he ovat "lapsia".
Joo, kyllä minusta tuntuu, että minulta saattaa tulla lähiaikoina vielä lisää tekstejä kyseiseen fandomiin. (ainakin tällaisia lyhyitä) On alkanut taas inspiroida.
