Kirjoittaja: Lila
Paritus: Ginny/Pansy
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: romance, fluff
Vastuuvapaus: Tapahtumapaikka ja henkilöt kuuluvat Rowlingille, tapahtumat minun omaa tuotostani.
Varoitukset: Puhekieltä (jota jotkut eivät vain voi sietää)
A/N: Kirjoitettu marraskuussa 2009. Tällanen pikkuinen puhekielisähellys :3 Kehukaa, haukkukaa. Mutta sanokaa edes jotain.
Eräs talvipäivä
Mä venasin Pansya tammisilla ulko-ovilla, juuri siellä missä me oltiin sovittu mun venaavan. Pansy oli myöhässä sen pari minuuttia, mitä se aina oli. Se pompahteli tomerasti eteisaulan poikki, vetäen käteensä tummanvihreitä hansikkaitaan. Mustan polkkatukan peitti vihreä baskeri ja kaulaa lämmitti tupaväreistä neulottu kaulaliina.
Pansy pysähtyi mun eteen. Se kohotteli kulmiaan niin kuin aina ja hymyili. Suupielet kääntyivät alaspäin sen hymyillessä, sillä tavalla persoonallisesti. Mä pyöritin silmiäni ja tökkäsin mun rannekelloa, sitä vaaleanvihreää, jonka sain siltä itseltään lahjaksi.
Me käveltiin vierekkäin valkoiseen huoneeseen, tai siltä se näytti. Pihamaata verhosi joka puolella paksu lumipeite. Pansy pompahteli pirteästi - melkein lapsellisesti - korkeassa hangessa, ei se välittänyt, vaikka kenkiin menikin lunta, saisihan sen myöhemmin helposti pois sauvan heilautuksella.
Mä halusin ottaa Pansya kädestä. Se puristi mua jämäkästi, sillä lailla, ettei haluaisi päästää irti ikinä. Enkä mäkään halunnut. Pitkä intensiivinen katse - harmaat silmät kohtasivat ruskeat.
Sen kuusenvihreä baskeri oli pian täynnä valkoisia täpliä. Mun hiukset olivat pian märät, ne alkaisivat taas kihartua. Me rämmittiin kohti korkealle kohoavia katsomoita, joiden yläpuolella viuhahteli vihreäpukuisia huispaajia.
Pansy kysyi, vaihtaisinko mä Luihuiseen jos voisin. Mä vastasin että vaihtaisin, vaikka mieluummin Pansy voisi tulla Rohkelikkoon. Pansy nykäisi mun punakultasta kaulahuivia ja sanoi, että vihreä pukisi mua paremmin kuin punanen sitä, mistä en ollut aivan samaa mieltä. Punanen olisi sopinut sille yhtä täydellisesti kuin vihreäkin.
Me kavuttiin pitkät puuportaat ylös huispaustadionin katsomoon, tyhjään katsomoon. Olihan siellä aika kylmä.
Me istuttiin vierekkäin eturiviin, Pansy veti mut sinne kädestä. Uloshengittämämme hiilidioksidi huuruuntui kohdatessaan pakkasilman.
Katsomon ohi lentävä Malfoy katsoi pahasti mua, mutta Pansy näytti sille keskisormea. Se tiesi, mitä Malfoy ajatteli musta. Malfoy epäili, että mä vakoilin niiden strategiaa, mutta en mä sen takia siellä ollut. Ja Malfoy tiesi sen. Mähän en enää edes kunnolla jutellut Rohkelikkojen kanssa, Malfoy itse oli melkein joka ilta paikalla todistamassa, kun mä istuin Luihuisen oleskeluhuoneessa Pansyn kanssa.
Pansy räpytteli silmiään, sen silmäripsissä oli lumihiutaleita, sen huulet olivat sinertävät kylmästä. Mä arvelin näyttäväni samalta. Mä ennustin, että kaikesta huolimatta laittamani ripsiväri alkaisi lumen piakkoin sulaessa levitä pitkin mun naamaa. Pansy veti mut avuliaasti kiinni kylkeensä ja kiedottuaan kätensä mun ympärille hankasi hansikkaan peittämällä kädellään mun viittaan vuorattua kylkeä lämpimäksi. Mä tein saman sille.
Se oli aina niin käytännöllinen tyttö, mutta yhdessä asiassa se ei joustanut. Se asia oli huispauharjoitukset. Sen oli aina päästävä katsomaan niitä, oli minkälainen keli hyvänsä. Huispaus oli sen intohimo, vaikka se ei pelannutkaan itse. Mutta tässä asiassa se ei joustanut.
Pansyn jäätyneet huulet kaipasivat kyljen lisäksi selvästi lämmitystä. Sen naama oli märkä, lumi oli sulanut sen poskille, jotka kylmenivät kylmenemistään. Mä hivuttauduin ihan sen lähelle, niin että pystyin nuolaisemaan sen leualta tippumassa olleen sulaneen lumihiutaleen. Pansy kikatteli, se oli vähän ujo, vaikkei ehkä olisi uskonut. Mutta ei siellä katsomossa ollut muita ja se tajusi sen itsekin, kun lopetti mun huulien väistelemisen ja otti mut syliinsä. Vaikka Malfoyn ivahuudot kantautuivat kaukaa lumisateen takaa katsomoon, pikkuhiljaa alkoi tulla lämpimämpi. Malfoy suksikoon kuuseen.
