Title: Fontanne Santana
Author: Linnea ja Ideer
Genre: Fluff, humor, drama yms.
Rating: PG-11 / K11
Parning: Lukemalla selviää
Summary: Fontanne Santana on musiikkiopisto asuntolan kera lahjakkaille nuorille (14–17) muusikoille, jotka keskittyvät musiikkiin vakavissaan ja tähtäävät tulevaisuuteen. Opettajat eivät ole lahjattomia luusereita, vaan menestyneitä, lahjakkaita muusikkoja.
Joka vuosi, lukukauden lopussa (jouluna ja keväällä) oppilaat järjestävät kauden päätöskonsertin. Tänä vuonna, kun joulukonserttia varten aletaan harjoitella, alkaa ilmetä sabotointia niin soittimissa, tekniikassa kuin lavasteissakin. Balettitanssijan nilkka nyrjähtää ja oboistitytön soitin rikotaan. Kuka on sabotoinnin takana ja onnistuuko konsertti?
A/N: Tämä on siis Ideerin kanssa. Anteeksi, Ideer, etten laittanut tätä sinulle ensin, mutta... Ymmärrätkö?
Hahmohakemukset.
Nauttikaa, jos on sen arvoinen...
Prologi
April Mallory Wilson oli jälleen kerran opiston edessä ensimmäisten joukossa. Tervetulotilaisuuteen olisi aikaa vielä reilut neljä tuntia ja siinä April seisoi - kaksi suurta vaatekassia vieressään maassa ja panhuilukotelo kädessä. Hänen vieressään seisoi tyttö, jolla oli mustat hiukset.
”Vaude”, tyttö huokaisi katsellessaan ylimpien kerrosten auringossa kiiltäviä ikkunoita. April vilkaisi tyttöä. Tämä taisi olla ensimmäistä kertaa tulossa opiskelemaan. April itse oli yksi niistä harvoista, jotka oli otettu sisään jo kaksitoistavuotiaana.
”Kannattaa tarkastaa sisältäkin”, April totesi. Tyttö käänsi katseensa Aprilin vaalealla raidoitettuun villin oranssiin rikottuun polkkatukkakampaukseen.
”Autatko kantamaan tavarat?” tyttö kysyi muina miehinä.
”Omissa on tarpeeksi, kiitos”, April sanoi.
”Huilua saa muuten soittaa luokassa 12”, hän sanoi olkansa yli. Hän jätti hämmästyneen tytön seisomaan pihalle ja raahasi tavaransa sisälle.
Huone oli juuri sellainen, kuin April muistikin. Haaleankeltaisella maalilla maalatut seinät, kaksi samanlaista vaaleanvihreillä lakanoilla varustettua sänkyä vastakkaisilla seinillä, kaksi kirjoituspöytää ja kaksi lipastoa sekä korkkipuinen ilmoitustaulu ja kaksi erillistä kaappia nuoteille. April avasi toisen kaapin oven ja tunki laukkunsa sinne. Huilukotelonsa hän laski oikeanpuoleiselle sängylle ja avasi. Panhuilun puupinta kiilsi ikkunasta tulvivassa auringonvalossa. April nosti huilun huulilleen ja puhalsi. Vire oli vähän mitenkuten, mutta kyllä sillä soittaa saattoi, ainakin hetken. Ja April soitti.
Alaina Dorothy Bown käveli hiljaisella käytävällä eteenpäin, kohti huonetta numero 213. Hän kurkki sisään huoneiden avonaisista oviaukoista. Joissakin huoneissa oli jo asukkaita, järjestelemässä tavaroitaan paikoilleen, soittamassa viulua tai huilua tai tekemässä jotain muuta. Alaina sipaisi kullanruskean hiussuortuvan kasvoilta korvan taakse. Vedettävä matkalaukku rullasi tyylikkäästi hänen perässään ja yhä lämmin Pizza Hutista noudettu kinkku-anjovispizza keikkui Alainan toisessa kädessä.
Alaina hoksasi kullanvärisen numeron 213 erään sepposen selällään retkottavan oven kyljessä. Avonaisesta ovesta kantautui kaunista musiikkia. Alaina tunnisti soittimen oitis panhuiluksi. Hän höristi korviaan, kun soittaja soitti c:n. Kuuliko hän väärin, vain oliko huilu epävireessä?
Alaina koputti ovenpieleen ennen kuin astui sisään. Tyttö, jolla on oranssi polkkatukka, käännähti nopeasti ympäri.
”Hei, olen Alaina, sinun… huonetoverisi?” Alaina lopetti lauseensa epävarmasti, kun tyttö tutki häntä eriparisilmillään.
”April”, tyttö totesi. Alaina osoitti pizzaa pitelevällä kädellään huilua.
”Onko tuo epävireessä?” Alaina kysyi.
”Halusin vain soittaa”, April sanoi melko kylmästi. Alaina kohautti olkiaan. Hän rullasi matkalaukkunsa kaapilleen, avasi oven ja alkoi järjestellä tavaroitaan kaappiin.
”Jo toinen huilisti. Eniten huilua saa soittaa luokassa 12”, April totesi. Alaina käännähti ympäri.
”Mitä?” hän hämmästeli. Hän oli kyllä huilisti, mutta mistä vieras tyttö sen oli tiennyt? Hänen huilunsahan oli matkalaukussa.
”Kuulit kyllä”, April sanoi. Hän nousi seisomaan ja marssi ulos huoneesta. Alaina jäi kummastuneena katsomaan hänen peräänsä.
Marcus Elijah Bilson käyskenteli ympäri koulua. Hän kurkisteli sisään luokkien oviin upotetuista ikkunoista ja asuntolapuolen huoneiden avonaisista ovista. Alakerran vapaa-ajanaktiviteettienhuone biljardipöytineen, plasmatelevisioineen ja pingispöytineen oli houkutteleva. Marcuksen teki mieli pelata pingistä, mutta hän ei ollut varsinaisesti tehopakkaus, joka pyytäisi ensimmäistä vastaantulijaa pelaamaan kanssaan.
Toistaiseksi Marcus ei ollut onnistunut löytämään flyygeliä. Sellainen olisi epäilemättä alakerran konserttisalissa, mutta hän ei ollut kehdannut käydä katsomassa, kun ei ollut sataprosenttisen varma, saiko saliin mennä. Marcus huokaisi ja palasi huoneeseensa viikkaamaan vaatteita kaappiin.
Trina Bailey Allen kurkisti varovasti sisään konserttisaliin. Sali oli valtavan suuri. Korokkeella oli musta, kiiltävä flyygeli. Trina ojensi kätensä ja tunnusteli seinää oven vasemmalla puolella. Hän löysi valokatkaisijan ja napsautti valot päälle. Katsomo levisi korkeuksiin antaen istumapaikat lähes tuhannelle ihmiselle. Trina pujahti sisään saliin, mutta jätti oven raolleen. Yhdellä valtavalla loikalla Trina hyppäsi lavalle. Hän kohotti kätensä päänsä yläpuolelle. Toivoen, että hänellä olisi ollut musiikkia, Trina alkoi tanssia. Arabeski, piruetti, plieé. Kädet ja katse mukaan harmoniaan, rytmiin. Varpaisiin koski, varvastossut olivat jääneet putkikassiin huoneeseen, mutta Trina ei välittänyt, hän antoi tanssin viedä mennessään.
Floucy Ailen Madel Brencen sulloi vaatteitaan kaappiin. Hän kiitteli mielessään, että oli jälleen saanut saman huoneen Trinan kanssa. Eihän siitä olisi tullut mitään, jos olisi joutunut eri huoneeseen parhaan ystävänsä kanssa. Trina oli kylläkin pyyhältänyt tanssimaan, heti kun oli saanut kassinsa viskattua kaappiin. Floucy oli huolellisempi, hän tyhjensi kassinsa ja asetteli tärkeimmät tavaransa esille huoneeseen. Oboe sai väliaikaisen kunniapaikan sängyltä. Floucy kiinnitti valokuvan äidistään ja isästään sängyn viereen. Hän katseli sitä pää kallellaan ja sipaisi isänsä kasvoja.
”Oletko sinä ylpeä?” Floucy kysyi kuvalta hiljaa.
”Hullu on, jos ei ole”, kuului ovelta. Floucy kääntyi katsomaan ja hymyili ruskeatukkaiselle ystävälleen.
”Et sitten voinut sanoa, että kuuntelit”, Floucy sanoi esittäen mökötystä.
”Ei sitä aina”, Trina sanoi vino hymy kasvoillaan. Hän kiskoi hiuksensa auki sykeröltä ja ampui ohuen mustan ponihännän Floucya kohti. Floucy väisti ja viskasi Trinaa vanupuikkorasialla, jota oli ollut työntämässä yöpöytänsä laatikkoon. Rasia osui Trinaa otsaan. Trina nauroi heleästi.
”Osui ja upposi!”
”Koulun säännöt löytyvät ala-aulan ilmoitustaululta ja oletan jokaisen lukevan ne. Samaiselta ilmoitustaululta löytyvät rangaistukset, joita seuraa sääntöjen rikkomisesta.”
Lex Andrew Crawley kuunteli tarkkaavaisesti. McGee, yksi koulun opettajista, aloitti nimenhuudon. Hänen nimensä olisi alkupäässä.
”Abigail Abien!” McGee huusi. Tyttö, jolla oli mustat hiukset heilutti kättään laajassa kaaressa.
”Louisa Adams!”
”Se on Sophia”, huikkasi pikkuinen tyttö, jonka hiilenmustissa hiuksissa komeili valkoinen samettipanta.
”Kutsumanimi pitää alleviivata hakemuksesta”, McGee mutisi, mutta mustatukkainen tyttö risti käsivarret rinnalleen ja mulkoili opettajaa.
”Trina Allen!”
”Minä olen!” huusi kaunis tyttö, jolla oli tummanruskeat hiukset korkealla ponihännällä.
”Balettitunnit jatkuvat yksityisinä, neiti Allenin opettaja on neiti Bennett”, McGee sanoi tytölle. Lex oli yllättynyt, sillä oli luullut koulun olevan puhtaasti musiikkikoulu.
”Joo, tiedetään. Otin selvää”, tyttö sanoi Lexin mielestä hiukan nokkavasti. McGee kohotti toista kulmakarvaansa, mutta jatkoi nimenhuutoa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lex kuitenkin tiesi, että jousisoitinten opettajaan oli juuri tehty vaikutus.
Lucille Jaymee Archer nyki korvanlehteään. Hän piti kyllä croissanteista, mutta nämä näyttivät teollisuuspöperöltä ja sitä Lucille inhosi. Hänen taakseen kertyi jonoa. Lucille teki päätöksen sekunnin murto-osassa.
”Anteeksi, onko tämä täällä leivottua vai einestä?” Lucille kysyi tiskin takana jököttävältä juronnäköiseltä keittäjältä.
”Aina jostain jotain valittamista! Ruoka on tarjolla, te syötte mitä annetaan, iloiten vielä. En vastaa”, nainen tiuskaisi. Lucille irvisti rumasti ja otti yhden croissantin. Hänen takanaan tuleva rastatukkainen poika otti kaksi.
”Pakko oli”, virnisti Lucillen ystävä Matilda, Mattie. Lucille näytti tytölle kieltä ja istuutui.
”Kyllä sinä tiedät, etten voi sietää teollisuuspöperöä tai pikaruokia, koska minulla -”
”On hienostunut makuaisti. Joo, tiedetään”, Mattie naurahti.
”Aivan. Vähänkö ärsyttää”, Lucille sanoi haukatessaan palan croissantistaan. Hän osoitti sillä Mattieta.
”Balettia vasta keskiviikkona! Siis oikeasti, nyt on sentään sunnuntai!” Lucille vauhkosi suu täynnä. Mattie nauroi.
”Ja tämä
on teollisuuspöperöä”, Lucille lisäsi nielaistuaan.
”Moi Mattie, moi Luc”, sanoi pöytään Mattien viereen istunut Chauncey Symmister.
”No moi Chaz”, Lucille irvisti. Hän hörppäsi mehua lasistaan ja irvisti uudestaan, kun hänen revitylle farkkuminihameelleen ilmestyi mehutahra.
”Heti pitää sotkea”, Chaz virnisti ilkikurisesti. Lucille viskasi Chazin naamalle servietin, jolla oli pyyhkinyt tahraa.
”Voi kiitos rakkaani.”
Sophia Adams pyöritteli rukousnauhan violettia kiveä sormiensa välissä ja hieroi ristiä toisen käden peukalolla. Tavatonta kyllä, hän istui aivan yksinään huoneensa sängyllä, hänen huonetoverinsa Lucille oli yhä syömässä. Sophia itse ei ollut mennyt syömään, hänellä ei ollut nälkä.
Sophia oli päässyt sisään… Mutta vaikka hän oli 16-vuotias, tämä olisi hänen ensimmäinen vuotensa Fontanne Santanan arvostetussa opistossa. Sormia syyhytti päästä soittamaan, näyttämään taitonsa. Sophia työnsi rukousnauhan taskuunsa. Hän kaivoi rumpukapulat sängyn alta ja pyöritteli niitä taidokkaasti. Hän varmisti, ettei ovi ollut auennut ja alkoi sitten lyödä peruskomppia pöydänkulmaan. Jalka iski lattiaa bassopedaalin sijaan. Pikkuhiljaa komppi kiihtyi ja mutkistui. Sophia paukutti nopean fillin Musiikin historia meillä ja muualla -kirjan kanteen, kun ovi äkisti aukesi. Sophia lopetti soittamisen ja kääntyi vähän säikähtäneenä katsomaan ovelle. Ovenraosta kurkkasi poika, jolla oli punaruskea lyhyt tukka ja kattoa kohti sojottava otsatukka. Ja ihanan turkoosit silmät…
”Ai! Anteeksi, luulin, että Luc on täällä… Hän syö vielä, vai?” poika kysyi.
”Joo, niin kai”, Sophia vastasi. Poika näytti hämmästyvän hänen kovaa ääntään. Sophian ääni oli nimittäin vahva ja kova, kun otti huomioon hänen siron vartensa.
”Okei… No minä sitten menen”, poika sanoi, muttei tehnyt elettäkään lähteäkseen. Sophia kohotti kulmiaan.
”Öö… Matthew?” poika sanoi epävarmasti.
”Minä kun luulin, että Tarzan. Sophia”, Sophia sanoi vinosti hymyillen.
”Minä Tarzan, sinä Jane. Joo, no minä menen etsimään sen Lucin. Nähdään”, Matthew naurahti. Sophiakin nauroi.
”Muuten, voit sanoa Matt”, poika huikkasi vielä ennen kuin sulki oven. Sophia pudisti päätään hymyillen.
Alexa Magdalena Lopezia ärsytti. Hänestä oli todella typerää jakaa huone jonkun tuntemattoman tytön kanssa, jonka nimi oli Matilda. Matilda. Alexa tuhahti halveksivasti. Miten typerä nimi! Alexa näpräsi kallellaan seisovan sellokotelonsa lukkoja. Huolimattomasti Alexa päästi kotelon kannen rämähtämään lattiaa vasten. Kova pamaus kuului takuulla huoneen ulkopuolellekin. Alexa sulki silmänsä hetkeksi ja otti sitten sellon kotelosta. Hän potkaisi kotelon sängyn alle. Hiukan hartsia kieliin. Alexa piti jousta varovasti hampaidensa välissä, kun levitti hartsia sellon kieliin. Noin.
Sellon väkevät murahtelut kantautuivat oven läpi käytävään.
Rickhard Garemas Diving - joka vaati kutsumaan itseään Garetiksi - näppäili kitaransa kieliä. Hän hyräili hiljaa tutun kappaleen tahtiin. Sointu meni väärin. Garet hermostui ja oli jo viskaamassa kitaransa seinään, kun ovi aukesi. Garet kääntyi hiukan hätääntyneenä katsomaan poikaa, jolla oli vaaleat rastat. Poika heitti urheilukassin ovelta sängylle.
”Terve, olen Michael McGee, sano vaan Mickey”, poika sanoi pirteästi. Garet joutui lähes paniikkiin. Hän tyrkkäsi kitaran sängyn alle ja pyyhälsi Mickeyn ohi ulos huoneesta.
”Hei! HEI!” poika huusi Garetin perään. Tämä oli kuin ei kuulisikaan.
”HYVIIN TAPOIHIN KUULUU ESITTÄYTYÄ!” Mickeyn huuto kaikui aaveena Garetin korvissa vielä kauan.
A/N: Sellai. Mieleen? Toivottavasti muistin kaikki...
