Ficin nimi: Vielä jonain päivänä
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: BBC!Sherlock
Tyylilaji: draama, AU, triplaraapale
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Hahmot eivät kuulu minulle vaan BBC:lle sekä Arthur Conan Doylelle, minä vain leikin.
Vielä jonain päivänä
Sherlock on entistä pidempi korkokengät jaloissaan. Hän nykäisee paljetein koristeltua pikkumustaansa alaspäin ja nyppää kankaaseen takertuneen hiuksen irti. Se leijaa lattialle hitaasti kieppuen. Sherlock asettelee täyteen topattuja rintaliivejään paremmin kunnes nyökkää itsekseen. Povi on uskottava, ei liian runsas muttei liian littanakaan. Täydellistä.
Kylpyhuoneeseen lukkiutunut etsivä penkoo toilettilaukkuaan. Hän löytää puuterin ja tupsuttelee sitä kasvoilleen. Sitten Sherlock rajaa tarkasti silmänsä mustalla kajalilla ja levittää varoen kirkasta punaa huulilleen. Luomille riittää sipaisu harmaata korostamaan sinisiä silmiä.
Hiiteen frakit ja smokit, hiiteen leukasänki ja säärikarvat, hiiteen matala ääni ja miehekkäät piirteet! Joka aamu Sherlockia kuvottaa, kun hän joutuu näyttelemään jotain mitä ei ole: miestä. Aivan kuin viettäisi jokaisen päivän liian pienissä vaatteissa tai naamiaisasussa. Onneksi ovat yöt, jolloin maailma nukkuu ja Sherlock voi salaa päästää todellisen itsensä valloilleen.
Tummatukkainen tarkastelee lopputulosta seinällä riippuvasta kokovartalopeilistä ja hymyää tyytyväisenä. Meikki on viimeistä yksityiskohtaa myöten upea ja mekko istuu mainiosti. Hopeamedaljonki loistaa dekolteella renkaiden helistessä ranteissa.
Sherlock on aina tiennyt olevansa oikeasti nainen. Pikkulapsena hän rukoili joka ikinen ilta Jumalalta, että saisi herätä aamulla tyttönä. Toive ei tietenkään toteutunut. Murrosiässä hän katseli kateellisena, kun muille tytöille kehittyi rinnat ja he saivat pitää hiuksiaan pitkillä leteillä, mutta hänen vartalonsa pysyi kapeana ja tukka lyhyenä. Salaa Sherlock uneksi pukeutuvansa mekkoihin ja hameisiin, hän unelmoi meikeistä ja koruista muttei tietenkään kertonut haaveistaan kenellekään. Kukaan ei olisi ymmärtänyt.
Miehenä eläminen on ahdistanut Sherlockia niin, että ajoittain hän on harkinnut sitä viimeistä, lopullista vaihtoehtoa, mutta hän ei ole kuitenkaan luovuttanut, sillä vielä jonain päivänä hän aikoo uskaltaa näyttää koko maailmalle, mitä todella on. Jonain päivänä hän astuu Baker Streetille pikkumustassa huulet punattuina ja kynnet lakattuina. Jonain päivänä hän rohkenee ilmestyä ihmisten eteen täysin omana itsenään, hyväksyttiin hänet sitten tai ei.
Vielä ei kuitenkaan ole sen päivän aika. Sherlock ihailee vielä hetken peilikuvaansa ennen kuin kääntyy alistuneena lavuaarin puoleen pestäkseen totuuden kasvoiltaan.