Disclaimer: J.K. Rowling
Rating: K-11
Pairing: Severus/Remus
Warnings: slash, kiroilu, lievä puhekielisyys
Summary: Mikseivät meidän haluamisemme ole koskaan horjuttaneet maailmanjärjestystä tuumaakaan suuntaan tai toiseen?
A/N: Halusin hahmotella tämän suhteen (miun OTP!) raapalesarjana, joka kuitenkin muodostaa yhden yhtenäisen ficin. Kukin viidestä tarinanpätkästä sisältää siis 100 sanaa ilman otsikkovuosilukuja. Myönnän leikkineeni tämän kanssa pitkään ja paikoin hartaastikin, ja toivon, että kaikesta viittailusta ja kikkailusta ja tyylikokeiluista on jotain iloa muillekin. Mukaan lipsahtaneesta uskontoviittauksesta olen täysin tietoinen. Enkä muuten suostu uskomaan, että kaksi aikuista miestä kestäisi kaiken niskaansa kaadetun kakan ilman muutamaa voimasanaa – joiden suhteen myönnän jopa harjoittaneeni lopulta itsesensuuria. ^^' Lisäksi huomautan luottavani aikajanaan, joka muun muassa väittää Harryn syntyneen vuonna 1980.
Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: minun oli pakko saada tämä valmiiksi ennen kuin luen DH:n ja saan tietää. ^^'
// Liitän tämän ficin osaksi FF100-rupeamaani sanalla 010: vuodet.
Feedback: Rakastan!
Aivokalvoja
1978
”’Mikä sun nimi on?’” Remus maistelee kysymystä naurahtaen vähän anteeksipyytävänä. ”Mitä siihen olisi pitänyt vastata?” Raukka ottaa laiskan iskuyrityksen baaritiskillä suurena uskollisuustestinä. ”’Sori, olen tuon mustatukkaisen kanssa’?” Voisi Severus nyt olla edes mustasukkainen, yhden kirjaimen erolla kiinnostunut. ”’Anteeksi, mutta erikoisempaa nimeä ei kuulemma kannata paljastaa jästille’?” Eikä velhopoikaparien kannata kuherrella jästipaikoissa, vaikka kaikki sitä tekisivätkin. ”’Anteeksi tuo äskeinen, en ole tottunut olemaan marginaalin marginaalia’?”
”Remus?”
”Niin?”
”Ole nyt jo helvetissä hiljaa.”
Kuunsirppi näkee pilven takaa kurkistaessaan, kuinka nyrkit työnnetään vielä syvemmälle taskuihin.
”Vaikka minä aikoisin pitää sinusta, sinun ei kannata odottaa jatkuvaa näyttöä.”
Seuraavalla kerralla Remuksen käsi uskaltautuu Severuksen taskuun.
1980
Jatkuva maailman- ja maailmojen sota, kärhämä Minän, Sinun, Meidän, Sen, Sen, Niiden ja Niiden kanssa. Severus eksyy kylkiluiden väliin kaivettuihin juoksuhautoihin. Remus suikaloi valkoista lippua sidetarpeiksi.
Me ollaan liittouduttu tosi typerästi.
Ollaanko me?
Mitä?
Liittouduttu?
Luuletko sinä minun tietävän?
Sopimusta ei kai sitten koskaan allekirjoitettu. Ainakaan sillä verellä, joka olisi sinetöinyt omistusoikeudet ja sotkenut rajalinjat tunnustamattomiksi.
Uskottele minulle vielä tämä ilta ettei meidän tarvitse keskustella Siitä. Punkkua vai valkkaria? Sain sen kirjan. Vuokraisäntä ei aikone palata matkoilta. Nokkela näkökulma, mutta ristiriidassa aiempasi kanssa. Tuolle ovelle pitää tehdä jotain. Kuinka harvinainen kasvi? Pane minua.
Katsotaanko silmiin ja vannotaan meidän salaavan Asioita?
1993
Näitä tilanteita; et voi tietää, haluat järkeillä ja uskallat arvailla. Ikään kuin sillä olisi jotain väliä, ja tietysti sillä on, et ole ihan niin ainutkertainen, ettei toisella olisi voinut olla laumaelämää ilman sinua.
Älä kysy.
Älä kerro.
Näitä tilanteita, ja Merlin paratkoon että se tuntuu liikaa siltä miltä ennenkin. Väläytellään aivokalvoja sarastavan aamun luonnonvaloa vasten, kaivaudutaan toisen ihon alle tukahduttamaan lihasten tahdonalaisuus.
Laumaelämä. Kumpi olikaan ihmissusi, ihminen, susi, ihmiselle susi?
Ei tähän laumaan ole koskaan mahtunut ketään muuta, ja sinä tiedät sen kiusallisen, naurettavan, raivostuttavan yhteisen nimittäjän yhtä hyvin kuin toinenkin.
Älä sano jollet tarkoita.
Äläkä sano kun tarkoittaisit kuitenkin.
1995
”Minun kaksitoista muodonmuutostani vuodessa ovat ennakoitavissa. Kaikki tietävät – sinä tiedät – että siellä välissä minä pysyn ihan samana. Sinä... luot nahkaasi. Tilanteen mukaan. Ja tilanne muuttuu.”
”Onko tämä muuttunut? Ja, kultaseni, tarvitseeko meidän alentua käärmevertauksiin?”
Tauko. Käärmeitä kyllä riittäisi; paratiisivertaukset olisivat jo toista todellisuutta.
”Tiedätkö, minä haluaisin vihata sinua.”
Mikseivät meidän haluamisemme ole koskaan horjuttaneet maailmanjärjestystä tuumaakaan suuntaan tai toiseen?
”Enkä minä sitä paitsi kysynyt, haluatko sinä elää yhdessä.” Tauko. ”Vaan että et kai sinä halua kuolla yksin.”
”Eikö me olla jo tarpeeksi?”
”Mitä?”
”Eikö me olla jo ihan tarpeeksi?”
”Yhdessä vai kuolleita?”
Sama aallonpituus ja kaksi rinnakkaista keskustelua. Eikä hyvänyöntoivotuksia.
1997
Kultaseni. Tuntuiko tämä suurelta yleisöltä säästynyt parodia rakastamisesta sinustakin siltä, että ulvoisi kuuta taivaalta ilman ulvomista, kuuta ja taivasta? Kysytkö koskaan, että olisiko pitänyt? Ulvoa? Kovempaa? Tehdä selvemmäksi, ettei se ollut kuu, joka tuli meidän ja auringon väliin? Nousta joskus ihan vaan kokeeksi varpailleen ja kurkottaa sitä taivasta kohti? En tiedä etkä tiedä sinäkään, ja sehän tästä tekee niin helvetin surullista, ettei kumpikaan saa kuiskattua vuorosanoja leikin loppumisen merkiksi. (Pitikö aloittaa?) Irtoaisikohan sinusta sitä kyynistä kulmahammashymyä? Jotain, mikä saattelisi meidät näyttämöltä niin, ettei tarvitsisi myöntää parodian todellisuuspohjaa? Synkronoitu avada kedavra ehkä, mutta kun on tottunut raatelemaan, se ei tulisi sydämestä.