Nimi: Milloin saan piilottaa sinut muilta?
Kirjoittaja: FakeLove
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Slash, pieni angst
Paritus: James/Sirius, James/Lily
Yhteenveto: ”Minä haluaisin jäädä tähän”Vastuuvapaus: Hahmot ovat rakkaan Rowlingin, kiitos ja kumarrus hälle. Muu hömppä onkin sitten mun kieron mielen tuotosta.
A/N: Kuuntelin "Pimeä onni" kappaletta (jonka sanoista otsikkokin tulee) ja katsoin sen musavideota, sormuskohdassa tuli sitten mieleen, että kirjotetaanpas James/Sirius ficci. Tadaa! Tällänen siis tuli
Toivottavasti tykkäätte ~
Milloin saan piilottaa sinut muilta?
Katsoin ahnaasti itseään peilaavaa sulhasta, joka korjaili kravattiaan. James kääntyi minuun päin ja levitti kätensä. ”No?” hän kysyi. ”Mitä mieltä olet?”
Annoin katseeni laskeutua päästä varpaisiin, hidastella lantion tienoilla ja palata takaisin kravattiin. ”Ihan hyvä, paitsi…” Siirryin hänen luokseen ja taittelin kravatin paremmin. James irvisti. ”Olen aina ollut surkea näissä.” Hänen sanansa nostattivat vaisun hymyn huulilleni. Peruutin parin askeleen verran ja tarkastelin häntä uudestaan. ”Nyt näyttää hyvältä”, totesin hiljaa.
Epävarmuus kalvoi sisältäni.
Olinko suostumassa tähän noin vain, taistelematta vastaan? Ääni sisälläni soimasi minua, koskaan ei saisi luovuttaa. Purin alahuultani, mutten mahtanut itselleni mitään. ”Oletko ihan varma tästä?” kysyin kulma pienesti koholla. ”Haluatko tätä
varmasti?”
”Mikä sinun nyt on, Anturajalka?” James kysyi ja naurahti. ”
Tietysti minä haluan mennä naimisiin Lilyn kanssa!”
Sydämeni jätti lyönnin välistä. Äsken päätään nostanut toivonkipinä sisälläni sammui nyt lopullisesti.
Ei hän minua halua, hän tahtoo Lilyn. Pakotin itseni hymyilemään. ”Hyvä juttu, James”, ääneni katosi lähes olemattomiin pääni painuessa tuijottamaan lattiaa. ”Olen onnellinen puolestasi.”
James kääntyi vielä tarkistamaan ulkonäköään. Olisin halunnut sanoa, ettei hänen tarvitse katsoa peiliin. Sanoa, että hän on komea, komein koko maailmassa – mutta enhän minä voinut. ”Sirius”, huolestunut ääni kuiskasi. Huomasin Jamesin tuijottavan minua peilin kautta. Hän käveli luokseni ja laski kätensä olkapäälleni. ”Mikä on?”
”Ehkä… Minä…” sopersin. ”Minä… siis…”
Nojauduin lähemmäs, painauduin hänen huuliaan vasten. Viivyttelin suudelmaa niin pitkään, että saatoin melkein maistaa Lilyn. En tahtonut päästää irti. Vavahdin, kun tunsin hänen kätensä avaavan paitani napit. Hän työnsi minut seinää vasten ja avasi housuni. Tajuamatta ollenkaan, olin repinyt paidan hänen päältään ja ahkeroin hänen housujensa parissa. James kaatoi minut sänkyyn.
Huulemme erosivat ja haukoimme kiivaasti happea. ”Entä jos joku t–”, aloitin, mutta James vaiensi minut suudelmalla.
*****
”Tämä oli ihanaa”, kuiskasin maatessani Jamesin vierellä. Hän hymähti jotain epämääräistä, tuijotti vain kattoon. Tunsin huumaavan mielialani laskevan. Käännyin kyljelleni ja katsoin häntä huolestuneena. ”Oliko... oliko se sinusta
virhe?”
Oli täysin hiljaista, enää ei kuulunut edes hänen raskas hengityksensä. Hän ei vastannut mitään.
”Minä haluaisin jäädä tähän”, sanoin epätoivoisesti piirtäessäni epämääräisiä kuvioita hänen paljaaseen rintaansa. ”Tähän hetkeen. Ikuisesti”, epäröin hetken ennen kuin jatkoin. ”Haluaisin piilottaa sinut, omia itselleni. Kadota kanssasi jonnekin. Eikä kukaan etsisi meitä.”
James käänsi päätään ja loi minuun säälivän katseen. Hän pudisti pienesti päätään. ”Mahdotonta.” Hän nousi istumaan ja veti housut jalkaansa sekä napitti paitansa. Tärisevä käsi nosti lattialle rypistyneen kravatin. Katsomatta kertaakaan minuun, hän käveli ovelle ja avasi sen, mutta selvästi empi hetken. ”Olen pahoillani.”
James lähti.
”Minä olisin tarjonnut sinulle parempaa”, kuiskasin hänen jälkeensä. ”
Minä olisin ollut häntä parempi.”
