Kirjamaailmoita suurempaa (S, Quirinus Orave)

[Vanilje]

Nimi: Kirjamaailmoita suurempaa
Kirjoittaja: Vanilje
Ikäraja: Sallittu
Genre: AU, draama
Henkilö(t): Quirinus Orave
Haasteet: Kerää kaikki hahmot, Opettajat oppilaina, Yhtyeen tuotanto (Blackfield - Some Day), Ficlet300 (087. Poika)
Vastuuvapaus: J.K. Rowling omistaa hahmot, minä vaan leikin saamatta korvausta.

A/N: Tuossa joku aika sitten tuli pitkästä aikaa katsottua VK ja osittain sen ansiosta inspiroiduin tätä kirjoittamaan. Tää ficci on tosiaan siinä mielessä ainakin AU, että Quirinuksen änkytys on sen luontainen ominaisuus. Jotenkin se vaan kävi tähän ficciin paremmin, kun ilman änkytystä. Joo. Pohjana tässä on käytetty Blackfieldin kappaletta Some Day. Palaute olis kivaa!




Quirinus piti kirjoista. Jollakin tapaa ne toivat lohtua, silläkin hetkellä kun tuntui ettei millään muulla ollut enää merkitystä. Hänestä oli hauskaa uppoutua siihen toiseen maailmaan, siihen jossa saattoi olla mitä tahansa ikinä halusi. Jotain suurta, merkityksellistä. Ja hän uskoi sen olevan mahdollista, joskus siitä vielä voisi tulla todellista. Hän voisi unohtaa kaiken kokemansa, jatkaa eteenpäin välittämättä menneisyydestään, nykyhetkestäkään, joka ei aina ollut sellaista kuin olisi halunnut.

Koulunkäynti ei aina sujunut mutkattomasti, siten kuin hän olisi toivonut. Hän piti oppimisesta ja lukemisesta, ei hän tyhmä ollut. Siihen vain kuului paljon muutakin kuin kirjat, viisaudet, suuret tulevaisuudensuunnitelmat.

”Herra Orave, mikä on besoaarin tärkein käyttötarkoitus?”
”B-b-besoaaria käytetään vastalääkkeenä u-useimpiin myrkkyihin, p-p-professori.”

Monien mielestä hänen änkytyksensä tuntui olevan erittäin hauskaa. Sille oli helppoa nauraa, tirskua muutamia sanoja selän takana. Useimmiten Quirinus antoi muiden pilkan soljua ohitseen. Itse hän vain suoristi ryhtinsä kääntyi pois. Hän piilotti sisälleen kaiken sen kivun, jokaisen vihlaisun jonka muiden pilkkahuudot aiheuttivat. Monet pitivät häntä epävarmana itsestään ja niin hän kai olikin – jollakin tasolla.

Ei hän olisi kouluun ensimmäiselle luokalle saapuessaan osannut arvata mitä tuleman piti, kukapa olisi? Välillä se vain oli paljon vaikeampaa. Mutta hän tottui, olihan hän kokenut osan siitä jo aiemmin.

Kolinaa.

”Mitä oikein kuvittelet tekeväsi, poika? Nyt korjaat ne kirjat lattialta ja painut ulos täältä lukemaan. Minä yritän tehdä töitä.”
”S-s-selvä, isä.”

Aikojen kuluessa hän oli oppinut selviämään yksin, omatoimisemmin. Hänen vanhempansa olivat aina tuntuneet etäisiltä, eikä Quirinus pienenä ollut ollut varma, rakastivatko nämä häntä vai eivät. Ehkä jollakin tasolla välittivät, mutta hän ajatteli että oli parempi pysytellä itsenäisenä, ihan vain varmuuden vuoksi. Hän oppi elämään ikään kuin varpaillaan.

Se tuntui kaikista helpoimmalta, järkeenkäyvältä. Jos kävisi huonosti, siitä aiheutuisi hänelle itselleen vähiten harmia näin.

Koulussa hän oli hieman samanlainen kuin kotona. Quirinus ei koskaan ollut kuulunut siihen suosittujen oppilaiden sisäpiiriin jota kaikki ihailivat. Hän viihtyi itsekseen, välittämättä muiden mielipiteistä, satunnaisista käytävillä kaikuvista pilkkahuudoista. Kyllä ne tietenkin tuntuivat pahalta ja Quirinus vaikuttikin monesti epävarmalta, mutta hän vakuutti itselleen kerta toisensa jälkeen ettei niistä tarvinnut välittää.

Vielä jonain päivänä hän tulisi näyttämään kaikille. Hänestä tulisi jotain niin paljon enemmän.

[Renneto]

Ihanan harvinainen hahmo! En ole koskaan lukenut mitään Oravesta eikä hän kirjoissakaan tuntunut juuri miltään. Siksi, ja hyvin hassun otsikon takia, tulinkin lukemaan.

Ja samalla luin useammankin fikkisi ja kiinnitin huomiota hyvin erikoiseen pilkutukseen. Monesti se sopii fikin henkeen hyvin, piirtää ihanaa vilisevää viivaa pakottaen oikeasti lukemaan. Voimakas pilkutuksesi toistuu aika usein ja mietin, olisiko hieman kieliopillisempi pilkutus välillä lukijan kannalta edullisempi ratkaisu.

Tai en oikeastaan tiedä, onko pilkutus ratkaisevaa sittenkään. Ehkä kaikissa lukemisessani fikeissä vain sattui olemaan todella voimakas rytmitys, hulppeanlainen tahdistus, sellainen voimakas ja polkeva, josta kyllä itse tykkäsin. :)

Aikojen kuluessa hän oli oppinut selviämään yksin, omatoimisemmin.

Nämä olivat samalla tosi ristiriitaisia huomioita. Kielesi on hirmuisen sävykästä ja lukeminen teki melkein hyvää. Monesti koin tekstisi uhkarohkeanakin, sillä esimerkiksi "aikojen kuluessa" saattaa kuulostaa ihan vuosisatojen vierinnältä, mikä ei hirveästi tässä yhteydessä säväytä ja jatkuva alleviivaus / toisto "yksin, omatoimisemmin" voi käydä puuduttavaksi. Varsinin tässä fikissä samalla raadolla käytiin monta, monta kertaa. Joskus tuli melkein olo, ettet saanut lopetettua virkettä vaan se synnytti loppuun sanoja kuin itsestään. Se loi välillä runollisen tunnelman ja välillä jotain vähän muuta.

Quirinius vaiktti hyvin selväpäiseltä pohtiessaan jo lapsena niin suoraan, mitä vanhemmat tunsivat häntä kohtaan.  Lopussa tosin tuli olo, että hän lähinnä vakuuttelee, oikeasti hän oli epävarma poika - monella tasolla. "--- silläkin hetkellä kun tuntui ettei millään muulla ollut enää merkitystä" on voimakas. Minusta oli mahtavaa, kun en millään keksinyt kovin hyvää ikää Oravellesi vaikka vihjeitä toki annoit, vaan seilasin aina lapsuudesta varhaiseen teini-ikään saakka. Johtunee osittain hänen logiikastaan/ajattelutavastaan, joka ei ole tyypillisimpiä.

Hän oppi elämään ikään kuin varpaillaan.

Tämä yksittäisenä oli tosi söpö. Luonnollisesti myös surullinen, mutta tämän voi konkretisoida sellaiseksi söpöksi mielikuvaksi.

Kappaletta en kyllä kuunnellut, mutta tämä oli oikein hyvä haukku ilmankin. Oli paljon Isoja Sanoja, kuten kaiken, aina, ikinä, mutta fiilis ei koskaan ollut vetelän pateettinen.

[Larjus]

Olipas kiva lukea Oravesta fici, hän kun on niitä hahmoja, joista ei paljoa ficata (ja mulla on joku soft spot niille hahmoille, jotka jäävät vähemmälle huomiolle ficeissä). Se vähä, mitä Oravesta kuitenkin tiedetään, vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Mä voin hyvinkin kuvitella, että hänen nuoruutensa olisi ollut jotain tällaista, ja se olisi osaltaan ohjannut häntä vanhempana pimeyden voimien pariin. Itse asiassa muistelen, että häntä olisi koulussa aikanaan kiusattu ja hän olisi ollut vähän arka/varautunut 🤔 Pitäis ehkä tsekkailla taas, mitä Rowling on hänestä kertonut.

Niin kiva kuin tätä olikin lukea, samalla tuli sääli Oravea. Sitä on itsekin joutunut sietämään pilkkaa ja kiusaa koulussa ja tietää, miten paljon se satuttaa (ja murentaa). Mutta toisaalta myös kovettaa.

Vielä jonain päivänä hän tulisi näyttämään kaikille. Hänestä tulisi jotain niin paljon enemmän.

Tässä kohdassa aloin yhdistellä mielessäni tätä ficiä ja Oraven myöhempää (canonin vahvistamaa) elämää. Mikä kaikki olisikaan voinut olla toisin, jos hän ei olisi kokenut niin vahvaa näyttämisen halua. Ei olisi varmaan yrittänyt mennä etsimään Voldemortiakaan (ja koko Viisasten kivi -kirja tapahtumineen olisi voinut mennä ihan toisin).

Kiitos tästä tekstistä! Mukavaa bongailla tällaisia vanhojakin ficejä 😊 Fini on melkoinen aarreaitta tällaisten suhteen.