Nimi: Jumaluuden välikappale
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: Supernatural
Tyylilaji: Sanoisiko tätä yliluonnolliseksi draamaksi. One-shot.
Ikäraja: K-11
Paritus: Jimmy Novak/Castiel/Dean Winchester
Vastuuvapaus: En totisesti omista mitään, sen kun leikin muiden leluilla, eikä raha ole vaihtanut omistajaa.
A/N: Lievästi sanottuna erikoinen teksti siinä mielessä, että istuin vain äkkiä alas ja kirjoitin tämän yhdessä putkessa ulos. En ollut edes miettinyt mitään aihiota etukäteen, tai edes harkinnut kyseistä paritusta, se nyt vain jotenkin tuli. Mene ja tiedä.
Jumaluuden välikappale
Useimmiten Jimmy ei tahtonut tietää mitä enkeli Castiel teki hänen ruumiillaan. Hän käpertyi oman sielunsa sisuksiin ja pysyi aivan hissuksiin, kuin ei olisi ollut koskaan olemassakaan. Ne kerrat kun hän oli pyytänyt Castielia raottamaan tietoisuuden kantta oli koko vakka tulvinut täyteen kauhuja, joista mieluiten oli autuaan tietämätön.
Niin jumaluuden välikappaleen arki oli kovin erilaista kuin olisi voinut luulla.
Etukäteen Jimmy oli kuvitellut istuvansa tavallaan omien silmiensä takana kuin kakkospaikan matkustajana, joka ei voi vaikuttaa tapahtumien kulkuun senkään vertaa. Aluksi se olikin tavallaan näin. Castiel päästi Jimmyn iholle asti ja otti huomioon hänen toiveensa ja mieltymyksensä askeltamisesta sanavalintoihin asti. Melko pian kuitenkin kaksinkertaisten ajatusten seuraaminen kävi kovin raskaaksi samaan aikaan todellisuuden kanssa ja Jimmy oli totta puhuen helpottunut kun häneltä kysyttiin, josko hän mieluummin asustaisi piilossa aistiärsykkeiltä. Jimmyn ei kuulemma tarvinnut kuin pyytää jos hän halusi nähdä tai kuulla jotakin, mutta yhä harvemmin alkeellisinkaan uteliaisuus pääsi kiusaamaan.
Maailman ollessa niin pahasti raiteiltaan voi autuasta rauhaa oman mielensä sisällä kutsua lähes Paratiisiksi.
Toinen, ehkä jopa hämmästyttävämpi huomio kuitenkin oli, ettei Jimmy suinkaan täysin ollut määräiltävä sätkynukke, jolla ei ollut minkäänlaista osaa tai arpaa mihinkään. On totta, että aistien reaaliaikainen seuraaminen oli liian raskasta, mutta Jimmy ei koskaan pyytänyt Castielia himmentämään olemassaoloaan kokonaan, vaan hän pystyi kuulemaan enkelin ajatustenjuoksun omansa seassa.
Aluksi synapsien ja hermoimpulssien tulkinta oli vaikeaa, ei ketään ole kaiketi koskaan opastettu miten omat aivoitukset erotetaan toisista yhden pään sisällä, eikä enkelin mielenliikkeitä ole suunniteltu kulkemaan lihallisia ratoja pitkin. Mutta kyse ei ollut ehkä yksin siitä.
Kun Jimmy vähä-vähältä oppi erottamaan omat muistonsa Castielin uusista hän näki alkujaan pelottomana sotajoukon soturina esittäytyneessä olennossa puolia, joita ei hevin olisi voinut hoksata olevan olemassakaan.
Enkeliksi Castiel oli epävarma ja eksynyt. Hän epäili omia valintojaan usein ja murehti kovasti asioita, jotka suuressa mittakaavassaan menivät yli Jimmyn hilseen, mutta joista ymmärsi, ettei kyseessä ollut ollenkaan haavoittumaton jumalhahmo. Enkeli tai ei, Castiel oli hauras, vaikkain toisella tavalla kuin ihmiset. Ruumiillisesti häneen ei voinut tehdä haavaakaan, mutta kahta syvempää viilsi Jumalattomana näyttäytyvän kaikkeuden mielettömyys.
Vähitellen Jimmystä alkoi sulaa pois katkeruus ja vihakin joka oli sykkinyt hänen suonissaan Jumalan ja Castielinkin takia, sillä hän tunsi tässä ruumissa – hänen ruumiissaan – kuinka Herran kaunis luomus kyseenalaisti tarkoitustaan ja suri lähes yhtä paljon kuin hänkin. Eikä Jimmy voinut olla ojentumatta kohti, lohduttamatta. Silloin myös huomasi kuinka paljon oikeastaan Castiel kaipasi ulkopuolista johdatusta.
Ihmisten maailma todella oli erilainen ja täynnä sudenkuoppia, joihin ei harjoittelematta osaa olla putoamatta. Aina kohdatessaan jotain hämmentävää ja uutta Castiel pysähtyi kannoillaan totisena etsimään vihjeitä Jimmyn muistien lokeroista. Useammin kuin kerran Jimmy etsi tarvittavan selittäen sitten lempeästi miltä hymyn kuului tuntua tai miksi märät sukat tuntuivat iljettäviltä. Loi molemminpuolista turvallisuudentunnetta kyetä sekä kysymään, että vastamaan.
Oli niin paljon asioita, joita Castiel ei ymmärtänyt alkuunkaan ja niin paljon joista Jimmy tiesi kaiken. Omalla hassulla tavallaan he siis täydensivät toisiaan. Näin huolimatta siitä, ettei Jimmy yksioikoisesti katsottuna ollutkaan varsinaisesti ihmisenä enää olemassa. Mutta olihan hänellä nyt ehkä kaikista maailman ihmisistä onnellisin olla enkelin siipien suojassa, varjeltuna maailman pahalta totuudelta kokonaan kuitenkaan katoamatta. Kuinka moni voi sanoa samaa?
Tavallaan Jimmy oppi välittämään Castielista enemmän kuin olisi koskaan osannut kuvitellakaan... ei kuitenkaan Jumalan sanansaattajana. Jumala oli ottanut hänet pois perheensä luota. Pois hänen rakkaimman Clairensa elämästä. Oli paha kuitenkin olla vihainen, kun sama Taivaan Isä oli yhtä lailla pettänyt omat lapsensakin jättäen Castielin sisaruksineen tyhjän päälle. Ei uhrinkaan ole helppo syyllistää toista samassa veneessä.
Yhteisessä mielessä vietetty aika tuntui määrättömältä ja Jimmystä tuntui kuin hän piiloutumisestaan huolimatta olisi aina ollut äänessä, kuiskutellen lohdutuksen sanoja, vaikka toki häntä itseään pitäisi lohduttaman. Castiel kaatoi lukuisat murheensa hänen syliinsä ja Jimmy käänsi esiin niistä valon, etsien kauneuden siinä missä oli päältä vain rumaa. Hän näytti mitä oli kiintymys kutsumalla Castielin mukaan muistoihin, joissa rakkaus tuli lihaksi. Eihän hän voinut muuta kuin näyttää, sillä sanoista ei koskaan ole tarpeeksi.
Kun sitten Castiel lopulta osoitti ensimerkit rakkaudesta, joka oli täysin hänen omansa, ei Jimmy voinut kuin iloita hänen puolestaan. Supatella suloisia kehuja, sillä jos Jumalaa ei ole tai jos Hän onkin niin julma kuin näyttää, on kaikessa synkkyydessä ihastumisen lepattavat perhoset edelleen jotain erityistä, josta kannattaa riemuita.
Tietysti on kovin ymmärrettävää miksi Castiel pelkäsi kovasti särkevänsä sydämensä. Jimmy oli kuitenkin ensimmäisenä muistuttamassa, ettei asia suinkaan ole niin suoraviivainen. Miksei tunnustaisi Dean Winchesterille rakkauttaan, jos tietää sen olevan tosi? Vaikeneminen tulee vain sattumaan enemmän. Teki ihan kipeää vain seurata sivusta kuinka Castiel tyytyi laskemaan Winchesterin kesakoita, vaikkei suudelma taatusti olisi ollut epätoivottu yllätys.
Jimmy oli niin piilossa kuin ihminen piilossa voi vain olla ja jopa hän tiesi milloin intohimo on kukkeimmillaan! Jos olisi mahdollista hän ottaisi kroppansa varomatta hetkeksi takaisin haltuunsa ja tyrkkäisi huulensa vasten kesakkoisen metsästäjän suuta, jättäen heidät pesemään jälkipyykkinsä keskenään.
Koska Jimmy rakasti Castielia. Niin simppeliä se oli. Eri tavoin kuin vaimoaan tai Clairea, eri lailla kuin ketään muuta, mutta hän ei rakastanut kuten Dean olisi voinut Castielia rakastaa. Jimmy olisi mielellään sulkenut enkelin syleilyynsä, vaikka vain kuvainnollisesti, mutta Castiel tahtoi enemmän. Enemmän Dean Winchesterilta.
Liian arka ottamaan hetkestä kiinni.
Kuinka ironista, sillä Jimmy oli melko vähällä harkinnalla luopunut lähes koko minuudestaan enkelin hyväksi. Olisi ollut joka tapauksessa huikeaa kokea uudestaan molemminpuolisen ensirakkauden fyysisyyden ja läheisyyden kiehtovan huumaava soppa, vaikka vain pelkääjän paikalta. Rohkaisuista huolimatta näytti siltä, että ensimmäisen askeleen oli tultava Winchesterilta tai ei olenkaan, ja sen hyväksyminen oli kaikin tavoin nakertavaa.
Mutta toisaalta, Jimmy oli hyvin jo tottunut siihen, etteivät asiat enää aikoihin olleet menneet kuten hän alun perin oli suunnitellut.
FIN
