Author: natte
Beta: Miksu, kiitus <3
Fandom: Doctor Who
Paring: none
Rating: S
Genre: draama, tuplaraapale, en mä tiiä, onko sellasta kuin general?
Disclaimer: Eivät ole niin millään minun Donna saati Tohtori, BBC omistaa kaikki oikeudet, minä vaan leikin enkä tienaa rahaa tuon taivaallista.
Summary: When you run with the Doctor, it feels like it would never end. But however hard you try, you can't run forever. A/N: Okei, idea on sitä aikaa neljännen tuotantokauden jälkeen, kun Doctor on pyyhkinyt Donnan mielen eikä tämä muista, että olisi joskus seikkailut Doctorin kanssa. Ludovico Einaudin
I Giorni toiminut inspiraationa, ja summaryn lause sekä loppukursiivi ovat jaksosta Forest of the Dead.
Voiko tästä muuta sanoa, tuplaraapale tällä kertaa. Aika nopeasti väsätty, mutta, tuskinpa se on ongelma. Fandom10'n osallistuu tämäkin.
Kiitän Miksua pikabetaamisesta turhan lyhyellä aikavälillä!
Ja kommentit ovat nannaa, missä onnistuin, missä en, mikä ei miellyttänyt, oliko kliseitä, oliko vaikeaselkoinen, vai luitko vain välipalaksi? Kerro siitä minulle jos vain suinkin jaksat.
You can't run foreverAamukasteen kukkiessa taivas oli vielä vaalea. Ei sininen, ei harmaa, aivan kuin se ei olisi osannut päättää, millä tuulella oli sinä päivänä. Muu maailma ei tuntunut siitä välittävän, vaan kukin hoiti omia aamupuuhiaan tahollaan.
Se oli kovin tavallinen päivä, sellainen, mitä muistellessa ei saa mieleensä erilaatuista omenamehua, sinisiä hansikkaita taikka miestä, joka katosi kulman taakse. Ohi kävellessä koitetaan kurkistaa vaivihkaa, mutta kujalla on pelkkää tyhjyyttä.
Hieman se ihmetyttää, mutta ei ole aikaa jäädä pohtimaan sellaisia - pitää muistaa tusina tärkeämpiäkin asioita. Ei jakseta painaa mieleen ruskeaa takinkulmaa tai hieman outoa katsetta. Ikään kuin mies olisi tuntenut hänet.
Donna Noble kohensi ryhtiään, ja koitti unohtaa äskeisen, häiritsevän tunteen. Eihän mies voinut tuntea häntä, eiväthän he olleet koskaan ennen nähneetkään toisiaan. Kävi siis hyvin järkeen että mies joku oli hullu sekopää, joka puhui seinille ja piti koiria perheenjäseninään.
Aivan, niin se oli. Korko kopisi tietä vasten, ja puhelimen soidessa Donna oli jo unohtanut omituisen muukalaisen ja tämän sinisen laatikon.
Hetkinen, mikä sininen laatikko?
"Entä sinä, oletko kunnossa?"
"Olen aina kunnossa."
"Onko 'olen kunnossa' joku erityinen Ajan herrojen sanonta jolla tarkoitetaan 'en ole oikeasti kunnossa lainkaan'?" Donna kysyi. Tohtori katsoi häntä.
"Kuinka niin?"
"Koska sitten minäkin olen kunnossa", Donna vastasi. Hiljainen katsahdus ja syvä sisäänhengitys.
"Tule, mennään."
Tohtori tarttui Donnaa kädestä ja johdatti pois hälinästä.
