Otsikko: Ronille Malfoy oli se pienempi paha
Kirjoittaja: astars913
Beta: Soni
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama ja pieni sivumaininta jonka voi ymmärtää mpregiksi
Hahmot/Pari: Ron Weasley, Theodore Nott, maininnat R’nB(Ron/Blaise), Thered (Theodore/Fred W.) ja jossain se H/D:kin saattoi vilahtaa
Vastuunvapaus: En omista, en rahasta enkä halua loukata. Löytyy muutama OC, jotka ovat minun ja Sonin käsialaa.
Summary: Viisi kertaa, kun Ron tunsi inhoa Theodore Nottia kohtaan ja yksi kerta, kun hän ei siihen pystynyt.
A/N: Luin pitkän pätkän näitä 5+1 juttuja Sherlockfandomista ja innostuin tekemään samanlaisen Potterilla.
1.
Ronista oli outoa, että kaikki jaksoivat aina vaahdota siitä, kuinka ilkeä ja inhottava Draco Malfoy oli. Ei sillä etteikö tämä juuri sitä olisi ollut, mutta vaalea luihuinen sai Ronista aivan liikaa huomiota. Malfoy ehkä oli se kaikista kovaäänisin ja näkyvin hahmo heidän hermoilleen käyvien luihuisten porukassa, mutta ei suinkaan se kaikkein pahin. Ron oli varma tästä.
Kukaan ei koskaan tuntunut kiinnittävän huomiota hiljaiseen poikaan, joka seisoi muiden luihuisten takana ja tarkkaili tilannetta. Ei, vaikka tämän kasvoja koristi usein mitä itseriittoisin hymy. Hermione väitti Ronin kuvittelevan koko jutun.
”Mitä sinä Nottista höpiset?” tyttö oli kysynyt erään luihuisten kanssa tapahtuneen välikohtauksen jälkeen Ronilta, ”Eihän hän tehnyt muuta kuin seisoi kauempana nenä kiinni kirjassa.”
Mutta Ron oli nähnyt kuinka Nott oli vilkaissut eskaloituvaa tilannetta opuksensa reunan yli ja virnistänyt mielissään. Jokin tuossa ilmeessä oli saanut Ronin niskavillat nousemaan pystyyn, eikä hän sen jälkeen ollut niin vakuuttunut toisen pojan harmittomuudesta kuin kaikki hänen ystävänsä tuntuivat olevan.
2.
Kyllä Ron tiesi, ettei hän suinkaan ollut ensimmäinen mies Blaisen elämässä ja hän oli hyväksynyt sen, sillä eihän siinä ollut mitään outoa. Hänen käsityksensä Blaisen arvostelukyvystä ja hyvästä mausta olivat kuitenkin murentuneet, kun hän oli mennyt kysymään edeltäjänsä henkilöllisyyttä.
”Ron oikeasti. Olin nuori, Theo oli avoimesti homo ja vielä sopi mieltymyksiini. Ei siitä sen enempää.”
Ron oli tuijottanut poikaystäväänsä jo useamman minuutin kuin tämä olisi kasvattanut muutaman ylimääräisen ruumiinosan ja jatkoi kyseistä toimintaa vielä muutaman hetken ennen kuin painoi päänsä käsiinsä ja yritti pyyhkiä mielestään kuvaa Theodore Nottin itsetyytyväisesti myhäilevistä kasvoista.
3.
”Tässä yrityksessä me uskomme ihmisiin ja siihen, että he voivat jättää menneisyytensä taakseen. Luulin sinunkin tietävän sen tosiasian jo tarpeeksi hyvin”, George sanoi tuimasti ja katsoi pikkuveljeään haastavasti.
”Mutta—” Ron yritti sanoa vastaan, mutta hiljeni Georgen nostaessa kätensä hiljaisuuden merkiksi.
”Ei mitään muttia. Theodore on työntekijämme ja pysyy sellaisena. Mikä ihme sinuun on oikein mennyt, kun näin yhtäkkiä alat noin luihuisvastaiseksi? Aivan kuin oma miehesi ja parhaan ystäväsi mies olisivat joistain muista tuvista”, George totesi sitten päätään pudistellen ja palasi takaisin paperitöihinsä. Ron poistui paikalta vähin äänin olkapäät lysyssä ja mieli mustana.
Hän ei ollut luihuisvastainen, vain Theodore Nott vastainen. Mitä hänen veljensä olivat oikein ajatelleet palkatessaan tämän? Ilmeisesti nämä eivät joko tajunneet tai jättivät jostain käsittämättömästä syystä välittämättä siitä, millainen maine ja tausta Nottilla oli. Ron oli vain halunnut varoittaa heitä. Niin mahtava yritys, kuin hänen veljiensä, ei ansainnut saada mainettaan tahratuksi jonkun Nottin hämärähommien vuoksi. Hänen veljensä eivät kaivanneet itselleen riippakiveksi tunnetusti rikollisen suvun nuorinta vesaa.
4.
Kotikolon seinässä oli vieläkin reikä siinä kohdassa, johon Ron oli iskenyt nyrkkinsä tavattuaan erään perheillallisen alussa Fredin poikaystävän. Puisessa seinässä ammottavan kolon vieressä oli nyrkin siihen iskeytyessä ollut erään Theodore Nottin pää. Tämä ja Ron olivat tuijottaneet toisiaan ääneti, mutta haaste voimienkoitoksesta oli leijunut ilmassa raskaana. Lopulta tilanne oli rauennut Billin astuessa heidän väliinsä, jolloin molemmat nuoremmista punapäistä olivat suoristaneet itseensä ja kääntyneet päinvastaisiin suuntiin.
Se oli ollut yksi kiusallisimmista ja hiljaisimmista perheillallisista Weasleyjen koko sukuhistoriassa.
5.
Kaksoset roikkuivat Theodoren käsissä ja yrittivät vetää tätä ylös sohvalta yhtä päättäväisesti kuin kaksi kolmevuotiasta vain pystyi.
”Theo-setä! Tule leikkimään!” Lucas komensi tomerasti ja Robin seurasi kaikuna perässä: ”Niin! Leekkimään!”
Poikien piinaama mies näytti väsyneeltä ja jokseenkin kärsivältä, mutta Ron ei osannut sääliä tätä.
Theodore oli ilmestynyt heidän ovelleen kaksi päivää aikaisemmin ja oli siitä asti nukkunut heidän vierashuoneessaan. Ronista moinen vieraanvaraisuus edellytti, että toinen punapää viihdyttäisi heidän poikiaan mutisematta ainuttakaan vastalausetta, osasivat nämä olla kuinka väsyttäviä tahansa. Erityisesti ottaen huomioon sen syyn, miksi Theodore heidän luonaan oli.
Blaise oli selittänyt hänelle, että lapsen saaminen ei kaikille ollut todellakaan niin yksiselitteinen asia, kuin se heille oli ollut ja että tilanteen huomioon ottaen Theodorella oli täysi oikeus ottaa hieman etäisyyttä mieheensä. Ron kyllä ymmärsi tämän jotenkin, mutta hän ei silti voinut olla lankonsa puolella, ei sen jälkeen kun oli käynyt vierailemassa Fredin luona.
Hän ei muistanut, milloin olisi viimeksi nähnyt veljensä niin surkeana. Tämä oli kysellyt Theodoresta ja sitten pyytänyt Ronia välittämään anteeksipyyntönsä, minkä hän olikin pitkin hampain tehnyt. Kylmä ja tunteeton katse hänen lankonsa kasvoilla oli saanut Ronissa aikaan suuren himon iskeä nyrkkinsä tämän silmien väliin, mikä ehkä olisikin tapahtunut, ellei hänellä olisi sillä hetkellä ollut Renadaa sylissään.
+1.
Sen vuoden tammikuu oli kylmä ja hyinen, mutta jotenkin hautausmaan maaperään oli onnistuttu aukaisemaan hauta. Ron puristi kukkaseppelettä kohmeisissa sormissaan ja katsoi kuinka kuusi miestä laski Fredin arkun varovasti haudan pohjalle. Pään puolella olivat Conan ja Wallace, jotka molemmat olivat uhmanneet hyistä säätä pukeutumalla kilttiin. Kaksosten vierellä olivat Wallacen poika sekä vävy, Godrick ja Kurt. Arkun jalkopäätä kannattelivat Conanin tyttärien miehet. Haudan päädyssä, siinä mihin hautakivi aikanaan pystytettäisiin, seisoi Theodore täristen kylmästä ja niin ikään kukkaseppelettä kantaen.
Tuore leski ei ollut vuodattanut kyyneltäkään koko tilaisuuden aikana ja lukiessaan seppeleensä muistonauhaa tämän ääni ei ollut särähtänytkään, mutta Ron näki tuon tyynen kuoren alle. Hän näki tärisevän vanhan miehen, joka yritti hautautua takkinsa syvyyksiin ja jonka katse oli yhtä pohjattomannäköinen kuin järvi Tylypahkan tiluksilla. Kaikkien sukulaisten ja ystävien keskellä Theodore Nott näytti maailman yksinäisimmältä mieheltä. Ron tunsi kuinka Blaise pujotti kätensä hänen käsivartensa ympärille ja hänen silmänsä alkoivat kostua.
Myöhemmin, aivan sivumennen, Ron asetti kätensä Theodoren olalle ja puristi kevyesti. Heidän katseensa kohtasivat ja molemmat hymyilivät pienesti, sillä sitähän Fred olisi halunnut.
