// Alaotsikko: Liisa Ihmemaassa, 2010 (k-11) | Voiko harhaan rakastua...?
Kupla palautti fandomin otsikkoon.Title:Riddle Riddle
Author: Midnight-Sun
Beta: hannmPairing: Ihmemaa/Liisa
Rating: k-11
Genre: Draama, mahdollinen Fluff, Mystery, Romance
Fandom: Liisa Ihmemaassa, 2010 (Alice In Wonderland)
Summary: Olin tulossa hulluksi.
Ensinäkin, teoriaani vahvisti se, että näin outoja välähdyksiä unissani. Maasta, jossa pienet keinuhevoset lensivät siivillään kilpaa toistensa kanssa.
Disclaimer: En omista hahmoja, paitsi muutaman kiinalaisen.
A/N: Sen siitä saa kun rakastuu hulluun. Tarinasta tulee triologia.
Riddle Riddle
Trailer
Kaikki on hyvin yhtä pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta…
Olin tulossa hulluksi.
…hän näki harhoja…
Tai no, hatun omistaja hyppeli – hattu vain sen mukana.
…hatuntekijästä…
’’Minä tässä.’’
…mutta jos se on vain harha…
Jos jokainen hänen vierailunsa saisi minut tällaiseen kuntoon, olisin pian peltinen romukasa.
...voiko harhaan rakastua?
’’Palaa pian.’’
~~
Aluksi
Tätähän minä olin juuri odottanut, mutta samalla niin kovasti pelännyt. Siinä hän taas oli, minun kuvittelemani kaunis harha. Valkoisine kasvoineen ja käsineen, virheine hehkuvine silmineen ja hulluineen hymyineen hän katsoi minuun, sieluun saakka, etten meinannut saada happea. Kosketin virheetöntä ihoa, leikittelin sillä. Sivelin poskea, kun hän avasi silmänsä. Hän nousi ja loi viimeisen katseen minuun kun erkani kädestäni. Annoin hänen mennä, jälleen kerran mutta tiesin, tiesin sydämessäni että hän palaisi.
~~
Ensimmäinen luku, HattuOlin tulossa hulluksi.
Ensinäkin, teoriaani vahvisti se, että näin outoja välähdyksiä unissani. Maasta, jossa pienet keinuhevoset lensivät siivillään kilpaa toistensa kanssa. Maasta, jossa kasvoi ylisuuria sieniä ja laulavia, puhuvia kukkia. Maasta, jossa oli valkea hyvin kaunis linna, mitä valkea kuningatar hallitsi. Ihmemaasta.
Toisena, olin nähnyt henkilön, joka oli kotoisin tuosta oudosta maasta, moneenkin kertaan. Hullun hatuntekijän.
Kolmantena, mainitsin sisälläni ailahtelevan pelon, se kiusasi minua kuin mikäkin pahan sortin mahatauti. Minua kauhistutti, hirvitti kamalasti se, että näkisin Hullun Hatuntekijän yhä uudelleen ja uudelleen. Sikäli se oli harha, koska todellinen se ei voinut olla, ei mitenkään, sillä minä lupasin aina palata takaisin, ei hän. Minua pelotti siksi, koska pelkäsin takertuvani harhaan, jotta en unohtaisi häntä ja koko salaista maata. Pelkäsin sitä, että harha katoaisi ja jäisin jälleen yksin. Sitä en kestäisi.
Kävelin rauhallisin, suhteellisen rauhallisin askelin mietteissäni Kauppakompanian pää-rakennuksessa ja yritin tavoittaa etsimääni henkilöä. En edes tiennyt tämän nimeä, mutta lähtiessäni olin saanut hyvän kuvailun. Hänellä olisi vaaleat keskipitkät hiukset ja kirkkaan siniset, jääkylmät silmät. Hänen kasvonsa olisivat hyvin merkilliset, mysteerisen ja salaperäisen näköiset ja hänen vartalonsa olisi solakka.
Kurkistelin hieman avoinna olevista ovista sisään ja yritin löytää hänet, mutta etsintä ei tuottanut tulosta. Vastaani käveli muuan nuori mies, jolla oli mustat hiukset ja hyvin siistit vaatteet, oikein aateliset. Pysäytin hänet ja kysyin mistä löytäisin etsimäni henkilön. Hän sanoi, että minun täytyisi kulkea vielä kaksi oviparia eteenpäin, ja kääntyä sitten oikealle. Kiitin häntä ja tein kuten hän neuvoi.
Raotin ovea hiljaa ja katseeni osui naiseen, joka istui koristeellisella tuolilla ja kirjoitti sulkakynä sauhuten jollekin paperille. Rykäisin hermostuneena ja hän kohotti katseensa. ’’Liisa, oletan?’’, hän sanoi kauniin soivalla äänellään lempeästi.
’’Kyllä, Miss Elena Zakuro’’, luin kyltistä, joka oli hänen pöydällään, ja niiasin.
’’Mikäs sinut luokseni tuo, tyttöseni…?’’
’’Minua pyydettiin tuomaan teille nämä’’, kerroin ja ojensin kirjekuoren jossa minun käsitykseni mukaan olisi nippu papereita.
”Kiitos”, hän sanoi pehmeällä äänellään ja hymyili. ’’Ei sinun tarvitse teititellä.’’ Nyökkäsin ja hymyilin takaisin. Poistuin selkä edellä oven taakse, jotta en olisi ollut epäkohtelias. Joillekin kiinalaisille tämä oli välttämätön ele, kun aikoi poistua ja siksi yritin pitää sen muistissani. Olin kuullut, että suuri harmaakarhu ei millään vetäisi vertoja vihaiselle kiinalaiselle.
Päivät olivat kuluneet paikoin niin nopeasti, etten ollut ehtinyt edes huomata auringonnousua, ja joskus taas niin hitaasti, ettei sitä vain voinut käsittää. Mutta silti aika kulki, ei yhtään sen nopeammin tai hitaammin.
Kiina oli hyvin kaunis maa. Sen persoonallinen ja värikäs kulttuuri tempaisi minut heti mukaansa. Aurinko paistoi aamusta myöhäiseen iltaan saakka, ja monet ihmiset työskentelivät sen aikataulun mukaan. Toiset taas vain seurailivat tikittäviä kellojaan ja katsoivat, milloin he saisivat vapautuksen lähteä kotiinsa viettämään lopun päivää. Ihmiset olivat ystävällisiä, ainakin siellä minne minä olin mennyt. En tuntenut olevani yksinäinen taikka erilainen, vaikka olinkin eri maasta kotoisin.
Tuulenvire lennätti hiuksiani niin, että minut täytyi hieman sukia niitä ja laittaa takaisin paikoilleen. Puiden lehdet kahisivat ulkona kun astuin rakennuksesta sinne ja vihreä ruoho heilui tuulen mukana. Henkäisin ja katsoin kuinka kivimuurin takana, noin kymmenen metrin päässä minusta hyppeli hattu. Tai no, hatun omistaja hyppeli – hattu vain sen mukana. Se oli väriltään myrkynvihreä ja kankaassa oli kuvioita. Siinä oli hiekanpunainen silkki liina ja monta, ainakin neljä neulakoristetta. Tuota olin pelännyt, tuota olin odottanut. Hullu hatuntekijä.
A/N: Kommentit ovat enemmänkin kuin tervetulleita.
