Title: Haavoittunut enkeli, one-shot
Kirjoittanut: ssatine
Genre: Drama
Ikä-raja: S
Beta: Ei.
Summary: Kirkonkylän vanhassa kirkkotornissa kummittelee. Köyhän leskin tytär Alisa haluaa tietää totuuden "kummituksesta", ja lähtee selvittämään totuutta.
Kaukana, kaukana vuorten takana oli hyvin pieni kylä, jota kutsuttiin Kirkkokyläksi. Nimi tuli kylän keskellä seisovasta korkeasta, hyvin vanhasta kirkontornista. Tornin yläpäässä oli kello, joka ei ollut kymmeniin vuosiin toiminut, ja kerrottiin että tornin kamarissa kummitteli. Usein tornista kuului ulisevia ääniä ja ryskettä. Kukaan ei uskaltanut tulla lähellekkään tornia.
Muutaman kivenheiton päässä tornista asui nuori, yksitoista-vuotias tyttö nimeltään Alisa. Alisa oli lyhyt ja heikko, mutta suloinen tyttö. Hän asui pienessä punaisessa mökissä yhdessä äitinsä ja Miklas- veljensä kanssa. Miklas oli Alisaa kaksi vuotta vanhempi, mutta oli yhtä ruipelo ja pienikokoinen. Alisan ja Miklasin isä oli kuollut kovaan kuumeeseen muutama vuosi sitten. Äiti kävi joka päivä töissä leipomossa ja ansaitsi hyvin vähän rahaa, mutta sai sillä kyllä hankittua ruokaa perheelleen.
Miklas kertoi usein Alisalle jännittäviä tarinoita kirkkotornista ja sen kummituksesta. Alisa kuunteli näitä tarinoita haltioissaan. Hänen suurin toiveensa olisi selvittää tornin salaisuus. Monia kertoja hän oli epäonnistunut, sillä hänen äitinsä ei ikinä päästänyt häntä kylälle yksinään.
Mutta eräänä päivänä äiti oli jäänyt ylitöihin leipomolle ja Alisa sai tilaisuuden livistää. Juuri kun hän oli saanut kengät jalkaansa, Miklas tuli eteiseen haukotellen ja omahyväinen ilme kasvoillaan.
"Minä kerron äidille, jos menet!" Hän sanoi venytellen.
"Minua ei haittaa", Alisa sanoi, "-haluat vain kiusata minua, koska itse et uskaltaisi lähteä tornille!" Hän jatkoi.
Omahyväinen ilme haihtui Miklaksen kasvoilta.
"Tuo ei ole totta! To- tottakai minä uskaltaisin!" Miklas sanoi ääni väristen.
"No, miksi et sitten lähde mukaani?" Alisa kysyi. Miklas ei vastannut.
"Pelkuri", Alisa tuhahti ja astui ulos mökistä kauniiseen auringonpaisteeseen. Hän käveli verkkaisesti kohti keskustaa, ja vanhaa kirkkotornia. Monet ihmiset olivat juuri lopettaneet työnsä ja kävelivät nyt iloisesti rupatellen kotejaan kohti.
Vanha kirkkotorni oli enää vain muutamien metrien päässä. Alisa juoksi sitä kohti, kun huomasi yhtäkkiä äitinsä tulevan sen toiselta puolelta häntä kohti. Alisa pinkaisi kovempaan juoksuun ja oli pian tornin vanhan rautaoven edessä. Hän tarttui kahvaan ja vetäisi. Mutta kauhukseen Alisa huomasi että se ei auennut! Hän kiskoi kaikkien voimiensa takaa ja lopulta se aukesi inhottavasti niristen. Hän pujahti sisään ja sulki oven juuri äitinsä nenän edestä.
Alisa katsoi ympärilleen. Aivan hänen vierestään kohosi lahot puuportaat ja siellä täällä vipelsi hiiriä. Alisa alkoi nousta portaita. Kiivettyään noin kymmenen porrasta, hän kuuli kovaa pauketta ja korvia hivelevää ulinaa kamarista, korkealta hänen yläpuoleltaan. Ääni voimistui aina hänen edetessään ylemmäs ja ylemmäs.
Viimein hän tuli tulenpunaisen oven eteen, jonka kahva oli kultaa. Hän tarttui siihen vapisevin käsin- ja nykäisi.
Kun ovi avautui, täytyi Alisan peittää silmänsä voimakkaalta valolta. Hän siristi silmiään ja katsoi, mistä valo oli lähtöisin.
Hän henkäisi.
Huoneen perällä lattialla makasi valkoinen, hyvin kaunis enkeli. Sen toinen siipi oli veren tahrima ja siiven höyhenet hapsottivat mikä mihinkin suuntaan. Se hengitti todella raskaasti ja vaivalloisesti, ulisten hyvin heikosti. Enkeli nosti siroa päätään ja katsoi Alisaa.
"Kuka sinä olet?" Se kysyi. Enkelin ääni oli kaunein ääni, eikä Alisa ollut ikinä kuullut mitään sen kaltaista.
"A-Alisa", Alisa piipitti.
"Kuule, Alisa, miksi tulit tänne? Mitä tahdot minusta?" Enkeli kysyi tuijottaen Alisaa kirkkaansinisillä silmillään.
"Olen kuullut paljon tarinoita tästä tornista ja sen kummituksesta. Halusin nähdä, mikä äänet teki", Alisa selitti, astui sisään ja sulki oven.
"Se olin minä. Kun saavuin maan päälle tarkkailemaan ihmisiä, jäi siipeni kiinni kellon viisariin ja se repesi. Kun pääsin irti viisarista, tipuin kamarin parvekkeelle ja hivuttauduin tänne sisälle. Siitä lähtien olen yrittänyt kiinnittää kyläläisten huomion paiskomalla esineitä ympäriinsä ja ulisemalla, mutta kukaan ei uskalla tulla tänne, sillä kaikki luulevat minua pahaksi hengeksi. Sinä, Alisa, olet viisas tyttö, mutta et enää pysty auttamaan minua. Minä olen vereni loppuun vuodattanut. Joten sinun on parasta lähteä", enkeli sanoi uupuneesti ja vajosi taas lattialle.
Alisa avasi oven epäröiden. Mutta sitten hän sulkikin sen. Enkeli hämmästyi.
"Minä voin kyllä auttaa sinua!" Alisa huudahti ja hänen kasvonsa loistivat iloa.
"Miten muka?" Enkeli kysyi epäuskoisena.
Alisa kaivoi astiapyyhkeen hameensa taskusta ja sitoi sen enkelin siiven ympäri. Haava parani välittömästi. Enkeli hymyili.
"Se on isoäidin vanha esiliina. Luulen, että siinä on jotain taikaa!" Alisa sanoi onnellisesti. Hän auttoi enkelin seisomaan ja saattoi sen parvekkeelle. Siellä enkeli vielä kääntyi Alisaan päin.
"Kiitos, Alisa. Kiitokseksi saat minulta tämän elämän ruusun. Hoida sitä huolella. Hyvästi", Enkeli sanoi ja ojensi ruusun ällistyneelle Alisalle. Se kääntyi taivaalle päin ja levitti siipensä, nousten sitten lentoon. Kirkas valo välähti ja se oli poissa.
Alisa hymyili. Hän lähti takaisin alas kylään.
Miklas ja hänen äitinsä riensivät hänen luokseen.
"Alisa! Enkö ole sanonut? Torni- enkeli- mitä tämä tarkoittaa? Ja entä tuo ruusu?" Äiti kuohahti.
Alisa nauroi:
"Se on pitkä juttu. Kerron sen myöhemmin."
Äiti avasi suunsa, mutta ei sanonutkaan mitään. Sen sijaan hän otti Alisaa ja Miklasia tiukasti käsistä ja veti heidät kauas tornista.
Mutta siitä päivästä lähtien tornin kello toimi taas.
A/N: Näin joulun kunniaksi laitan enkelitarinan tänne. Tämän tarinan taas kirjoitin ollessani 7- luokalla, yksi äidinkielen teksteistäni. Kuulen vieläkin opettajan sanat:
"Mun mielestä tässä oli jotain liikuttavaa."
~ssatine
