Rating: K11
Pairing: Sirius/Remus
Summary:
Kaataa uuden lasin viskiä ja hyräilee - Bordeaux on aina ollut toisen lasista parempaa.Warnings: : ( ja alkoholia
A/N:
FF100: (060. juoma), Aakkoshaaste (Sirius Musta), Angst10 (Sirius Musta), One True Something 20 (Kelmit) Kiitos kovasti Vaniljelle
kappaleesta! Omistus menee Buttikselle, hyvää isinpäivää. ♥
Bordeaux ja muitakinViski oli hänen hengityksensä huuru: se, joka kiipesi kirpeinä pakkasaamuina taivaalle ja näytti vähän tupakansavulta. Sitähän siihen joskus oli sekoittunutkin, mutta ei enää, kun ketään toista ei kävellyt vierellä.
Remuksen lasi oli niin puoliksi tyhjä, useimmiten kokonaan. Sirius katsoi sitä inhoten, jopa halveksien,
miten voit olla niin vitun negatiivinen, älä jaksa, Remus vain kohautti olkiaan takaisin ja paineli rasvaisia sormenjälkiä lasinreunaan kaikessa vaitonaisuudessa. Siriuksen lasi oli puoliksi täynnä tai piri pintaan, joskus hänellä ei ollut lasia lainkaan, hymy vain. Hän jaksoi odottaa huomista, sillä eihän se voinut omien sanojensa mukaan olla eilistä pahempi. Tietenkään.
Oppivat he silti jotakin toisiltaan. Sirius oli se, joka sytytti ensimmäisen savukkeen toisen suuhun – Remus oli se, joka kertoi miten myönnetään että rakastetaan ja kaatoi viiniä lasiin. Hän kesytti koiran laittamatta sille kaulapantaa, ja sitä Sirius osasi arvostaa: Remus ei koskaan silittänyt vastakarvaan eikä väkisin halunnut setviä takkuista turkkia. Se likaisuus oli kulkurileima, valttikortti, ässä hihassa, joka oli jo vuosien aika muuttunut repaleiseksi.
Hän oli muuttunut repaleiseksi, kulunut – ja paikattu. Remushan sen oli tehnyt.
Mutta sitä ei kestänyt kuin vuosia, ei sellaisesta jäänyt koskaan käteen kuin korteista huonompia. Sirius sai täyskäden, muttei ylpeillyt; taittoi vain korttinsa vaiteliaana taskuun, nappasi takin ja lähti. Hän oli pelannut ilman panoksia. Toinen sen sijaan oli onnettomampi. He olivat kyllä samanlaisia niin monella tavalla, mutta vain hän oli se, joka pelasi aina sydämellään, se, joka pelasi täydellä pokerinaamalla, mutta ilmeili silti pelin ulkopuolella. Remus oli se, jolle jäi tyhjiä pulloja ja tyhjä asunto, tyhjiä päiviä ja tyhjä itsensä. Tyhjä, hajotettu, revitty ja takuista setvitty, juotu sydän.
(Eikä Remus tiennyt tai tule koskaan tietämään, miksi kaksitoista vuotta yksin pimeydessä tuntuvat niin pahoilta ja että Sirius on niin kovin pahoillaan, ei, vaan kaataa itselleen uuden lasin viskiä ja hyräilee tottuneesti alkusoittoa
heidän kappaleestaan. Bordeaux on aina ollut toisen lasista parempaa.)