Hei ja hyvää kello kymmentä!
Aloitan sanomalla, että toisin kuin edellinen kommentoija, minä en olisi halunnut muuttaa yhdenkään lauseen sanajärjestystä millään tavalla. Luin tämän kolme kertaa, ja ensimmäisellä kerralla mietin, että onpa muutama sana kummallisessa paikassa lauseissa, mutta toisella kerralla totesin pitäväni siitä, kuinka teksti tuntui yhtä aikaa huolitellulta ja siltä, että sanat oli heitelty paikoilleen muutamssa kohtaa hieman summamutikassa. Se teki tekstistä kiinnostavampaa ja mielenkiintoisempaa ja sopi hyvin sen pohdiskelevaan ja hieman surumieliseen teemaan.
Remus oli tässä hyvin kirjoitettu hahmo, sillä sen tunteisiin pystyi samaistumaan täysillä. Lisäksi tiedän täsmälleen, miltä Remuksesta tuntuu, kun se kamppailee ajatusten kanssa, miltä tuntuu yhtä aikaa haluta toinen ihminen lähelleen, mutta olla kuitenkin epavarma siitä läheisyydestä. Pidin siitä, kuinka tässä syyksi Remuksin epävarmuudelle ei annettu pelkästään sitä, että se pelkää olevansa vaaraksi Tonksille, vaan musta tuntui jotenkin siltä, ettei se muutenkaan ole ihan varma koko jutusta. Se yhtä aikaa haluaa Tonksin ja rakastaa sitä, mutta miettii, riittääkö se rakkaus ja haluaako se tarpeeksi kovasti.
Teksti ja koko idea olivat ihan mahtavia ja tykkäsin paljon paljon paljon! Hienoin kohta oli musta ehdottomasti tämä:
Hän olisi halunnut olla yksin, hiljaisuudessa ilman ketään muuta, mutta se toinen nukkui ja nojasi hänen olkapäähänsä.
Luin tämän kohdan monta kertaa ja mietin pitkään, mitä se tarkoittaa. Päädyin lopulta siihen, että sitä että Tonks nukkuu, voi verrata siihen, kuinka Remus ei voi tehdä kaikkia päätöksiä, kuten se ei 'voi' siirtää nukkuvaa Tonksia pois vierestään nojaamasta johonkin muuhun kuin olkapäähänsä.
Kiitokset ja saat kumarruksenkin, upea!
