Ihmissusi on ihmissudelle taivas (Bill/Remus, K-11)

[sileas]

// Alaotsikko: fluffromancehärpäke, lyhyt oneshot (FF10)

Title: Ihmissusi on ihmissudelle taivas
Author: avain
Beta: ei ole
Genre: romance, fluff (?)
Pairing: Bill/Remus
Rating: K-11
Summary: ihmissusiromantiikkafluffia, “Hän halusi kaltaisensa.”
Disclaimer: Teen tätä vain omaksi ilokseni. J.K. Rowling omistaa hahmot ja niin edelleen.
A/N: Eli osallistuu Fanfic10:een aiheella Bill Weasley, sanalla 09. "Kuudes aisti".
Tällane söötti fiilistelypätkäke.
Myöhään illalla kirjoitin tämän ja baarista tulleena, joten anteeksi jo valmiiksi jos virheitä löytyy. Itse luin kyllä läpi mahd. tarkasti, mutta ei sitä koskaan tiedä kuinka sokea omalle tekstilleen on.
Ja joo, olen tietoinen ettei Bill ole ihmissusi, mutta otsikosta se kaikki lähti niin että… antakaa epätarkkuus anteeksi jooko :<

---

Ihmissusi on ihmissudelle taivas


Bill katsoi Remusta. Remus katsoi häntä.

Feeniksin killan kokouksessa  kaikki kuuntelivat Vauhkomieltä, joka puhui Harryn siirtämisestä Dursleyiltä Kotikoloon. Kaikki paitsi Bill. Bill ei kuunnellut. Hän tuijotti ahneesti ainoaa, joka häntä voisi ymmärtää; Remusta, joka katsoi - joskin vilkuillen ja aavistuksen ujosti - takaisin.
Bill ajatteli Fleuria ja heidän yhteistä tulevaisuuttaan. Avioliittoa, elämää yhdessä. Hän oli epävarma, hänen ajatuksensa olivat sekavat. Hän halusi kaltaisensa, ei kaunista, täydellistä Fleuria. Mutta Remus ei häntä halunnut, Fleur halusi.
Suden aisti käski häntä sortumaan kaltaiseensa. Suden aisti käski häntä yrittämään.

Siitä tuntui olevan ikuisuus, kun Bill heräsi Tylypahkan sairaalasiivestä sen jälkeen kun Fenrir Harmaaselkä oli purrut häntä. Mutta heti silloin hän oli tiennyt asioiden muuttuneen. Hän oli huomannut aistiensa tarkentuneen. Kun hän oli nähnyt Remuksen ensimmäistä kertaa, hän oli halunnut. Lähes hallitsematon vaisto oli kuiskinut hänen mielessään. Käy kiinni! Ota hänet. Ota vaikka väkisin! Hänen elämänsä oli muuttunut. Vuorokautta aikaisemmin Bill olisi vannonut, ettei hän haluaisi ketään toista kuin Fleurin. Mutta sitten kaikki oli ollut palasina, murtunutta ja niin erilaista kuin koskaan ennen.
Vaikka Bill yritti parhaansa, jäi tuleva vaimo helposti toiselle sijalle hänen ajatuksissaan. Ensisijalla oli Remus Lupin. Nuhjuinen, liian vanha, hiljainen, ujo, rikki, puoli-ihminen. Ihana, kaunis Remus Lupin, ihmissusi. Bill tunsi, että Remus ja vain Remus voisi ymmärtää häntä, tuntea hänet. Ja Remus oli niin kaunis istuessaan hiljaa lukien kirjojaan. Salaa Bill hiiviskeli usein katsomaan häntä. Bill halusi tuntea toisen. Kokonaan. Kaikilla tavoilla.

Bill vilkaisi Vauhkomieltä. Bill nyökkäsi, kuin olisi kuunnellut. Bill kosketteli korvakoruaan. Bill katsoi Remusta, eikä saanut silmiään irti. Vasta kun kaikki nousivat pöydästä, Bill tajusi neuvonpidon loppuneen. Hän ei tiennyt lainkaan mitä oli suunniteltu. Hän ei edes ollut kiinnostunut. Hän halusi tehdä sen, mikä olisi pitänyt tehdä aikoja sitten.

“Remus?” Bill sanoi niin, ettei kukaan kuullut. Remus käännähti häneen päin ja näytti säikähtäneeltä. Bill hymyili epävarmasti.

“Kerro”, Remus kehotti ja vilkaisi, kuunteliko kukaan. Bill tunsi yllättävää mielihyvää ja hymyili hieman varmemmin vastatessaan.

“Tahtoisin vaihtaa kanssasi pari ajatusta.”

“Minä sanon Mollylle -”

“Minä haluaisin pitää tämän meidän välisenä”, Bill keskeytti ja katsoi Remusta niin, että toinen ei voinut kieltäytyä.

“Hm, ehkä äitisi ei huomaa jos myöhästymme illalliselta”, Remus vastasi ja hymyili. Bill ei ollut uskonut, että Remus voisi hymyillä niin. Tietäväisesti ja hieman ilkikurisesti. Ihan kuin nauttisi siitä, että pääsee pois normaalista rutiinista. Bill oli luullut, että Remus rakasti rutiineja. Nyt hän halusi tietää yhä enemmän niistä puolista, joita Remus ei koskaan näyttänyt.

Bill johdatti Remuksen yllättävän helposti muiden huomaamatta päämajan ullakkoportaisiin. Molemmat miehet pysähtyivät ja katselivat ulos pienestä ikkunasta. Bill haistoi Remuksen, tunsi sanoin kuvaamatonta halua painaa toinen seinää vasten ja suudella. Bill halusi koskea, tuntea ihon sormenpäillään ja sanoa kaiken sen, mitä hän tunsi Remuksen ollessa lähettyvillä.

“Minä…”, Bill aloitti, mutta muutti mielensä ja jatkoi yllätykseksi itselleenkin, “minua pelottaa.”

“Mikä?” Remus kysyi ja näytti ällistyneeltä.

“Niin, siis, ehh… umm… avioliitto.”

“Ahaa”, Remus sanoi ja katsoi kysyvästi punatukkaiseen mieheen. Bill tunsi punastuvansa ja ei voinut olla ajattelematta,
että Remus ymmärsi, ettei se ollut asia, josta hän oli halunnut puhua.

“Niin. Minä -”

“Ei, anna kun arvaan. Sinä pelkäät sitä, mitä sinun osittainen - hmm - susimaisuutesi saattaisi aiheuttaa tulevalle perheellesi?”

“Eh… siis niin. Kyllä”, Bill mutisi ja yritti peitellä valheen merkkejä kasvoillaan.

“Bill, älä huolehdi”, Remus sanoi lämpimästi ja astui lähemmäs toista miestä, “minä ymmärrän.”

“Minä tiedän”, Bill huokaisi, ennen kuin ehti estää itseään. Remuksen läheisyys, tuoksu ja melkein kehräävä, lempeä ääni olivat Billille liikaa. Hän käänsi kasvonsa alaspäin, peittäen punaa poskillaan ja pientä, liikaa paljastavaa hymyä kasvoillaan.

“Me olemme jossain määrin samanlaisia, sinä ja minä. Fenrir on haavoittanut meitä molempia, sinua tietenkin vain ihmismuodossa, mutta -”

“Remus, minusta tuntuu, että minä olen rakastumassa”, Bill sanoi hyvin hermostuneesti ja nopeasti edelleen pitäen katseensa tiukasti lattiassa. Remuksen käsi, joka oli parhaillaan laskeutumassa Billin olkapäälle, pysähtyi. Bill ei uskaltanut nostaa katsettaan. Häntä pelotti kohdata toisen syyttävät, hämmentyneet, ehkä inhoavat silmät.

“Bill…”

“Se on totta, minä en ole voinut sille mitään! Kun näin sinut ensi kertaa sen… sen pureman jälkeen, minä vain -”, Bill selitti hätääntyneenä, yrittäen korjata sanomisiaan.

“Minä tiedän”, Remus huokaisi melkein samalla intohimolla kuin Bill hetkeä aikaisemmin.

“- lähes menetin - siis sinä mitä?” Bill nosti katseensa ja kohtasi Remuksen silmät, jotka eivät olleet syyttävät, hämmentyneet eivätkä sen puoleen inhoavatkaan. Ne katsoivat häneen vakavina, paljon kokeneina, mutta rakkautta vaille jääneinä. Bill ja Remus tuijottivat toisiaan hetken, ottivat sitten haparoivan askeleen eteenpäin ja tarttuivat kiinni toisiinsa hellästi ja epävarmasti. Billin kädet kietoutuivat Remuksen niskaan ja lantiolle, Remuksen toinen käsi koski hellästi Billin kylkeä ja toinen löysi tiensä leualle. Kuin anoen toisiltaan lupaa, he seisoivat siinä hetken, vain painaen mieleensä, miltä toinen näytti ja sitten antautuivat rajuun, melkein väkivaltaiseen suudelmaan.

“Minä haluan sinua niin…”, Bill kuiskasi ääni käheänä suudelman loputtua.

“Niin kuin susi sutta haluaa”, Remus vastasi hiljaa.

---

A/N2: rakastan kommentteja :> (ottakaa vinkkinä )

[Amlae]

Jep tää tosiaan oli tämmönen söötti fiilistely ficci. Mä pidin 
Mitään virheitä mä en ainakaan pongailut. Tosin äikkä ei mikään kympi ollut ja ite olen kerrassaan mainio kirjoitusvirheiden tekijä ja varmaan yhtämainio siinä etten huomaa niitäXP
En osaaa sanoa tähän nytten mitään järkevämpääkään, aivot löy hitusen lukkoa

[Yisca]

Mä oon ollu tuhottoman pahalla päällä koko päivän ja käyttäytyny ihmisiä kohtaan tosi ihanasti (ja arvottomia esineitäkin, säälikää sitä sählymailaa), ja sitten tulin käymään finissä, koska toivoin, että löytäsin jotain, joka vois mun päivääni parantaa.

... Sit mä tulin ja luin tän. Mä oon nyt oikeesti ihan pelkkää sulanutta sokeria. Siis äws, kun pitäis yrittää osata sanoo jotain, mutta tuntuu aika mahdottomalle.

Jo tuo summary antoi odottaa niin paljon, ja oli jo itsestään niin loistava, että viimestään sen luettuaan tämä oli pakko lukea. Minen oo pitkilleen lukenu mitään näin kaunista fluffyä, et mä en oikeesti tiedä, mitä mun pitää ajatella.
Teksti oli jäsennöity hienosti erilaisiin ja kauniisiin pätkiin. Lyhyet ja ytimekkäät lauseet tuolla pitkien virkkeiden seassa toimivat hyvin. Mukavia tehokkaita lauseita, jotka jättivät huutamaan lukijalle lisää. Kuvailu Billin tunteista Remusta kohtiin oli loistavaa! Pystyi melkein itsekkin tuntemaan tuon kaiken, mitä Bill tunsi Remusta kohtaan. Idea ja ajatus oli todella hieno, sanoinkuvaamaton melkein! Joissakin kohdin tosin häiritsi, kun Billin nimeä oli toisteltu usein, mutta sitä sattuu kaikille, eikä se siis varsinaisesti haitannut (koska tälläistä tekstiä lukiessa ei voi mikään hirvittävästi häiritä, sillä tämä kuuluu niihin "liian kaunista ihmisten silmille"-ficceihin). Pidin/pidän tavastasi kuvailla ja kertoa asioita, kauniita ja tehokkaita lauseita.

Tämä oli todella, todella, todella hieno fiilistely pätkä. Kerrassaan upea! Tän jälkeen tuli sellanen mukava olo, eikä mitään jääny hampaan koloon. Aw, ihanaa, ihan todella. (Hmm, ja tämä saa näköjään mut toistelemaan itteeni varsin pahasti, mutta...)

Kiitos tästä<3

[Ruskapoika]

Mie eksyn niin harvoin Herttuaan ja nytkin, kuten monesti muutenkin, se tapahtu ihan vahinkosta, mutta en yhtään kadu, koska oon täällä Yiscan tavoin ihan sulaa sokeria ja rakastunut tähän paritukseen vain enemmän.

Kuten siis äsken sanoin, harvoin eksyn Herttuaan, kun en ole mikään fluffyn ylinystävä, ja monesti fluffy ficit menee hieman ylitse sen siirapin kanssa, mutta tää oli semmonen sopivan fluffynen ja romantiikkanen. Tunteilua, joka oikein tihkuu rivien välistä. Billin tunteet sai hymyn huulille ja itsellekin hieman semmosen "olen varpaillani, kun en ole varma miten Remus reagoi" fiiliksen. Oot selkeesti taitava kirjottaja, koska tähän pääsi hyvin mukaan, eikä tarvinnut lukea useaan kertaan samaa lausetta, että tajuaa, missä mennään. Kerrot selkeästi asioita, etkä niinkään sanoilla leikittele sen suuremmin, mutta tunteet saa sitten oikein kunnon paikan ficissä. Ne miten oot asetellu Billin miettimiset, keskittymishäiriöt kun mies vaan ajattelee Remusta ja lopulta sen aavistuksen nopean tunteiden kertomisen.

Bill/Remus on kaunis paritus, jota näkee turhan harvoin, mikä on harmi. Ne kaksi, kun sopivat yhteen hyvin, erityisesti tuon Billin pureman jälkeen. Jotenkin tulee semmonen viehätys vaan enemmän siinä vaiheessa oikein, kun totta kai ihmissusi on toiselle ihmissudelle se paras vaihtoehto. Koska silloin toisen on helpompi kuitenkin käsittää myllertäviä tunteita ja tietää se tuska, mikä on täydenkuun aikaan, vaikka sudenmyrkkyjuoma onkin keksitty.

Ihastuttaa tuo tapa millä lopetit ficin. Se tuli ehkä hitusen nopeasti, mutta jätti tilanteen auki. Se antaa kyllä mahdollisuuden mielikuvitukselle laukata omia tietään, semmoseen paikkaan ajattelemaan asioista, mitä ei perheen pienemmille kerrota. Tai itse ainakin tulee semmonen tunne tästä, ettei Remus ja Bill osaa enää olla haluamatta toisiaan ja Bill jättää nuorikkonsa, ottaen Remuksen siihen tilalle viereensä.

Kiitos tästä ihanasta fluffy välipalasta.

[Snouk]

Tämä on jo vanha fikki ja kirjoittaja/julkaisijakin on tainnut Finistä poistua, mutta yritetään josko kommentti sattuisikin saapumaan perille.

Bongasin tämän, kun stalkkasin, mitä muut finiläiset tekevät tällä hetkellä. Joku oli lukemassa tätä ja nimi oli yksinkertaisesti niin älyttömän kekseliäs, että halusin katsoa, mitä sen takaa löytyy. Parituskin vaikutti mielenkiintoiselta yhdistettynä fikin nimeen, mutta noiden kahden välille en osaisi mitään kuumaa seksisuhdetta kuvitella, joten ikärajakin nappasi.

Fluffi ei yleisesti ottaen ole minusta kiva genre, usein sitä edustavat tekstit ovat mielestäni huonoja ja mässäilevät ällöttävällä siirappisuudellaan. Tässä on kuitenkin onnistuttu saavuttamaan minuakin miellyttävä söpöilyn taso, kun ihastuminen on voimakasta, mutta tunteita on vaikea saada selostettua. Kieltämättä naurahdin suutelukohtauksessa, kun kaikki sujui niin kliseisesti, mutte hei, eihän se aina ole paha asia. Tässä sitä oli myös hyvin selitetty tuolla susijutulla, miten sudet haluavat toisiaan tietyllä tavalla. Tämä on tällaista juonellista fluffia.

Usein Potter-parituksissa unohtuu koko fandomin lähtötilanne ja hypätään kauas ns. realistisuudesta. Siksi tykkäsin, kun tässä oli otettu Fleur ja tulevat häät huomioon. Alunperin Bill oli ollut Fleurin kanssa, niin kuin "oikeastikin", mutta sitten ihmissuden purema oli muuttanut asioita. Ikään kuin tässä olisi ollut jokin pieni vivahde biologiaa, joka oli kuitenkin käännetty aika mystikseksi, koska taikamaailma. Ehkä olen vain niin patoutunut realisti, mutta jalkojen pysyminen maan pinnalla on minusta aina miellyttävää.

Paikoin kieli oli minusta hieman kökköistä, muttei kuitenkaan virheellistä. Olisin kaivannut ehkä enemmän kuvailua ja tunnelman luomista. Nyt tämä keskittyi hirveästi tapahtumiin, jotka kuvailun puutteessa jäivät hieman pinnallisiksi. Luettavaa tämä toki oli, kieliopissa ei sinällään ollut mitään vikaa. Se oli vain ehkä vähän... köyhää? Tämä oli ainoa kohta, jossa koin löytäneeni kielestä jotain oikeasti häiritsevää:

Bill vilkaisi Vauhkomieltä. Bill nyökkäsi, kuin olisi kuunnellut. Bill kosketteli korvakoruaan. Bill katsoi Remusta, eikä saanut silmiään irti. Vasta kun kaikki nousivat pöydästä, Bill tajusi neuvonpidon loppuneen. Hän ei tiennyt lainkaan mitä oli suunniteltu. Hän ei edes ollut kiinnostunut. Hän halusi tehdä sen, mikä olisi pitänyt tehdä aikoja sitten.

Bill, Bill, Bill. Hän, hän, hän. Kun lukee kohtaa, töksähtelevät nimet ensin putkeen aina lauseen alussa, vaihtuen sitten yhtäkkiä kesken kappaleen häneksi. Tällaisessa kohdassa olisi mielekkäämpää vaihdella sanajärjestystä ja korvata nimi useammin persoonapronominilla. Kun sitä on käytetty pari kertaa, voi taas siirtyä nimeen, etenkin lauseen alussa.

Sisällöltään tämä teksti oli niin miellyttävä, ettei kielen yksinkertaisuus juurikaan häirinnyt. Ehkäpä tämän jälkeen tutustun hieman enemmän fluffiin. Remus on kuitenkin yksi niistä harvoista hahmoista, joiden yhteydessä kyseisestä tyylilajista tykkään. Tätä paritusta tulee myös saada enemmän Finin kirjoihin!

[kosmonautti]

Ka, en ois koskaan uskonut että jos joku mun teksteistäni täällä niin tämä antaisi mulle palautetta luettavaksi vielä vuosien jälkeen! Hämmentävää. Mutta aina silti niin palkitsevaa (vaikka pyysin näitä tekstejäni poistettavaksi jo ja nyt kirjauduin takaisin ihan vaan tätä varten :>). Ja mä oon kiitoksissani paljonpaljon myöhässä.
Amlae, paljon kiitokseja! Hyvä jos pidit.
Yisca, (sääliä sählymailalle) Oivoi, kuinka hienoa on saada osakseen semihypetystä.. Ja toistelun annamme jäädä junnu-minun viaksi.. Mut muista sinä ettei liikaa saa kehua, kirjoittajat on tavallaan hankalia narsisteja kuitenkin.
Ruskapoika, musta on ollut aina ihaninta saada sellaista palautetta mitä sinä annoit. Jos oot päässyt sisälle siihen tunteeseen, mitä hain, niin olen maaaaailman onnellisin ex-fikkari! Ja kaunis kiitos palautteesta joka sai vielä vanhan sydämeni hajoamaan ihan pikkuisen! <3
Snouk. Hitto sun kanssasi. Kommentti sattui saapumaan perille ja mun oli pakko kirjautua ihan vain sen takia takaisin finiin. Anna mulle anteeksi - olin junnu, juuri täysi-ikäistynyt muka-aikuinen kun kirjoitin tämän. Ja kun olen edes hiukka humaltunut, niin toistan itseäni.  Sen lisäksi olin (ja olen edelleen) täysin oppimaton noviisi kirjoittamisessa.. Beta olis aikoinaan (miksei vieläkin) pelastanut mut paljolta tällaiselta häpeältä mitä nyt tunnen .
Mut mulla oli aina kaikkein tärkeintä fanifiktiossa se, että "se olisi oikeasti voinut tapahtua!" ja siksi sun palaute löi niin täysin läpi mun sydämen. Jos Ankka-maailmasta herra ja jumala Don Rosa on tuttu niin tiedät mitä tarkoitan.
Mut pahoittelen kurjasta ja ihan oikeasti köyhästä kielestä. Toivon että se on tän melkein neljän vuoden aikana parantunut edes hieman.

Rakkaut,

ex-sileas
ex-avain
nykyisin kosmonautti.