Nimi: Mä olen olemassa
Ikäraja: S
Yhteenveto: Mä olen olemassa. Mä en pelkää. Mä olen vahva enkä pelkää koskaan.
Oma sana: Novelli julkaistaan huomenna uudessa Palokka-lehdessä ja olen itse ylpeä siitä, että sain aikaan jotain originaalia välillä. Idea lähti Suosikki.net:iin kirjoittamisesta ja lähetin tämän sinnekin. Tiedä häntä, vielä ei ainakaan ole vastausta tullut, mutta tässä olisi teille tämä novelliseni!
Mä olen olemassa
Mä olen olemassa. Mä olen olemassa. Mä olen olemassa.
Mä hoin sanoja päässäni, mutta silti jouduin vilkasemaan peiliin, koska en osannut vakuuttaa edes itseäni saati sitten muita. Mä kelasin mielessäni viime kuukaudet ja kyyneleet valu mun poskille. Mitä mä olin tehny ansaitsekseni tän kaiken paskan? Paskan, jota elämäksi kutsuttiin.
Mä olen olemassa. Mä en pelkää. Mä olen vahva enkä pelkää koskaan.
Mä sanoin Joonatanille, että mä en pelkää ikinä. Mä muistan vieläkin mun nauravan äänen ja tavan, jolla katsoin sitä sen sanoessani. Joonatan oli vaan vastannu hymyllä ja sanonu viisaasti et jokainen kokee joskus pelkoa. Jokainen pelkää ja mä kuulemma kuulun joskus siihen joukkoon. Niinhän sä luulet, mä olin silloin nauraen vastannut ja Joonatan oli vaan kietonut kätensä mun ympärille niin ku isoveljen kuulukin tehdä ja hymyilly vilkkaasti. Mä rakastin Joonatanin vilkasta hymyä. Se oli niin aurinkoinen, täynnä tunnetta.
Mä olen olemassa. Mä en itke.
Ja missä mä olen nyt? Joonatanin haudalla. Mä seison siinä ja yritän olla itkemättä. Mä muistan vieläkin, kuinka mä ja Joonatan juostiin kilpaa sillalla. Joonatan horjahti ja se horjahdus jäi viimeseksi horjahdukseksi. Mä kiljasin, Joonatan kerkesi huutaa mua nimeltä ennen kun se upposi siihen syvään, jääkylmään veteen. Mä yritin mennä perässä, mutta joku ohikulkija oli napannu mua olkapäästä kiinni. Se oli soittanu ambulanssin ja poliisin.
Mä olen olemassa. Mä olen vahva.
Sen jälkeen Joonatan oli viety suoraan sairaalaan. Sen tila oli ollu viikon ajan kriittinen. Sit sen viikon jälkeen Joonatan oli kuollu.
Mä olen olemassa. Veljeni kuoli. Mut mä elän.
Se on pääasia, et sä ite oot elossa. Niin faija sano mulle pian Joonatanin hautajaisten jälkeen. Mut mä en kuunnellu sitä. Enhän mä koskaan kuunnellu vanhempiani. Ainut jota mä kuuntelin oli mun veli ja se oli poissa.
Nyt mä olin kuitenkin tehnyt päätökseni. Mä en ole siellä, missä Joonatania ei ole. Eikä Joonatan ole siellä, missä mua ei ole.
Me ollaan verisukulaisia. Joonatan on mun veli.
Ja mä rakastan sitä yli kaiken.
Mä olen olemassa. Toistaseksi. Mä olen olemassa!