nimi: Sokeri putoaa
kirjoittaja: toyhto
kirjoitettu: 24.2.2009
paritus: Minerva McGarmiwa / Severus Kalkaros
ikäraja: S
genre: ööh, ehkä romance, drama, angst, one-shot
A/N: Luin yhden hyvän Minerva/Severus-ficin (Kivikausi:
Vihollisista vaikein S) ja se sai miettimään, voisiko parituksesta kirjoittaa itsekin. Palautteesta tykätään, myös kritiikistä!
*
Sokeri putoaaProfessori McGarmiwan työhuone on ensimmäisessä kerroksessa, melkein käytävän päässä. Ovi on kutakuinkin huomaamaton, ja puukarmeihin liittyvässä kiviseinässä on tuskin näkyviä halkeamia. Ovenripa on sisäpuolelta vähän karhea. Severus painaa sormensa sille ja avaa sen saman tien.
Jokaisessa työhuoneessa on oma tuoksunsa. Luultavasti kaikissa muissakin linnan huoneissa on oma tuoksunsa, mutta luokat muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Severuksen oma työhuone tuoksuu ensin hallitsemattomalta sotkulta yrttejä ja liemiä, mutta muutaman minuutin jälkeen tuoksut alkavat selkiytyä. Albuksen toimisto tuoksuu paperilta, musteelta ja vanhoilta matoilta. Binnsin työhuone tuoksuu siltä, ettei siellä ole tuuletettu muutamaan sataan vuoteen. Severus ei muutenkaan vietä mielellään aikaa siellä. Hänellä on kuitenkin herkät aistit hajujen suhteen. Se on oikeastaan välttämättömyys liemien opettajalle. Räjähtävä noidankattila on parasta pystyä haistamaan luokan toiselta puolelta.
Minervan työhuone tuoksuu kankaalta ja teeltä.
Severus pysähtyy ovensuuhun. Professori McGarmiwa on kohottanut katseensa ja tuijottaa häntä onnistuen näyttämään samaan aikaan kohteliaalta ja paheksuvalta. ”Uutisia?”
”Sirius Musta”, Severus sanoo pysähtyen hetkeksi miettimään sitä, miten oudolta sanat tuntuvat taipuessaan hänen suussaan. Sirius Musta. Hän oli varma, ettei koskaan enää joutuisi sanomaan nimeä ääneen. Ei ainakaan elävästä ihmisestä.
McGarmiwan kasvoilla käy pelko, joka vaihtuu pian hallitun varautuneeseen ilmeeseen. ”Sirius Musta?”
Severus pudistelee päätään. Se tuntuu ainoalta loogiselta eleeltä. ”Sinun pitäisi ehkä puhua Albuksen kannalta. Me taisimme erehtyä.”
McGarmiwan otsa rypistyy aavistuksen verran meidän kohdalla. Nainen nousee seisomaan ja kävelee ikkunan luokse, ja Severus peruuttaa kohti ovea.
*
Ilma haisee savulta ja pahoilta enteiltä. Severuksen käsivartta polttaa. Hän törmää Minervaan juoksevien ihmisten keskellä ja tarttuu vaistomaisesti tämän olkapäihin tietämättä, kumman tasapainoa yrittää säilyttää. Joku tönäisee häntä selkään juuri samalla hetkellä, kun Minervan sormet painuvat hänen omien käsiensä päälle tukien niitä. Iho tuntuu karhealta kämmenselkää vasten.
Minerva suoristautuu ja etsii hänen katseensa nopeasti. ”Mitä tapahtuu?”
Severus ei tiedä. Hän ei ihan rehellisesti tiedä. Kolmivelhoturnaus on tähän mennessä mennyt aivan hyvin, jopa tämä viimeinen koitos, mutta nyt jotain on tapahtunut, ja ihmisiä on niin paljon, etteivät he edes pääse läpi. Yhden asian hän kuitenkin tietää. ”Hän on palannut.”
Minervan käsivarsi osuu Severuksen ranteeseen. Hän on melko varma, että irvistys näkyy vähintään hänen silmissään, vaikka hän ei tietenkään päästä sitä huulille saakka.
Minerva nyökkää, irrottaa otteensa ja katoaa ryntäilevien ihmisten joukkoon luultavasti etsimään Albusta. Severus sulkee silmänsä ja painaa silmäkuoppien reunoja etusormillaan. Särky ei hellitä päässä sen enempää kuin ranteessakaan.
*
Kalmanhanaukio kaksitoista on melko korkealla niiden paikkojen listalla, joissa Severus ei todellakaan haluaisi olla. Toisaalta sillä on hyviäkin puolia: Sirius Musta vihaa paikkaa luultavasti vielä enemmän kuin Severus. Hän hymyilee kahvikuppiinsa kuunnellessaan, kuinka Dumbledore selittää Siriukselle kerta toisensa jälkeen, minkä takia Kalmanhanaukio on turvallisin paikka Killalle.
Sitten on tietysti myös yksi hyvä syy. Joskus aamuisin Severus tulee omasta asunnostaan Kalmanhanaukiolle jo ennen kuutta, koska Musta ei silloin yleensä ole vielä valveilla, ja kaikki muutkin ihmiset ovat vähemmän halukkaita keskustelemaan niin aikaisin aamusta. Silti asiat hoituvat paljon paremmin kuin iltapäivällä, kun Molly Weasley häärii ympäriinsä.
Vähän ennen heinäkuun puoltaväliä Severus sitä paitsi tajuaa, että Minerva ei välitä aikaisista heräämisistä. Monta kertaa hän saapuu Kalmanhanaukiolle hieman puoli kuuden jälkeen, kulkee mahdollisimman hiljaa rouva Mustan nukkuvan muotokuvan ohitse ja löytää naisen keittiöstä lukemasta Päivän Profeettaa teemukin kanssa.
He eivät juuri puhu, ja sen takia Severus ei ole hämmentynyt, kun sitä ei tapahdu tänäänkään. Minerva nyökkää hänen kävellessään kahvipannun luokse, mutta palaa sitten lehteensä. Severus istuutuu vastakkaiselle puolelle pöytää. Ehkä hän on sittenkin vielä vähän uninen, koska häneltä kestää monta sekuntia tajuta, että Minerva vastaa hänen katseeseensa. Lisäksi kestää toiset monta sekuntia, ennen kuin hän ymmärtää, että viimeaikaisten helteiden takia hän on lopultakin päättänyt hylätä kaavun ja tulla päämajaan pelkissä farkuissa ja T-paidassa, ja että tatuointi näkyy selvästi hänen kyynärpäänsä alapuolella.
”Helle”, hän tokaisee.
Minerva nyökkää otsa rypyssä. ”Ministeriön työntekijät eivät saa nähdä sinua – ”
”Ilmiinnyin suoraan tänne”, Severus sanoo. Hänen suunsa tuntuu kuivalta, ja hänen tekee mieli heittää jotain seinään. ”Portaille. Kukaan ei ehdi huomata. Pitäisi ostaa kevyempiä kaapuja.”
Minerva nyökkää taas. Naisen huulilla käy ohut hymy. ”Tai pitkähihaisia paitoja.”
Severus kohauttaa olkapäitään, ja Minerva palaa takaisin lehtensä pariin. Albus tulee hieman ennen kuutta.
*
”Missä Albus on?”
Minerva istuu työpöytänsä takana tuijottaen Severusta yllättyneen näköisenä. Severus tajuaa etäisesti, että kohteliaan torjuva ilme ei ilmesty naisen kasvoille. Ehkä hän itse näyttää niin hätäiseltä.
”Potterin mukaan Pimeyden Lordi on jotenkin saanut Mustan käsiinsä”, hän jatkaa, ennen kuin Minerva ehtii löytää oikeat kysymykset. ”Minun pitää löytää Albus.”
Minervan otsa rypistyy. ”Mistä Harry tietäisi – ?”
”Se yhteys”, Severus puuskahtaa ja hetken, vain hetken, hän miettii, olisiko hänen pitänyt yrittää enemmän. ”Pojan ja Pimeyden Lordin välillä on yhteys. Ehkä Potter on erehtynyt – se ei olisi ensimmäinen kerta – mutta meidän on pakko tarkastaa.”
Minerva nyökkää ja ehtii käytävälle aivan hänen perässään. Naisen askeleet kopisevat kivistä lattiaa vasten. Heidän olkapäänsä osuvat toisiinsa.
*
Albuksen pyyntö on täysin kohtuuton, täysin absurdi – täysin järkevä. Severus nojaa kiviseinää vasten ja tuijottaa hyllyä, johon joku oppilas on laittanut liemiaineksia väärässä järjestyksessä. Hänen pitäisi ehdottomasti siivota se. Nyt hän ei oikein jaksa. Jostain tihkuu kosteutta, sen voi oikeastaan haistaa.
Vuosi on lyhyt aika, täysin mieletön. Severuksella ei kuitenkaan oikeastaan ole mahdollisuuksia. Siitä on lähes kaksikymmentä vuotta, kun hän toiminut jonkun toisen kuin Dumbledoren ohjeiden mukaan. Nytkin hänen jatkuvasti pitää päänsä kylmänä joka kerta, kun hän on Pimeyden Lordin lähettyvillä. Mikään liian terävä ei saa eksyä hänen mieleensä, koska jonain päivänä hän ei enää kykene rakentamaan jäistä kehää mielensä ympärille, ja silloin hän on mennyttä.
Viimeisen vuoden aikana ajatusten piilottaminen Pimeyden Lordilta on ollut paljon vaikeampaa kuin pitkään aikaan, melkein yhtä vaikeaa kuin aivan alussa. Severus haluaa ajatella, että se johtuu Dumbledoren antamasta tehtävästä. Aika kuluu vääjäämättömästi. Silloin tällöin hän huomaa pitävänsä sormiaan taikasauvan varren ympärillä ja miettivänsä, mitä hänen päässään tapahtuu silloin, kun hän lopulta puristaa sormensa kunnolla sen ympärille ja etsii itsestään voiman, joka tappaa Albuksen. Hän tietää, että se onnistuu. Tietenkin se onnistuu. Sen on onnistuttava.
Minerva on levoton. Severus yrittää olla huomaamatta, mutta hän on aina osannut katsoa asioita, ja vaikka aika alkaa kulua loppuun, se taito ei väisty. Hän näkee sen Minervan sormien liikkeissä, kun tämä tarttuu päivällisellä teekuppiin, ja kuluneilla huulilla, kun tämä yrittää palata kohteliaan etäiseen hymyynsä. Severus yrittää pysytellä kaukana ja muistuttaa itseään, että Minervan levoton hermostus johtuu tästä ajasta. Silti loppuun kuluva aika on vahvempi.
Albus on antanut hänelle viikon, melkein päivänkin. Kaksi iltaa aiemmin Severus pysähtyy oven taakse ja painaa sormensa kuluneelle ovenkahvalle. Hänen sormensa taipuvat vähän kankeasti, jänteet pistävät vastaan, mutta aika kuluu.
Hän tietää kyllä, että Albus on avain kaikkeen. Minerva luottaa häneen, koska Albus luottaa häneen. Vielä muutaman päivän.
Minerva katsoo häntä silmälasiensa takaa. Nainen on poissa tolaltaan; Severus voi lukea sen helposti ilmeestä, josta puuttuu silmiin saakka ulottuva tyyneys. Hetken hän leikkii ajatuksella, että istuisi alas, pyytäisi kupin teetä ja kertoisi kaiken.
Tietysti se on mahdotonta. Joskus hän ei voi ymmärtää, miten kaikki palaset käyvät yhteen niin laskelmoidulla varmuudella, ja silti niiden väleihin jää tällaisia aukkoja, joihin hän välillä kuvittelee melkein hukkuvansa.
Hän pudistelee päätään Minervalle, joka nyökkää hyvin lyhyesti ja tarjoaa hänelle teetä. Se on hieman liian kuumaa. Hän juo hitaasti ja tuijottaa ulos ikkunasta. Minerva kaataa itselleenkin teetä, mutta jättää sen juomatta.
Heidän kätensä osuvat toisiinsa sokeriastian yläpuolella. Ei Severus edes käytä sokeria teessä. Minerva vetää kätensä pois niin nopeasti, että sokeriastia kaatuu pöydälle. He yrittävät kilpaa siivota sokerin pöydältä, mutta heidän kätensä osuvat taas yhteen. Severus melkein aistii sokerin narskuvan siirtäessään kätensä kömpelösti naisen käden päälle. Hänen etusormensa seuraa ryppyjä toisen kämmenselällä. Minerva tuijottaa häntä terävästi, ja hän uskoo näyttävänsä viileältä ja hallitulta katsoessaan takaisin. Ehkä se auttaa heitä molempia tuntemaan olonsa vähän kokonaisemmaksi.
Minerva tuijottaa maahan, kun Severus kiertää pöydän ja laskee kätensä hänen olkapäilleen: kangasta, kerroksia. Naisen nuttura on tiukka. Severus antaa kätensä seurata leuan linjaa ja melkein säpsähtää, kun Minerva nostaa katseensa ja tuijottaa häneen. Läpitunkeva katse on siellä taas, mutta vähän erilaisena.
Eniten hän tahtoisi pyytää anteeksi.
Hän pyytääkin; naisen korvaa vasten, hengitys rahisten jossain sisällään, ja kyllä hän tietää, ettei Minerva tiedä, mistä hän on pahoillaan. Muutaman päivän päästä nainen ehkä ymmärtää. Luultavasti ei. Se kuuluu suunnitelmaan. Se on vääjäämättömän järkevää, täysin välttämätöntä. Severuksen mieli säilyy kylmänä ja etäisenä, ja hän ehtii tehdä kaiken, mitä pitääkin, ennen kuin Pimeyden Lordi lopulta tappaa hänet.
Minerva painaa kätensä tatuoinnin päälle. Severus ei muista, milloin on riisunut kaapunsa. Hänellä on etäinen muistikuva, että hän valitsi tänä aamuna erilaisia lohikäärmelajeja esittelevän paidan päälleen. Se on erittäin järjetöntä.
Häntä melkein naurattaa.