Ja ne kuiskivat minulle punaisesta maasta (K11)

[shaya]

Ikäraja: K11
Genre: angst, horror, pienenpieni h/c
Paritus: Fleur/Bill mikäli sen niin tahtoo nähdä.
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain leikin.
Varoitukset: verta ja skitsofreniaa.
Summary: Kumpi on totta, tämä punaisuus vai jonkun kuiskaukset korvassani.

A/N: Tämä on ihan puhdasta tajunnanvirtaa. Itse tykkään aika paljonkin, vaikka paikkapaikoin saattaakin olla aika epärealistista menoa. Ja mahdollisista isojen kirjainten puuttumisesta, ajatusviivojen runsaasta käytöstä ja oudoista rivijaoista ei tarvitse huomauttaa, se on ihan tietoista. Ruskapojalle kiitokset jällen kerran testilukemisesta. Nauttikaa jos mahdollista, ja palautetta arvostaisin kovasti!
FF50 040. Kuka?

Verta kaikkialla.

Sitä on kaakeleilla, niiden valkoinen pinta on verhoutunut ruosteenpunaisiin noroihin, ja sitä tulee aina vain lisää lisää lisää ja sitten ---

miksi tuo lattia on puuta?

Tummalla puulla pisarat liikkuvat kuin se olisi emaloitua, jää vain himmeä, läpikuultava jälki, ja siihen muodostuu pari kasvoja – hänen kasvonsa – ja peili, missä on minun peilini –

auttakaa minua mitä tämä on ---- apua!

Peili on täynnä verta, ne lamput, kuin kampauspöydässä, ja niiden lamppujen lasipintojen sisäpuolella velloo punainen meri, se kuiskii kuin meri kohiseva simpukan sisuksissa,

tule meidän mukaamme, tule, tänne sinä kuulut
- ei!

Katosta tipahtelee pisaroita minun nenälleni, minä mietin, mistä se tulee – se tulee minusta, kaikki veri, minusta – se ei ole minun, mitä tämä on, tämä -----


maailma välkkyy punaista ja ruosteenruskeaa, minun silmäni eivät ole enää laventelikultaa, minä tiedän, sillä se kaikki veri, minun minun minun

kiljunko minä?

ja

sitä on kaikkialla, minä näen punaiseksi värjäytyneet vaaleat hiukset, ja ne --- mitä? miten minä...  ne ovat minun.

Askel. Askel. Askel ja lattia on lainehtiva kuin meri, minä näen itseni siinä, suihkukopin lattialla, ei, se on hän minä hän minä en näe, miksi minä olen kuollut?

Milloin tämä loppuu, auttakaa minua, auttakaa!

Kädet kiertyvät minun ympärilleni, vai ehkä --- kumpi on totta, tämä punaisuus vai jonkun kuiskaukset korvassani, onko se edes minun korvani, ja auttakaa ettekö te kuule lapsi itkee (onko se minun ääneni?)

”Shhh, Fleur, shhhh, kaikki tulee olemaan hyvin, kulta, shhh!”

Bill.

Kuka on Bill?

Minä näen hänen kasvonsa siinä verilammikossa – hänen, ei hänen nimensä ole -

Bill? Kuka minä olen?

Viemäriin huuhtoutuu kaikki, se punainen, punainen! ja minä näen kuinka se nainen, se --- se ehkä minä ehkä kuka hän on?

varpaankynnet viemärissä.

Voi hyvä luoja älkää jättäkö tuota tuonne, se - olenko --- minä? Hän? Kertokaa! Kuka hän on!?

”Fleur, shh, kulta, mitä sinä oikein näet mitä me emme? Mitä me teemme sinun kanssasi?” Ja se ääni on jonkun, minä tiedän, se ei ole minä, kädet puristavat minua ja veri alkaa kadota

ja kaakelilattia jälleen (puu miksi missä katoaako?)

vai näenkö minä unta (painajainen, painajainen!)

– keltaiset valot –

”Mi-minä – auttakaa...!”

Minä kuolen – kuolin? – ja se nainen, se nainen auttakaa häntä, minä en tiedä, kuka ja mutta -----


Minun mieheni on Bill.

Minun nimeni on Fleur.

Huone on valkoinen ja kuuluu piippaus, puhuuko joku? – ei, se on laite, eikä käsiä kiinni minussa, on vain laite, ja se piippaa piip piip piip ja minä - !

Avaan silmäni – ei verta.

Ei enää, ja kuitenkin; huomenna se palaa taas.

(mutta idässä on jo aamu)

[puolipro]

eka reaktio: vittu.

toka reaktio: ei luoja.

kolmas reaktio: oot ihan kamala.

neljäs reaktio: tää oli upee, vaikkakin sekava, mutta se upeus on juuri siinä sekavuudessa. itsellekin tulee sekava olo, ei oikein tiedä mitä lukee ja miten pitäisi lukea, mutta silmät vain luisuu yli kirjainten ja sitten sitä lukee. oikeesti oot ihan tyhmä, miks sulla on tällanen tajunnanvirta?

tykkäsin ihan älyttömästi, eteenkin se miten aika tuntui tuon "kappalejaon" ansiosta kulkevan nopeasti ja välillä hidastuen.

(mutta idässä on jo aamu)

tämä. en tiedä, mitä se kertoi, mutta teki upean lopetuksen tälle karulle tekstille, aivan kuin kertoen että huomisen painajainen on jo täällä. awws. ja ei awwia sais käyttää tässä mutta awws.

shayps oot iha tyhmä *3* tähän ei osaa kommentoida loool oon pahoillani

[Dolls]

stalkkailin mitä ihmiset tekee ja koska puolipro uhras elämästään kolme minuuttia kirjoittamalla rakentavan kommentin, niin tekstin tulee olla lukemisen arvoinen. (kun klikkasin auki ja huomasin sut kirjottajaks ni tajusin heti että tää on lukemisen arvoinen!)

Joo. Apua. Tajuttoman hieno, pystyin aistimaan Fleurin katkomaisen hengityksen ja pakokauhun, kuka mitä oikeastiko? kaikki ajatukset oli tunnettavissa. Se kai tajunnanvirtaficeissä onkin se juttu, jos ajatukset sopii yhteen niin teksti kolahtaa suoraan sydämestä läpi ku hopeatikari ja tappaa kaiken ajatuksen tai sitten tippuu kärryiltä kolmannen virkkeen jälkeen. Arvaat kai kumpi mulle kävi kun selitän tällasta :------) hopeatikari sydämessä näin jouluöisin on oikeestaan ihanaa!

se kuiskii kuin meri kohiseva simpukan sisuksissa

Kaksi asiaa. Ensinnäkin, koska olen purjehtijatyttö ja rakastan merta ja simpukoita ja valkeaa hiekkaa, niin tämä lause PUDUM PUDUM sydän alko hakkaa lujempaa. Toinen asia, ainoa miinus mikä jäi lukemisen jälkeen mieleen, viimeinen sanavalinta. Tiedän pikkujuttuja, sellast sattuu kun ei käytä hattuu yms, mutta "sisuksissa". Henkilökohtainen ongelmani, tää sana tuo mun mieleen vaan sisäelimet (joo tuleva sydänkirurgi mutta silti). Olisiko ehkä sisältä, sisällä tai jotain? (okei mun ongelma, oli vain pakko sanoa)

Vika lause, jonka porosein quottasikin. Herätti mussa sellaista toivoa, että kaikki kyllä menee hyvin, painajaisetkin päättyvät.

Ja tää painajaiskommentti päättyy tähän, hyvää yötä honey ja ihanaa joulua <3

[shaya]

puolipro, yhy itken kolmennelle reaktiolle. Ja ööö lol en osaa vastata sun kommenttiin mitään fiksua koska oon tyhmä (lol), joten älä sä oo pahoillas ku mä oon ja sillee. Tykkään jos tykkäät ja toi sun tulkinta tuosta lopusta meni just oikein, noin sen aika pitkälti ajattelin itekkin. Kiitos kommentista. <3

Dolls, nauran tolle alkuselitykselle. :--D Pistetään tää mun randomvastaus jouluaaton piikkiin, koska en ihan oikeasti osaa kun vaan hihitellä täällä, ja se on tyhmää, kun vaivauduit kirjottaan noin pitkän ja kivan kommentin ja kaikkee. Meri on kyllä rakkaus, ja nyt kun ajattelee, niin toi sanavalina on kyllä vähän outo. Kiitos kommentista ja hyvää joulua sinnekin. <3

[Beatrix Bones]

Voi varkaani, jumaloin sinua (eiku mitä tätä ei ole tarkoitettu sun nähtäväks!). Tämä fic oli oikeasti todella upea vaikka näin ei saisi sanoa, mutta tykkäsin tästä, kun oli niin kivan erilainen!

Ensin parituksesta: Fleur/Bill on niin canonia kuin olla ja voi ja olen iloinen siitä, että seuraat J.K. Rowlingin viitoittamaa tietää tällä saralla. Jotenkin minusta myös Fleur sopii Billille hyvin, vähän sellaista sivistynyttä ranskalaisuutta Weasleyn perheen vanhimpaa poikaa tasoittamaan. Fleur/Bill on itse asiassa yksi lempiparituksistani, ja aina jos on joku fic tällä parituksella niin olen takuuvarmasti lukemassa. Minulla on itse asiassa monia lempiparituksia, siis hyvin hyvin hyvin monia, ja tämä tosiaankin on yksi niistä todella monista.

Mutta niin. Itse ficistä sitten kai seuraavaksi. Minä en ymmärrä, kuinka tajunnanvirtasi toimii (tai miten sellaisen ylipäätään saa want to share?), mutta sinulla se toimii hyvin, sillä tämä teksti on taas sitä taattua shaylia, koska kaiken pystyy kuvittelemaan juuri sillä tavoin kuin olet kirjoittanutkin. Sillä saralla olet todella lahjakas, mutta entäpä kuvailu! Itken, koska onnistuit tuomaan tähän sellaisen surumielisyyden, pienen pakokauhunkin ja kaikki nuo kursivoidut Fleurin ajatukset - niin täydellistä, tämän ficin tunnelma on juuri täydellinen, kun mukana on "kuviteltua" verta ja skitsofreniaa. Olit myös rakentanut tämän ficin hyvin, että alussa skitsofrenia on se kaikista hallitsevin piirre, mutta sitten aivan lopussa Fleur herää omista kuvitelmistaan ja harhaluuloistaan ja tietää, missä mennään ja mitä tapahtuu.

Viemäriin huuhtoutuu kaikki, se punainen, punainen! ja minä näen kuinka se nainen, se --- se ehkä minä ehkä kuka hän on?

Koko ficin ehdoton lempikohtani, sillä tässä mielestäni skitsofrenia tuli kaikista parhaiten esille ja tässä tiivistyi mielisairauden aiheuttamat aistiharhat. Jotenkin kamala, mutta samalla niin upea kohta!

Bea kiittää! 

[shaya]

Beatrix, Bill/Fleur on kyllä naminamiparitus, yksi ainoista canon-parituksista joista tykkään. Ja älä huoli, en mäkään mun tajunnanvirtaa ymmärrä, se on ihan tyhmä. ): Öö, en tiedä yhtään mitä vastaisin kaikkiin noihin kehuihin, ää. Ehkä vaan kiittelen miljoonasti jajaja. <3

[Nyyhti]

Ohoh. Tämä oli tosiaankin… kummallinen. Eikä tämä ollut selvästi sidoksissa mihinkään kirjan tapahtumaan, joten tässä sai lukijana tehdä tosi paljon omia päätelmiä. Miksi Fleur on joutunut tuollaiseen tilaan? Mikä häntä ylipäätään vaivaa? Rakastaako Bill häntä enää, ovatko he eronneet, onko Fleur parantumattomasti sairas vai aivan sekaisin, vai onko mitään pahaa edes oikeasti tapahtunu?

Niin, minä en tiedä. Pohdin lukiessani kaikenlaista ja aina muutin mieltäni, eikä sillä ole oikeastaan mitään väliä, etten päätynyt mihinkään lopputulokseen.

Ihailen ihmisiä, jotka voivat kirjoittaa näin… sekavasti. En keksi parempaakaan ilmaisua. Mutta juuri se, että tekstin seassa on ties mitä irrallisia sanoja ja lauseita ja ajatuksia, eivätkä ne silti tunnu tarkoituksettomilta. Olen oikeastaan itse halunnut pitkään koettaa jotain samanlaista, mutta ehkä aivoni ovat liian yksinkertaiset, kun en vain kykene - päädyn aina ihan liikaan johdonmukaisuuteen Mutta tässä oli aivan mahtavan ihania irrallisia ajatuksia, erityisesti mieleen jäi tuo ihan loppu. Tarina oli jo aika lailla paketissa, ja ennen viimeistä virkettä siihen oli luotu hyvä loppukin. Mutta se ihan viimeinen lisäys idän auringosta oli kuin piste iin päälle - ei sitä olisi siihen tarvittu ja juttu olisi ollut hieno ilmankin, mutta se todellakin antoi lopullisen silauksen tälle hienolle ficille. Juuri, kun oli palattu arkeen, hypättiinkin vielä vähän siihen outoon maailmaan, josta muulloin oli puhe.

[Lils]

Hei apua sinä.

Minä en oikeastaan tiedä, miten päin olla. Tämä fic vei mukanaan jo ensimmäisissä lauseissa, sen tunnelma oli niin hiton aitoa ja katkonaisen pelottavaa, se kauhu ja kaikki saivat sydämen hakkaamaan mukana ja hengittämään vain niiden viivojen kohdalla. Tämä oli ihan tajuttoman aito, karu, jäätävän kova teksti.

Sinun Fleurisi on aina oikeanlainen. Enhän minä sitä hahmoa tunne,  aina ehkä vähän paremmin sinun ficciesi myötä kylläkin, mutta suurpiirteisestä canon-käsityksestäni se ei koskaan oikeastaan poikkea. Hallitset sen hahmon joka kerta niin hyvin, että sinulla on varaa leikkiä – ja tämä verileikki oli uskomaton. Tunnelmaltaan hengästyttävä, ahdistava, se oli joka puolella ja vetäisi niin täysin mukaansa. Oli ohi ennen kuin oli edes huomannut, mutta ehkä se olikin juuri se; loppukiri maaliin, äkkiä äkkiä äkkiä, ja sitten se oli ohi vain yhdessä hengästyneessä sekunnissa.

Bill/Fleur oli tässä ehkä kauneinta ikinä: se ajatus aina, miten toinen voi olla niin sekaisin, niin väärinpäin, niin hajalla, ja se toinen on siinä kuitenkin. Pesee kaakelit ja kietoo kädet ympärille, huuhtoo viemäristä pahan ja sanoo ettei uutta tule (vaikka tulisikin). Bill on hahmona aina vähän etäinen, jotenkin, mutta rakastuin siihen huolenpitoon ja suhteen aitoon kauneuteen.

Hitto, en osaa sanoa mitään enkä tarpeeksi. Tämä on ficeistäsi parhaimpia, ja ehkä siksi siihen on niin vaikea sanoa mitään, mikä kuulostaisi tarpeeksi oikeanlaiselta. Edelleenkin vain, olet tajuttoman lahjakas ja tämä todella vaikutti, tämä oli sellainen fic, joka jätti (hyvällä tavalla) mietityttämään pitemmäksi hetkeksi, todella uppoamaan syvälle sen mukana, ja niin, ihmettelemään.

Kiitos tästä, paljon.

[Vanilje]

Hemmetti! Miun pitäis olla jo nukkumassa, koska aamulla on tiedossa herätys kuudelta ja puuduttavan pitkä automatka, muttamuttamutta. Eksyin, tai ehkä pikemminkin löysin itseni tätä lukemasta, enkä voi mitenkään jättää kommentoimatta näinkin hienoa ficciä!

Ensinnäkin Fleur. Toiseksi skitsofrenia. Kolmanneksi kirjoittajana sinä.

Tykkään lukea tosi paljon ficcejä hahmoista, joilla on jonkinkaltaisia ongelmia oman mielensä ja psyykkeensä kanssa, jotenkin ne on vaan niin kiehtovia omalla tavallaan. Ehkä niistä löytää (ainakin joistakin) jotakin samaistuttavaakin, en tiedä. Jotenkin skitsofrenia on ehkä pelottavakin sairaus, itselläni ainakin on siitä vähän sellainen kuva muodostunut mielessäni, enkä kyllä oikeastaan epäilekään sitä. Mutta niin. Sitten tähän aiheeseen yhdistettynä Fleur, josta pidän hirveästi ja sinä kirjoittamassa, niin tekstin on pakko olla jotain hienoa. Ja niin se olikin. Jotenkin pääsin heti tekstin tunnelmaan mukaan sen kaikessa ahdistavuudessaan ja pelottavuudessaan. Fleurin pelkojen, ahdistuksen ja sairauden kuvailu oli melko aitoa mielestäni, siihen pääsi kovin hyvin mukaan. Teksti ikään kuin piti otteessaan aivan loppuun asti.

Tämä siun kirjoitustyylisi toimi tässä(kin) ficissä loistavasti. Vaikka teksti olikin omalla tavallaan nopeatempoista, se ei haitannut lainkaan. Oikeastaan minusta melkein päin vastoin. Jotenkin tämän koko ficin tunnelma oli kaikessa pelontäyteisyydessäänkin sellaista no, sellaista tietyllä tavalla juoksevaa. Ficissä kun Fleur oli hieman pakokauhun vallassa ja tuntui lähes panikoivan. Jos nyt siis ymmärrät mitä tarkoitan. Kuitenkin, tyyli korosti koko ficin tunnelmaa hienosti, teki siitä vielä jotenkin enemmän käsinkosketeltavan. Kaikki kursiivit, viivat, kaikki tuntui sopivan paikalleen.

Yksi kohta oli pakko lainata, vaikka pari sen onkin jo ennen minua ottanut esille:

Ei enää, ja kuitenkin; huomenna se palaa taas.

(mutta idässä on jo aamu)

Upea lopetus minusta. Jotenkin niin kovin sykähdyttävä, tuosta oli astittavaa sellaista ehkä tiettyä helpottuneisuutta, mutta kuitenkiin vallalla olevana tunteena vaikuttaisi olevan pakokauhu seuraavan päivän kauhuista jotka toistuvat päivästä toiseen. Erittäin hieno lopetus.

Ääh, meni nyt melkein täydeksi ihkuttamiseksi koko kommentti, pahoittelut siitä. Pistetään vaikka pienen väsymyksen piikkiin tai jotain. Kiitokset kuitenkin tästä mykistävästä tekstistä vielä kerran! (:

[shaya]

Vanilla M, totta, periaatteessa tässä olisi voinut olla lähes kuka tahansa hahmo, mutta ehkä se on ihan hyväkin, kun muutkin kuin Fleurista pitävät voivat lukea (ja ilmeisesti myös pitää) tästä. Oon kirjottanut Fleurista niin paljon, että hänen hahmo on jo luisunut aika kauas canonista; ehkä siksi mulle itselle ei ole kauhean vaikeaa edes kuvitella Fleurille skitsofreniaa tai muuta vastaavaa sairautta. Kiva kuulla myös, jos sekavuus ei haitannut, se on se mun ikuinen ongelma. : D Mutta joo, en näin aamulla oikein osaa sanoa muuta, kuin että ihana kuulla jos pidit ja kiiros kommentistasi! : )

cassy, pyhpah ettet muka osaa sanoa mitään järjevää, olihan tuossa sitä vaikka millä mitalla! Fleur on tosiaan jännä (tai mikä se sana nyt olikin) hahmo, mutta tykkään kauheasti juuri siitä, kuinka paljon hänellä voi leikitellä rikkomatta canoniakaan sen enempää. Haha, nyt on kyllä pakko myöntää, etten ihan ole itsekään varma, miten ajattellin asiat; tämän kirjoittamisesta on kuitenkin jo aikaa - mutta jees jos se ei häiritsemään jäänyt. Kiitos söpöstä kommentista, sulo!

nominal, haha, en ihan saanut selvää että oliko tätä tulkinnanvaraisuus nyt ihan hyvä juttu vai ei, mutta ajatusten herättämiseenhän sitä kai kirjoittajana aina pyrkii, joten. Itse en oikeastaan tullut edes ajatelleeksi kauheasti aikaa, sodan jälkeen mutta en sen kummemmin (ehkä siksi, koska inhoan analysointia, kiitokset vaan äidinkielenopettajalle). Hirmu kiva kuulla, ette loppu ollut jo liikaa, mietin sitä hieman kyllä, että aukeneeko se ollenkaan, mutta tosiaan hyvä jos aukesi. Kiitos sullekin kommentistasi! : )

Lils, apua, niin paljon kehuja, että mä en edes tiedä, mitä vastaisin sulle. Fleurin hahmosta tosiaan oon kirjoittanut sen verran, että se on ehkä muokkautunut jo ihan omanlaisekseen, mutta kivaa kuitenkin, jos se ei kauheasti riitele sinun käsityksesi kanssa; sehän tekisi teksteistä vähemmän uskottavia. Tunnelman välittymisestä on aina kiva kuulla, musta ahdistus on hirveän vaikea tunne, joten apua voi ei ja jes jos se välittyi. : D scklnadvk kiitos hirveästi kommentista, ihana!

Vanilje, voi ei, no toivottavasti sait edes autossa nukuttua kumminkin! Mielen sairaudet ovat minustakin kauhean kiehtovia; toisaalta niistä haluaa kirjoittaa paljonkin, ja muuta, mutta toisaalta aina miettii erityisen pitkään, onko tämä ja tämä nyt sittenkään niin aitoa ja voi ei. Ja apua, en tiedä mitä voisin sanoa sulle, punastelen vaan kaikista kehuista ja menen hämilleni! : D Ihanaa kuitenkin jos tykkäsit ja kiitos kun kommentoitkin vielä, vaikka yöunet nyt sitten taisivatkin jäädä vähäisemmän puoleisiksi.

[Funtion]

Äh, minä täällä taas hei. Anteeks kun koko ajan nostan sun ficcejä etusivulle ja sitä rataa, mut sulla on niin kauheesti kaikkee mielenkiintosta ficcilistauksessas mitä haluun lukea!

Tuota noin… apua? Pitäisköhän munkin vaan huutaa apua niin kuin edellisten kommentoijien? (Vaikka kaikki ei huutanutkaan ääneen tiedän että ne huus päänsä sisällä.) En tiedä otatko sä tän kohteliaisuutena vai et ja että pitäiskö tätä ees ottaa kohteliaisuutena vai ei, mutta jotenkin sun kirjoitustyylis sopii just tällaisiin, skitsofreniaan, sekavuuteen. Absurdia.

Mä pidän siitä, miten sä uhmaat kielioppisääntöjä ja leikit sanoilla ja lauseilla, mä oon vähän samanlainen, jossain määrin, ja totta kai mä pidän siitä sunkin teksteissäs. Mut musta on hassua, miten sun omat lempparit ei oo koskaan niitä mun lemppareita ja miten mun lempparit ei koskaan päädy Finiin! (Paitsi se uusin.) Oikeesti mitä! Tää on toisaalta ihan kivaakin: sun teksteistä voi nauttii erilaiset lukijat, jokaiselle löytyy jotakin. Tuntuu vaan tyhmältä olla ainoo vastaanpotkija ja nurisija kun muut ylistää ja sitten kun mä ylistän niin kaikki muut on ihan hiljaa — haha.

Sä oot tässä hienosti kuvannut skitsofreniaa ja sen järjettömyyttä, mutta mä oisin kaivannut tähän jotain kiintopistettä mihin tarttua — jotain muutakin kuin pelkkään lauseiden sanojen virkkeiden kappaleiden sekasoppaa. Mä kyllä sinänsä ymmärsin mitä tässä tapahtuu, Fleur näki outoja juttuja ja kuuli nuo kursivoidut lauseet päänsä sisällä ja viimeisessä kohdassa se oli ilmeisesti jossain sairaalassa, mutta. Mutta. Siellon vaan se mutta jota en osaa sen paremmin selittää.

Tuota viimeistä sulkeissa olevaa kohtaa jäin miettimään. Mutta idässä on jo aamu. Heti ekana ajattelin, että jos idässä on aamu niin lännessä on ilta. Jotenkin aattelin että ehkä Fleur on tuossa siellä lännessä missä on ilta ja toisaalta taas idässä on jo aamu eli periaatteessa aamu on koko ajan läsnä, se on vaan eri paikoissa eri aikaan, joten tavallaan… tavallaan Fleur on niin kuin hullu koko ajan? Kun jos se niinku aamulla näkee harhoja ja ties mitä ja… joo, en ees yritä tulkita tätä tän enempää. Jotenkin toi sulkeissa oleva lause veti multa maton jalkojen alta. Mä oisin jättänyt tuon toiseksi viimeisen lauseen viimeiseksi lauseeksi.

Mut pidin kauheesti tän tekstin rytmittämisestä entteriä hakkaamalla! Kiitos shayasein! <3

[shaya]

fierté, haha ei mua haittaa, koska sun kommentit on kumminkin semi flawless! I guess tää osa mun kirjoituksista sopiikin johonkin vähän hämärämpiin aiheisiin kuten just skitsofreniaan, koska tosiaan, kun kirjoitan ihan puhtaasta innspiraatiosta (niin kuin tässä) niin lauseet tuppaavat olemaan hajanaisia ja ajatuksetkin, enkä edes osaa muokata oikein mitään jälkeenpäin. Ja kielioppisäännöthän on tehty rikottavaksi! Musta henkilökohtaisesti sellainen ns. kieloioppisääntöjen mukaan kirjoitettu teksti tuppaa usein olemaan tylsää, ei se ikuisuuksiin asti hiominen niin tärkeää ole. Tosin, onhan siinä sitten se toinenkin puoli, jonka mainitsit; jossain vaiheedssa tekstistä voi jo kadota se kai8kki tarttumapinta, ainakin osalta lukijoista. Ehkä kuitenkin vähän selkeni kun avasin silloin mesessä? Ja tuo sun pohdita tuosta lopusta meni oikeestaan aika oikeaan, tarkoitin sen suunnilleen nhiin, että vaikka osan aikaa se skitsofrenia on vain siellä taustalla ja on niitä selkeämpiä hetkiä, niin se ei kuitenkaan koskaan lopu kokonaan. Jossain on jo se aamu jossa ne painajaiset palaavat. Anyway, kiitos hurjasti kommentistasi (kaikesta ei tarvitse tykätä hei!). <3

[Classick]

Tämähän oli jännä. En tiedä miten sitä muutenkaan kuvailisin. Ja sopivalla tavalla sekava. Aivan kuten tällaisen ficin kuuluukin! Luin tämän kaksi kertaa putkeen, että pääsin paremmin sisälle tarinaan ja se oli toisella kertaa vielä parempi. Mahtava fic kaiken kaikkiaan.

Rakastuin kuvailuusi, se oli hyvin kaunista. Juuri niin yksityiskohtaista, että tilanteen melkein näki edessään ja silti todella sujuvaa. Mikään ei ollut turhaa.

Tummalla puulla pisarat liikkuvat kuin se olisi emaloitua, jää vain himmeä, läpikuultava jälki, ja siihen muodostuu pari kasvoja

Lisäksi pidin noista ajatusviivoista ja katkonaisesta kerronnasta. Ne toivat skitsofrenian hyvin esille. (pakko vielä lainata tuo alku, koska se oli lempikohtani juurikin tuon katkonaisen lauseen vuoksi)

Verta kaikkialla.

Sitä on kaakeleilla, niiden valkoinen pinta on verhoutunut ruosteenpunaisiin noroihin, ja sitä tulee aina vain lisää lisää lisää ja sitten ---

miksi tuo lattia on puuta?

Pidin paljon siitä, että ficin taustalla oli jokin paritus, koska se toi jotenkin syvyyttä mukaan eikä jättänyt tätä pelkäksi mielisairaan kuvitelmaksi. Mukavaa välillä lukea Fleurista tällainenkin fic, kun yleensä hänet esitetään suht koht täydellisenä ja terveenä.

Kiitos paljon tästä!