Ikään kuin vahingossa (Remus/Tonks, S )

[Hetukka]

Kirjoittaja: Hetukka
Ikäraja: Sallittu
Genre: Drama, en minä tiedä
Paritus: Remus/ Tonks
Vastuuvapaus: Minä en omista mitään, kaikki kunnia J.K. Rowlingille

A/N: Jotain pientä. Miten Tonks aikoinaan sai Remuksen huomion? Jaan omat ajatukseni.




Se nainen oli tehnyt sitä taas. Vai pitäisikö sanoa tyttö, nuorihan se taisi vielä olla.

---

Killan kokouksissa hän istuu aina viereeni, vaikka menisin istumaan kaukaisimpaan nurkkaan. Silloin minä aina liikun levottomana tuolissani, haron hiuksiani ja huokaisen. Albuksen sanat karkaavat mielestäni kun tunnen tuijotuksen. Hänen jalkansa osuu omaani, muka vahingossa. Mietin vetäisinkö omani pois vai olisinko niin kuin en huomaisikaan. Katseeni harhailee ympäri huonetta, raavin otsaani. Nainen vetää jalkansa pois ja rentoudun hieman. Nyt keskittyisin, tämä on tärkeää kuultavaa.

Nyt se nainen nostaa kätensä. Esitän välinpitämätöntä vaikka oikeasti pidän korvani höröllä. Muut hiljenevät ja kun hän alkaa puhua, sanat menevät minulta ohi, kuuntelen hänen sointuaan. Hänen äänensä väreilee ilmassa, nainen puhuu päättäväisesti mutta ääni takellellen.

”… ja siksi meidän pitäisi minun mielestäni jatkaa niin kuin tähänkin asti.. Vai mitä Remus?”

Hätkähdän ja ryhdistän asentoni, haron hiukseni pois silmiltäni ja nyökkään, katseeni harhaillessa aina katosta lattiaan ja hänen silmiinsä. Nainen hymyilee minulle ja käännän äkkiä katseeni pois. En tiedä enää minne katsoisin tai miten päin minun pitäisi olla. Joku avaa vuorostaan suunsa ja siirrän katseeni helpottuneena puhujaan. Taas se tuijottaa, vihreine hiuksineen. Viime viikolla ne olivat vaaleanpunaiset, sitä edellisellä violetit. Yrittäisi jo päättää.

Annan ajatuksilleni taas luvan harhailla. Olin miettinyt pitkään miksi se nainen tuijotti minua, miksi hänen jalkansa toistuvasti osuivat omiini, ikään kuin vahingossa muttei kuitenkaan. Johtuiko se siitä että kärsin tästä, miten sen sanoisi, varsin inhottavasta vaivasta? Ei, tuskinpa hän silloin istuisi viereeni tai edes hymyilisi minulle. Tai kysyisi minun mielipidettäni, mitä minä olin, raihnainen ihmissusi?

Kokous päättyy, kiltalaiset nousevat ylös tuoleistaan ja tunnen Siriuksen polttavan katseen. Siellä se kirottu anturajalka taatusti virnuilee. Nousen pikaisesti ja huokaisen. Kuuluu kauhea rämäys joka saa minut hätkähtämään.

Nyt se nainen oli kaatunut lattialle, tuoli kallellaan lattialla. Voihan.

”Hupsista.. ”

Pitäisikö minun ojentaa käteni vai kävellä tyynesti ohitse?  Kehtaisinko minä muka kävellä kylmästi hänen ohitseen? Saisiko se minut näyttämään röyhkeältä, piittaamattomalta, töykeältä?

Nainen nousi ylös ennen kuin ehdin päättää.

Siinä hän seisoo edessäni. Päätä minua lyhempi, huomaan. Haluan äkkiä ulos tilanteesta ja yritän ohittaa hänet oikealta, nainen seurasi perässä, tahattomasti tai tahallaan. Kuulen hiljaista hihitystä, tilanne huvittaa häntä. Haron päätäni ja ehkä suupieleni kaartuu vinoon hymyyn, mutta vain ehkä. Nainen väistää jotta pääsisin hänen ohitseen ja siemaisen aimo annoksen hänen tuoksuaan.

Kävelen eteiseen, nostan kättäni Siriukselle hyvästeiksi ja astun ulos taakseni katsomatta muiden perässä. Kuulen takaa pientä kompurointia, naulakko ilmeisesti kaatuu lattialle. Taas se nainen hihittää.

---

Makasin selälläni ja pidin sitkeästi silmiäni kiinni.
Liian nuori minulle. Liian räikeä.

”Nymphadora..” Mutisin hiljaa, ikään kuin vahingossa.

[Kuurankukka]

Olipas tässä kiva ja suloinenkin pikkuficci. Mielenkiintoinen näkemys Remuksen ja Tonksin alkamisesta, ties vaikka se jotenkin noin tapahtuikin. Itse en ole edes pahemmin ajatellut koko asiaa, muuta kuin että Remus on vastustellut melko pitkään ja antanut lopuksi perille. Niinhän tässäkin kävi, vahingossa vain, hih

Lukija sai Tonksista mukavan eläväisen ja jotenkin todella aidonkin kuvan. Hän uskaltaa puhua ja sanoa mielipiteensä, mutta takeltelee silti sanoissaan, ehkä Remuksen takia? Hän kompuroi, mutta nousee itse ylös. Hahmo ei ollut varsinaisesti itsevarma, vaan ehkä jotenkin tietoinen itsestään, ja varmaan Remuksen tunteistakin... Eli juurikin sellaisena, kuin hän oman päänsisäisen canonini mukaan on. Remuskin oli jotenkin söpö, ja melkein herttainen kun ei tiennyt mitä tehdä tai ajatella. Siitäkin pisteitä, koska niinhän se usein tosielmässäkin menee. Taustalla virnuilevasta Siriuksesta ehdottomasti myös plussaa, oli hauska yksityiskohta

Ficci oli omalla tavallaan hilpeä ja sopivan positiivinen melkein aina ah niin synkkien ficcien keskellä. Ja tää paritus, oikein kivasti olit hyvän parituksen tuonut esille. Remusta kävi samaa aikaa sääliksi, ja samalla sen kömpelön ihastunut käytös hymyilytti. Pehmeästä ja arkisesta tunnelmasta pidin kovasti kuten myös eläväisestä tavastasi kertoa asioita. Ei ficcien aiheiden tai kuvailun tai idean tarvitse aina olla niin eeppistä, tällaiset yöpalaficitkin on oikein kivoja, hih. Vaikka tässä kuvattiinkin vain Remuksen ajatuksia, mielestäni Tonks oli kuitenkin hyvin taustalla koko ajan. Ainoa asia mikä nakersi hiukan, oli tiettyjen asioiden, kuten hiusten haromisen toistelu. Ainakin siltä se hieman tuntui. Kuitenkin, kiitos tästä tekstistä, oli mukava lukukokemus

[Letizia]

Haa, tämä oli tosi osuvaa Remuksen sisäistä monologia. :) Minä hihittelin tälle, vaikka Remusta itseään ei tainnut paljon naurattaa. Nyt keskittyisin ja yrittäisi nyt päättää, ja suu kääntyy vinoon hymyyn mutta vain ehkä - tässä oli paljon hienovaraista kuvailua joka sai minut hykertelemään.

Preesensin käyttö tavoitti hyvin sellaisen hetkessä kiinni olevan kuvailun, että no nyt se nainen tekee tuommoista, ja preesensiä on muutenkin mukava lukea. Jotkut muut aikamuodot vähän hämäsivät. Sain kyllä niiden logiikasta jotakuinkin kiinni, mutta itse olisin käyttänyt varmaan preesensiä myös tuossa 'kehyksessä' jossa Remus makaa selällään miettimässä asioita. Takaumassa taas menneen ajan muodot välillä hyppelivät, vaikka eivät ne sinänsä haitanneet ymmärtämistä.

En oikein osaa edes ilmaista, miten paljon tykkäsin jupisevasta ja itsensä kanssa väittelevästä Remuksestasi tässä. Sirius virnuilemassa nurkan takana, ja Dorakin taitaa jo vähän nähdä Remuksen läpi, ja kyllähän Remus on sellainen tyyppi joka loppujen lopuksi lankeaa, puolivahingossa!

Nyt se nainen oli kaatunut lattialle, tuoli kallellaan lattialla. Voihan.

”Hupsista.. ”

Lattia kenties toistoa, mutta tämä oli kyllä suosikkikohtani! Voihan, tosiaan. :D

[Tyynis]

Tämä oli ihanan hymyilyttävä ficci.

Tykkäsin hirmuisesti tuosta Remuksen toteavasta kertojaäänestä. Jotenkin tuollainen pelkistetty kerronta sopi tähän todella hyvin. Tässä oli aika paljon lyhkäisiä lauseita, jotka rymittivät tätä mukavasti ja loivat sellaisen kuvan, että Remus tosiaan käy tässä jonkin sortin ajatustyötä eikä niinkään haaveile.

Taas se tuijottaa, vihreine hiuksineen. Viime viikolla ne olivat vaaleanpunaiset, sitä edellisellä violetit. Yrittäisi jo päättää.

Tykkäsin tästä kohtaa ihan hirmuisesti, jotenkin tuli vain sellainen olo, että Remus oli tässä niin mies, kun se jää pohtimaan Tonkisn hiusten väriä, eikä ymmärrä miksi sitä pitää vaihtaa. Muutenkin tuo Remuksen "ymmärtämättömyys" oli mukavaa luettavaa ja sen hahmo oli omalla tavallaan ihanan yksinkertainen (toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan).

Ja sitten nuo Tonksin pienet elkeet joita korosti sen kömpelyys (joka liioitellusti tai ihan luonnostaan), olivat jotenkin niin "tyttömäiseksi" luokiteltavia, että tähän ficciin tuli mukava vastakkain asettelu.

Kiitos tästä lukukokemuksesta! :)

[Sinikeiju]

Kommenttikampanjasta päivää. Nappasin tämän sieltä, koska Remus/Tonks.

Kuvailit tätä juuri sellaisena kuin Tonks on mun päässäni. Eläväinen, takeltelee sanoissaan, kompuroi mutta nousee ylös. Juuri tuollaisena oon aina Tonksin. Remuksessa sama juttu. Hahmo on ollut omissa kuvitelmissani tuollainen söpö ja herttainen, eikä aina tiedä mitä ajatella tai tehdä.

Synkkien ficcien keskellä tämä on mukava piristys. Preesens on mukavaa vaihtelua ainaiseen imperfektiin.

Kiitoksia tästä mukavasta lukuelämyksestä ja piristyksestä.

[Milgia]

Omg, jes joku muukin kirjoittaa tätä!

Ihana, Remuksen monologi siitä kun Tonks liehittelee. Tykkäsin tästä kyllä kovasti.

Taas se tuijottaa, vihreine hiuksineen. Viime viikolla ne olivat vaaleanpunaiset, sitä edellisellä violetit. Yrittäisi jo päättää.

Kuvastaa mielestäni hyvin sitä miten Remuksen ja Tonksin ajattelutavat eroavat toisistaan.

Annan ajatuksilleni taas luvan harhailla. Olin miettinyt pitkään miksi se nainen tuijotti minua, miksi hänen jalkansa toistuvasti osuivat omiini, ikään kuin vahingossa muttei kuitenkaan. Johtuiko se siitä että kärsin tästä, miten sen sanoisi, varsin inhottavasta vaivasta? Ei, tuskinpa hän silloin istuisi viereeni tai edes hymyilisi minulle. Tai kysyisi minun mielipidettäni, mitä minä olin, raihnainen ihmissusi?

Tämä niin tuttu ja niin ärsyttävä piirre Remuksessa. Kirjoitit sen hienosti, sillälailla omalla tavallasi. Minäkin joskus pohdin tätä jossakin ficissäni, hauskaa, että muutkin miettivät sitä.

Ihana Remus kun miettii miten pitäisi toimia, pitäisi muistaa käytöstavat mutta silti ei voi oikein näyttääkään kun joku voi luulla jotain muuta.

Nyt se nainen oli kaatunut lattialle, tuoli kallellaan lattialla. Voihan.

Remuksen ajatuksissa reagoidaan juurikin viilipyttymäisesti kaikkeen, juuri tuo Voihan ja kaikki muutkin, aivan mainio yksityiskohta.

Haron päätäni ja ehkä suupieleni kaartuu vinoon hymyyn, mutta vain ehkä.

Ihana kohta ja mainio tuo sana ehkä, mutta sanoisin tuosta hiuksien haromisesta ja pyyhkimisestä, sitä oli hieman usein ja se särähti minun silmääni mutta no itse ajattelen, ettei Remus tee niin joten se varmaan johtuu siitä sitten.

Ja hauskaa kuinka Tonksin pirteä luonne tulee tälläisenä hauskuutena esiin vaikka tämä ficci on täysin Remuksen näkökulmasta.Pidän siitä ja ajattelen itsekin niin, että Remukselle pitää lyödä tämä asia päin näköä ja silloin hän ehkää alkaa miettiä olisiko tässä nyt sitten jotakin vaiko ei.

Makasin selälläni ja pidin sitkeästi silmiäni kiinni.
Liian nuori minulle. Liian räikeä.

”Nymphadora..” Mutisin hiljaa, ikään kuin vahingossa.

En nyt ihan käsittänyt mistä tässä on kyse, mutta oli aivan ihana loppu, etenkin tuo "ikään kuin vahingossa".

Tykkäsin kaikin puolin kuten varmaan huomasitkin ^^ Ja ehdottomasti sinun pitää kirjoittaa lisää.

M

[Dolls]

K-kampanjasta huomenta!

Tykästyin heti alusta toteavaiseen kerrontatyyliin. Se jotenkin sopi mainiosti Remuksen suuhun, kuinka hän on varma puhumistaan asioista eikä oikein näytä mielipidettään asioista helposti. Jotenkin tässäkin hän jäi jotenkin kylmäksi hahmoksi, vain esitellessään faktoja. Mutta toisaalta se sopikin niin hyvin että julkisesti hän oli näyttämättä tunteitaan, mutta lopuksi jo kuiskaili Nymphadoraa. Oli myös kiva lukea vaihteeksi jotain preesensissä, jotenkin ihmiset hukkuvat miltei aina kirjoittamaan imperfektissä.

kuuntelen hänen sointuaan

ehdoton lempikohtani!

Vaikka Sirius jäikin tässä aika paljon kaiken taakse, jotenkin tykästyin häneen tässä eniten. Juuri tuollainen poikamainen vekkuli, joka virnuilee kaikkitietävästi. Muutenkin ficeissä tykkään kun muistetaan niputtaa Kelmejä yhteen, heidän välillään on kuitenkin aina sellainen side, jonka soisi näkyvän edes vilaukselta aina. Muutenkin mainiota että muistetaan kirjoittaa myöskin tällaisista pienistä hetkistä, eikä aina lähdetä vääntämään pitkiä one-shotteja, kun asiat saa mahtumaan nänkin. Musta tuntuukin, että jos tää olisi ollut vielä pidempi niin olisin kyllästynyt aika nopeasti.

Kiitokset! (: