Parista pahasta pahempi, S, Regulus/Remus | Hetkiä arjesta, 12+ virkettä

[Kuurankukka]

Nimi: Parista pahasta pahempi
Kirjoittaja: Kuurankukka
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Pienehkö angsti, arki
Paritus: Regulus/Remus
Vastuunvapaus: Rowling omistaa Potter-maailman ja hahmot, enkä saa tästä rahallista korvausta
Haasteet: Rare10, Albumihaaste #3 (kappaleena Happoradion Ottaisitko silti minut), Hetkiä arjesta, 12+ virkettä VIII
A/N: Jälleen uusi rakkauspakkaus paritus, jota oli kiva kokeilla :3 Mitäköhän muuta, 12+ virkettä –haaste teki tämän kirjoittamisesta sopivan haastavan, toisaalta se taas inspiroi hurjasti. Käyttämäni lyriikat löytyvät lopusta, samoin kuin kaikki 12+ virkettä haasteen sanat. Niin ja tämä nimi oli alun perin ”Kahdesta pahasta pahempi”, joka juontaa juurensa Apulannan lähes samannimisestä biisistä, mutta lopulta tykkäsin tuosta enemmän


Parista pahasta pahempi


Pohjoisesta huutava, syksyä ja talvea lupaileva vastatuuli sekoittaa Remuksen hiuksia ja saa aamu-usvan katoamaan Lontoon kapeilta kaduilta. Taivas on poistyöntävän harmaa, mutta se ei erityisemmin haittaa Remusta. Hän on menossa tapaamaan Siriusta, kunhan kävelee ensin vähän ja kasaa unisia ajatuksiaan selväksi: paitsi että hän saa kertaherätyksen kun ovella onkin Regulus, eikä Sirius, ja yhtäkkiä on niin hiljaista, että lusikan ujo kilinä Reguluksen kahvimukissa on ainoa olemassa oleva ääni.

Aina vain puoliksi näkyvissä ollut pikkuveli näyttää nyt erityisen kolkolta ja haluttomalta, ja silti, tai ehkä juuri siksi, kymmenet näkymättömät tuliset hämähäkit alkavat kipittää paljaasta niskasta aina selkäytimeen saakka, suoraan sydäntä kohti. Regulus ei edes heti tunnista Remusta, ja kun hän lopulta tajuaa kuka ovella seisoo, näyttää aivan siltä, kuin joku olisi asettanut raskaan ja kuolettavan hunnun aristokraattikasvoille. Hämmästys, kaipaus, viha, pelko ja jännitys, mikään niistä ei saanut näkyä, ei varsinkaan Lupinille: sehän on isoveljen kätyri, tunkeilija!

Reguluksen silmät sulkeutuvat hetkeksi, hengitys on liian pinnallista tunteettomalle ihmiselle, jollaiseksi Sirius joskus Regulusta haukkuu, ja samassa Remuksen katse on jo huolta täynnä. Hän nojautuu lähemmäs, ensimmäinen ja toinen raja on jo rikottu, kolmannen kohdalla muuri tulee vastaan, sillä Regulus ottaa rauhattomia askelia taaksepäin ja on kuin ansalankaan astunut villieläin, yhtä kaunis ja kesyttämätön.

”Onko Sirius kotona? Meillä on tapaaminen”, hän paljastaa ja yrittää puhumalla rauhoittaa pakoilevan näköistä Regulusta, samalla kun kovuus palaa vähitellen laihoille kasvoille: mutta vaikka tunteet on piilotettu jonnekin syvälle sydämeen, Remus ehtii parin sekunnin aikana nähdä ne ja umpikuja on valmis. Reguluksen askeleet pysähtyvät lopullisesti, äsken lasittuneet silmät lyövät äkkiä tulta ja tappuraa ja Remus tajuaa, ettei Siriusta olisi ehkä kannattanut mainita.

”Sirius lähti eilen illalla”, Regulus tunnustaa Remuksen mustien farkkujen lahkeille ja on sitten työntämässä oven hänen nenänsä edestä kiinni, mutta Remus on nopea ja saa jalkansa väliin: sillat on poltettu viimeistään silloin, hän ei enää halua tavata Siriusta vaan ainoastaan jutella Reguluksen kanssa.

Remus ei vastaa Reguluksen toteamukseen mitään, vaan seuraa itsepintaisesti nuorempaa poikaa syvemmälle pimeään, muusta perheestä autioon taloon ja huomaa, että mustan, kulahtaneen t-paidan selkämyksessä on valkeat siivet – se että kyseessä on Siriuksen vanha paita, tuntuu Remuksesta äkkiä hyvin surulliselta. Hän tuijottaa kuviota avuttomana, erehtyy miettimään miltä paljas selkä sen alla näyttäisi, Regulus kai aistii loppumattoman tuijotuksen koska käännähtää ympäri keittiön oviaukossa ja mulkaisee häntä kuin syyttäen.

Hämärässä, pölyisessä puolivalossa Regulus on synkänkaunis olento, vähemmän vaikuttava kuin Sirius ja juuri siksi niin puoleensavetävä, miksei hän ole aikaisemmin tajunnut sitä että juuri hänen kuuluu selvittää Reguluksen salaisuudet ja tunteet, hän haluaa istuttaa pikkuveljen pöydän ääreen ja saada aikaan edes jotain, pieniä tai isoja muutoksia, olipa se kuinka mahdotonta tahansa. Regulus tahtoo sanoa jotain, käskeä Lupinia lähtemään, muttei saa suutaan millään auki: vain jalat liikkuvat ja johdattavat heidät keittiöön, jossa hän tyrkkää toisen käteen täyden mukin höyryävää kahvia ja haroo avuttomana pitkiä hiuksiaan.

Remus istuu hitaasti pöydän reunalle vaikka sekin on Mustien talossa kiellettyä ja piirtää pari hajamielistä kuviota eebenpuuhun, ettei vain katsoisi Regulusta liian pitkään. Hän jättää koskemattoman kahvinsa pöydälle, astuu Reguluksen luokse vaikka se on silkkaa itsemurhaa ja hipaisee paljasta, aavistuksen verran liian laihaa käsivartta. Vaikka Regulus väistää ja on jo kavahtamaisillaan pois, Remus on silti niin lähellä, että voi helposti haistaa kirvelin vivahteet partavedestä, hän pitää sen lakritsimaisesta tuoksusta välittömästi.

On petollista, kuinka nopeasti ja ilman varoitusta kaikki tapahtuu, juuri äsken Regulus oli melkein kuin hänen käsiensä välissä, ja nyt nuorempi velho hapuilee jo taikasauvaa käteensä kirotakseen, tai ajaakseen hänet vähintään ulos talosta, mielestään ennen kaikkea. Remus kyseenalaistaa oman turvallisuutensa: hän antaa käsiensä laskeutua ja hymyn pilkahtaa esiin, vaikka näkee, että Regulus on enemmän kuin tosissaan.

Se toimii paremmin kuin oman taikasauvan esille ottaminen, Reguluksen sauva on jo hävinnyt takaisin takataskuun lempeän hymyn ja hehkuvien silmien voimasta, sillä Remus hämmentää häntä sekunti sekunnilta enemmän, eikä edes hän osaa manata ketään sellaista, ei ehkä edes halua osata. Ei Regulus muistanut, tiennyt, tai uskaltanut ottaa selvää siitä, että Siriuksenkin ystävä voisi olla sellainen, häivähdys jostain paremmasta joka katosi veljesten väliltä kuukausia, ehkä jopa vuosia sitten.

Samaan aikaan jossain toisaalla Sirius kaivaa pienen kartan esille nähdäkseen, minne he ovat Jamesin kanssa joutuneen, Remus takertuu tällä kertaa kunnolla kiinni Reguluksen särkyneeseen olemukseen. Iho on viileä ja luut liian selvät, luomet raskaat ja pelastusta janoavat, ja silti Remus astuu melkein heti kauemmas, mutta vain tarkastellakseen kunnolla, mitä Regulus ajattelee.

Tunteet, joita Remus itse tuntee sillä hetkellä, ovat kuin jyrkänteeltä alas työnnetyt vankkurit, mahdottomat pysäyttää ilman rajua törmäystä. On vain jatkettava matkaa, hän hokee itselleen, rykäisee ja kuiskaa marmoripatsaaksi valahtaneelle Regulukselle: ”Voin tulla uudelleen, jos haluat.”


Happoradio - Ottaisitko silti minut

Paljon valitan ja draamasta diggaan
Tanssin sateessa
Pelkään valoja ja nolostun nopsaan, viihdyn varjossa
Päättämätön kai, ei selkeää vastausta irtoa minusta
Arka, hiljainen, paitsi kännissä möykkään että verta nokasta

Ottaisitko silti minut? Vaikken koskaan päihittäisi ketään
Ottaisitko silti minut? Vaikken koskaan saavuttaisi mitään

Väistän vastuuta, en ratkaisun paikkaa etsi matkalta
Eksyn helposti, en oikeaa suuntaa löydä kartalta
Siitä lähdetään, ettei tervettä kohtaa löydy minusta
Siitä lähdetään, ilman sinua koskaan en mistään kiinni saa


1. vastatuuli
2. taivas
3. lusikka
4. hämähäkki
5. huntu
6. kaipaus
7. silmä
8. rauhaton
9. umpikuja
10. askel
11. silta
12. siivet
13. avuton
14. istutus
15. hius
16. piirtää
17. itsemurha
18. kirveli (mauste)
19. petollinen
20. kyseenalainen
21. hämmentää
22. häivähdys
23. kartta
24. raskas
25. vankkurit


A/N: Ficcihän on myös tosiaan itsenäinen jatko-osa James/Sirius ficille Täydet tunnit ja minuutit.

[malla]

Haa, löysinpäs! Luin tän eilen illalla, ja käänsin puolet Fifistä ympäri kun luulin että oot poistanut tämän sieltä - mutta Finissähän tämä olikin! Mulle käy ihan liian usein niin, että luen jonkun ficin, en ehdi tai jaksa kommentoida, ja sitten kun aikaa olisi, en muista kummalla foorumilla se oli tai mikä sen otsikko oli. Nyt muistin kirjoittajan, teikän siis, niin johan löytyi! Kuud kuud.

Sitten asiaan! En ole lukenut tuota linkkaamaasi James/Siriusta, mutta voisin laittaa sen korvan taakse ja lukaista senkin sitten kun on enempi virtaa akuissa - nyt oon ihan väsynyt ja rikki, mutta pakko kommentoida nyt kun tämä on vielä tuoreessa muistissa. Regulus/Remus on ihan loistava paritus, oon viime aikoina tykkäillyt siitä ihan hulluna! Reguluksesta on ylipäätään noussut mulle lähes pakkomielle, ja siitä tulee luettua kaikenlaisia ficcejä metrikaupalla. Oon viettänyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti n. kahdeksan vuotta ficcien parissa, mutta vasta viime vuonna löysin Reguluksen kunnolla. Se on ihan hassua, koska yksi mun lempificeistä kautta aikojen on Reg/Sirius, mutta siltikään en ole tajunnut millaiset pontentiaalit Reguluksen hahmossa onkaan! Nyt oon ahkerasti ottanut mokaani takaisin, ja hurahtanut Regulukseen ihan täysin. Purr.

Tykkäilen sun kirjoitustyylistä, ja mulla oli siksi (tapojeni vastaisesti) jopa hieman odotuksia tältä ficiltä kun huomasin tämän. Vaan enpä joutunut pettymään; omnomnom mikä herrrkullinen ficci! Kavahdin tuota ikärajaa ensin (eikö edes pikkupusua ;__;), mutta olit saanut tähän sellainen jännitteen, että edes sallittu ikäraja ei haitannut. Johtuneeko mun mielikuvituksesta, sun kiertelevästä kuvailusta vai mistä, mutta kyllä mun mielikuvissa tapahtui yhtä jos toista Remuksen ja Reguluksen välillä, hurr. ♥

Remus takertuu tällä kertaa kunnolla kiinni Reguluksen särkyneeseen olemukseen.

Tässä kohtaa en voinut enää estää niitä suloisia mielikuviani lainkaan, joten purrrrr. Vaikka Remus astuukin "melkein heti" kauemmas, mun mielikuvissa ehti tapahtua vaikka mitä tuon lyhyen hetken aikana! (Ja tähän syssyyn sanoisinkin, että tuota quoteani edeltävässä virkkeessä on vissiinkin typo, "Jamesin kanssa joutuneen" vai "Jamesin kanssa joutuneet".)

Tää oli kyllä nyt jotenkin erilaista tekstiä sulta, mihin oon tottunut. En oo vissiin kovinkaan montaa sun ficciä lukenut, mutta ensimmäisenä muistui mieleen se Viimeinen naula arkussasi (enkä edes yrittänyt kunnolla), jota oli lähes mahdoton kommentoida mitenkään fiksusti tai syvällisesti. Tämä taas oli ehkä hiukan... hmm, suorempaa ja selvempää, eikä tässä oltu käytetty niin paljon sellaista... kiemurtelua. *naur* Äh, en osaa selittää sitä! Tarkoitukseni ei nyt siis ole verrata näitä tyylejä keskenään, mutta se vaan osui silmiin kun jäin tätä pohtimaan.

Tykkäilin tästä siis paljon. Tunnelma oli kivan jännittynyt ja silti jollain tapaa todella arkinen, Reguluksen huonot yritykset hallita ajatuksensa/tunteensa olivat tosi sympaattisia, Remuksen yht'äkkiä heräävä uteliaisuus ja kiinnostus saa mut hymyilemään, ja ja ja. Tykkäsin - en oikeen muuta osaa sanoa.

Kiitokset tästä!

[Sakura]

Aaa ihanaa! Alkavatkohan kaikki mun kommentit näin... No, olkoon. Regulus/Remus on yksi mun lempiparituksistani, ja tämä on kyllä erittäin toimiva tulkinta siitä. Mustien koti on herkullisen synkkä miljöö ja Regulus niin ihanan varjo. Tykkään siitä miten se tuntuu haavoittuvalta mutta samalla sillä on kuitenki kuori vaikka se rakoileekin. Ja että se on kuitenkin Musta, mutta ei hirveän hyökkäävä ja sarkastinen paska tai Sirius-kopio vaan hiljaisempi ja jännittyneempi, mikä tietysti voi johtua ihan vain tilanteestakin. Ja Remus jotenkin vaan vie koko juttua, tai ehkä tunteet vaan vie Remusta kuten lopusta ilmenee. Hieno jännite ja kontrasti, ja vielä hienompaa että vaikka mitään ei tapahtunut, tämä onnistui silti olemaan niin sähköinen.

Kieli on kaunista ja tunnelmaan sopivaa, ei mielestäni liian koukeroista mutta sopivasti synkändramaattista. Tähän yhteyteen jopa synkänkauniit olennot ja kauniit ja kesyttämättömätkin istuvat ihan kivasti ilman että kuulostaisivat liioitelluilta. Oikeastaan rakastan tuota olento-sanan käyttöä, se jotenkin kuvaa niin hyvin kuinka outo voi toinen ihminen toiselle olla. Melkein kuin avaruusolento. Ja kolkko ja haluton, raskas ja kuolettava huntu aristokraattikasvoille, lusikan ujo kilinä kahvimukissa, pölyinen puolivalo. Hienoja kohtia jotka tuovat tietynlaisen sävyn tekstiin. Siivet paidanselkämyksessä oli tietysti suloinen ja toimii koska sitä ei ole yhdistetty mihinkään enkelisheisseen vaan Siriukseen.

Sitten pakollinen Remus-hehkutus:

Remus istuu hitaasti pöydän reunalle vaikka sekin on Mustien talossa kiellettyä

Hauska miten Remus on tuollainen, istuu tyynesti pöydälle vaikka ei saisi. Juuri tuolla tavalla voin kuvitellakin Remuksen rikkovan "sääntöjä" vaikka sitä yleensä hyvin kunnollisena tyyppinä pidänkin :-) Vaivihkaa ja puoliksi huomaamatta.

Ja pakollinen Regulus-hehkutus:

Regulus tunnustaa Remuksen mustien farkkujen lahkeille

Voi pieni Regulus. Ihana tuo farkkujen lahkeille tunnustaminen, ja vielä mustien!

Pidin myös siitä miten Sirius oli tässä läsnä. En edes tiedä voiko olla Remus/Regulusta ilman Siriusta, mutta kiva ettei Remus kuitenkaan etsinyt Reguluksesta mitään Siriuksen korviketta vaan oli kiinnostunut ehkä enemmänkin Reguluksen erilaisuuden vuoksi, tai ainakin niin mä koin. Ja Regulus oli niin suloisen varautunut ja vihamielinen, ehkä juuri siksi että Remus oli Siriuksen ystävä ja Regulus itsekin kaipasi Siriusta. Tai jotain. Nojoo.

Samaan aikaan jossain toisaalla Sirius kaivaa pienen kartan esille nähdäkseen, minne he ovat Jamesin kanssa joutuneen, Remus takertuu tällä kertaa kunnolla kiinni Reguluksen särkyneeseen olemukseen.

Tämä kohta oli kiva, se että Sirius ja James ovat jossakin toisaalla ja sitten ovat Regulus ja Remus, ja muutenkin tuo on hienosti kirjoitettu... (//Ajattelin tätä jo eilen mutta unohdin mainita eli tuo typo, joutuneet varmaankin.) Ja alku oli houkutteleva! Luin sen sun edellisen(?) James/Siriuksen enkä voi ymmärtää miten voit aina kuvailla Lontoon harmaita ja usvaisia katuja noin raikkaasti ja jotenkin asiaankuuluvasti, ilman että siitä tulee ollenkaan puuduttavaa tai tavanomaista. Tykkäsin myös tästä nimestä, se sopii tekstiin mutta on jollain lailla hieman karumpi, mikä tuo tähän oman vivahteensa. Jos tästä nyt ollenkaan tajuaa mitä tarkoitan... Joka tapauksessa, kiitän!