Nimi:Junapoika
Kirjoittaja: Jahma
Ikäraja: K-11 <-- luultavasti yläkanttiin
Paritus: Kirjoittaja / OMC
Tyylilaji: fluff, het
A/N: Perustuu tositapahtumaan - jotka on päällystetty kauhealla määrällä siirappia ja muunnellulla lopulla-, olin nimittäin itse junassa ja lähes törmäsin henkilökunnan vaunun ovella poikaan. Alkasin sitten kirjoittelemaan aikani kuluksi ja tälläistä jälkeä siitä tuli. Risut, ruusut ja kirjoitusvirheet kaikki kansantietoon vain.
Junapoika
Olin koko junamatkan vilkuillut poikaa, joka oli töissä junassa. Pojan ylikasvaneet vaaleat hiukset olivat kiinnittäneet huomioni heti kun näin hänet ensimmäisen kerran tullessani junaan. Hän kulki usein paikkani ohi, koska henkilökunnan tilat olivat paikaltani katsottuna yhden vaunun lähempänä veturia. Joka kerta hänen ohi kulkiessaan sydämeni jätti yhden lyönnin välistä. Olin ajatellut kuusituntisen junamatkan olevan pitkästyttävä ja että nukkuisin siitä yli puolet, mutta sen sai unohtaa. Vaikka takana oli raskas viikko ja aurinko paistoi ikkunasta kasvoilleni tehden oloni raukeaksi, en voinut edes ajatella nukkumista
Olin tulossa kahvilavaunusta ja olin juuri henkilökunnan vaunun oven takana, kun joku tuli yllättäen ulos vaunusta. Väistin automaattisesti reunaan, mutta samassa näin edessäni junapojan. Hän oli tietenkin itse väistänyt myös reunaan laittaessaan oven kiinni ja nähdessään jonkun tulevan käytävällä. Poika siirtyi kohteliaasti ja ojensi kätensä hovimestarimaisesti sivulle päästäen minut menemään. Kasvoni heilahtivat kirkkaan punaisiksi ja sain vaivoin änkytettyä kiitokset ja anteeksipyynnön. Poika väläytti minulle ystävällisen pepsodent hymyn, joka sai minut vielä enemmän hämilleni. Kävelin pikavauhtia takaisin paikalleni, painoin kuulokkeet korville ja uppouduin HIM:in lyriikoihin.
Hätkähdin ajatuksistani huomatessani ihmisten keräilevän tavaroitaan ja tekevän lähtöä. Keräsin nopeasti omat kamppeeni ja nousin paikaltani. Viimeiset muista matkustajista olivat jo vaunun ovella ja kiirehdin heidän peräänsä. Kompastuin jalkoihini portaissa ja olin jo varma, että tekisin lähempää tuttavuutta kovan asemalaiturin kanssa, kun joku nappasi lanteistani kiinni, estäen varman sairaalareissun. Nostin katseeni pelastajaani ja huomasin katsovani jo tutuksi tulleisiin syvän harmaisiin silmiin. Häkellyin hetkeksi tajutessani kuka minut oli pelastanut. Tunnistaessaan minut hänen kasvoilleen nousi leveä pepsodent hymy. Odottamatta tunsin viileät huulet omiani vasten. Häkellyin vielä lisää, mutta vastasin itsenikin yllättäen junapojan suudelmaan. Tiedostin liiankin hyvin ympärillä olevat ihmiset ja pojan kädet lanteillani, sekä muutamat kauempaa kuuluvat vislaukset, jotka oli selvästi osoitettu meillä. Yllättäen tiputin laukkuni maahan ja kiedoin käteni junapojan niskaan ja sormeni hänen vaaleisiin hiuksiin.
Junan vaativa pilli sai pojan irrottamaan huulensa omiltani ja kaivamaan kynän povaristaan. Hän otti käteni omaansa ja kirjoitti siihen numerosarjan ja nimen. ”Please call me, baby. Soittele!” hän kuiskasi korvaani ja suuteli huuliani vielä pikaisesti, ennen kuin hyppäsi junaan.” Joo…” vastasin häkeltyneenä ja katsoin poikaa, joka iski minulle silmää vielä ennen kuin sulki vaunun oven.
Katsoin kädessäni olevaa numeroa ja hymy nousi vähitellen huulilleni. Olin rakastunut.
