Nimi: Tunnerikoista
Kirjoittaja: jossujb
Fandom: Master and Commander eli Patrick O'Brianin Aubrey-Maturin -kirjasarja
Tyylilaji: UST, niin UST että. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Jack Aubrey/Stephen Maturin
Vastuunvapaus: Oikeudet kuuluvat kokonaan muille tahoille kuin minulle.
A/N: Kompensoidakseni sitä, että edellisen ficin tästä fandomista kirjoitin lähinnä elokuvan ja etäisten muistikuvien perusteella, niin tämä taas aika paljon viittaa Komentajakapteenin tapahtumiin. Suurin piirtein. Olen aina ollut kuvin huono ajoittamaan mihin väliin ficcieni pitäisi canonisesti mahtua, mutta liekö tämä nyt sitten jossain Komentajakapteenin lopun ja Yllätyksen laivan välissä. Sikäli kun sillä on yhtään mitään merkitystä.
Tunnerikoista
Jack näki unta marmorisista kylpyammeista. Vai oliko se auringonpaahteesta, puoliksi romahtaneen paviljongin katteessa? Jack oli ollut niin petisairas vieraillessaan Stephenin kotilinnassa, että muistikuvat tahtoivat mennä sekaisin hyvin syödyn illallisen ja oluen lellimän tyytyväisyyden kanssa.
Melkoinen vierailu se olikin! Päätös naurettavan epätoivoiselle karkumatkalle Ranskan joutomailla. Jack ei ollut alkujaan ylettömän toiveikas nopean vetäytymisen mahdollisuuksista onnistua. Kovin pontevasti hän ei jaksanut uskoa ylennykseensä, omaan laivaan tai meren saavuttamiseen sen koommin, mutta luottamuksen puutteesta viis, he livahtivatkin suoraa ranskalaisten nenien alta Katalonian puolelle. Kiitos Stephenin oivallisuuden ja kiitos myös sisun. Jack oli ollut valepuvussa - paksussa karhuntaljassa - kovin lujilla ja uupunut. Tiedä vaikka olisi kuollutkin, niin paljon hänestä hikosi irti lihaa, mutta ei Stephenin käsiin kuole jos yhtään on elääkseen.
Jack oli totisesti yllättynyt Stephenin esitellessä tiluksiaan, vaikka hän monasti muistutti, ettei maalla ja rakennuksilla ollut yhtään niin paljoa arvoa kuin jos ne olisivat olleet englantilaisia. Oli se silti aika satumaista, noin niin kuin periaatteen tasolla. Tosin, jos aivan totuudessa pysytään, ei Jack muistanut vierailustaan kovin paljoa. Kai siellä oli ollut lampaita, sillä hän oli hiukan tervehdyttyään istunut ulkosalla ottamassa aurinkoa ja syömässä vanukasta.
Stephenin mukaan aurinko oli ihmiselon kannalta elintärkeää ja hänenhän sen jos jonkun piti tietää; Irlannissa kuulemma pidemmän päälle tulee sairaalloiseksi, vaikka kaikin puolin muuten hyvä maa olikin. Jos irlantilaiset ja katalonialaiset vaihtaisivat paikkaa osavuosittain, häviäisivät molempien kansantaudit muutamassa kymmenessä vuodessa, Stephen väitti. Jackilla ei ollut mitään syytä olla uskomatta. Polttaahan se aurinko hiuksetkin niin neitseellisen valkoisiksi, miksei sitten pese miestä synneistään ja vaivoistaan.
Mutta olihan siellä ollut nyt ainakin kaunista. Kuivaa, ehkä vähän liiankin kuumaa Jackin makuun, mutta terveellistä kaiketi. Lontoossa Jack olisi varmasti märkinyt kuoliaaksi. Vähän tuli silti pantua mitään korvan taakse. Olo oli ollut niin kuin kapaloihin kiedotulla sylivauvalla, yhtä vähän sitä osasi kaivata mitään muuta kuin syliä. Stephen oli pitänyt poloisesta Jackista yhtä hyvää huolta kuin kokenut imettäjä; hän pesi, puki, hoivasi. Syötti puurot, ettei jopa peitellyt sänkyyn iltasella. Kummallinen ihmisenroikale sitä sopii olla, jos ei moisesta yhtään sydän sykähtänyt. Mahtoikohan se olla sopimatonta?
No, oli tai ei, kukaan ei Jackin silloisessa kammottavassa tilassa häntä olisi voinut moittia. Eihei, ei sairaan miehen houreille sovi nyrpistellä nenäänsä. Sellaiset ihmiset, jotka kiusallaan arvostelevat henkensä puolesta taistelevan aivoituksia, ovat kyllä aivan erityisen häijyjä, eikä heidän mielipiteitään pidä - oman mielenterveydenkään kannalta - ottaa lukuun.
Mutta entä sitten kylläisyyden yllyttämä erotiikka? Siinä saattaa olla jo moitteelle sijaa. Ei suinkaan Jack nyt, täysissä ruumiin ja sielun voimissa, voinut uneksia kylpemisestä marmorisessa ammeessa, alastomana, Stephenin kanssa toisiinsa kietoutuneina kun meren vaahto? Tylsyyskö se himoja niin pahasti yllyttää? Onko Lively tosiaan niin pitkästyttävä pesti, että kapteenin pitää itseään huvittaa kyseenalaisin mieliteoin.
Niin ihanan vereviä kuvia. Saippuan voi melkein haistaa... puhtaaksi pesty iho maistuu suussa maidolta. Stephenin ulkomuotoon katsottuna on hiuskarvan verran humoristista vertailla Jackin pehmyttä fantasiaa todellisuuteen, sillä Stephen nyt ei ollut pyöreä sen paremmin kuin vaaleahipiäinenkään. Ei hänestä oikein ollut povekkaaksi neidoksi. Jackin suu vettyi silti ja iho kävi kirvelemään. Sitä oli hellinyt vain syleily ja rakkauden puremat, mutta mitä sille voi. Ei toisen kosketusta voi niin elävästi kuvitella, että se kävisi todesta.
Stephenin puolella hyttiä oli hiljaista, mutta hän tuskin nukkui - kenties raapusti vihkoseensa. Jack oli liian punakka illan kestityksen jälkeen pitääkseen silmiään auki ja hän oli siis torkahdellut jo pidemmän aikaa. Haluista kiihkeimmät pulppusivat rajapinnalle ja pysyivät värikkäinä mielessä silloinkin, kun ylimääräinen raapaisu tai laivan keinahdus havahdutti hänet syventymästä niihin.
Sikäli kun merielämään on tottunut, ei miesten lihallisissa tuskissa ole mitään uutta tai edes hävettävää. Kuinkakohan monta kertaa Jack oli nuorukaisena herännyt viereisestä riippumatosta kuuluvaan tukahdutettuun muminaan tai kiivaaseen rahinaan miettimättä asiaa sen koommin. Stephenkin ihmismielen- ja ruumintuntijana tuskin panisi kovasti pahakseen, vaan katsoisi häveliäästi sormien läpi jos Jack hetkellistä heikkouttaan tyydyttäisi itsensä. Mutta eihän hän nyt hienotunteisuuttaan saata!
Kupeilla poltteli synkkä nautinnon kaipuu, mutta Jack ei tohtinut antaa käsillensä erivapauksia. Hän käänsi kylkeään ja koetti nukkua sikeämmin, mutta hiki piti pintansa. Ääntelehtiä olisi tehnyt mieli, mutta oli maltettava; piti pureman huulta ja puskea viileähkö tyynypussi reisien väliin helpottamaan.
– Etteivät vain olisi messissä tarjonneet pilalle mennyttä olutta? Haju oli minusta eltaantunut ja sinä se ähkit kuin juottovasikka, sanoi Stephen äkkiä havahduttaen Jackin horkasta. Ehkä hän oli sittenkin sanonut jotain ääneen.
– Enpäs, Jack sanoi ja kokeili poskiaan. Ne olivat kuumat ja varmaan aivan turvoksissa, mutta ehkä se menisi juopumuksen piikkiin. – Joithan sitä vasten itsekin, minä näin. Minun on vain turhan kuuma. Jos pelattaisiin korttia? Näen kovin levottomia unia.
– Ei tämä kynttilä kestä ja ulkona on jo pimeä. En viitsisi sytyttää uutta, sanoi Stephen kyllästyneesti ja oli todettava, että hän oli oikeassa. Turha tuhlata hyviä kynttilöitä, kun ei koskaan tiedä milloin niitä saa hankittua lisää kohtalaiseen hintaan.
– Harmin paikka, murahti Jack. Stephenin pienet silmät tuntuivat oikein porautuvan uteliaana häneen.
Jack ei mitenkään osannut sanoa mitä hänen kasvoistaan pystyi lukemaan, jos mitään, mutta Stephenin mielenkiinto oli omalla tavallaan myös hyvin tyydyttävää. Saisivat nuo silmät nuolla enemmänkin kuin vain päältä! Jos oltaisiin vaatteitta, toistemme silmäniloksi Jack mietti. Maattaisiin päällekäin kuin satujen satyyrit. Suudeltaisiin tietenkin, mentäisiin lehvikkoon ja lemmittäisiin, niin kuin aallokko yhtyy pehmythiekkaiseen rantaan. Hui, kuinka irstaita ajatuksia! Mahtoikohan Stephen nähdä hänen lävitseen?
– Taidat olla yksi rauhaton raasu, Stephen pudisti jokseenkin vähättelevänä päätään, mikä olisi ehkä saattanut Jackia jonain toisena päivänä hieman kiukuttaakin, ellei sitten ehkä olisi ollut parempi, että Stephen luuli häntä vain tunnerikoksi: tuhannen päikseen itsensä juoneeksi typerykseksi.
Loppuun palavan kynttilän lepattava valo maalasi Stephenin kasvot oranssiksi ja ruskeaksi. Hänen yöpaitanaan käyttämä tunikantapainen roikkui liian suurena ja paljasti paljon kaulaa, melkein olkaakin. Varjot olivat syviä ja mustia, silmät syvällä kuopissaan. Kumman karkeat ja tuimat piirteet. Yhteensopimattomat, niinhän sitä sanotaan, että kaunis ihminen on kuin ykseys, mutta rumassa on monta. Liian kova leuka, liian suuret korvat, ryppyinen otsa. Toisiinsa sopimattomia palasia, jotka toimivat silti mainiosti yhdessä. Kaunis on ehkä yksinkertainen, mutta onko sievässä mielekkyyttä?
Liekki sammui yhdessä sekunnissa, pimentäen koko hytin. Stephenin käheä uloshengitys sekoittui aaltojen määrättömään kohinaan. Jack pisti silmänsä kiinni, nähden unen ja valveen välitilassa pelkkää marmorin valkoista valoa.
FIN
