Kirjoittaja Aihe: Minne värit meiltä haalistui, Remus, S  (Luettu 5485 kertaa)

Marlene McKinnon

  • ***
  • Viestejä: 84
Minne värit meiltä haalistui, Remus, S
« : 03.10.2007 15:43:18 »
Title: Minne värit meiltä haalistui
Disclaimer: Indican biisi, nimeä en nyt vain millään kykene muistamaan.
Rating: S/G

“Minne värit meiltä haalistui?
Minne kauniit muistot hautautui?
Sanat alkoi tehdö vankilaa
Rakkaus hiljaa kuolemaa”


Tänään tajusin sen, tänään ymmärsin sen. Minun olisi pitänyt tajuta jo viikkoja sitten se, silloin kun se alkoi. Kuiskailu, supatus, minuun suunnatut oudot ja vihamieliset katseet.
Mutta tänään kuitenkin vasta ymmärsin sen. He epäilevät minua. He luulevat, että minä olen Voldemortin kannattaja, kuolonsyöjä. He luulevat, että minä olen pettänyt heidät, he luulevat juuri minun olevan se, joka on jaellut tietoja Pottereista Voldemortille. Miten he voivat edes kuvitella asian olevan niin? Miten he voivat ajatella, että minä voisin pettää heidät, minulle kaikkein rakkaimmat ihmiset?

Tajusin sen tänään, kun menin Feeniksin killan päämajaa kertomaan uudesta kuolonsyöjäksi epäillystä. Oli varhainen aamu ja olin hieman märkä hiljaisen sateen johdosta. Astuin päämajan oleskeluhuoneeseen, siellä oli hämärää.
Nojatuolilla istui Sirius, selkä minuun päin. Sohvalla olivat James, Lily ja Harry. James istui sohvan nurkassa Lily kainalossaan ja pieni, nukkuva Harry sylissään. Olin kuullut heidän puhuvan ennen tuloani vakavasti ja hiljaisesti, mutta nyt he ensin vaikenivat äkkiä ja alkoivat puhua säästä, miten läpäinäkyvää. Heidän väsyneet olemuksensa ja kiinni painuvat silmänsä kertoivat heidän valvoneen koko yön.

Kun Sirius puhui, hänen äänestään kuulsi selvästi halveksunta ja viha. Tuntui siltä, että hän olisi halunnut sanoa minulle vaikka mitä ja eksyikin välillä säästä puhumisesta vallan muihin aiheisiin, mutta Jamesin varoittavat katseet saivat hänet taas kääntämään aiheen tihkusateeseen.
Jamesin ilme oli hämmentynyt, epäilevä ja surullinen. Aivan kuin hän ei voisi uskoa jotain, mutta oli kuitenkin varma asiasta, jota ei halunnut uskoa.
Lilyn näkeminen oli kaikkein ikävintä. Nuori, kaunis nainen, tujoitti hiipuvaan takkatuleen selvästi erittäin pettyneenä. Kyyneleet tippuivt hänen poskeltaan sohvalle ja Jamesin käsivarrelle.

Silloin minulla välähti. He epäilevät minua. Olin tästä välähdyksestä niin pahoillani, että käännyin sanaakaan sanomatta kannoillani ja lähdin kiiresti pois Feeniksin killan päämajasta. Tiedot kuolonsyöjäksi epäillystä noidasta jäivät kertomatta. Enkä myhemmin muistanut koskaan kertoa niitä.
Me olimme jo jonkin aikaa tienneet, että joku Pottereiden lähipiiristä jakeli tietoja heidän liikkeistään Voldemortille. Aluksi he olivat keskustelleet minun kanssani asiasta, Lily, James, Sirius ja Peter. He olivat kertoneet minulle uusimmat tiedot.
Potterit tietäen Voldemortin metsästävän heitä tekivät Siriuksesta salaisuudenhaltijansa.
Tajuan nyt, että he eivät olleet puhuneet minulle hetkeen näistä asioista enää mitään.
Kai he ajattelevat, ettei ihmissusiin voi sittenkään luottaa.

******

Vain pari viikkoa tämän jälkeen sain kuulla elämäni kauheimmat utiset. En ollut juuri poistunut asunnostani. Peteriä tapasin nykyään harvoin ja aina, kun tapasimme hän oli hiljainen, järkyttynyt ja tärisevä. Luultavasti hänkin epäili minua.

Eräänä aamuna herään ajatuksistani ovelta kuuluvaan voimakkaaseen koputukseen. Riennän ovelle ja avaan oven unohtaen kaikki varatoimet, oven takanahan voisi olla vaikka kuolonsyöjä. Mutta minä niin toivon, että oven takana olisi James, Sirius, Peter tai Lily. Olin jo monta kertaa aikonut mennä selittämään heille, etten ollut petturi, mutta sitten olin ajatellut, että luultavasti heidän epäilyksensä vain kasvaisivat, jos alkaisin yllättäen puolustella itseäni, he eivät olleet vamaan vielä tajunneet, että minä tiesin, ketä he epäilivät.

Mutta. Oven takana seisoo Albus Dumbledore. Hän näyttää vuosia vanhemmalta kuin silloin, kun viimeksi tapasimme. Viime tapaamisellamme hän oli ollut niin toiveikas, mutta nyt hän näyttää pelkästään surulliselta. Vaiteliaina astelemme keittiöön.

“Remus. Tätä on niin vaikea kertoa. Lily ja James. He ovat…”, Dumbledore sanoo ääni värähtäen pystymättä päätämään lausettaan.
“Kuolleet”, kähähdän arvaukseni.
“Niin. Sirius petti heidät. Ja meidät samalla. Ja Peter… hän lähti Siriuksen perään. Peter on myös kuollut ja Sirius on Azkabanissa”, Dumbledore selittää yksinkertaisesti, silmät kyynelissä.

Näillä sanoilla hän rikkoi elämäni, mursi sen tuhansiin sirpaleisiin. Kyyneleet valuvat virtanaan pitkin kasvojani. Lily ja James, kuolleet. Kuolivat tietäen Siriuksen pettäneen heidät. Sirius tosiaan. Miten hän saattoi, miten hän pystyi? Miten hän kehtasi? Kuollut oli myös Sirius.
Ensimmäisellä luokalla, kun Sirius oli tullut Tylypahkaan ja päätynyt rohkelikkoon ihmiset uskoivat lajitteluhatun erehtyneen, miten kukaan Musta voisi olla hyvä? Mutta minä en epäillyt, uskoin Siriuksen olevan hyvä. Mutta nyt tiedän lajitteluhatun todellakin erehtyneen. Veri on vettä sakeampaa.
Minun on vaikea uskoa tätä Siriuksesta. Minä olen aina luottanut häneen täydellisesti, rakastanut häntä kuten Jamesiä, Lilyä ja Peteriäkin.
Lilyn ja Jamesin kuolema aiheuttaa minulle suunnatonta tuskaa. Samoin Peterin, hän oli toiminut sankarillisesti. Minä olin meistä se, joka tunsi hänet parhaiten, olin hänen aina arvellutkin tekevän jotain näin surtaa. Mutta oliko hänen pakko tehdä se juuri nyt?

“Entä Harry?” tajuan kysyä Dumbledorelta.
“Niin. Voldemort yritti murhata hänet. Mutta tappokirous kimposi Harrysta takaisin Vodemortiin ja Voldemort tuhoutui.
Tunnen pientä iloa siitä, että Harry on hengissä. Mutta mitä väliä on sillä onko Voldemort tuhoutunut vai ei? Mitä väliä on enää millään, kun parhaat ystäväni ovat poissa? Ei mitään, ei yhtään mitään. Mieleeni tulee idea.

“Missä Harry on? Minä tahdon ottaa hänet, minä kasvatan häet. Tietysti jonkun muun pitää huolehtia hänestä täydenkuun aikaan, mutta en usko, että siitä muodostuisi ongelmaa…”
“Harry on Petunian, Lilyn sisaren kodissa. Minulla oli erinomainen syy lähettää hänet sinne.”

Tuntuu, kuin katto olisi romahtanut päälleni. Ei tosiaankaan ole jäljellä enää mitään.
Tunnen surua ja vihaa. Vihaan Siriusta, koska hän on pettänyt meidät. Suren Jamesiä, Peteriä, Lilyä ja Harryäkin.
Eniten vihaan kuitenkin Voldemortia. Hän on tuhonnut juuri niitä asioita, joita vihaa. Ystävyyttä, luottamusta, Hän oli tuhonnut siteitä, onnea.
Voldemort oli tuhonnut rakkautta.
« Viimeksi muokattu: 02.01.2010 01:39:47 kirjoittanut Ancka »

pia^^vindex

  • Vieras
Re: Minne värit meiltä haalistui, Remus, G
« Vastaus #1 : 07.10.2007 15:17:06 »
Tämä oli tosi kaunis tarina, jatka tälläisten kirjoittelua koska minusta osaat tämän homman.

Kaunis, kaunis, kaunis, mutta myös niin surullinen.  :'(

Anteeksi mitään muuta en osaa sanoa.

Marlene McKinnon

  • ***
  • Viestejä: 84
Re: Minne värit meiltä haalistui, Remus, G
« Vastaus #2 : 21.10.2007 18:54:24 »
pia^^vindex, täytyy nyt vastata vain yhdelle, kun tälle ei ehkä enää ikinä tule kommenttia. Mukavaa, että tästä. Suurin osa ficeistäni on tällaisia ja täältä löytyy niitä pari muutakin. Ei haittaa, vaikket muuta sanonut, pääasia on, että kommentoit, tulin siitä iloiseksi! Kiitos!

Lilah

  • Vieras
Re: Minne värit meiltä haalistui, Remus, G
« Vastaus #3 : 24.10.2007 11:41:18 »
Kaunis. Enpä muuta osaa sanoa. Biisivalinta on osuva,
Indicaa, eikö vain? Kauniit sanat laulussa ainakin on.
Remus on kiinnostava ja mahtava hahmo, ja hänestä
on aina mukava lukea ficcejä. Perus-genre Remukselle,
mutta minä pidän näistä hieman surullisemmista ja
angsti tarinoista... Sitten tarinasta: Hyvin kirjoitettu,
kuvailu on sujuvaa ja nättiä, etenkin loppu oli
hieno. Kyyneleet silmissä luin. :')

[size=85]Rakentavani otti hatkat kun se kuuli että jääkaapissa
on vielä eilistä mustikkarahkaa, joten anteeksi ettei
mitään järkevämpää kommausta minun suunnalta tullut[/size]

Mutta kiitän lukuelämyksestä, hauskaa syyslomaviikkoa :)

Wiwiene

  • toveri Mäyrä
  • ***
  • Viestejä: 238
  • Toppaa sul on ainakin!
    • Salainen pöllöily - piirrosblogi
Re: Minne värit meiltä haalistui, Remus, G
« Vastaus #4 : 22.11.2007 15:59:25 »
Koskettava teksti, herkkä ja tiiätkö silleen.

Lainaus
Hän on tuhonnut juuri niitä asioita, joita vihaa. Ystävyyttä, luottamusta, Hän oli tuhonnut siteitä, onnea.
Voldemort oli tuhonnut rakkautta.
Nimenomaan, aamen, kiitos.
Maybe you're gonna be the one that saves me.
ficit | taide | LJ

Marlene McKinnon

  • ***
  • Viestejä: 84
Re: Minne värit meiltä haalistui, Remus, G
« Vastaus #5 : 23.12.2007 18:56:14 »
Hassua, että tämä ficci saa aina vain palautetta. Kivaa ^^.

Lilah, oho, kestipäs kauan vastata palautteeseen, anteeksi. Indicaa, kyllä. Vain vähän, mutta onhan kuitenkin. Olenkohan muistanut mainita sen alussa? Pitää tarkistaa. Remuksesta tosiaan on lukuisia angst-ficcejä, mutta minä kirjoitan muutenkin lähinnä sitä genreä, se tuntuu mielenkiintoisimmalta. Kiitos kehuista ^^ <3. (Mustikkarahka <3).

Wiwiene, kiitos itsellesi <3.

Nide

  • Tittelinturska
  • ***
  • Viestejä: 359
  • hukankorentoja
Vs: Minne värit meiltä haalistui, Remus, S
« Vastaus #6 : 06.06.2012 18:48:34 »
Löysin tän ficin just ja päätin tulla kommentoimaan. Pidin tästä, en osaa selittää, mutta pidin. Ehkä se johtuu siitä, että tämä oli koskettava ja herkkä, Remuksen tunteet kuvastuivat hyvin. Heh, löysin kolme kirjotusvirhettä; tippuivt, myhemmin ja utiset. Eipä tässä muuta kuin, että hyvä ficci. (miten niin toistan asioita??) Ps. En osaa kommentoida järkevästi...
sielo is kaikkee
Ava by Pyry
                               he olivat yhdessä nidepeter