Nimi: Se olikin vain valeasu
Kirjoittaja: Maww
Beta: Swizzy
Ikäraja: k-11
Genre: drama, slash, angst, fluffy
Disclaimer: Hahmot ja paikat kuuluvat J.K. Rowlingille, enkä saa tästä rahaa.
Pairing: Sirius/Stan
Summary: Eräänä päivänä Stan löytää koiran, joka paljastuu Siriukseksi.
Haasteet: Rare10
A/N: Tähänkin ollut idea aika kauan ja nyt sitten ehdin kirjoittamaan tämän.
Sää oli kamala. Vettä satoi ja ukkonen jyrisi. Stan oli matkalla kotiin. Hänen työvuoronsa Poimittaislinjalla oli juuri loppunut ja Stan oli aivan litimärkä.
Sitten Stan näki jotain karvaista vähän matkan päässä. Hän astui pari askelta otusta päin, mikä taisi olla koira. Iso, musta, karvainen koira. Se näytti myös todella laihalta. Stanin kävi sitä sääliksi. Jospa se oli kulkukoira. Stan voisi alkaa pitämään siitä huolta, hän oli aina pitänyt koirista.
Stan otti vielä pari askelta kohti koiraa. Se ei näyttänyt pelkäävän, se näytti itse asiassa uteliaalta. Stan kaivoi taskunpohjaltaan pari herkkua ja tarjosi niitä koiralle. Koira otti pari askelta Stania päin ja hän syötti herkut koiralle. Stan otti kokeeksi pari askelta poispäin, mutta Koira seurasi perässä.
Koira seurasi koko matkan Stania tämän kotiin. Stan päätteli, että koira haluaisi asua hänen kanssaan. Kun hän avasi kotiovensa, koira juoksi hänen asuntoonsa.
Stan kaivoi kaapistaan koirankeksejä, joita hän piti kaiken varalta kaapissaan. Koira alkoi innoissaan syödä.
Stan heittäytyi sohvalle ja avasi television. Koira hyppäsi hänen viereen.
“Muistakaa varoa pahamaineista tappajaa Sirius Mustaa, joka on vankikarkuri. Soittakaa kuumaan linjaan, jos huomaatte jotain”, nainen televisiossa sanoi. Koira alkoi haukkua.
“Niin, Sirius Musta oli kauhea. Murhasi parhaan ystävänsäkin ja kaksitoista jästiä”, Stan sanoi ja rapsutti koiraa korvan takaa. Koira räksytti ja heilutti päätään. Stanista se näytti ihan pään pudistukselta.
“Hei, en ole keksinyt sinulle vielä nimeä”, Stan muisti ja sulki television. Koira juoksi ristiin rastiin Stanin asunnossa ja pisti nenänsä joka paikkaan.
“Hmmm. Mitenköhän olisi… vaikka Nuuhku”, Stan keksi. Koira, Nuuhku, heilutti häntäänsä suostumisen merkiksi.
Nuuhkusta tuli Stanin koira. Se hoiti aina kotia Stanin ollessa töissä ja kotona Stan leikki koko ajan Nuuhkun kanssa. Välillä Stanista tuntui, että Nuuhku oli kuin ihminen, koska Nuuhku ymmärsi Stania kuin ihminen toista ihmistä.
Stanin tullessa kotiin, Nuuhku juoksi häntä aina eteiseen vastaan. Niin sinäkin päivänä, jona Stan näki jotain, mitä ei ikinä unohtaisi. Nuuhku muuttui ihmiseksi. Sirius Mustaksi.
“Mitä hemmettiä?! Sirius Musta! Täytyy lähettää pöllö… nyt heti… Toffeelle”, Stan pähkäili. Sirius tarttui Stania olkapäästä.
“Stan, luuletko sinä minua todellakin tappajaksi?” Sirius kysyi.
“Mitä ihmettä? Mutta sinä tapoit Peter Piskuilanin ja ne jästit! Tapahtumalla oli monia silminnäkijöitä”, Stan vinkaisi.
“Piskuilan lavasti kuolemansa. Uskotko todellakin, että se Nuuhku voisi tappaa kolmetoista ihmistä noin vain?” Sirius kysyi.
“Niinpä. Nuuhku ei voisi. Sinä vain näyttelit!”, Stan väitti.
“Anna kun selitän”, Sirius pyysi.
“Hyvä on”, Stan myöntyi.
Ja Sirius selitti. Stan kuunteli hiirenhiljaa, ei keskeyttänyt kertaakaan.
“Mutta miksi sinä päätit muuttua ihmiseksi, näyttäytyä minulle?” Stan kysyi.
“Koska… koska minusta ei ollut reilua, jos sinä et tietäisi, kuka minä oikeasti olen”, Sirius sanoi.
“Miksi?” Stan kysyi.
“Koska minusta tuntuu, että olen rakastunut sinuun”, Sirius tunnusti ja virnisti.
“No, minun täytyy tästä varmaan lähteä”, Sirius sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen.
“Kyllä sinä voit tännekin jäädä, jos haluat”, Stan sanoi.
“Niin, että sinä voit ilmiantaa minut Toffeelle”, Sirius virnisti.
“Uskotko sinä todellakin, että haluan ilmiantaa lemmikkini Toffeelle?” Stan kysyi.
“Piskuilan on petturi?” Sirius kysyi.
“Piskuilan on petturi”, Stan myönsi.
“Minä rakastan sinua”, Sirius kertoi uudestaan.
“Sinä sanoit sen jo”, Stan sanoi.
“Siihen kuuluu vastata ‘niin minäkin sinua’”, Sirius vihjasi.
“Mitä jos minä en rakasta?”, Stan virnisti.
“Kokeillaan”, Sirius ehdotti ja iski silmää.
Ennen kuin Stan ehti vastata mitään, mies tunsi jo Siriuksen huulet omillaan. Ne olivat lämpimät, täynnä toivoa. Stan ei voinut itselleen mitään, hänen oli pakko vastata suudelmaan. Sirius rutisti Stanin lujasti itseään vasten.
Stan töytäisi Siriusta. Tämä haukkoi henkeään.
“Se oli mukavaa. Olen halunnut tehdä niin jo kauan”, Sirius kertoi..
“Jos sinä olet halunnut suudella minua, se ei välttämättä tarkoita, että rakastat minua”, Stan väitti.
“Tässä tapauksessa se tarkoittaa”, Sirius sanoi.
Kului pari viikkoa. Sirius asui yhä Stanilla, mutta he eivät olleet suudelleet ensimmäisen kerran jälkeen, eikä kumpikaan miehistä puhunut asiasta sen enempää.
Eräänä päivänä Stanin tullessa kotiin töistä hän löysi Toffeen asunnostaan.
“Mitäs täältä löytyykään? Sirius Musta, ankeuttajat taitavat ilahtua ja antaa oikein mukavan pikkupusun”, Toffee hymyili. Sirius kalpeni ja Toffee tarttui tätä kovakouraisesti ranteesta.
“Me lähdemme nyt taikaministeriöön, sinulle tulee kutsu oikeudenkäyntiin myöhemmin”, Toffee sanoi Stanille ja raahasi Siriusta perässään ulos.
Jälkeenpäin Stan ei muistanut, miten hän oli selvinnyt ensimmäiset pari viikkoa Siriuksen lähdön jälkeen. Stan tajusi, että hän oli ollut kuitenkin rakastunut Siriukseen. Hän kaipasi tämän naurua, hölmöjä vitsejä, seuraa, jopa sitä yhtä suudelmaa. Mutta Sirius oli mennyt. Hänet oli varmaan viety ankeuttajille, eikä Stan ollut edes yrittänyt taistella vastaan. Hän ikinä ei antaisi sitä itselleen anteeksi.
