Hei, kommentteja! <3 I love you guys.
Villisilmä: kiitos kommentistasi! =)
Winerie: kiitos ja hyvä, että laulu sopi osaan. Minustakin se sopii siihen hyvin. (:
Tom^^: hii, kiitos sinullekin kommentistasi! Hyvä että kelpaa!
koete: kiitos kommentistasi! =) ohops, eli siis tarkoituksena oli käyttää koko ajan preesensiä mutta näköhään imperfekti oli eksynyt sekaan. Yleensä kirjoitan imperfektillä, mutta nyt halusin tehdä poikkeuksen. Korjailen tuon. Anthony käy välillä kotimaassaan, ei tosin kauhean usein. Hänellä kuitenkin on paljon ystäviä, samasta kulttuurista, ja sukulaisia, Suomessa. Moni heistä on muuttannut vasta hetki sitten Suomeen, ja muistuttavat häntä kovasti omasta kulttuuristaan. Hän on henkeen ja vereen "ghetto" mutta osaa käyttäytyä myös suomalaisesti. Ehkäpä nuo piirteet vain kuuluvat hänen sisäiseen luonteeseensa, mutta asian olisin todellakin voinut kuvailla tekstissä paremmin. : D Joo, ja toinen huomaamaton virhe oli tuo kirjakielestä puhekieleen. Kirjoitan aina kirjakielellä keskustelut, mutta tässäkin päätin kesken kaiken kokeilla jotain uutta, ja nuo vanhat jäivät sitten vahingossa tuonne. Olen vähän huomaamaton tai jotain. Ja niin, hieman suurpiirteisestihän tässä onkin kuvailua, mutta kun aika lyhyitä nämä osat ovat ja mulla on kauhea paniikki tehdä niistä edes vähän hyviä. : D Mutta siis, hienoa, että olet kiinnittänyt noihin huomiota. Työstän niitä sitten enemmän jatkossa. Ja yritän saada näiden kahden rakkauden vähemmän syvällisemmäksi. Hyvä kuitenkin, että pidit tästä ideasta. Ja kiitos vielä rakentavasta. Kommenttisi ei ollut liian negatiivinen, vaan sellainen, josta sai todella kiinni ja jonka takia itseään voi parempaan päin kehittää. (:
TheWriter: kiitos! Ohops, no kiitos tuosta "ennustuksesta". Toivotaan! =)
Tässä on nyt sitten toinen luku. Minulla on muuten pieni idea tämän tarinan varalle siis jatkossa. Kolmas osahan on viimeinen ,mutta ajattelin, jos kirjoittaisin uuden tarinan siitä, kun nämä kaksi tapaavat ensimmäistä kertaa. Se tarina voisi olla hieman pidempi, enemmän lukuja yms. Toivottavasti idea saa kannatusta!
Olisi meillä vielä toivoa? ♫ ♫ Herään aamulla päänsärkyyn ja posken jomottamiseen. Avaan silmäni hitaasti ja totean mielessäni huojentuneena, että onneksi on lauantai. Minun ei tarvitse mennä töihin. Minun ei tarvitse esittää tekopirteää nuorta naista, jota on juuri… lyöty.
Huokaisen ja nousen hitaasti sängyltä seisomaan. Päälläni on edelleen eiliset vaatteeni, ja naamassani eilisen meikit. Kävelen makuuhuoneemme läpi ja avaan hiljaa oven. Astun eteiseen, jossa on selvästikin siivottu. Kengät ovat nätisti telineellä, ja takit ojennuksessa. Beigenvärisestä matosta on poistettu se tahra, joka siinä ehti olla kuukauden. Valot ovat pois päältä.
Kävelen varpaillani ja kurkkaan olohuoneeseen. Bingo. Anthony makaa sohvalla, joka on auttamattomasti liian lyhyt miehelle: hänen jalkansa sojottavat sohvan yli. Mieheni näyttää nukkuvan sikeästi beigenvärisellä sohvalla. Hänellä on mustat collegehousut jalassaan, ja oranssi t-paita päällään. Verhot ovat kiinni, eikä valo siis pääse sisään. Vilkaisen kelloa samalla, kun aukaisen sälekaihtimet. Se on jo puoli kaksitoista aamupäivällä.
Aurinko pääse välittömästi huoneeseen sisään, ja Anthony, yskähtäen, avaa silmänsä. Oletan, että hän on aamulla siivonnut ja vaipunut uudelleen nukkumaan.
”Mm…”, hän mumisee ja hieroo unihiekkojaan silmistään. Katson häntä vihaisena. Hän huomaa minut, ja katse muuttuu heti varovaiseksi. ”Minni…”, hän kuiskaa.
Ravistan hitaasti päätäni ikään kuin torjuakseni hänet, ja painun suihkuun. Olen hänelle vihainen, ja syystäkin. En ole kovin vahva, en fyysisesti enkä henkisesti, mutta lyömistä en suvaitse. Sen takia se tuntuukin niin pahalta, pahemmalta mitä muista ihmisistä. Tiedänhän minä, että hän tuskin tarkoitti pahaa.
Suihkun, aamupesujen ja meikkien poiston jälkeen astelen kylpyhuoneesta pois päälläni vain pieni, vaaleanpunainen pyyhe. Anthony touhuaa imurin kanssa selvitellen sen mustaa, pitkää johtoa. Hän kohottaa katseensa kuullessaan minun poistuneen kylppäristä. Hänen huulilleen ilmestyy pieni hymy, kun hän näkee minut puoliksi alasti. Hah. Siinähän vain unelmoi minusta sängyssään. Ihan vapaasti.
Kävelen hänen ohitseen, sanomatta sanaakaan, makuuhuoneeseemme. Hän jättää imurin sikseen ja kävelee perässäni pysähtyen makuuhuoneen ovelle. En vilkaisekaan häneen, vaan riisun kylmänrauhallisesti pyyhkeeni päältäni. Astelen alasti vaatekaapilleni ja mietin, mitkä vaatteet laittaisin tänään päälleni. Anthony huokaisee takanani, ja kiinnostukseni pakottaa minut vilkaisemaan taakseni. Hän on melko kärsivännäköinen, aivan kuin vain haluaisi rynnätä luokseni, suudella minua ja kaataa sängylle. Tunnen hänet niin hyvin, että tiedän mitä hän haluaa ja mitä ei. Tiedän myös, että hän on hyvin pahoillaan.
”Minni, babe…”, hän aloittaa huokaisten kärsivänä. ”So sorry. Ole kiltti. Tiedät, että rakastan sinua.”
En vastaa hänelle. Kitukoon hetken rauhassa. Poskeeni sattui ja suihkussa tulin kurkistaakseni pienen peilikaapin peilioveen. Kaapissa säilytämme kasvorasvat, geelit, partavaahdot ja muut sellaiset. Ovi paljasti, että poskessani on mustelma.
”Minni”, Anthony huokaa jälleen. Puristan käsissäni vaaleanpunaista t-paitaa, joka on sattunut käsiini etsiessäni vaatteita. ”Minni.”
Vilkaisen jälleen taakseni. Anthony näyttää niin olevan pahoillaan. Hän ei ole kuin muut: hän ei yritä väkipakolla tivata minulta anteeksiantoa, eikä hän ole feikki. Hän on kaikin puolin hyvä poikaystävä ja avopuoliso, mutta myös inhottavan mustasukkainen ja kärsimätön.
He’s so good and he knows how to love me,
But so hood and he’s so heavy in the streetsYritän karistaa kaikki rakkausajatukset mielestäni, mutta se on vaikeaa. Olen heikko, mutta tässä asiassa en halua antaa periksi. En heti ainakaan.
”Minni. Puhuisit edes minulle”, Anthony toistaa jälleen nimeni. Huokaisen ja käännyn katsomaan häntä murhaavasti. Olen edelleen alasti, ja alan tuntea jo hieman kylmää, vaikka kesä olikin. Ilmastointimme oli niin hyvä, että sisällä ei alasti pärjännyt kulkea.
”Katso tätä, kusipää, katso tätä!” tiuskaisen ja osoitan oikeanpuolimmaisen käteni etusormella oikeaa poskeani. ”Ja sano sitten, että oot pahoillasi!”
Anthony näytti kalpenevan hieman, vaikka sitä ei huomaakaan niin helposti hänen tumman ihonsa takia. ”Minä…”, hän änkytti tuska silmissään. ”En tiedä, mitä minä…”
”Niinpä niin”, totean kuin asia olisi itsestään selvä ja puen ylleni puhtaat, vaaleanpunaiset rintaliivit, joissa on pitsiä. Niiden seuraksi laitan samaa sävyä olevat pikkuhousut, hipsterit, joissa on myös pitsikuviointia. Anthony katselee minua kaipaavana. En sano hänelle mitään, vaan jatkan pukemista. Rintaliivien päälle laitan pinkin tuubitopin ja pikkuhousujen päälle valkoiset minishortsit.
”Käyn kaupassa”, totean kylmästi ja suljen vaatekaapin oven. Nappaan pyyhkeeni sängyltäni ja astelen Anthonyn ohi tönäisten häntä pienesti. Se luultavasti kuitenkin sattui enemmän minuun kuin häneen, sillä mies on niin vahva verrattuna minuun.
”Ai nytkö?” hän kysyy äkkinäisesti ja seuraa minua aivan kuin kadonnut koiranpentu. Naurahdan ivallisesti.
”No nyt, nyt.”
”Voinko tulla mukaasi? Jääkaapista puuttuu aika paljon tavaraa, kun meillä oli ne bileet viikonloppuna, ja pitäisi varmaan hakea jäätelöä, jos Amanda tulee taas pian kylään…”, hän höpötti hieman varovaisesti. Amanda on hänen serkkunsa, pieni, 5-vuotias tyttö. Hän on aina reipas ja hauskaa seuraa.
”Jaa-a”, totean ja kaivan jääkaappia tutkien, mitä pitäisi tuoda. Samalla teen itselleni ruisvoileivän. ”Voisin mennä jonkin petikumppanini kanssa.”
Sanon sen aivan tahallaan, ihan kiusatakseni häntä. Anthony hymähtää hieman loukkaantuneena. ”Tiedät kyllä, että olen hieman liioitellut. Kyllä minä sinuun uskon, ja luotan. Voisin mennä vaikka vihanhallintakurssille, sellaiselle, jossa isoveljenikin oli viime kuussa sen keikan jälkeen…”
Anthonyn isoveli, Johnnie, on 23-vuotias, siis miestäni vuoden vanhempi. Johnnie on aika äkkinäinen tapaus, aivan kuin veljensäkin, ja menetti kerran hermonsa pahasti. Eräs vaalea, hienostunut nuori mies oli mennyt naureskelemaan hänelle, kun oli nähnyt minut ja Anthonyn kävelemässä käsi käsikkäin kaupan parkkipaikalla. Mies oli tietysti naureskellut suhteellemme ja sille, että olemme erivärisiä. Aivan kuin siinä olisi jotain pahaa.
Johnnie oli menettänyt hermonsa, sillä hän pitää kovasti sekä minusta että Anthonysta. Hän oli lyönyt hienoherraa naamaan ja tivannut anteeksipyyntöä. Paikalle oli tullut kiertävä poliisi, ja sakkojen lisäksi Nie oli saanut määräyksen vihanhallintakurssille.
”Joo, joo, turpa kiinni ja valmistaudu lähtemään”, sanon aika epäminnimäisesti ja työnnän viimeisen, pienen palan ruisleivästäni suuhuni. Sen jälkeen kirjoitan paperilapulle, joita on pino keittiönpöydällä tällaisten tapausten vuoksi, mitä kaupasta tarvitsemme. Anthony poistuu keittiöstä ja tulee pian takaisin kädessään kolme isoa kangaskassia. Hänellä on käsissään myös lompakko.
”Mä voin ottaa sen paperilapun”, hän sanoo käsi ojossa ja katsoo minua ruskeilla silmillään varovaisesti. Se ilme on aika suloinenkin.
”Niinhän sä luulet”, tuhahdan ja työnnän lappusen taskuuni. Kuulakärkikynän laitan tyhjien lappujen viereen pöydälle ja sammuttelen virrat keittiöstä. Sen jälkeen haen laukkuni eteisen kaapista ja otan kännykän ja avaimet mukaan. Anthony on jo ehtinyt laittaa sandaalit jalkaansa, ja seisoo eteisessä kiltinnäköisenä. Hän katselee minua nöyrästi laittaessani mustat gladiaattorisandaalini jalkaani. Hah. Vihani on ehkä hieman laantunut, mutta olen silti kiukkuinen, surullinen ja loukkaantunut. Hänellä on kyllä ennenkin veljensä tavoin ollut hieman vihanhallintaongelmia varsinkin kaveriporukassa, kun joku on alkanut aukoa päätään.
En silti pitänyt siitä, että minun pitää sutia ennen ovesta lähtöä puuteria ja peitepuikkoa oikeaan poskeeni, ettei mustelmaa näkyisi niin hyvin. Anthony näyttää edelleen kärsivältä katsellessaan touhuani.
”Anteeksi”, hän sanoo nöyrästi ja katsoo minua tummilla silmillään. ”Olen oikeasti pahoillani.”
Vilkaisen häntä laittaessani puuterin ja peitepuikon eteisen pienelle, ruskeanpuiselle pöydälle. Vilkaisen vielä peiliin ja astelen hänen ohitseen avaamaan ulko-oven rappuun. Muutama kyynel ilmaantuu silmiini, mutta pyyhin ne pois. En ole pitkävihainen, mutta loukkaantunut olen yhä. Hän saisi tehdä paljoa eteeni ennen anteeksiantoa… Jos sellaisen voin antaa.
I was wondering maybe
Could I make you my baby
Why give up before we try?
