Title: Valtapeliä
Author: Aimtist
Ikäraja: K-11
Hahmot: Mies/Kuolema
Genre: Slash, drama
AN: Okei, eli tämä on tämmöinen hieman ”taiteellisemmin” kirjoitettu lyhykäinen teksti, jonka kirjoitin jo joskus aikaa sitten, mutta jota en syystä tai toisesta ole julkaissut vielä aiemmin. Nauttikaa! (:
Seuraan tilaisuutta sivusta jääden kaikilta huomaamatta. Yritän piiloutua syvemmälle kaapuni hupun alle, piiloon tuolta viheliäisen loistavalta auringolta, joka myös tuntuu jalkoihisi polvistuvan. Ihmiset ympärillämme kuuntelevat innoissaan puhettasi, nielevät jokaisen sanasi. He jumaloivat sinua ja se on niin vastenmielistä.
Puoliksi pilven takana laiskotellut aurinko päättää myös näyttää sinulle koko loistonsa, se saa minut kavahtamaan kauemmas sen ulottuvilta, kohti turvallisia varjoja. Kukaan ei huomaa, ovathan he kaikki maassa polvistuneina. Edenpänä he helisevät kuinka sinua seuraisivat minne tahansa, kuolemankin uhalla. Lupaus tuo synkän hymyn huulilleni. Todellako? Tekisivätkö he niin sinun puolestasi, vai onko se kaikki pelkkää puhetta?
Käännyn kannoillani ja lähden kävelemään kohti varjojen valtaamia katuja, sitä kautta on kaikkein helpoin Tuonelaan palata. Kuulen osia saarnastasi, paremminkin huutosi, käskysi pysähtyä. Tottelen ja vilkaisen taakseni kohti sinua. Nyt kaikkien katseet ovat minussa, sinun omasi mukaan luettuna. Kätesi on minua kohti ojennettuna ja viittoen kutsut minua.
Katselen väkijoukon värikkäitä kasvoja, ilmeet paljastavat hämmennystä, kateutta, raivoa. Nautin kyllä huomiosta, mutta minä en kestä liikaa tällaista valoa, liian kirkasta ihailua. Mutta toisaalta, negatiiviset tunteet synkentävät tunnelmaa. Ehkä niiden avulla voisin myös minä täällä maan päällä elää.
Laskeuduit hitaasti jalustalta ja kävelit minua kohti. Ilmeesi oli tyyni, hallitseva. Ehkä se olikin syy, miksi jokainen aukion ihminen oli heittäytynyt jalkoihisi. Sinä hallitsit hetkeä, pidit jokaista henkeä otteessasi, jopa minua ja se on saavutus, jonka voi historian kirjoihin kirjata.
Vain muutama askel erotti meitä toisistamme. Hallitsevassa olemuksessasi oli jotain ilkeämielistä mukana ja sen sain myös minä huomata, kun annoit kätesi kohota. Vaalea ihosi sai rauhassa kylmän poskeni kohdata, kun aloit kylmiä kasvojani varovasti paijata.
Uusi askel. Muutit asentoa, tartuit leuastani ja sen otteen avulla pakotit minut kohtaamaan silmäsi. Katseeni kohtasi parin luonteeltaan kieroja tähtiä. Siinä me hyvän tovin toisiamme tuijotimme, kunnes kummarruit ja niin huulemme taas toisensa kohtasivat. Niin me väkijoukon edessä suutelimme.
Sinä hallitsit tilannetta täysin, minä en lainkaan. Huulesi olivat vallanneet minun omani ja ne tanssivat sinun tahtosi mukaan. Kaikki tapahtui sinun tahtosi mukaan. Se oli tapasi pitää minua pilkkanaan, mutta en voi syyttää sinua. Kuka vain olisi hyödyntänyt sitä valtaa, mikä sinulle oli annettu. Valtaa, jonka minä itse sinulle lahjoitin.
Suudelma oli yllättäen ohi ja sinä vain siirryit kuiskaamaan korvaani. ”Kiitos. Annoit minulle uuden mahdollisuuden. Arvostan sitä. Olenhan ensimmäinen, joka saa herra Kuolemasta yliotteen.”
Palasit seuraajiesi luokse, nousit takaisin jalustalle ja jätit minut maan tasalle. Käänsit selkäsi Kuolemalle, kun suosion avoin mielin vastaanotit.
Kauhuissani, myös häpeissäni varjoihin palasin, paikkaan minne kuuluinkin. Kylmät käteni nyrkkiin puristuivat, raivoissani mietin voimattomuutta, joka minut oli vallannut.
Minä palautin sinut Manalan joesta, annoin sinun selvitä Kuoleman suudelmasta. Ehkä minun olisi vain kaukana pysyteltävä, ei näytä olevan muuta keinoa. Ei Kuolema voi osoittaa heikkoutta, minun olisi jotain asialle tehtävä.
Ja niin päätin, näille ihmisille jotain opettaisin. Veisin joukkosi, kastaisin heidät maillani. Sinä saisit tuhansia vuosia maan päällä ilakoida, mutta vain yksin, ilman seuraajia. Ehkä sitten kun sinä vuorostasi minun jalkoihini lankeaisit, osoittaisit heikompi olevasi, sitten voisin harkita antavani sinun takaisin palata, muiden sielujen seurassa voisit taas uiskennella.
Ja vuosien kuluessa pistin suunnitelman täytäntöön, raivoissani silloin, kun mieleni tarttui muistojen tapahtumiin, suudelmiin. Mutta etenin ja päivää odotin, jolloin sinä edessäni matelisit. Tiesin sen tulevan, koska et ole ainut herra, jolla on kokemusta valtapelistä. Enhän minä ole ensimmäinen, jonka homma on olla Manalaa pyörittämässä.