Nimi: Minä ja hän
Ikäraja: S
Paritus: (OC)/Rosalie/Emmett
Tyylilajit: angst, drama, romance, one-shot, AU
Haasteet: OTP10, Genre10 ja One True Something 20
Fandom: Twilight
Vastuuvapaus: Rosalie ja Emmett kuuluvat S. Meyerille, minä vain keksin tähän tarinan. Otsikko ei ole omaa alaani, vaan on napattu Jenni Vartiaisen samannimisestä kappaleesta.En saa tekstistäni minkäänlaista korvausta.
Tiivistelmä: Mutta ennen elämäni päätepysäkkiä halusin tavata hänet vielä viimeisen kerran.A/N: Juups, minulta taas pitkästä aikaa jotain one-shot/ficlettiä. Tähän ehdottomasti inspisbiisinä oli
Jenni Vartiainen - Minä ja hän ja kappaleen nimi päätyi myös tämän tekstin nimeksi mielikuvituksen puutteesta
ja laiskuudesta johtuen. Itse asissa koko idea lähti tästä ihanasta biisistä, aww, miksen ole jo aiemmin bongannut tätä? Kuitenkin, löpinät sikseen, tässä olisi uutta tekstiä, enjoy!
Minä ja hän
Minä tunsin sen. Tunsin elämän hiipuvan hiljaa pois, tunsin sen valuvan sormieni läpi kuin hiekka tiimalasissa. Tiesin, että pian koittaisi aikani lähteä, aikani kohdata lapsien kyyneliset kasvot ja tämän kaiken loppu.
Mutta ennen elämäni päätepysäkkiä halusin tavata hänet vielä viimeisen kerran. Hänet, jonka sijasta olin valinnut oikein elämän, en loputonta ikuisuutta. Häntä minä olin rakastanut ja tulisin aina rakastamaan, mutten koskaan tarpeeksi. Päivääkään en ollut valintaani katunut, vaikkei rakkaus ollut koskaan kuihtunutkaan. Se oli pysynyt vuosikymmenet kirkkaana mielessäni, muistuttaen kivuliaasti ihanuudestaan. Minä kuitenkin rakastin elämää enemmän.
Ja pian se päivä koitti, kun tunsin voimieni haihtuvan. Näin kyynelkasvot edessäni, tyttärieni ja poikieni tuskan ja se sai minunkin sydämeni vihlomaan, vaikka olisin halunnut sanoa heille, että iloitkaa. Sitten minäkin olisin voinut olla onnellinen lähtiessäni.
Siihen ei enää ollut kauaa. Tiesin sen sumenevista silmistäni ja hitaammin pamppailevasta sydämestäni. Minä olin todella elänyt tämän elämän niin kuin olin halunnut; mennyt naimisiin – ei sillä väliä vaikkei tämä ollut se mies jota rakastin – ja kasvattanut lapseni. Kaipasin ainoastaan kultaisia silmiäsi ja viileää kosketusta, edes hetken.
Hiljaiset hyvästit, suukot, he kuiskasivat ”äiti, rakastan sinua” ja poistuivat. Ja minä näin ne. Kultasilmät. En tiennyt oliko se harha vai ei, en välittänyt, kunhan ne tutut silmät olivat siinä. Rakastamani silmät.
”Rosalie.”
Hiljainen kuiskaus huulilta, joita olin joskus saanut suudella. Ne tekivät hänestä todellisemman ja pystyin hetken uskomaan hänen todella olevan siinä.
”Rosalie, minä rakastan sinua. Aina.”
Viileä kosketus kämmenselälläni. Minulla ei ollut voimia katsoa olivat minua koskettaneet sormet ne samat kylmät ja valkoiset kuin joskus kauan sitten. Minulla tuskin oli voimaa edes katsoa hänen kasvojaan, jotka todella olivat ne joita rakastin. Ruskeat kiharat, hymykuopat, kultasilmät, täydelliset piirteet. Emmett.
”Sulje silmäsi, Rosalie.”
Minä tottelin häntä kyselemättä, edes suomatta ajatusta sille etten tottelisi. Tunsin viileän hipaisun poskellani ja korvaani kuiskatut sanat; minun oli aika mennä.
