Nimi: Edelleen tärkeä, eli kokonaan unohdettu
Kirjoittaja: UNICORNCHILD
Beta: eeipä löydy
Paritus: Sirius/James/Lily, kevyenä vihjailuna Sirius/Remus
Genre: angst, muistelu (onko sellasta genreä edes olemassa?)
Ikäraja: K11
Tiivistelmä: Sirius muistelee Jamesia ja suhdettaan häneen ja siinä sivussa hieman Remustakin.
Varoitukset: Kirjoitushäröt.
Tekijänoikeus: Kaikki kunnia Row-tädille, minä vain leikin ja rikon hänen hahmojaan.
A/N: Hm, totatota. Mitä tässä nyt sanois
ensimmäinen fic jonka uskaltauduin ihan julkaisemaan, joten rakentava kommentti olisi mukava ylläripylläri. Tuli vain yhtäkkiä tämmöinen idea ja pakkohan se oli päästä ylös kyhäämään... Alle tunnissa kirjoitettu ajatusvirtateksti, joten älkää syökö
kävyllä voi kyllä heittää.
Niin, ja Siriuksen PoV koko ficin ajan.
Edelleen tärkeä, eli kokonaan unohdettu
Niin, kyllähän minä sen olin tiennyt jo pidemmän aikaa. Että Jamesilla oli muita, kuin vain minä. Lily, muun muassa. En sanonut hänelle mitään, esitin vain etten tiennyt. Hän käyttäytyi kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunut, että minä olisin vain se yksi ja ainoa. Kerran kysyin asiaa häneltä. Vastaus oli: ”Minä rakastan sinua, Sirius. Vain sinua.”
Tuosta lauseesta oli alkanut mennä maku.
Olin nähnyt hänet kerran itse teossa, omin silmin. Jos en olisi kuullut niitä hempeitä sanoja olisin voinut lohduttaa itseäni ajatuksella, että Lily yritti tukehduttaa James tunkemalla kielensä hänen kurkkuunsa. Mutta niin ei tapahtunut. James oli loppupäivän hyvinkin eläväinen.
Sanoi minulle huispaustreenien onnistuneen hyvin.
Hölmö mies. Minähän olisin ollut mukana, jos kyse olisi ollut huispaustreeneistä. No, ei Jamesia koskaan oltu liialla järjellä pilattu. Se oli yksi syy jonka takia häntä rakastin. Rakastan. Edelleen. Taidan olla itsekin hieman hölmö.
Ystävänpäivänä James antoi minulle suklaasammakon ja pusun. Lily sai ruusukimpun. Syntymäpäiväni sain ehkä surkeinta lohtuseksiä ikinä. Lily sai omansa kunniaksi suklaarasian ja puhpalluran. Ja parin vuoden kuluttua Harryn. Minä en saanut tuolloin kuin 12 vuotta Azkabania, tosin, syyllinen oli Peter. Mutta pysytään asiassa. James oli hyvä esittämään.
”Voisit harkita näyttelijänuraa.”
James vain nauroi ehdotukselleni ja suuteli minua. Hymähdin, vaisusti, ja lähdin. Löysin Remuksen kirjastosta. Menin hänen luokseen, katsoin häntä, ja hän tajusi ajatukseni ilman sanoja. Hän puristi sormiani ja hymyili rohkaisevasti. No, ehkä minun täytyi se myöntää. Remus oli ihana. Hänen pieni karvainen ongelmansa ei haitannut minua tavalla kuin Jamesin kolmen P:n (pieni, pippurinen ja punapäinen) ongelma haittasi. Remus oli sentään aina Remus, ei johtajapoika James, jolla oli johtajatyttö Lily. Me vaan oltiin, kahdestaan. Ei siihen muuta tarvittu.
”Sirius... Minusta tuntuu että, tuota, meidän pitäisi pitää vähän niin kuin taukoa.”
Ei siihen kauaa mennyt, kun hän sanoi nuo sanat. Olin jo osannut odottaa sitä.
”Taukoa?”
”Niin.”
”Taukoa, vai erota? Sekoititko ne sanat taas?”
”Taukoa, Anturajalka. En halua erota.”
”Aivan... haluat vaan että minä kärsin. Miten vaan, sinä kyllä tiedät mitä teet. Minä ymmärrän.”
”Hei, Sirius... mitä sinä puhut?”
”Lily on sinulle parempi kuin minä, ymmärrän. Haluat taukoa, okei. Katsotaan kestääkö kauan kun saan taas halata sinua julkisesti.”
”Sirius...”
Jätin Jamesin ajattelemaan sanojaan yksin. Ei minua hirveästi huvittanut hänen seurassaan olla, ja James tarvitsi aina aikaa jotta saattoi tehdä oikean päätöksen. Sillä kertaa siihen ei kuitenkaan mennyt kuin viikko.
”Minä... haluan sittenkin erota. Anteeksi.”
Mutta vaikka minä olin varautunut siihen, Remus sai varata monta pakettia nenäliinoja ja kuivia paitoja, kun minä pillitin hänen olkaansa vasten. Remukselta ei kuitenkaan loppunut koskaan aika. Hänellä oli aina vapaata tilaa kalenterissaan minulle. Minulle, pienelle surkealle, yksinäisyydessään surevalle otukselle, jota rakkauden kuoppainen tie oli kohdellut silkkihansikkain, ja sitten yllättäen pudottanut ohdakepesään.
”Olen pahoillani, Sirius. Todella olen”, hän sanoi usein. Ja todella tarkoitti sitä. Hän aina kävi vetämässä minut ylös katuojasta ja vaihtoi pulloni pipariin.
Jouluisin istuin hänen kuusensa juurella ja hymyilin hiljaa.
Taisin rakastaa Remusta. En vain tajunnut sitä silloin.
Muistan vieläkin Jamesin ja Lilyn häät. Ne olivat kauniit ja valkoiset, violetteja kukkia oli paljon. Minä olin bestmanina, ja vihasin jokaista hetkeä. James loi minuun koko päivän sääliviä katseita, samoin Remus. Hänen olivat vain... inhimillisempiä.
Kun ilta oli kääntynyt yöksi ja minäkin tein lähtöä kotiin, James ilmestyi ja vetäisi minut nurkan taakse. En tiedä mikä häneen meni, ehkä kielletty liha houkutteli luvallista enemmän. Hän vain suuteli minua, kuin hänen elämänsä roikkuisi siitä.
”Olen niin pahoillani, Sirius, kaikesta siitä mitä olen sinulle tehnyt! Annathan anteeksi?”
En heti vastannut hänelle. Tönäisin vain hänet kauemmas itsestäni.
”Sirius?”
”Älä koske minuun”, minä sihahdin ja katsoin häntä. ”Ajatteletko sinä ollenkaan muita?”
”Mit – tietysti!”
”No ei tunnu siltä. Minä olin juuri päässyt yli siitä että menetin sinut, James, ja sinä fiksuna tulet ja suutelet minua. Älä viitsi.”
”Mutta Sirius --!”
”Kai sinä tajuat, että me ollaan nyt aikuisia. Meidän pitää käyttäytyä. Sinunkin.”
Se oli viimeisiä kertoja kun näin Jamesin. Hän ja Lily olivat onnellisia, enkä minäkään kaivannut muuta. Aina kaiken sen katkeruuden ja surun allakin halusin vain hänen onneaan. James ei ehkä ansainnut sitä, mutta halusin antaa hänelle anteeksi. Kuitenkin mieleni muuttui, kun hän aukaisi oven. Näin hänen ilmeensä valahtavan, kun hän näki minut.
”Sirius? Mitä sinä – mitä sinä teet täällä?”
”Tulin moikkaamaan.”
”Nyt on vähän paha hetki, tajuathan”, jostain syystä James kuiski. En tajunnut.
”Miten niin?”
”Lily on... tiedäthän, niitä naisten juttuja.”
Tajusin sittenkin. Lily oli raskaana, eikä selvennettynä halunnut nähdä minua. Olinhan hänen aviomiehensä entinen poikaystävä.
”Aivan... anteeksi että häiritsin, sitten.”
”Sori, Sirius. Sinä oikeasti olet edelleen tärkeä. Moi.”
James sulki oven ja jäin seisomaan lumisateeseen sen eteen. Huokaisin raskaasti, palasin kadulle ja nostin katseeni taivaalle.
”Minä halusin vain katsoa sinun kanssasi ensimmäisiä lumihiutaleita. En muuta.”
Seuraavana päivänä heitin häntä lumipallolla.
