Kirjoittaja Aihe: APH: Monenlaista punastelua~S~Oneshot  (Luettu 2189 kertaa)

Aoi Taki

  • ***
  • Viestejä: 71
  • Saa kutsua Lakuksi. :3 (NM on vain randomia~)
APH: Monenlaista punastelua~S~Oneshot
« : 19.05.2012 18:11:41 »
Kirjoittaja: Olisikohan Aoi Taki (Lakuksi voidaan myös kutsua)
Ikäraja: Otsikon mukaisesti S
Tyylilaji (genre): Kaiketi fluffy?
Fandom: Axis Powers Hetalia, APH, Hetalia
Paritus/Hahmot: Amerikka/Alfred F. Jones ja Kanada/Matthew Williams  = AmeCan
Vastuuvapaus: En omista henkilöitä, he kuuluvat Himyaralle (jonka nimeä en vieläkään osaa kirjoittaa). En myöskään saanut/saa rahaa tämän tekemisestä.
Varoitukset - En oikein usko, että mitään varoittamisen arvoista löytyisi oneshotistani.

A/N: Viimeinkin sain raapustettua jotain järkevän kaltaista. Kommentit ovat enemmänkin, kuin tervetulleita. : 3 (P.s. Vähän väsyneen oloisena tarkistin tämän tekstin, joten en ole varma mitä tästäkin oikein tuli ^^')
Hei! Kirjoitin tämän oneshotin sitten niin, etteivät ne kaksi ole veljeksiä. :3 Että ei, ei ole insestiä (vaikka joku teistä kuitenkin ajattelee sen niin, mutta se ei ole minun syytäni.)

~Monenlaista punastelua~

“Hei…”

“Hei!”

“Hei Matthew…!”

Kutsuttu vaaleahiuksinen mies availi silmiänsä kipeänä ja lopen uupuneena. Kanadassa syntynyt nuori aikuinen tunsi huutajan, jonka takia herääminen oli entistäkin tuskallisempaa: “Mitä… nyt…?” Pidempi, nuorempi ja vahvempi amerikkalainen huojentui - Matthew oli vastannut. “Tajuako kuinka huolissani olin, kun et vastannut puheluuni? Vastaat aina puhelimeen, joten minun oli aivan pakko tulla tarkistamaan tilanne”, Alfred huokaisi syvään ennen jatkamista; “ja oli parempi, että tulin. Ties kuinka kauan olisit maannut kylmällä lattialla ilman tuloani.”

Matthew vilkaisi, pienen kivun inahduksen kera, ympärillensä ja joutui myöntämään itsellensä olevansa oman keittiönsä kivilaatoitetulla lattialla. “…?” kanadalainen ei ymmärtänyt miksi oli lattialla, vain koko kehoa ahdistavan kivun. Alfred yllättyi laimeasta reaktiosta. “Oletko varmasti kunnossa?” amerikkalainen kysyi vakavana ja nosti käden hennosti punastuneen ystävänsä otsalle. Sinisilmäisen ei tarvinnut olla ydinfyysikko ymmärtääksensä Matthewilla olevan korkea kuume. “Matt. Miksi et ole sängyssä lepäämässä?” huolestunut Alfred kysyi hiljaa.

“… Luulin jaksavani tehdä töitä. Ei se niin korkealla ollut aiemmin”, hyvin väsyneen oloinen vastasi arastellen ja pahoillansa. Alfred hymähti ja nosti nuoremman kyytiinsä iloisena. “He-hei…!” täysin punaiseksi lehahtanut Matthew inahti epätoivoissansa. Alfred oli kuitenkin liian vahva sairauden heikentämää kanadalaista vastaan, joten violettisilmäinen jätti pakoyritykset mielestänsä. Alfred voittaisi kumminkin. Sinisilmäinen oli aina ollut heistä se vahvempi, sen tiesivät kummatkin - olivat aivan lapsesta asti tienneet.

Alfred ja Matthew - huolimatta synnyinpaikoistansa - olivat tunteneet toisensa siitä asti, kun he vain jaksoivat muistaa. He eivät asuneet kovin kauna toisistansa, vaikka toinen asuikin toisella puolella maiden yhteistä rajaa. Alfred olikin ollut iloinen saatuansa tuntea läheisen ystävänä niin kauan. Se oli kunnia amerikkalaiselle, mutta eipä juuri sängylle laskettu Matthewkaan ollut surullinen tapaamisesta, vaikka kouluajoilla olikin täytynyt näyttää kotitehtävien vastauksen juuri ennen tunnin alkua, kun Alfred oli unohtanut tehdä tehtävänsä.

“Ei sinun olisi tarvinnut, olisin kyllä jaksanut kävellä itsekin”, kuumeestansa punasteleva kanadalainen laittoi yhä vastaan sanoin, vaikka hänet oltiinkin jo peitelty sänkyynsä lepäämään. Matthew tiesi ison kasan töitä odottavan yhä tekijäänsä ja Alfredhan ei paperitöitä jaksaisi tehdä, joten pitäisi vain pyytää hetki sairaslomaa töistä, jottei Alfred valittaisi sairaana töihin lähdöstä. Matthew tunsi kyllä Alfredin, vaikka ei sitä aina näyttänytkään.

Alfred hymyili leveästi ja pudisti päätänsä. “Olisit kuoleman sairas jo nyt, ellen olisi hakenut sinua sieltä kylmältä lattialta. Olenhan sankari ja olin huolissani sinusta, myös ystävänä. Pelästytit minut toden teolla! Luulin jo jotain pahempaa sattuneen!” iloinen amerikkalainen vastasi rennosti, katsellen häpeilemättä Mattewia suoraan silmiin. Kuitenkin amerikkalainen kääntyi pian lipaston suuntaan ja kastoi valkoisen, hyvin pehmeästä kankaasta tehdyn liinan viileään veteen, jota oli vadissa jo valmiiksi - Alfred ei tiennyt kuka veden oli tuonut, mutta Matthew kykeni arvelemaan Kumajiroun tuoneen sen.

Kanadalainen oli kuitenkin punastunut yhä syvemmin ja nosti peittoa pari senttiä ylemmäksi piiloutuaksensa paremmin, kun Alfred kääntyi takaisin. “Sitä paitsi, olet suloinen punastellessasi”, Alfred naurahti - hyvin, hyvin hennosti punastellen. Matthew ei ymmärtänyt ystävänsä sanoja, mutta tunsi nolostuksesta aiheuttaman punan syvenneen. Nuoremman ei kuitenkaan tarvinnut kauaa lausahdusta miettiä, kun Alfred laski kylmän viileän liinan Matthewin otsalle. “A-Ah~”, lyhyempi äännähti reaktiona viileäkseen kuumalla otsalla ja peitti heti sen jälkeen kasvonsa käsillänsä, jotka hän oli vetänyt peiton alta esille. “Tuota juuri tarkoitinkin”, Alfred totesi hyvillänsä - Matthew oikeasti osasi olla suloinen, vaikkei edes yrittänyt.

“Ä-älä tuijota”, kiharahiuksinen mumisi anellen, koska ei vain osannut määrätä toisia ihmisiä - ei ainakaan kuumeessa. Mies ei vain ollut sellainen luonteeltansa. “Olet vain aivan liian suloinen”, Alfred kuiskasi hiljaa ja Matthew hätkähti kuinka lähelle Alfred olikaan ehtinyt. “Ei ole syytä peitellä kasvojasi - ne ovat suloiset, ei niissä mitään vikaa ole”, amerikkalainen jatkoi ja hellin ottein nosti vanhemman kädet tämän pään molemmille puolille, jotteivät ne peittäisi siropiirteisiä kasvoja, jotka Alfred niin kovasti tahtoi nähdä kunnolla.

Matthew katsoi, vaikkakin hiukan peloissansa, ystäväänsä silmiin. Violetit silmät seurasivat kuinka Alfred painoi Coca-Colan makeuttamat huulensa kanadalaisen hiukan raollensa unohtuneille huulille. Kanadalaisen silmät rävähtivät sillä sekunnilla täysin avonaiseksi, kun amerikkalaisen silmät painuivat kiinni - silti he molemmat nauttivat joka ikisestä sekunnista.

“A-Alfred….”, Matthew kuiskasi hiljaa, hyvin hämmentyneenä, mutta ei laisinkaan pahoillansa. Kutsuttu, lempeästi hymyilevä mies painoi oikean kätensä etusormen kanadalaisen lämpöä hohkaavien kasvojen pehmeille huulille. “Älä puhu, sille ei ole tarvetta”, mies pyysi, veti sormensa takaisin ja painoi toisen, mutta yhä nautinnollisen suudelman Matthewin vaahterasiirapilta maistuville huulille tyytyväisenä. Matthew se sitten ei osannut olla hiljaa, mutta nuoremman kuiskaus oli kuulostanut kivalta, niin viattomalta.

Amerikkalainen nosti peiton reunaa - hymyili Mattewhin pienelle tärisemiselle, joka aiheutui kylmän ilman virtaamisesta peiton alle - ja sujahti kanadalaisen ystävänsä vierelle lämpimään. Onneksi lentäjäntakki oli jätetty eteiseen. “Olet kuumeessa, sinun pitää pysyä lämpimässä”, Alfred kuiskasi hymyillen painettuansa pienen suukon violettisilmäisen otsalle.

Matthew puolestaan räpytteli silmiänsä, eikä puna mihinkään ollut kadonnut. Kanadalainen oli uskomattoman hämmentynyt nautinnon ja rajan ylittämisen pelon sekoituksesta. Hän kuitenkin oli iloinen ja painoikin arastellen suukon Alfredin poskelle. “Kiitos”, violettisilmäinen vastasi ja painautui vanhempaansa vasten lämmittelemään. Alfred hymähti ja kietoi kätensä lyhyempänsä ympärille: “Olet ollut minulle rakas jo pitkään. Minä rakastan sinua Matthew Williams.”
« Viimeksi muokattu: 21.06.2015 16:57:34 kirjoittanut Beyond »