Uulalaa, Sirius/Remusta! ♥
Hän uneksi joka ikinen yö, koska lattia oli kylmä ja pelko vienyt hänen muistoistaan värit. Koska kalteriseinät olivat liian tummuneet, eivätkä kultaiset valolangat löytäneet tietään niiden läpi.
Tämä kohta on todella ovela, niin ovela, että tuijotin tätä varmaan kymmenen minuuttia, ennen kuin tajusin tän. (Minä, hidasko? Ehh.. : D) On todella jännä ratkaisu, että tuo koska-sanalla alkava lause on erotettu omaksi kokonaisuudekseen. Itse olisin varmaankin laittanut sen eteen pilkun ja tehnyt edellisestä lauseesta kunnon hirviön, koska tuo lause kuitenkin liittyy tuohon, että pelko on vienyt värit muistoista. Ja vielä piti sanomani että, kultaiset valolangat! Ooh!
Aurinkosoturi. Voi luoja, miten tajuttoman täydellinen, upea,
kaunis sana! Ei löydy enää adjektiivia kuvaamaan sitä, kuinka paljon tuohon ihastuin. Ehkä syy siihen, että tykkään tuosta on se, että olisin ehkä ennemmin odottanut, että Remus olisi jotain kuuhun liittyvää, koska pojan lempinimi, Kuutamo, kertoo jo aika paljon. Mutta aurinkosoturi! Hei vau!
Raapaleessa tai alkutiedoissa et suoraan kerro, missä ja milloin tämä tapahtuu, vaan jätät asian lukijan itsensä päätettäväksi. Minä ainakin tahdon ajatella, että tämä kohtaus on kuvaus siltä ajalta, kun Sirius oli Azkabanissa. Tummuneet kalteriseinät sekä pimeyden pitäminen etäällä, jotta se ei vielä saisi Siriusta valtaansa ainakin voisivat vihjata siihen, ellen sitten tulkinnut sanojasi liian kirjaimellisesti. :>
Siksi hän uneksi joka ikinen yö Remuksesta, jonka silmät olivat kuin palaset auringosta; uneksi hänen omasta aurinkosoturistaan, sillä tämän loisto karkotti pimeyden pois kokonaan.
Aww! Tekstin tunnelma välittyy ja on helppo ymmärtää, miksi Sirius tahtoo pitää kynsin hampain kiinni valosta ja unelmoida siksi joka yö Remuksesta – eihän kukaan tahtoisi ikuisessa pimeydessä vaeltaa!
Tämä. On. Nerokas. Kiitos paljon! ♥
~ Herkku.
