Kirjoittaja Aihe: Bleach: Suudelma viimeinen? K-11 Byakuya/Ichigo  (Luettu 1079 kertaa)

Aimtist

  • raremagneetti
  • ***
  • Viestejä: 448
Title: Suudelma viimeinen?
Author: Aimtist
Fandom: Bleach
Paritus: Byakuya/Ichigo
Ikäraja: K-11
Genre: Slash, Romance, Angst
Vastuunvapautus: Bleach hahmoineen ja maailmoineen kuuluu Tite Kubolle. Minä vain leikin.
Spoilerit: Spoilaa englanninkielisestä julkaisusta Aizenia vastaan käydyn sodan loppua.
AN: Itse olen yllättävänkin tyytyväinen tähän. Toivon, että myös te lukijat pidätte, koska minun olisi pitänyt tehdä äidinkielen kirjoitelmaa tämän sijasta. No, kyllä sitä vielä ehtii :D

Kyyneleet valuivat pitkin hänen kasvojaan. Jalat olivat pettäneet hänen altaan aikoja sitten ja hän oli langennut polvilleen, sateen kastelemalle nurmikolle. Märkä ruoho jätti harmaisiin farkkuihin vihreät läikät, mutta Ichigo ei välittänyt.

Teini ei välittänyt märästä nurmesta, hyytävän kylmästä tihkusta, jäätävästä tuulesta. Ei sateen hiljaisesta ropinasta hänen takkiaan vasten, tuulen ujelluksesta. Ei näköä sumentavista kyynelistä. Ichigo ei välittänyt, vaikka joku olisi ollut näkemässä hänen hermoromahduksensa.

Porkkanapäinen poika tunsi olonsa eksyneeksi. Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Hän ei halunnut sen loppuvan, mutta miten he voisivat enää jatkaa? Kuinka he voisivat enää tavata? Löytyisikö ratkaisua?

Vasten maata olevat kädet puristuivat nyrkkiin ja katse vaelsi samalle tienoolle. Vasta kun kalpea käsipari kietoutui hänen ympärilleen, nosti nuorukainen katseensa korkeammalle. Surumieliset harmaat silmät kohtasivat sumeiset ruskeat.

Tuijotuskisa ei jatkunut pitkään, vaan katseiden kohtaamisen sijasta, sysimustat hiukset omaavan miehen huulet kohtasivat nuoremman kylmän ja märän posken. Suukko oli lyhyt, mutta se oli heidän perinteinen tervehdyksensä.

Eikä Byakuya ollut valmis luopumaan siitä edes nyt. Aatelinen ei ollut valmis luopumaan siitä, joten ehkä olisi aika kertoa muille heidän suhteestaan. Heidän ystävilleen, kollegoilleen ja perheilleen. Rukiaa mukaan laskematta, Kuchikit olisivat luultavasti joko raivoissaan tai pettyneitä, mutta se ei häntä haitannut. Hän oli klaanin johtaja ja hän oli valintansa tehnyt.

Mutta mitä tehdä nyt, kun Ichigo oli menettänyt viimeisetkin rippeet henkivoimistaan? Nuorukaisella ei ollut asiaa Seireiteihin, ei ennen kuin kuolema hänet korjaisi. Ja koska hän oli kapteeni sekä suvun johtaja, oli hänellä paljon velvollisuuksia Seireiteissä. Vierailut tulisivat olemaan harvassa.

Vanhempi mies tiukensi otettaan rakastajastaan. "Me keksimme vielä keinon. Me selviämme tästä jotenkin, Ichigo. Lupaan sen", Byakuya kuiskasi.

Huulet koskettivat toisiaan. Ne hapuilivat toisiaan vasten. Ruskettuneet kädet kietoutuivat tiukasti mustiin hiuksiin, aivan kuten vaaleampi pari oransseihin. Suudelma oli epätoivoinen. Koko kohtaus oli. Se saattoi jäädä heidän viimeiseksi suudelmakseen, siitä oli otettava kaikki irti.

Vaikka huulet lopulta erkanivatkin toisistaan, painautuivat miehet vain entistä tiukempaan syleilyyn.

"Minä rakastan sinua, Ichigo. Minä lupaan, että keksimme keinon jatkaa. On hinta mikä hyvänsä. Me selviämme. Minä lupaan sen sinulle. Tämä ei ollut viimeinen suudelmamme."

Ja harmaasilmäinen aatelinen puhui totta. Se ei ollut viimeinen suudelma, mutta seuraava koitti vasta kahden vuoden odotuksen ja kaipauksen jälkeen. Silloin kummankin kasvot kirkastuivat tähtien lailla ja silmät tuikkivat rakkaudesta. Viimein koitti hetki toisen syleilyssä.

Lopultakin. Kaikki kääntyy hyväksi.
« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 17:37:07 kirjoittanut Beyond »
Vain minä kärsin.
Keskellä kirsikankukkien,
vuodatan katkeran kyyneleen.
Valheitasi, siedä en.