Nimi: Pala kakkua mikropiireillä
Kirjoittaja: Vilya
Fandom: BBC!Sherlock
Ikäraja: S, kaikille sopivaa. -jjb lisäsi ikärajan otsikkoon
Genre: sanotaanko näin että tää on niiden kaikkien rajamailla, huumori?
Paritus: eiole
Vastuunvapaus: Ei, en omista yhtäkään henkilöä, en saa rahallista korvausta tästä(kään)
Yhteenveto: Holmes leipoo ja tuhoa elektroniikkaa
A/N: leivoin mokkapaloja ja luin liikaa Johnlockia, eka ficci koskaan, mitä oon kirjoittanu… sen tasonen, voi nolous
Pala kakkua mikropiireillä
Sherlock Holmes oli tylsistynyt. Ei sinänsä mitään uutta, mutta tällä kertaa hänen teki mieli kokeilla jotain, mitä ei ollut aiemmin tehnyt.
Urheilua hän ei ajatellutkaan, uuden instrumentin soitolle hän ei suonut harkinta-aikaa, ei tehnyt mieli opetella neulomaan, ei maalaamaan, ei kirjoittamaan runoja, eikä häntä edes miellyttänyt ajatus kokeilla uusia huumeita. Hän oli jo aiemmin päivällä polttanut, ihan tieteellisenä kokeena, Johnin tietokoneen kovalevyn, ja sen jäännökset lojuivat nyt tiskialtaassa.
Sherlock päätti aikansa kuluksi siivota nuo todistusaineistot rouva Hudsonin makuuhuoneen roskakoriin, sillä Johnilla ei olisi sinne asiaa. Kuitenkin hänen aikeensa keskeytyivät, koska hän tajusi mitä hän voisi tehdä. Katsellessaan ympärilleen sotkuisessa keittiössä, hän tajusi, ettei ollut koskaan tehnyt ruokaa.
Suorastaan hihkuen ideansa antamasta innosta hän hyppelehti rouva Hudsonin piirongille ja tonki sieltä kaikki reseptikirjat jotka vain löysi. Hetken niitä tutkittuaan (ja heiteltyään puolet irtonaisista lihapataohjeista ympäri huonetta) hän löysi makuhermojaan, erityisesti ylikasvanutta sokerihammastaan, miellyttävän kakkureseptin. ”Kinuskikakku, kuinka kiintoisaa…” hän hykerteli mennessään takaisin keittiöön.
Otetaanpa huomioon, ettei Sherlock Holmes, maailman ainoa konsultoiva yksityisetsivä, ole koskaan tunkenut käsiään jauhoihin. Hän tuijotti reseptiä kylmästi, kuin se olisi siitä alkanut selventyä. Hänen aivonsa suorastaan nauttivat odotettua suuremmasta haasteesta. Kuitenkin ne olivat rakentuneet setvimään murhia, eivätkä ne löytäneet ratkaisua sille, mitä tarkoitti ”leivittää irtopohjainen vuoka”.
”Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.” Sherlock sekoitti kulhossa lusikalla munat ja sokerin nopeasti ohueksi liemeksi.
”Lisää jauhot vähitellen varovasti sekoittaen.” Sherlock totesi sen vievän liian kauan kallista aikaa, joten hän länttäsi kaiken jauhon taikinaan ja vatkasi sitä hetken.
”Lisää sulatettu voi, ja paista kakkua n. puoli tuntia.” Sherlock katsoi pöydällä olevaa voita, ja tunki sen metallikulhossa (eihän raukka tietänyt mitään mikron anatomiasta) mikroon. Tällä välin hän meni tiskialtaalle pesemään käsiään. Ei tosin ehtinyt kulua muutamaa sekuntiakaan, kunnes mikrosta kuului epäilyttävä SKRIIH ja BUUM.
Sherlock katsoi hetken palavaa mikroa, tarttui patakintaisiin, ja repäisi mikron töpselistä mukaansa. Hän kuljetti sen täysin rauhallisesti olohuoneen poikki ikkunalle, jonka läpi hän heitti mustuneen metallimöykyn. Sherlock tarkisti, ettei ollut osunut kenenkään päähän, ja veti verhon ikkunassa ammottavan reiän eteen. Hän meni keittiöön ja sulatti voin kattilassa.
Uunista tullut kakku oli onneksi vain hieman kärähtänyt päältä, joten sen jäähtyessä etsivämme päätti ruveta loihtimaan täytettä: kermavaahtoa ja kinuskia. Hän ei tietenkään tiennyt kuinka suositeltavaa on käyttää sähkövatkainta kermavaahtoa tehdessä, joten sitä käsin vispatessaan hän ehti kirota kakun jos toisenkin.
Kinuskin keittäminen osoittautui kuitenkin Sherlockin mielestä ihan mukavaksi puuhaksi, ei tarvinnut kuin hämmentää. Tosin kun sen kiehuttua hetken ilman hämmennystä hän löysi (etsivä kun oli) kattilan pohjasta siihen kiinni jähmettyneen kinuskiklimpin.
Samalla rouva Hudson saapui keittiöön suivaantuneena sotkusta jonka Sherlock oli jättänyt jälkeensä etsiessään reseptiä kakkuunsa.
”No mutta Sherlock, kerro kuitenkin mitä oikein väsäät? Ja missä minun mikroni oikein on?” hän kysyi kun oli nalkuttanut hetken siivoamisesta. Sherlock ei ehtinyt kuin avata suunsa, ennen kuin rouva Hudson huomasi tiskialtaaseen unohtuneen kovalevyn.
”Mikä ihme tuo on?” hän kysyi ottaen mustuneen palan käteensä.
Sherlock pelästyi, että vuokraemäntä kertoisi asiasta Johnille, joten hän passitti tämän suoraan kohti keittiön ovea sepittäen jotain jostakin avaruusolioiden mikropiireistä ja niiden soveltuvuudesta varttuneemmille henkilöille. Rouva Hudson heitti kiireissään kovalevyn takaisin pöydälle, mutta se osuikin puoliksi täytetyn kakun päälle. Sherlock ei huomannut asiaa, vaan sekoitti vimmatusti kinuskiklimppiä, joka uhosi kasvaa kiehuessaan. Samalla hän levitti kermavaahtoa kakun päälle toisella kädellään, eikä näin huomannut pientä reseptistä poikkeavaa ainesosasta.
*************************************************************************
Viimein, kovan työn ja hikisen tiskauksen jälkeen kakku oli valmis. Se ei ollut järin kaunis katsottava, mutta Sherlock luotti kovasti sen korvaavan hajonneen mikron ja ikkunan, ehkäpä jopa tietokoneenkin. Hän istui Johnin kanssa pöydässä ruoan jälkeen, tarkoituksena maistaa leivonnaista.
John upotti kakkulapion kakkuun. Kaikki sujui hyvin, kunnes se törmäsi keskellä kakkua johonkin kovaan. John katsoi kysyvästi ystäväänsä, joka näytti olevan aivan ymmällään. Tongittuaan hetken ja saatuaan käsiinsä tuon mustan levyn, John putsasi sen ja tutki sitä.
”Sherlock? Miksi tietokoneeni selvästikin hyvin tuskallisen kuoleman kokenut kovalevy on sisällä sinun tekemässäsi kakussa?”
”Ai tuo?” Holmes tunsi hikoavansa, ”tuo… öh, oletko muuten kuullut jo ruumiista joka nostettiin Thamesista kolme minuuttia sitten?”
”HOLMES!”
Fin.
A/N: jep, aikas lyhyt oli
