Kirjoittaja Aihe: Kertomuksia Goermælchenista (fantasia, prologi+1/?, 08.05.-12) K-11  (Luettu 1758 kertaa)

Nici

  • Zabinin kotitonttu
  • ***
  • Viestejä: 500
  • Puusilmäkultakala
Title: Kertomuksia Goermælchenista
Author: Kukas muukaan kuin minä, Nici. (:
Beta: Sinikeiju ihanainen. <3
Disclaimer: Kyseessä on minun, ja vain minun, itse keksimäni mielikuvitusmaailma, henkilöt ja muut.
Genre: Fantasia, draama, adventure.
Rating: Kohdittain (tulevaisuudessa) korkeintaan K-11.
Setting: Goermælchen maakunta, Našmieron kaupunki.
 
A/N: Vajaa kymmenen vuotta sitten kehitin itselleni oman, salaisen maailman, jossa maalliset murheeni olivat historiaa. Vihdoin päätin, että on aika päästää sinne muitakin, joten kirjoitin tämän. Olen aikoinaan piirtänyt Goermælchenin maakunnasta kartankin, mutta joudun todennäköisesti töhertelemään sellaisen uudelleen. Tarinassa käytettävät käsitteet ovat siis omaa käsialaani, joten selvensin muutaman prologin loppuun. Epäselvistä sanoista ja muista saa toki aina kysyä, mutta ottakaa huomioon, että suurin osa kuitenkin tarinan edetessä selviää. ;)



Prologi


Keisarinna Charmeliel istui hymyillen tuolissaan vailla huolen häivää. Käärmekotkaparvi oli vihdoin saatu karkotettua takaisin Vakkavuorille piinaavan hitaasti kuluneen paershamin jälkeen. Charmeliel tunsi olonsa helpottuneeksi ja pitkästä aikaa erittäin rentoutuneeksi ajatellessaan alamaisiaan.

Hovimestari Hešban ilmestyi tuttuun tapaansa valtaistuinsalin oviaukolle.
”Saanen ilmoittaa saapuneeksi -”
”Teidän majesteettinne!” huusi joku hätäisesti eteishallin puolelta, ja keisarinna kuuli, kuinka juoksuaskeleet lähenivät. ”Teidän majesteettinne! Hätätila!”

Charmeliel suoristautui ylös tuolistaan valkeana kuin lakana. Hešban mulkoili närkästyneenä saliin kompuroinutta, läähättävää poikaa.
”Saanen ilmoittaa saapuneeksi -” Hešban aloitti, mutta Charmeliel huitaisi vakavana kättään hänen sanoilleen. Hovimestari napsautti suunsa kärsimättömän näköisenä kiinni.
”Teidän majesteettinne”, puuskutti keijulaispoika polvillaan lattialla, ”pahalaiset päästävät peikkoja pois Mustametsästä.”

Hešban käänsi hämmentyneen ja vaivaantuneen katseensa keisarinnaan, joka oli lysähtänyt takaisin tuoliinsa suu tiukkana viivana, silmien terävä tuijotus tukevahkoon, keskenkasvuiseen keijulaiseen suunnattuna.
”Miten pahalaiset pääsivät Mustametsään, pikkuherra -?”
”Haidos, teidän majesteettinne, Heygõl Haidos”, poika vastasi kiireesti. ”Rouva Scorhmell sanoi nähneensä erään pahalaisen lentelemässä käärmekotkan selässä Mustametsän yllä yösydännä.”
”Käärmekotkalla? Anteeksi nyt, teidän majesteettinne, mutta sehän on suorastaan naurettavaa! Jokainen pikkukeijulainenkin tietää, ettei -”
”Ole hyvä, Hešban, ja poistu”, Charmeliel sanoi mulkaistuaan hovimestarinsa hiljaiseksi. ”Pikkuherra Haidos, voiko rouva Scorhmellin sanaan sinun mielestäsi luottaa?”
”Öh, teidän majesteettinne, onhan hän joskus vähän sekaisin, mutta - öh - uskoisin tiedon silti olevan varsin - öh - luotettava”, Haidos takelteli, punastui ja painoi päänsä häpeissään.

Charmeliel tutkaili keijulaispoikaa tarkkaan, punnitsi hänen sanojaan ja huokaisi.
”Mikä saa sinut pitämään rouva Scorhmellin kertomusta luotettavana?” keisarinna kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Heygõl vinkaisi ja alkoi tutista kauttaaltaan. Keijulaispoika oli kai toivonut voivansa jättää kertomatta oman osuutensa.
”Teidän majesteettinne, minä - minä -”, hän sopersi ja veti täristen henkeä. ”Minä näin Barmcheldénin kuulostelijan karkumatkallani.”


Käärmekotka = Käärmeenpäinen ja -suomuinen kotka. Tykkää leikkiä ruoallaan - mieluisimpia ovat keijulaiset ja manttarat, vaikka onkin pienolentojen suhteen varsin kaikkiruokainen lihansyöjä - mutta tahtoo ruokansa elävänä.
Paersham = Vastaa viittäkymmentä päivää ja yötä (kuusi paershamia vastaa yhtä puergomia, ja kolme puergomia yhtä groedia).
Keijulaiset = Eräänlaisia ihmisten ja keijujen sekoituksia. Ihmisiä ei kuitenkaan tässä maailmassa ole.
Barmcheldén = Pahalaisten hallitsija ja johtaja, Bôeran Barmcheldén. Raain, kuvottavin ja tunteettomin olento, jota kaikki pelkäävät, mutta kukaan ei ole nähnyt.
« Viimeksi muokattu: 08.05.2015 01:23:10 kirjoittanut Pyry »


Blaise Zabini:  15/100
Ps. Voit haastaa minut yksärillä!

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
Vs: Kertomuksia Goermælchenista (K-13, prologi/?) fantasia
« Vastaus #1 : 17.04.2012 18:06:12 »
Minä kirjotin äsken yhden kommentin tähän, mutta tämä hemmetin kone meni kadottamaan sen! Damn it! Nyt seuraa siis lyhennetty versio siitä ylistyspuheesta :D

Mutta siis. Fantasiaystänä tykkään tällaisesta tosi paljon ja teksti vaikuttaa lupaavalta, ilmeisesti on tulossa jos jonkinlaista draamaa :). Hahmot vaikutti aika kiehtovilta, mukavaa, kun kerrankin oli keisarinna. Hoho, feministinä tykkään siitä, ettei ihan aina johtohahmot ole vaan miehiä!

Nyt en enää oikein muista mitä pointteja mulla aiemmassa kommentissa oli, mutta kaiken kaikkiaan tällainen "vanhanaikainen" tarina puree meikäläiseen kaikkine etiketteineen ja miekkataisteluineen.

Jään ehdottomasti seuraamaan tätä, finissä on ihan liian vähän originaalifantasiaa! :)

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 368
  • Lunnikuningatar
Vs: Kertomuksia Goermælchenista (K-13, prologi/?) fantasia
« Vastaus #2 : 03.05.2012 13:05:22 »
No niin, kun nyt mainitsit tästä niin päätin tulla lukaisemaan. :) Aika perusoriginaalifantsuahan tämä oli, mutta hyvin
toimivaa päännollaukseen, ja ei ainakaan voi sanoa, että tarinasi olisi lähtenyt tylsästi liikkeelle. Käärmekotkia ja pääpahiksen tiedustelijoita heti alkuun, hih.

Tom^^:n tavoin minäkin pidin siitä, että tekstissäsi hallitsija oli nainen eikä mies - mukavaa vaihtelua. Eikö hänellä kuitenkaan ole puolisoa? Jos ei niin sittenhän voi olla saumaa romanssille, eikös? ;)

Hmm. Sitten vähän kritiikkiä: oliko kaikkien noiden uusien termien latominen ensimmäiseen osaan tarpeellista? Hirveä määrä uusia termejä lyhyessä prologissa saa lukijan pään sekaisin, varsinkin kun jo nimet itsessään ovat aika vaikeita erikoismerkkeineen. Toisaalta on kivaa, että itseluodussa maailmassa on jotain erityistä ja mielikuvituksellista, mutta ehkä noita kaikkia juttuja olisi voinut jakaa vähän suuremmalle alueelle? Toisaalta niihin varmasti tarinan edetessä tottuu jos tahti ei jatku yhtä kiivaana.

Hihii, mielenkiinnolla odottelen sitä ensimmäistä lukua ja juonen kehittymistä, on kivaa lukea korkeafantsua pitkästä aikaa. :)


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.

Nici

  • Zabinin kotitonttu
  • ***
  • Viestejä: 500
  • Puusilmäkultakala
Vs: Kertomuksia Goermælchenista (fantasia, prologi/?) K-13
« Vastaus #3 : 08.05.2012 12:18:46 »
Tom^^ ja Nevilla, kiitos kaunis kommenteistanne! Olen otettu, että piditte ja vielä kerroitte sen. ;)
Mitä noihin sanaselityksiin tulee, toteutin betani ehdotuksen pienestä selvennyksestä muutamiin käsitteisiin. :D Harmi, jos se on haitannut lukemista! Seuraavissa osissa ei ainakaan näillä näkymin löydy hirveästi selvennettävää, joten niistä ei tarvitse tulevia lukuja lukiessa murehtia. Taidan jatkossa pitää siis oman pääni "lue, niin saat selvyyden" -ajatuksella, kun ne tekstin myötä kuitenkin selostetaan ennemmin tai myöhemmin. :) Romanssia tai keisarinnan puolisoa en vielä kommentoi mitenkään, joudutte lukemaan aivan itse. ;)
Mutta iso kiitos muruset mieltä ylentävistä sanoistanne. <3


 A/N: Ensimmäinen luku, tadaa! Älkääkä nyt pettykö, vaikka prologi johtikin teitä jollain tasolla harhaan tämän tarinan suhteen. ;) Koska olen auttamattoman kärsimätön, tämä luku on vielä toistaiseksi betaamaton. Lisään betatun version, kun sen saan Sinikeijulta takaisin, joten kirjoitus- tai ajatusvirheitä saattaa löytyä. :D Seuraavat luvut saattavat olla aavistuksen verran pidempiä kuin tämä ensimmäinen. Oli aika haastavaa pätkäistä "sopiva" pätkä, kun olen kirjoittanut tätä putkeen monen monta sivullista... Seuraavan luvun lupaan ilmestyväksi viimeistään 2.-3. kesäkuuta!
Pitemmittä puheitta; käykää käsiksi ystäväiseni! Ja muistakaa heitellä sitä palautetta. ;)



Luku 1


Olin kävellyt kotiin vievää pyörätietä jo pienen ikuisuuden - siltä se ainakin tuntui. Katselin leudossa kesätuulessa havisevia haapoja, enkä voinut olla ajattelematta vihdoinkin olevani kesälomalla. Haikea huokaus karkasi huuliltani, kun ajattelin edessäni olevaa kahden kuukauden tyhjyyttä ja toimettomuutta.

Aurinko yritti polttaa reikää niskaani jatkaessani matkaa. Ehkä voisin poiketa puiston kautta ja hakea itselleni jäätelön helpottamaan pahinta paahdetta? Pysähdyin pyöräteiden risteykseen tuodulle penkille ja aloin kaivaa lompakkoa laukustani.
"Hitsi", mutisin tahattomasti puoliääneen, kun kädessäni kilahteli vain kaksi pientä kolikkoa. Se siitä jäätelöstä… ajattelin tipauttaessani vaivaiset almuni takaisin kolikkotaskuun, kun äkkiä kovempi puuska pyyhkäisi esseen avonaisesta laukustani leikkimään asfaltilla vilisevien kinttujen kätköihin.
"Hei!" Ryntäsin paperin perään sen enempää ajattelematta ja kuulin vain kaukaisesti kuinka vähäiset roponi kilisivät avonaisesta lompakosta katua vasten.

Jahdattuani tovin karkuun hyppelehtivää, ainoaa kiitettävän saanutta esseetäni tuuli vihdoin tyyntyi sen verran, että sain paperin nurkasta kiinni ennen seuraavaa lentoa. Suoristauduin ja tajusin seisovani täysin päinvastaisella puolella puistoa kuin mihin laukkuni oli jäänyt.
Hämmennykseni vaihtui sekunnin murto-osassa hätään, kun tajusin tosiaan jättäneeni laukkuni keskelle ihmisvilinää. Essee toisessa ja tyhjä lompakko toisessa kädessä pingoin puiston halki kuin tuulispää - vain huomatakseni koululaukun kadonneen.
Seisoin keskellä risteystä kuin idiootti, suu auki ja silmät selällään. Isä tappaa minut tästä hyvästä.

Kuljin katua molempiin suuntiin, tuijotin ihmisten kantamuksia etsien epätoivoisesti edes jotain vihjettä, mihin laukkuni oli kadonnut, mutta turhaan. Joutuisin palaamaan kotiin tyhjin käsin ilman avaimia, rahaa ja matkapuhelintani, kirjoitusvihostani puhumattakaan. Vihko, ajattelin katkerana lampsiessani nujerrettuna pyörätietä pitkin. En tarvitsisi muuta kuin vihkoni! Olin kirjoittanut sinne kaiken tarpeellisen -  ja tarpeettomankin - maailmasta, johon olin jo niin monta kertaa mielessäni uppoutunut. Olin jopa piirtänyt siitä kartan.

Potkin tympääntyneenä pikkukiviä tieltäni, solvasin itseäni älyttömästä typeryydestä ja taistelin itkua vastaan, kunnes huomasin seisovani taas puistossa - tällä kertaa keskiaukealla. Kai sitä voisi kotiin mennä myöhemminkin, mietin istuutuessani puiston penkille. En kaivannut isän saarnaa juuri nyt, enkä välttämättä olisi sitä jaksanut muutenkaan. Hyvä päiväni oli muuttunut yhdessä hujauksessa surkeiden sattumusten sarjaksi, ja minun teki mieli sulaa yhteen takapuoleni alla olevan puupenkin kanssa. Sen sijaan suljin silmäni ja annoin mieleni hiljaa vaeltaa toisaalle yrittäen unohtaa koko kamalan iltapäivän.

Charmeliel pyyhälsi pitkät, ruskeat hiukset ja viitta hulmuten pitkin käytävää, jonka päässä oli tukeva, raskaspuinen ovi. Tällaista ei ollut tapahtunut kahteenkymmeneen puergomiin… Hän koputti lujaa kolmasti Vanhimman oveen.
“Sisään”, kuului hauras henkäys, ja Charmeliel astui huoneeseen.
“Vanhin, tulin kertomaan Teille - ”
“Minä tiedän, keisarinna“, Vanhin pihisi takanedustuolissaan kääntymättä katsomaan Charmelieliä. Charmeliel verhosi yllättyneisyytensä taitavasti - Vanhin tuntui tietävän aina kaiken ennen kuin kukaan tuli kertomaan, ja se hämmensi häntä vieläkin.
“Tulin kysymään neuvoa Teiltä, sillä viimekertaiset neuvonne - “
“Olivat varsin osuvia”, Vanhin keskeytti hiljaa, “vaikka sen itse sanonkin.” Charmeliel veti syvään henkeä, ettei tarttuisi Vanhimman epäkohteliaaseen keskeyttelyyn.
“Tahtoisin tietää, voimmeko tällä kertaa - “
“Toimia samoin? En usko samojen ratkaisujen toimivuuteen näin erilaisessa tilanteessa.” Keisarinnaa alkoi tosissaan kiukuttaa.
“Mikä tässä tapauksessa - “
“On niin erilaista?” Charmeliel puri lujasti alahuultaan ja puristeli viittansa liepeitä, jottei menettäisi malttiaan.
“Niin”, hän vahvisti hyvinkin hillityllä äänensävyllä, vaikka kuuli itsekin sanansa kireyden.
“Viimeksi pahalaiset toimivat yksin”, Vanhin huokaisi ja käänsi vihdoin sameat silmänsä keisarinnan suuntaan. “Tällä kertaa heillä on auttamattomasti ylivoima.”


“Hei, Jess!” kuului joku huutavan korvani juuressa. Avasin ärtyneenä silmäni ja mulkoilin kiukkuisesti vieressäni istuvaa poikaa.
“Hei, Jonas”, murisin vastaukseni ja minuun iski suunnaton halu tintata Jonasia päin näköä.
“Mitä sinä täällä istut yksinäsi? Ja missä sinun laukkusi on? Ethän sinä ikinä lähde mihinkään ilman sitä”, Jonas uteli ja katseli lähiympäristöä etsien ilmeisesti laukkuani. Epätoivo ja pakokauhu, jotka olivat äsken olleet autuaasti teillä tietämättömillä, syöksyivät rytinällä takasin.
“Joku varasti sen”, totesin synkkänä ja siirryin tuijottelemaan pölyisiä tennareitani.
“Joku varasti sen?” Jonas kysyi ällistyneenä ja hänen kulmakarvansa katosivat sotkuisen, vaalean tukan alle.

Kun olin kertonut Jonasille iltapäivästäni, hänen ilmeensä näytti omituisen huolestuneelta.
“Et sinä voi olla niin huolimaton”, hän lopulta totesi ja käänsi katseensa suoraan silmiini. “Sinä elät liikaa siellä haavemaailmassasi.”
“Mistä sinä tiedät missä minä elän!?” ärjyin Jonasin syytökselle. Olin huomaamattani ponkaissut penkiltä ylös, ja ohikulkevat ihmiset langettivat mielenkiinnottomia vilkaisujaan purkaukselleni.
“Sinä olit siellä silloinkin, kun tulin tähän, eikö niin?” Jonas kysyi hiljaa.
“Mitä sitten, vaikka olinkin?” tiuskaisin vastaukseni, vaikkei Jonas sitä näyttänyt tarvitsevankaan. Rojahdin takaisin penkille hänen viereensä.
“Jess…” hän huokaisi.
“Tiedän sen ilman sinuakin”, nurisin kädet puuskassa ja tajusin kiukkuni laantuneen. Enhän minä voinut syyttää Jonasia omista virheistäni.

Hopeanharmaat pilvet olivat pikkuhiljaa hiipineet kirkkaalle taivaalle, ja minua alkoi paleltaa, kun ilma viileni. Jonas katsoi kelloa.
"Viisi jo", hän mutisi noustessaan hätäisesti penkiltä. Huokasin voipuneesti kipittäessäni Jonasin perään.
"Isä tappaa minut", jupisin synkkänä, kun kävelimme ripeästi kohti katua, jolla molemmat asuimme.
"Ei hän nyt sentään tapa..." Jonas sanoi, vaikka tiesi tarkalleen mitä tarkoitin. Mulkaisin häntä silmäkulmastani.
"Nähdään illalla", poika huikkasi ja astui valkoisesta puuportista kotitalonsa pihaan.
"Tai sitten ei", puuskahdin masentuneena hänen selälleen. Katselin kahden talon päässä nököttävää, vaaleankeltaista omakotitaloa ja huokasin syvään.

"Missä sinä olet oikein luuhannut?" tiukkasi isä heti, kun avasin ulko-oven.
"Puistossa", vastasin varuillani, astuin eteiseen ja vedin oven perässäni kiinni.
"Ja mitäköhän minä olen sanonut sinulle?" isä murahti kiukkuisena seisahtuessaan eteisen oviaukkoon.
"'Koulun jälkeen suoraan kotiin', tiedän", mutisin riisuttuani kenkäni. Isä vilkuili minua päästä varpaisiin ennen kuin pyyhkäisi katseellaan eteisen lattiaa.
"Missä sinun laukkusi ja puhelimesi on?" hän tiukkasi kädet puuskassa silmät uhkaavasti leimuten. Tuijottelin pää painuksissa varpaitani ja nielaisin.
"Se varastettiin", kuiskasin hiljaa ja valmistauduin huutokonserttiin puristamalla silmäni kiinni.
"Kerro totuus äläkä valehtele!" isä karjui. Nostin katseeni hänen silmiinsä, jotka leimusivat edelleen.
"Se ihan oikeasti varastettiin!" huusin takaisin itku kurkussa. Rutistin edelleen toisessa kädessäni tyhjää lompakkoa ja toisessa taiteltua esseetäni.
"Kerropa sitten miksi se varastettiin", isä ärähti voimakkaasti, mutta helvetintulet hänen silmissään alkoivat jo hiipua. Nostin hitaasti esseetä pitelevän käteni isän suuntaan.
"Tuuli vei tämän, joten juoksin sen perään", nyyhkäisin kun isä nykäisi koulupaperin kädestäni, "ja unohdin laukkuni penkille." Painoin leukani takaisin rintaa vasten, kun häpeän kyyneleet valuivat hiljaa poskilleni. Isä hymähti silmäiltyään kirjoitelmaani ja veti minut kainaloonsa.
"Sinun pitäisi haaveilla vähemmän", hän totesi taluttaessaan minut keittiöön. Jähmetyin hämmentyneenä ja tuijotin nurkassa nököttävää talousjakkaraa uskomatta silmiäni. Isä asteli jääkaapille ja painoi esseeni sen oveen magneetilla.
"Mut... Minä... Kuka...?" änkytin katsellessani silmät suurena koululaukkuani.
"Naapurin rouva oli ottanut sen talteen, kun näki sinun juoksevan paperilappusi perään", isä sanoi, kun ryntäsin laukulleni tarkistamaan oliko kaikki tallella. "Sinä varmaan tiedät, mitä sinun kuuluu tehdä?" Nyökkäilin ponnekkaasti, vein laukun sekä kädessäni olevan lompakon kevyin askelin huoneeseeni ja palasin keittiöön.
"Anteeksi isä, että olin huolimaton." Halasin isää tiukasti.
"Kunhan et ota tavaksi", isä sanoi taputtaessaan olkaani laiskasti. "Ja tuot vastaisuudessakin tuollaisia numeroita koulusta." Isä iski leppyneenä silmää.
"Kiitos, isä!" Hymyilin hyppiessäni takaisin eteiseen uskomatta tuuriani. Vedin sandaalit jalkaani ja juoksin naapuriin pyytämään rouvan kiitokseksi pullakahveille laukkuni pelastamisesta.

Soitin ovikelloa jo kolmannen kerran ja vaihdoin painoni jalalta toiselle. Aloin jo turhautua, kun leuto kesätuuli oli vaihtunut viileäksi puhuriksi. Aurinkokaan ei enää paistanut.
"Rouva Thomas, oletteko kotona?" huhuilin postiluukusta, kun kukaan ei vieläkään tullut avaamaan. Ei vastausta.

"Rouva Thomas ei ollut kotona", totesin olkiani kohauttaen, kun istuin isän seuraksi keittiön pöydän ääreen. Kahvinkeitin porisi hiljalleen tiskipöydällä.
"Niinkö? Juuri ennen kuin tulit kotiin, hän kävi tuomassa laukkusi ja sanoi syventyvänsä tulevan sateen kunniaksi pienen kirjastonsa antimiin", isä mutisi mietteliäänä ja kurtisti kulmiaan. "Ehkä hän ei vain kuullut ovikelloa?"
"Soitin sitä kolme kertaa ja vielä huhuilin postiluukusta. Miten hän olisi voinut olla kuulematta?" kysyin näsäviisaasti ja kohotin toista kulmaani isälle, joka siveli ajatuksissaan pukinpartaansa.
"Hän on voinut olla vaikka vessassa", isä ehdotti, ja tirskahdin mielikuvalle.
"Yli kymmenen minuuttia? Menen uudelleen katsomaan, josko saisin hänet avaamaan oven", sanoin hiukan huvittuneena noustessani ylös.
"Odota, tulen mukaan", isä huikkasi perääni, kun olin päässyt eteiseen. Vedin sandaalit taas jalkaani ja jäin tylsistyneenä odottamaan isää, joka kampasi tukkansa ja partansa, nuuhkaisi kainaloitaan ja nyökkäsi hyväksyvästi itsekseen. Minun oli vaikea pitää naamani peruslukemilla katsellessani hänen touhujaan.

"Rouva Thomas!" isä huusi postiluukusta, kun olimme rimputelleet ovikelloa ja koputelleet ovea jo hyvän tovin. Taivas repesi painaessani sormeni uudelleen summerille.
"Eikä", voihkaisin, kun suuret pisarat ropisivat tiuhaan alas harmaantuneelta taivaalta.
"Kummallista", isä mutisi ääneen painaessaan ulko-oven kahvan alas. "Ovikin on auki."
"Isä, ei me voida - "
"Mutta jos hänelle on sattunut jotain!" isä parahti ja punastui. Minä tiesin isän ihastuneen rouva Thomasiin jo kaksi kesää sitten, kun nainen oli miehensä menetyksen jälkeen muuttanut naapuritaloon, mutten sanonut mitään. Isä astui pieneen eteiseen.
"Rouva Thomas? Oletteko kotona?" huhuilin astuttuani isän perässä sisään ja vedin oven kiinni. Ainoa vastaus oli kuluvia sekunteja tikittävä seinäkello ennen sokaisevaa välähdystä ja korviahuumaavaa jylinää.

« Viimeksi muokattu: 10.05.2012 11:54:40 kirjoittanut Nici »


Blaise Zabini:  15/100
Ps. Voit haastaa minut yksärillä!

Chuva

  • Mursumarsu
  • ***
  • Viestejä: 656
:O Jopas jotakin.

Tämähän menee entistäkin kiinnostavammaksi!

Teksti oli sujuvaa, eikä siellä ainakaan minun silmiini iskenyt virheitä vastaan. Kuvailua ja dialogia oli toisiinsa verraten sopivasti,  vaikka mua jäikin nyt kiinnostamaan miltä tämä Jess näyttää. Ehkä se selviää sitten ajan kanssa. Hahmot olivat kaiken kaikkiaan kiinnostavia ja päähenkilö vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta kuitenkin aika realistiselta tyypiltä.

Kukas tämä rouva Thompson on miehiään naisiaan? Mahdollisesti joku portaalivahti, noita tai sitten pahis. Tai joku, joka on asunut huvikseen tavallisessa maailmassa, mutta päättänytkin häipyä takaisin kotiulottuvuuteensa.

Ja mitähän lopussa tapahtui? Ilmeisesti kyseessä on taistelu tai Jess ja isukki paiskattiin maailmaan x. Miten vain, asia kiinnostaa ja jättää odottamaan jatkoa :)

Pahoitteluni sekavasta kommentista :D

Tom^^
"I understand what you're saying, and your comments are valuable, but I'm gonna ignore your advice."
-Roald Dahl (Fantastic Mr. Fox)