Kirjoittanut Ajatar
Lapsen kengissä
S, mainitaan kuolema
~~~~~~~~~~
"Jos sä taistelet, sä saat mitä vaan"
Niin oli isä sanonut kuolinvuoteellaan. Olin ollut alle kouluikäinen, enkä muistanut isästä muuta kuin sen kasvot ja nuo sanat. Noita sanoja ajattelin kun tuntui että maailma potkii rautakärkisillä kengillä päähän. Mä pärjäisin, mä en voinut olla pärjäämättä. Mä olin erilainen kuin muut lapset. Mua kukaan ei nostanut ylös jos kaaduin. Mua kukaan ei peitellyt sänkyyn piiloon maailman kylmyydeltä.
"Elämä ei oo reilua. Jos et ota riskejä, et voi voittaa"
Kyynelet oli valuneet mun silmistäni isän hautajaisissa vaikka mä en oikeestaan ymmärtnyt miksi. Se oli vaistomaista, samanlaista kuin se että sanot 'au', kun kaadut. Vaikka ei sattusikaan. Jo se pikkuminä tiesi millaista elämä on. Jotkut elää pumpulissa eikä niitä koskaan palele maailman tuuli tai satu se kun kaikki menee päin seiniä. Mä tiesin, mä aioin selvitä tästä pelistä voittajana.
"Silmät kiinni ja seinän läpi vaan, niin sä näytät että että sua ei niin vaan kaadeta"
Mä muistin elämän jokaisen vaikeuden joka oli tullut ryminällä kohti. Väistäminen ei ollut oikea tie saavuttaa päämääräänsä. Mä aioin voittaa ne, selättää ne ja jatkaa elämääni kohti viimeistä peliä josta ei vielä kukaan ollut selvinnyt hengissä.
