Nimi: Perhosen siivin
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Albus/Gellert
Tyylilaji: ficlet; mustaa tunnelmointia
Ikäraja: S
Varoitukset: Spoilaa DH:ta.
Tiivistelmä: Ehkä se olikin leikkiä kuolemalla kaikki.
Vastuuvapaus: Hahmot ja maailma Rowlingin; sanojen palapeli minun kynästäni. En hyödy tekstistä varsinkaan rahallisesti.
A/N: Musta tuntuu, että flunssalla on positiivinen vaikutus kirjoittamiseeni ^^ Mikä helpotus olikaan saada nämä kuviot vihdoin päästäni paperille, vaikka Albus/Gellert herättääkin mussa nykyisin ristiriitaisia ajatuksia. Nimi hmm, se saattaa tarvita tietyn tekstistä löytyvän lähtökohdan ollakseen kuulostamatta kamalalta, ellen aivan hulluja kuvittele. Ja feedback: ich würde es lieben!
Perhosen siivin
Albus ei voinut kertoa siitä kellekään. Se ei sopinut Aberforthin kanssa käytävään keykäiseen päivällispuheluun, ei liioin hänen ja koeputkiprofessoreiden kirjekeskusteluihin. Ariana sen sijaan, sisar puhuisi hulluuttaan, joka oli lähempänä järkeä kuin mikään astrofysikaalinen kaava, liian lähellä, sellaista Albus ei halunnut kuulla. Ja Gellert itse, ehei, ei tälle voinut kuvitellakaan kertovansa!
Koska se oli heikkoutta. Se ei ollut totuus eikä koukeroinen teoria, ei filosofiaa eikä politiikkaa. Sillä oli sormet kuin nuoren tammen oksat, hiukset syksyisiä vaahteranlehtiä ja silmissä melkein kuolleet siniset kääpiötähdet. Se puhui saksalaisella aksentilla ja silloin, voi silloin Albuksen iholle virtasi tunne, joka oli kuumaa elämää, kirkasta tuntematonta jotain, mahlaa ehkä myrkyllistä. Se kietoi Albuksen haaveisiin ja suunnitelmiin, sitten kun, etsimään parempaa ja pimeämpää, antimateriaa, kuoleman leikkikaluja.
Ehkä se olikin leikkiä kuolemalla kaikki:
Se oli rakkautta, happosadetta aivoissa ja heinäsirkkataktiikkaa, irti revittyjä perhosensiipiä vatsassa.
Ja aikanaan, tulevaisuudessa tai nykyisyydessä tai menneisyydessä, AJASSA, joka oli joskus tuntunut Albuksesta vain lukemattomilta mustilta aukoilta, hän joutui päättämään, rakastiko hän enemmän ellipsinmuotoisella radallaan pyörivää maailmaa ja tippukiviluolissa kaikuvaa taikuutta kuin sitä muistojensa kultapölyhiuksista enkelipoikaa, houreittensa jäävuorisilmäistä paholaisenkuvaa, eikä se ollut ollenkaan niin helppoa kuin saattaisit kuvitella.
A/N2: Lopetuskappale keikkuu siinä rajalla; en osannut päättää, onko se turha vaiko ei. Niin ja joo, tiedän kyllä, että kaksoispisteen jälkeen tulee pieni kirjain, mutta olen roisto enkä laita sitä niin, koska se ei vain käy tässä.