Otsikko: Azkabanissa
Kirjoittaja: AraPippin
Ikäraja: S
Tyylilaji: angsti, kuolema
Päähenkilöt: Sirius, Remus
Tiivistelmä: Kun Sirius on ollut viikon Azkabanissa, Remus uskaltautuu käymään katsomassa häntä, sillä hänen on pakko puhua siitä, mitä Sirius teki Jamesille, Lilylle ja Peterille, tai niin Remus kuvittelee. Vuosien kuluttua kaksikko päättää auttaa Harrya eteenpäin elämässään ja pyytävät anteeksi menneitä.
Varoitukset: masennusta, kuoleman käsittelyä
Disclaimer: hahmot kuuluvat Rowlingille, itse päätin tehdä tällaisen fikin heistä, kohtauksen, joka voisi mahdollisesti sopia Rowlingin tarinaan johonkin kohtaan.
Ei, niin ei voinut olla tapahtunut. Sirius ajatteli varmaan miljoonatta kertaa tapahtuneen jälkeen. Ei vain voinut olla totta, että hänen paras ystävänsä, sielunveljensä James Potter oli kuollut vaimonsa Lily Potterin kanssa. Sirius ei voinut edelleenkään uskoa sitä, vaikka siitä oli jo viikko. Miten Peter oli voinut mennä kertomaan Voldemortille Pottereiden piilopaikan? Oliko ystävyys Peterille sittenkin vain paperin pala, jonka voisi heittää roskakoriin, kun sitä ei uskoisi tarvitsevansa?
Sirius ei myöskään voinut olla ajattelematta, että se oli myös hänen syynsä. Hän oli kuvitellut, että se olisi ollut täydellinen harhautus, ettei kukaan ajattelisi sitä. Samalla hän oli kumminkin syyttänyt ystäväänsä Remusta siitä, että tämä olisi ollut Voldemortin vakooja. Roolit olivat menneet päin tappokirousta, kirjaimellisesti. Kaikki oli mennyt pieleen, sillä Peter oli ollut vakooja, mahdollisesti jo vuosia, ainakin vuoden, Sirius päätteli. Remus ei varmasti ollut vakooja, vaikka ystävän ihmissusisuus saikin sen ajatuksen, että tämä saattoi olla mukana Voldemortin ihmissusilaumassa. Ei, Remus ei ikinä pettäisi ystäviään, jotka olivat hänen ainoat todelliset ystävänsä.
Siriuksen ajatukset katkesivat, kun hän kuuli ääniä käytävältä. Ankeuttajat vaikuttivat Siriukseen edelleen vahvasti. Kaikki onnellisuus oli karkotettu viattomasta miehestä. Kivinen vankilan lattia oli kylmä. Samoin kasvoilla tuntui kylmyys vahvasti. Kyyneleet, jotka olivat alkaneet päiviä sitten, mutta niitä ei ollut pyyhitty pois, olivat edelleen miehen kasvoilla.
Yhtäkkiä sellin eteen tuli mies, joka pysähtyi. Miehen kasvot olivat tutut. Sirius olisi henkäissyt helpotuksesta, ellei miehen kasvot tihkuneet vihaa Siriusta kohtaan.
”Remus, mä –” Sirius aloitti.
”Miten saatoit, Sirius? James oli veljesi! Miten saatoit tappaa heidät? Miten saatoit myydä heidät Voldemortille?” Remus sanoi vihaisena hilliten äänensä. Hän ei tarkalleen tiennyt, miksi oli mennyt katsomaan Siriusta. Hän tarvitsi kaiken tahdonvoimansa päästäkseen kulkemaan ankeuttajien ohitse. Miksi Sirius ansaitsi sen? Tai ehkä ei Sirius, vaan James ja Peter. He olivat kuolleet Siriuksen takia, ja Remuksen oli pakko saada puhua asiasta Siriuksen kanssa, vaikka kuinka vihasi ystäväänsä sillä hetkellä. Ei Sirius ei ollut edes hänen ystävänsä enää. Ei tämän jälkeen.
”Remus, et tiedä kaikkea. Mä oon pahoillani”, Sirius sanoi. Hän ei tiennyt, mitä muutakaan sanoa. Hän oli pahoillaan siitä, että oli ajatellut, että Remus olisi ollut se vakooja. Kaikki tosiaan oli hänen syytään, James tosin oli myös ajatellut samoja, mutta jos Sirius olisi pysynyt salaisuudenhaltijana, niin kaikki olisi toisin. Sirius olisi ehkä itse kuollut, mutta sentään James ja Lily olisivat olleet elossa, mutta heillä ei olisi sitten ollut pienintäkään ajatusta, että Peter olisi Voldemortin vakooja, ja he eivät osaisi pelätä Peteriä. Pelätä? Peteriä? Miten oli mahdollista, että ystävysten heikointa pelättäisiin?
”En tiedä vai kaikkea? Ja hemmetti, Sirius, et voi vain sanoa, että olet pahoillasi!” Remus huusi.
”Remus, anna minun selittää… minä – sinä tiedät, että minut oli nimetty salaisuudenhaltijaksi, mutta me vaihdoimme sen Peteriksi. Olen pahoillani, ettei me luotettu sinuun. Meidän olisi pitänyt”, Sirius yritti. Remus vain mulkoili Siriusta.
”En tiedä, mistä hemmetistä puhut, mutta tiedän, että valehtelet. Sirius, miksi? Miksi sinä valehtelet nyt, kun et ikinä valehtele?” Remus kysyi kylmästi.
”Remus…” Sirius sanoi, mutta ei keksinyt mitään sanottavaa. Ei toinen kumminkaan uskoisi.
”Anna olla, Sirius. Et ole enää ystäväni. Luulin sinun olevan ystäväni, osa perhettäni kuten olin sinulle, mutta nähtävästi et olekaan.” Remus sanoi viimein ja lähti. Sirius jäi istumaan kylmälle vankilan lattialle.
”Sirius, olen pahoillani siitä silloin”, Remus sanoi Siriukselle, joka istui hänen vieressään kivellä. Sirius ei ollut ilmoittanut olinpaikastaan mitään kirjeessä, ettei se joutuisi vääriin käsiin. Lukuvuosi, jona Remus oli opettanut Siriuksen kummipoikaa Harrya Tylypahkassa, oli vain kolme viikkoa sitten loppunut. Remus oli silti hyvänä aurorina jäljittänyt ystävänsä, ja vielä Dumbledoren avulla, jolla oli hyviä lähteitä.
”Anteeksi, etten uskonut sinua silloin”, Remus sanoi, kun toinen kääntyi katsomaan häntä kysyvästi. ”Silloin Azkabanissa.”
”Äh, Kuutamo. Unohda se”, Sirius hymyili. ”Se on mennyttä ja unohdettua. Sitä paitsi, ymmärrän kyllä. Miten ihmeessä olisit uskonut minua silloin? Et mitenkään.”
”Minun olisi pitänyt. Minun olisi pitänyt uskoa, ettet ikinä pettäisi Jamesia ja Lilyä”, Remus sanoi.
”Harry on hyvin paljon isänsä kaltainen”, Sirius sanoi. Remus ihmetteli toisen puheenaiheen vaihtoa.
”Mitä tarkoitat?” Remus kysyi.
”Emme saa jättää Harrya yksin, Remus. Hän tarvitsee meitä tämän jälkeen. Hänellä ei ole vanhempia, hän ei voi saada niitä takaisin, me tiedämme sen, mutta voimme aina olla niitä, joihin Harry uskoo ja luottaa. Ja meidän täytyy luottaa ja uskoa Harryyn, ja pitää hänestä huolta”, Sirius sanoi.
”Hän osaa pitää huolta itsestään nähtävästi paremmin kuin kuvittelet. Hänen tätinsä ja setänsä ovat hirveitä, ja hän silti on selvinnyt tähän asti”, Remus huomautti. ”Ja hän joutuu ongelmiin yhtä helposti kuin sinä ja James meidän kouluaikoinamme, eikä sitä voi auttaa.”
Sirius virnisti yhtäkkiä hyvin kelmimaisesti. ”Mutta voimme auttaa paremmin ongelmiin.”
”Antura, ei!” Remus huokaisi. ”Hänellä on ongelmia tarpeeksi.”
”Se oli vitsi, Kuutamo”, Sirius nauroi. ”En missään nimessä halua häntä suurempiin ongelmiin. Mutta, jos hän tarvitsee apua, voimme silti auttaa.
Niin, ja Harry tosiaan osaa huolehtia itsestään. Hän lähetti minulle kirjeen, jossa sanoi, että hänen serkkunsa on hyvin rajoitetulla ruokavaliolla, jonka takia tarvitsee kipeästi ruokaa. Lähetin heti linnun matkaan, joka vei hänelle ruokaa.”
”No, se on hyvä”, Remus hymyili.
