Mene ja elä [Minerva/Fawkes, S, oneshot]

[Grenade]

Nimi: Mene ja elä
Kirjoittaja: Grenade
Ikäraja: S
Paritus: Minerva McGarmiva/Leonard Fawkes
Varoitukset: --
Genre: draama, au
Vastuunvapaus: J.K. Rowling omistaa HP-maailman, en saa tästä mitään korvauksia.

A/N: Ei, tässä ei tapahdu eläimiinsekaantumista! Sain lähtemättömän ajatuksen siitä, että mitä jos Fawkes olisikin animaagi kuten Minervakin ja sitten jotenkin ajauduin tähän. Koska en jaksanut koko juttua lähteä avaamaan tekstissä, niin tässä pieni fakta, joita kehittelin tätä au:ta varten. Sitä mukaa, mitä enemmän lähdin tätä ajatusta miettimään, oon jo tyyliin ihan liian syvällä tän koko jutun kanssa ja tekee mieli kirjoittaa koko historia tyypille. Mutta jos nyt ensin ihan vain lyhyttä oneshottia.
Osallistuu rare-haasteeseen.

Leonard Fawkes, voi muuttaa muotoaan Feeniks-linnuksi. Noudattaa feeniks-linnun elinikää, eli uudestisyntyy väliajoin. Erittäin harvinainen muodonmuutos, vaatii vahvan velhon ja taikavoiman. 

Mene ja elä

Minerva sulki hiljaa narahtavan oven takanaan ja loi sitten silmäyksen rehtorin huoneeseen. Kesti hetken, että silmät tottuivat illan hämäryyteen ja kynttilät valaistuivat. Hän huokaisi ja asteli sitten kohti kirjoituspöytää. Dumbledore oli taas poissa muualla, kaikista retkistä ei kukaan pitänyt kirjaa, eikä Dumbledore yleensäkään kertonut matkojensa tarkoituksia. Palasi vain hieman nuutuneena, pyysi hieman terästystä iltateehensä ja sitruunamellejä ennen kuin palasi takaisin normaaliin.

”Minerva. Tulit viimein.” Minerva ei hätkähtänyt äänen kuullessaan. Hän laski mukanaan tuomansa kirjat puiselle kirjoituspöydälle ja kääntyi sitten katsomaan ikkunan syvennykseen.
”Leonard. Niin tosiaan tulin”, Minerva totesi ja sipaisi nutturasta karanneen suortuvan korvan taakse.
”Tiesit, että Albus on poissa?”
”Totta kai tiesin. Olen sentään vararehtori.”

Leonard kohensi asentoaan ja nojasi ikkunan karmiin, jalat roikkuen hieman ikkunalaudan yli. Minerva katsahti hänen liiviään ja tweed-housujaan, valkoinen kauluspaita tuntui heijastavan kasvojen kalpeutta.
”Olen kaivannut sinua”, Leonard tyytyi sanomaan ja Minerva asteli muutaman haparoivan askeleen hänen suuntaansa. Vielä taivaanrannassa väräjävä auringonkulta leikitteli Leonardin hiuksilla, saaden ne toistamaan omaa, hieman haalentunutta punaisuuttaan. Parta oli ajettu ja eikä miehellä ollut silmälaseja tällä kertaa. Silmät olivat kirkkaan vihreät, vaikka huoneessa oli jo hämärää. Miehen ryhti oli aina ollut suora, ja vaikka ikä alkoi jo painaa, ei se ollut häntä kumaraan asetellut.

Minerva kuroi välimatkan umpeen ja otti Leonardin käden omaansa ennen kuin istui hänen viereensä pehmustetulle ikkunalaudalle.
”Kuulin, ettei ole enää kauaa. Onko se totta?”
”Albus on oikeassa”, Leonardin äänestä kuulsi pienoinen haikeus, kun hän taputti omalla kädellään Minervan kättä.
”Ja sen jälkeen aloitat alusta?”
”Niin, se on luonnonlaki.”

He olivat hetken hiljaa, kuuntelivat vain toistensa hengitystä ja lopulta Minerva laski päänsä miehen olkapäälle.
”Siitä on niin kauan jo.”
”Muistan, kun saavuit tänne. Taisit tajuta heti.”
”Animaagi tunnistaa toisen.”
”Albuskin tiesi, mutta se oli kai odotettavissakin.”
”En ollut uskoa alkuunsa. Ei sen pitänyt olla mahdollista. Kenen muutoseläin voisi olla feeniks-lintu? En ollut koskaan kuullut moisesta.”
”Muistan, kuinka hämmentynyt olit”, Leonard naurahti hiljaa ja kietoi oman kätensä Minervan vyötäisille. Nainen huokaisi miehen kaulaa vasten eikä vastannut heti, antoi vain itsensä totutella vielä kerran miehen kosketukseen.

”Mutta sillä ei taida enää olla väliä”, Leonard hymähti ja tunsi Minervan kaivautuvan lähemmäs.
”Eipä niin”, naisen ääni oli hiljainen, kuin jo miltei luovuttanut.
”Olen otettu, että halusit vielä tulla.”
”En voinut olla tulematta”, Minerva kohottautui, kohensi silmälasejaan ja nutturaansa, eikä katsonut Leonardia päin, kunnes tunsi leuallaan miehen lempeät sormet, jotka pakottivat hänet katsomaan päin.
”Olen iloinen.” Miehen silmissä tuikkivat viimeiset auringonsäteet ja Minervan piti räpytellä muutamaan otteeseen.

”Mikä olosi on?”
”Väsynyt”, Leonard vastasi, käänsi katseensa ikkunasta näkyvään taivaanrantaan ja jatkoi sitten: ”Väsyttää niin paljon, se kalvaa luita ja painaa kasaan. Luulen, että seuraava muutos on viimeinen.”
”Oi”, Minervan parahdus oli pieni, mutta Leonard kuuli sen silti. Hän kumartui naisen puoleen ja painoi viipyilevän suudelman naisen otsalle. Minerva oli aikeissa sanoa jotain, mutta sulki suunsa ja kun mies vetäytyi taaksepäin, nosti hän katseensa ja painoi huulensa miehen rohtuneille huulille.

Yksi kynttilöistä sammui sihahtaen, kun he viimein erottautuivat kyynelten kimmeltäessä Minervan silmissä.
”En kuole tähän, tiedäthän”, Leonardin ääni oli melkein kuiskaus.
”Mutta se tuntuu siltä. Et muista minua enää.”
”Ei sitä voi tietää. Muistan Albuksen, ehkä muistan kaiken muunkin.”
”Albus on eri asemassa”, Minervan ääni värähti.

”Jos minä en muista, mene eteenpäin. Mene ja elä, Minerva.” Leonardin katse oli rauhallisen vaativa.
”Tiedätkö”, hän sitten jatkoi, kun nainen ei vastannut. ”Aina, kun lähdin lentämään, etsin uusia paikkoja, joihin viedä sinut jonain päivänä. Mietin, että olisimme voineet mennä lomailemaan ja olisin katsellut, kuinka sinä istuisit puiston penkillä tuulen tuivertaessa hiuksissasi ja katsoisit minua kuin se olisi paras päivä pitkään aikaan.”

Leonard huokaisi ja veti hieman tärisevän kätensä hiusten läpi.
”Mutta eihän siitä voinut tulla mitään. Meitä molempia tarvittiin täällä, meitä molempia tarvittiin Albuksen tukena. Hän ei olisi selvinnyt tähän asti ilman tukijoukkoja. Mutta sain silti olla kanssasi, sain viettää hienoja päiviä kanssasi, vaikka se vaatikin piilottelua näissä puitteissa. Muistan, kuinka istuimme kirjastossa, sinä paasasit oppilaista ja minä autoin sinua oppimaan uutta. Jään kaipaamaan sinua. Minerva, minä ra—”, lause katkesi, kun nainen laski sormensa huulille.
”Shh, tiedän, tiedän.”

Leonard antoi lauseen lopun hiipua hiljaisuuteen. Viimeisellä suudelmalla kerrottiin se kaikki, mikä jäi ääneen sanomatta ja kun Minerva nousi, hän laski kätensä miehen harteille, puristi hetken, eikä enää kyennyt sanomaan mitään.
”Mene ja elä, Minerva. Tunne eläväsi. Ole vahva, uskon sinuun”, Leonard sipaisi poskellaan Minervan sormia ennen kuin nainen vetäytyi ja lähti vieden viimeiset valonsäteet mukanaan.

Seuraavana päivänä Fawkes ilmoitettiin uudestisyntyneeksi, eikä hän enää muistanut Minervaa.

[Gernumbli]

Miten loistava idea tuo Fawkesin animaagius! Minusta hyvin uskottava hahmo ja paritus, vaikkakin jäin miettimään, miksi ja miten Fawkes piilottelee linnassa, jollei sitten pysyttele alati eläinhahmossaan. Jäi myös hiukan pyörimään päähän, millainen miehen ihmismuoto on muodonmuutoksen jälkeen, vauvako?

Mutta ylipäätään upea hahmo ja tausta-ajatus. Teki heti mieli kirjoittaa jotakin kyseisestä henkilöstä tai feeniks-lintujen taikuudesta ylipäätään. Odotan jo innolla hahmon historiaa tai mitä ikinä aiotkaan Fawkesista kirjoittaa! Persoonallisuus on vielä aika paljon hämärän peitossa, mutta pidin paljon esimerkiksi ulkonäöstä, lempeästä vaativuudesta ja tweed-housuista.

Tunnelmasta huokui tietty pysähtyneisyys ja ajan kuluminen (olivathan suhteelliset ikääntyneet henkilöt). Minervan alistuneisuus ja merkillinen herkkyys olivat samalla uskottavia ja surullisia piirteitä. Dumbledorekin tuntui inhimillisen haavoittuvalta.

Loppu oli sopivan suorapuheinen ja lopullinen, mutta jäin vähän (näin [     ] vähän) pohtimaan, mitä tarkoitti "ilmoitettiin uudestisyntyneeksi", mutta se oli tuskin kovin suuri ongelma Kiitos!

T. Gernumbli

[Grenade]

Omg, tää on saanut kommentin! Superkiitos sinulle <3

jäin miettimään, miksi ja miten Fawkes piilottelee linnassa, jollei sitten pysyttele alati eläinhahmossaan. Jäi myös hiukan pyörimään päähän, millainen miehen ihmismuoto on muodonmuutoksen jälkeen, vauvako?

Ajattelisin, ettei hän välttämättä oleskele koko aikaa Tylypahkassa, mutta nyt uudelleensyntymisen paikkeilla piti parempana pysytellä koulun suojissa. Ja varmasti osasyy oli myös se, että Minerva työskentelee siellä, joten mikseipä hän sitten olisi samassa paikassa.

Ja mitä tulee uudelleensyntymisen jälkeiseen muodonmuutokseen, niin tuskinpa enää vauvaksi muuttuu, mutta jollain tavalla ns. uudistuu ja menettää muutamia vuosia. Ehkä hän muuttaa kokonaan ulkomuotoaan ja useimmat muistot katoavat. Olin itse ajatellut, että hän muistaa vain tyyliin Dumbledoren, koska yhteinen side ja omat loitsunsa, sillä ne on niin sanotusti niin selkärangassa.

mitä tarkoitti "ilmoitettiin uudestisyntyneeksi

Hain tällä vaan sitä, että Minervalle ilmoitettiin Fawkesin lehahtaneen liekkeihin ja ns. syntyneen uudelleen tuhkasta. Eli sykli oli tullut päätökseensä ja alkanut alusta.

Menipäs selittelyksi Olisi ehkä voinut avata joitain asioita enemmän, mutta taisin pelätä, että jään selittämään tausta-asioista eikä sitten tekstistä tuu mitään. Kiitos kovasti kommentistasi ja hyvä jos tää nyt oli jotenkin toimivanoloinen, pitänee jossain vaiheessa kirjoitella lisääkin, kun alkoi sen verran kutkutella se, että miten on tähän hetkeen päädytty. ^^

[Nyyhti]

Tuo punainen huomautus alussa oli vallan erinomainen Avasin tämän ajatuksella "Fawkes parituksessa ja ikäraja S?? Mitä hittoa??" joten vastaus kysymykseen tuli tarpeeseen

Mutta siis tämä idea oli aivan ihastuttava! En yhtään ihmettele, että sun tekee mieli kirjoittaa tälle koko historia - ehdottomasti kannattaa tehdä se!

Pidin tämän lopullisuudesta ja siitä, että koko homma oli vähän tuhoon tuomittu. Minervalle ei mielestäni oikein sovi muukaan, vaikka on kauhean julmaa sanoa niin. Lisäksi Leonard oli ulkonäöllisesti aivan täydellinen Minervalle, siis vaatteineen päivineen. Mietin myös sitä, että kun Albus oli aika olennaisesti läsnä tässä, että tiesiköhän hänkin näiden kahden suhteesta. Kuvittelisin ehkä, että tiesi, mutta ei kertonut tietävänsä, vaan antoi parin piilotella

ennen kuin nainen vetäytyi ja lähti vieden viimeiset valonsäteet mukanaan

Tämä oli tosi kiva lopetus näiden kahden suhteelle, koska valonsäteet olivat olleet tekstissä niin vahvasti mukana aiemmin. Lisäksi pidin myös ihan koko ficin lopetuksesta, jossa sinetöitiin koko homma, kun Leonard ei enää muistanut. Luulen, että Minerva ja Leonard tiesivät molemmat, ettei hän tulisi muistamaan, mutta he eivät halunneet sanoa sitä toisilleen, vaan takertuivat siihen pikkuruiseen toivonkipinään, että Leonard muistaisikin.

[Grenade]

Aww, suuri kiitos kommentista! <3

Hahah, piti joo pistää tuo huomautus alkuun, muuten tää paritus saattaa vaikuttaa todella epäilyttävältä.

Mietin myös sitä, että kun Albus oli aika olennaisesti läsnä tässä, että tiesiköhän hänkin näiden kahden suhteesta. Kuvittelisin ehkä, että tiesi, mutta ei kertonut tietävänsä, vaan antoi parin piilotella

Luulenpa, että Albus on erittäin tietoinen useista asioista, joita koulussa on meneillään, eikä tämä ole poikkeus. Mutta ehkä siihen palaan siihen faktaan jossain vaihessa, jos ja kun kirjoitan tästä parista lisää jossain vaiheessa. ^^

[Paquette]

Hmm, mua ei kyllä olisi häirinnyt vaikka Fawkes olisi ollut lintu eikä animaagi. Tai siis, olen kuvitellut että feenikseillä on joka tapauksessa jonkinlaista ymmärrystä enemmän kuin keskivertoeläimillä. (Ää, tämä oli tyhmästi sanottu, koska eläimet muutenkin ymmärtänevät enemmän kuin ihmiset luulevat, mutta siis... ja ylipäätään mua ei fiktiossa häiritse juuri mikään ) Ei silti ollut missään tapauksessa pettymys, että Fawkes oli animaagi! Päinvastoin, Leonard vaikuttaa hyvin kiinnostavalta henkilöltä ja ajatus feeniksistä animaagihahmona on jännittävä.

Pidän tekstin haikeasta tunnelmasta ja inhimillisyydestä joka kaikista hahmoista välittyy. Minervasta on mukava nähdä herkempi ja haavoittuvampi puoli, vaikka toisaalta toivoisinkin hänelle pysyvämpää (ja avointa) onnea tuhoontuomitun sijaan. Leonard on sympaattisen oloinen. Minusta on mielenkiintoista, että hän on tällainen hillitty ja vaatimatonkin herrasmies, koska itselleni tulee feenikslinnusta värikäs ja dramaattinen mielikuva (sekä jostain syystä myös feminiininen). Tietysti hän on tässä jo vanha ja väsynyt ja olisikin jännä nähdä hänet uudestisyntyneenä. Ai niin, minäkin pidin Leonardin vaatteista!

Toivottavasti innostut kirjoittamaan tästä enemmän, ainakin minä luen mielelläni lisää. Kiitos!

[Zarroc]

HHiii, kommenttikampanjasta moi. Ensinnäkin, propsit hienosta parituksesta, vaikkei Minerva aivan lempihahmoihini kuulukaan. Mutta ajatus siitä, että Fawkes olisikin ollut animaagi kuulostaa täysin mahdolliselta. Ja nytpä tämän ficin myötä se kutkutteleekin ajatuksena vaikka millä tavoin.

Tässä oli sellainen jännä tunnelma koko ajan, aika surullinen, mutta sitten kuitenkin jopa vähän toiveikas. Että uudelleensyntymisen jälkeen Fawkes kuitenkin muistaisi Minervan, vaikka toivo olikin aika heikko.

Ja tuo nimi <3 voi että, Leonard. Jotenkin sopii niin hyvin luomasi hahmon olemukseen, että upposi ainakin minuun kuin häkä. Jos pitää jotain pientä viilausta antaa, niin vaikka tämä oli todella dialogipainotteinen, repliikit olivat silti hieman tönkön oloisia. Ehkä enemmän sanomista kuvaavia sanoja olisi voinut käyttää sekä erilaisia lausemuotoja, mutta tämä toimi oikein hyvin kyllä näinkin. Täysin makuasioitahan ne ovat.

Kuitenkin, tykkäsin tästä oikein paljon ja kaikesta huolimatta tämä oli vähän sellaista hömppää. Sopii hyvin syysiltaan, kiitos paljon tästä!

Zarroc

[Grenade]

Paquette: Hahah, kieltämättä tuostakin olisi ollut mielenkiintoista kirjoittaa (huh, kissa ja lintu -pari, ehkä täytyy tehdä näistä kahdesta jotain joskus omissa muodonmuutoshahmoissaan, kiintoisaa...), mutta tällä kertaa päätin vähän leikkiä au:lla ja tehdä Fawkesista ihmisen. Hyvä, että se oli onnistunut! Leonard on hahmona kiintoisa, olen kiitettävän kiintynyt häneen jo. Ja tosiaankin, lähestyvä uudelleensyntymä vaikutti hänen mielialaansa, varmasti ns. lähestyvä vanhuus vie voimia. Kiitos paljon kommentistasi! <3

Zarroc: Hih, hyvä, että Leonard sopii. Mietin sitä hetken ja sitten yhtäkkiä vain heräsin todellisuuteen nimen Leonard kanssa. Kohtalon sanelemaa, hahah. Täytyykin pistää korvan taakse tuo dialogin tönkköys! Varmaan tulee siitä, etten ollut ihan varma, millä tavalla vanhemmat ihmiset puhuvat (olen kai liian tottunut kirjoittamaan nuorten dialogia ). Kiitos suuresti kommentistasi! <3 

[Fiorella]

Luin tämän jo aiemmin jonkun kommentin perusteella, ja olin kieltämättä erittäin helpottunut että kyseessä tosiaan oli animaagi. Leonardin hahmo oli lumoavan aidon tuntuinen, vahva ja viisas ja ymmärtäväinen, ihan eri tavalla kuin joku Dumbledore, vaikkakin oli helppo kuvitella heidän olevan vanhoja ystäviä.

Minä pidin siitä, että Minervallakin olisi takanaan aito rakkaustarina, josta koululaisilla vain ei ole aavistustakaan. On rankkaa elää pitkä velhon elämä yksinäisenä naisena.

”Jos minä en muista, mene eteenpäin. Mene ja elä, Minerva.” Leonardin katse oli rauhallisen vaativa.

Awws. Tämä oli niin hellyttävän haikea kohta. Tykkäsin ficistä tosi paljon, toivon että tosiaan kirjoittaisit Leonardista ja suhteesta Minervaan enemmänkin.

[Grenade]

Olenpas nyt hirmuisen myöhässä vastaamassa kommenttiin, mutta suuri kiitos Fiorella! ^^ Itsekin olin sitä mieltä, että Minerva kaipaa hieman romantiikkaa päiviinsä, tuskin on kovin innostavaa olla koko aikaa koulussa vain opettamassa rellestäville oppilaille. Kivaa, että Leonardin hahmo vaikutti aidolta, häntä sai vähän aikaa hioa, jotta mies tuli sellaiseksi kuin hänet kuvittelin. Ja enköhän vielä jossain vaiheessa heistä kirjoittele, sen verran alkoi itseäkin kiinnostaa tämän pariskunnan mahdollisuudet. Kiitos vielä kommentistasi! <3

[Parris]

Kommenttiarpajaisista tervehdys! Muistan, kun julkaisit tämän tuolloin 2016 syksyllä ja viehätyin ideasta, mutta en sitten koskaan kommentoinut - onneksi nyt sitten tuli hyvä tikki siihenkin.

Minerva on yksi ehdottomia suosikkihahmojani koko Pottereista, ja mielestäni hänen hahmoonsa sopii tällaiset "iltarusko"-tyyppiset romantiikan ficin, joissa eleillä tehdään ehkä enemmän kuin sanoilla. Koko tekstissä on sydäntäsärkevä hauraus, joka välittyy pienistä yksityiskohdista: haparoivista askelista, rohtuneista huulista, sammuvista kynttilöistä. Tämä tekee kohtauksesta uskottavan ja hyvin mahdollisen - sellaisen, että lukijana voin kuvitella tämän olevan oikeasti osa Potterien canonia. Samassa hengessä tässä on tiettyjä pieniä juttuja, jotka parsivat tätä kiinni ympärillään olevaan maailmaan, kun Dumbledore pyytää vain sitruunamellejä seikkailujensa perään tai muodonmuutosten ultimaattinen asiantuntija Minerva ei voi uskoa, kuinka joku on pystynyt toteuttamaan animaagimuodokseen feeniks-linnun.

Kiitokset, tämä on todella kaunis teksti ja on ilo palauttaa se näin neljän vuoden jälkeen näkyviin muillekin luettavaksi <3

[Grenade]

Ah, hyvä, että onnistuin tekemään lempihahmolle kunniaa! Minerva on tärkeä hahmo myös itsellenikin ja siksi olikin jännittävää luoda tällaista ns. historiaa ja taustatarinaa hahmolle. Tämä ei näkyisi oppilaille, joten ehkä se tapahtuikin, kuka tietää... Oi, että, kiitos paljon kauniista sanoistasi ja kommentistasi! ^^

[Larjus]

No nyt tulikin vastaan rare paritus Kaikkeen sitä törmääki ku vanhaksi elää. Pakko myöntää, etteipä muakaan olisi haitannut, vaikka Fawkes oliski ollut ihan vaa feeniks, mutta... Tykkään kyllä tosi paljon tosta ideasta, että hän oiski oikeesti animaagi! En tiedä, ootko jatkotyöstänyt tätä AU:ta, mutta olis kyllä sen arvoinen idea, ehdottomasti ♥

En todellakaan tiennyt mitä olis vastassa kun tätä aloin lukemaan. Listauksessasi luki genreissä romance ja täällä vain drama ja AU, mut nöyyy en odottanut tommosta "kun synnyn uudelleen en ehkä muista sinua enää" -juttua 😭😭 Ja sit ku lopussa vielä kävi sitten niin, niin ääää, sydämeni itkee. Kaunis tää kyllä on, just semmonen nyyhkyleffameininki ihan. Mielenkiintoista miettiä, mitä tapahtuu Minervan ja Fawkesin välillä tuon jälkeen - vai tapahtuuko mitään. Ottaako Minerva asiaa hänen kanssaan puheeksi?

Hieno fici kyllä, ytimeltään klassinen aihe mutta oikein mukavalla twistillä. Ihanan virkistävä lukukokemus

// No ni, jatkoin listasi kaivelua ja huomasin, että jokin jatkis sulla näyttäisi olevan näistä vaiheessa... 👍👍 Täytyykin tutustua siihen jossain välissä.

[zilah]

Kommenttikampanjasta iltapäivää.  Tämä ficci kiinnitti huomioni nimellään, ja parituskin toki kiinnosti.

Tämä on ihana tarina ja juoni raikas ja omaperäinen. En ole Fawkesista tainnut ennen lukeakaan, ja idea hänestä animaagina on minusta oikea neronleimaus! Tarina itsessään on surullinen, mutta silti jollakin tapaa lohdullinen ja kaunis! <3 Nuo Leonardin viimeiset sanat Minervalle toivat kyyneleet silmiin. Haikeaa, mutta ahi, niin viiltävän kaunista! <3 Kiitos tästä!


zilah

[Crys]

Oho, tämäpäs oli jotain! Äkkäsin tämän parituksen listauksestasi ja oli pakko avata kun genrenä vielä oli romance, niin mietin että miten tällä parituksella sellasta saa aikaan Mutta olikin iloinen ja hauska yllätys, että olitkin tehnyt Fawkesista animaagin! Tässä on juuri sopivasti romantiikkaa ja haikeutta mun makuun! Sekä myös syviä sanoja Leonardin suusta, ihastuin heti Leonardin hahmoon

”Tiedätkö”, hän sitten jatkoi, kun nainen ei vastannut. ”Aina, kun lähdin lentämään, etsin uusia paikkoja, joihin viedä sinut jonain päivänä. Mietin, että olisimme voineet mennä lomailemaan ja olisin katsellut, kuinka sinä istuisit puiston penkillä tuulen tuivertaessa hiuksissasi ja katsoisit minua kuin se olisi paras päivä pitkään aikaan.”

Tämä kohta vie sydämeni ah!

Tämä oli ihana, kiitos!
-Crys

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Tämä teksti veti minua puoleensa, koska Minerva on yksi suosikkihahmoistani ja paritus herätti heti mielenkiinnon. Jostain syystä Minerva ja traaginen rakkaustarina sopivat minusta hyvin yhteen, ja feenikslinnun elinkaarta noudattava animaagi jos mikä tarjoaa haikeutta ja traagisuutta juuri minun makuuni, oi ja voi. ♥

Minusta on aivan nerokasta, että Fawkes onkin animaagi! Olet luonut hänestä mielenkiintoisen ja monisävyisen hahmon omine taustatarinoineen, ja hänen ja Minervan välille on helppo kuvitella romanssi. Jotenkin tosi Minervan tyylinen hahmo! Lisäksi minusta on luontevaa ajatella Dumbledorea ikään kuin heitä yhdistävänä tekijänä, sillä kuten Leonardkin ilmaisee, he ovat kumpikin olleet osa tärkeää tukijoukkoa Dumbledorelle ja kenties he ovat alun perin tavanneetkin sen myötä, että molemmat ovat olleet tekemisissä Dumbledoren kanssa (tai siihen suuntaan alkoi mielikuvitukseni leikitellä). Dumbledoren ympärille kietoutuu luontevasti myös osa niistä syistä, miksei yhteinen elämä jossain Tylypahkan ulkopuolella ollut koskaan Minervalle ja Leonardille mahdollinen. Molemmat hahmot vaikuttavat vastuuntuntoisilta, yhteistä hyvää ajattelevilta ja kokonaiskuvaa katsovilta, joten on loogista, että he ovat pysyneet Tylypahkassa, vaikka haaveissa on vilahdellut jotain muutakin. Onneksi he kuitenkin ovat saaneet viettää kallisarvoista yhteistä aikaa, vaikkei suhde olekaan noudattanut perinteistä kaavaa. ♥

Tässä tekstissä on todella paljon koskettavaa elämänmakuisuutta ja riipaisevaa haikeutta. Hyvästien ja irti päästämisen tunnelma on koko ajan läsnä, ja auringonlasku kahdenkeskisen hetken taustalla sopii siihen mielettömän hyvin ja toistaa samoja fiiliksiä. Pidän siitä, miten hienovaraista kaikki on; ei tarvita suuria fanfaareja tai edes sanallisia rakkaudentunnustuksia, kun molemmat vain tietävät ja lisäksi hyväksyvät tosiasiat. Tämä viimeisen suudelman kuvaus koskettaa minua aivan erityisesti:

Viimeisellä suudelmalla kerrottiin se kaikki, mikä jäi ääneen sanomatta ja kun Minerva nousi, hän laski kätensä miehen harteille, puristi hetken, eikä enää kyennyt sanomaan mitään.

Rakastan sitä, kun teot kertovat enemmän kuin sanat, ja tässä niin todella tapahtuu.

Loppuun asti elättelin pientä toivoa sen suhteen, että Leonard muistaisi kuin muistaisikin sitten uudestisyntyneenä, tai että ainakin jonkinlainen yhteys ja vetovoima olisi yhä läsnä, mutta täytyy todeta, että tämän tekstin lopetus toimii kaikessa väkevyydessään ja ytimekkyydessään todella hienosti. Haikeaa, mutta sellaista on elämän kiertokulku, niin feeniksinä kuin ihmisenäkin.

Kiitos vaikuttavasta lukukokemuksesta, nautin! -Walle