alaotsikko: Colin-draama
Huom! Rowlingin hahmot, minä vain leikin niillä.
Nimi: Harry Potter - idolini
Kirjoittaja: Popka
Oikolukija: rimps ystävällisesti lukaisi läpi
Ikäraja: S
Päähenkilö: Colin Creevey
Luokka: Kai tämä jonkinlaista draamaa sitten on
Tiivistelmä: Kuinka Colin Creeveysta tuli Harry Potter-fani?
Harry Potter – idolini
1.
”Colin, sinulle on kirje”, herra Creevey ilmoitti eräänä päivänä juuri yksitoista vuotta täyttäneelle pojalleen. Se, että poika sai kirjeitä, ei tietenkään ollut mitään uutta. Kirjeessä ei kuitenkaan ollut postimerkkiä, se oli oudon paksussa kirjekuoressa ja sitä koristi outo, vahainen sulkija. Tämä jos mikä oli herättänyt herra Creevyn mielenkiinnon.
”Keneltä se on isä?” Colin kysyi suu täynnä aamiaismuroja.
”Kuoren päällä ei lukenut lähettäjän nimeä. Ehkä sinun pitäisi avata se ja katsoa.” Herra Creevey yritti pitää äänensä vakaana, mutta silti siitä pystyi aistimaan jonkinasteista huolestuneisuutta.
Colinin kädet tärisivät kun hän otti kuoren pöydältä. Kirje näytti viralliselta. Hän ei ollut koskaan aiemmin saanut virallista kirjettä. Hän tutki kädessään olevaa kuorta. Se tuntui painavalta kädessä, hänen nimensä ja osoitteensa oli kirjoitettu siihen kauniilla, vihreällä musteella ja kirje oli suljettu punaisella vahasinetillä. Uteliaana Colin avasi kirjekuoren.
Kuoressa oli yksi, ohut pergamentin pala. Myös siinä oleva teksti oli kirjoitettu vihreällä musteella. Colin avasi kirjeen ja luki:
Hyvä Herra Creevey,
teidät on valittu opiskelemaan Tylypahkan kouluun velhoille ja noidille. Koska te olette kuitenkin kasvaneet velhomaailman ulkopuolella, koulumme riistanvartija Rubeus Hagrid saapuu luoksenne tänään kello 11.00. Hän kertoo kaiken tarvittavan.
Ystävällisin terveisin,
Albus Dumbledore, rehtori
Colin tuijotti kirjettä useamman minuutin ajan. Takuulla kyseessä oli jokin pila, ei hän voinut saada kirjettä velhokoulusta. Hän ei edes koskaan ollut kuullut, että noitia ja velhoja olisi oikeasti olemassa. Silti hän salaa toivoi, että kirje olisi sittenkin totta. Että hän olisi velho.
”Colin, mitä kirjeessä oli?” herra Creevey kysyi nähdessään poikansa epäuskoisen ilmeen. Colin ojensi kirjeen isälleen ja istuutui tuolille. Hän oli edelleen sekaisin.
Tylypahka. Koulun nimi oli turhankin tuttu herra Creeveylle.
*
Colin käveli hermostuneesti eteisen päästä päähän kellon lähestyessä yhtätoista. Colin ei edelleenkään oikein tienyt, kuinka hänen olisi pitänyt asiaan suhtautua. Hän oli innoissaan siitä, että joku velho tulisi tapaamaan häntä ja selittämään asioita, mutta samalla kauhuissaan. Ei jokainen pikkupoika saanut yhtäkkiä kuulla olevansa velho.
Colin painoi päänsä oven lasia vasten. Hän tuijotti herkeämättä kaukaisuuten, siristäen silmiään auringon osuessa niihin. Hän räpäytti silmiään ja seuraavassa hetkessä taloa lähestyi valtava, tumma hahmo.
Vaikka oli lämmin kesäpäivä, hahmolla oli päällään paksu takki ja saappaat. Pitkä musta tukka hulmusi hieman jokaisella askeleella, ja kun hahmo tuli lähemmäksi Colin saattoi nähdä kasvoja koristavan pitkän, villin parran.
Hahmo lähestyi lähestymistään ovea ja pian iso käsi iskeytyi ovea vasten. Vaikka Colin olikin seissyt oven takana, pelästyi hän silti hahmon kädestä lähtevää jättimäistä kumausta. Colin oli avaamassa tärisevin käsin ovea samalla hetkellä, kun hänen isänsä käveli ruokahuoneesta eteiseen.
Colin haukkoi henkeä avatessaan oven. Ovella seisova mies oli lähes jättiläinen Colinin rinnalla. Raisusta ulkokuorestaan huolimatta miehen kasvoilla oli ystävällinen hymy, joka sai Colinin hieman rauhoittumaan. Ehkäpä tästä tulisikin ihan mukavaa.
”Hagrid, Tylypahkan riistanvartija”, jättiläinen murahti ja ojensi kätensä Colinille. Colin tutkaili hetken aikaa isoa, ojennettua kättä ja tarttui siihen sitten epävarmasti. Hän tunsi isänsä pukkaavan häntä selkään ja sai soperreltua nimensä tälle jätille. Kyseinen jätti harppoi eteiseen ja katseli kiinnostuneena ympärilleen. Colinista tuntui, että Hagrid katseli taloa oudosti, aivan kuin ei olisi ennen ollut tällaisessa asumuksessa. Mutta kyllähän velhot takuulla taloissa asuivat, Colin mietti. Mitä ihmettelemistä heidän talossaan sitten muka oli?
Colinin isä viittoi jättiläistä kohti perheen olohuonetta. Colin pysytteli muutaman askeleen taaempana, tarkastellen miestä kiinnostuneena. Tämän pää lähes hipoi kattoa ja muutenkin tämä tuntui hieman kömpelöltä. Hagrid istahti kolmen hengen sohvalle ja Colinin isä asettautui nojatuoliin sohvaa vastapäätä. Colin seisoi hetken keskellä huonetta, vilkuili ensin isäänsä ja sitten jättiläiseen, ja asettui istumaan tuolille isänsä viereen.
”Kirje tais tulla perille?” Hagrid esitti sanansa suoraan Colinille ja tämä nyökkäsi.
”Hyvä juttu, sä siis tiedät kuka oon ja miksi mä olen täällä.” Jälleen Colin nyökkäsi, vaikka ei ollutkaan aivan varma, tiesikö hän jättiläisen todellisen syyn vierailulle.
”Mun tehtävä on kertoa sulle vähän Tylypahkasta ja velhomaailmasta. Sä et oo vissiin ikinä niistä kuullut?”
Oikeastaan Colin oli kuullut kaikenlaisia tarinoita velhoista, noidista ja taikuudesta, mutta hän kuitenkin pudisti päätänsä, koska uskoi ettei Hagrid ollut tarkoittanut sellaisia juttuja.
”Ei, en ole kuullut. Tänään kuulin ensimmäista kertaa, kun avasin kirjeen.”
”Jos mä kerron sulle ensin vähän velhomaailmasta. Tai ennemmin sun pitää päästä tutustumaan siihen, siitä on vaikea vaan kertoa. Mut on määrätty viemään sut huomenna Viistokujalle.”
Hagrid oli ilmeisesti huomannut Colinin hämmästyneen ilmeen, sillä hän jatkoi.
”Viistokuja on noitien ja velhojen ostoskatu Lontoossa. Sieltä sä pystyt ostamaan kaikki koulutarvikkeesi. Eihän niitä jästi-Lontoossa ees myydä.”
”Jästi-Lontoossa?” Colinista tuntui, että tämä jättiläinen puhui jotain aivan outoa kieltä. Miten hän pärjäisi velhomaailmassa, jos ei edes tajuaisi mistä on puhe.
”Anteeks, siis Lontoossa, joka on tarkoitettu ei-taikovalle porukalle. Me sanotaan niitä jästeiksi. Niin, missä mä olinkaan. Tosiaan, Viistokujassa. Me mennään sinne huomenna ja hommataan sulle tavarat. Mulla on jossain sun tarvikelista.”
Tämän sanottuaan Hagrid alkoi kaivaa takkinsa taskuja. Jos takki yksinään oli jättikokoinen, sen taskuihin mahtuva määrä oli vielä ällistyttävämpi. Kaivettuaan esille kahvipannun, koiranruokaa, taskumatin ja puukapulan Hagrid löysi viimein Colinin kirjeen ja ojensi sen pojalle.
Kuoressa oli jälleen Colinin nimi tutulla, vihreällä musteella.
”Katopa se kirjalista läpitte. Ja toisessa lapussa on lista kaikista vaatteista ja tavaroista, joita tarttet. Onko sulla jotain kysyttävää?”
Colin tuijotti kuorta, sitten Hagridia ja lopuksi isäänsä, joka oli istunut koko ajan hiljaa tuolissaan.
”Mutta miten te tiedätte, että olen velho? En ole koskaan tehnyt mitään ihmeellistä.” Colin oli ihmetellyt asiaa koko aamun, ja vihdoin hän uskalsi kysyä sitä myös ääneen.
”Sun nimes on ollut koulun kirjoissa jo pitkään. Ei se siellä ois, jos sä et ois velho.”
”Ai.” Colin oli niin hämmentynyt tästä tiedosta, että ei osannut muutakaan sanoa. Hänen nimensä oli ollut velhokoulun kirjassa jo pitkään? Tarkoittiko se, että hän osasi taikoa? Hänen päässään vilisi tuhat ja yksi kysymystä, mutta hän ei kehdannut esittää niistä yhtäkään. Ehkäpä sitten huomenna kun hän pääsisi Hagridin kanssa ostoksille.
”Mutta mähän olen aivan kokonaan unohtanut kysyä sulta, että haluatko sä tulla Tylypahkaan? Vaikka sun nimi onkin kirjassa, ei me voida sua pakottaa kouluun.”
Colin vilkaisi isäänsä ja tämä nyökkäsi pienesti. Asia oli Colinin omissa käsissä.
”Tietenkin haluan. On vain jotenkin outoa kuulla asiasta äkkiä.”
”Tietenkin. Onko sulla Colin vielä jotain kysyttävää?” Hagrid kysyi mustat silmät tuikkien. Miehessä oli jotakin ystävällistä, jotakin sellaista, joka houkutteli kysymään uusia kysymyksiä nyt heti. Colin kuitenkin hillitsi kielensä ja tyytyi vain pudistamaan päätänsä. Hän jaksaisi odottaa yön yli.
”Me nähdään sitten huomenna Colin. Tuun noutamaan sut täältä aamulla.” Tämän sanottuaan Hagrid nousi vaivalloisesti sohvalta, joka ei tuntunut enää palautuvan alkuperäiseen muotoonsa, ja suuntasi ulko-ovelle. Colin seurasi Hagridin perässä, haluten imeä tästä viimeisetkin taikamaailman rippeet.
Jälleen Colin painoi päänsä oven lasia vasten. Hän katsoi ison hahmon loittonemista haikein mielin. Hän räpäytti silmiään ja Hagrid oli poissa.
2.
Seuraava päivä valkeni kesäisen aurinkoisena. Hetken aikaa Colin vain makasi sängyllään ja mietti edellisen päivän tapahtumia, pohtien oliko kaikki sittenkin vain unta. Tullessaan aamiaiselle Colin ei enää epäillyt eilisen tilanteen aitoutta, sillä hänen isänsä työnsi hänen eteensä rahapussin.
”Tässä, en usko että tavarasi ovat kuitenkaan ilmaisia”, Colinin isä sanoi hymyillen.
Isällä ei tuntunut olevan mitään sanomista hänen velhoudestaan, Colin mietti. Colin oli hyvin vakuuttunut siitä, että hän ei samassa tilanteessa olisi yhtä rauhallinen. Mutta hänen isänsä olikin omalaatuinen – isän käyttäytyminen ei sittenkään loppujen lopuksi ollut niin outoa.
Syötyään aamiaisen Colin aloitti jo tutuksi muodostuneen kävelynsä eteisessä. Hagrid ei ollut sanonut mitään tiettyä aikaa, joten Colin tuijotti tarkkaavaisesti ulos oven ikkunasta. Jälleen kerran hän räpäytti silmiään ja seuraavassa hetkessä taloa lähestyi valtava hahmo. Tällä kertaa häntä ei tosin jännittänyt yhtä paljon. Hän huusi isälleen pikaisen hein ja juoksi pihalle jättiläisen lähestyessä taloa.
*
Heidän matkansa Lontooseen kesti useamman tunnin ja Colin sai kerran toisensa jälkeen ihmetellä Hagridin käytöstä. Tuntui kuin tämä ei osaisi ollenkaan olla normaaleiden ihmisten seurassa, puhumattakaan rahan käsittelystä tai liikennevälineiden käyttämisestä.
Vihdoin he olivat Lontoossa ja tällä kertaa tuntui, että Hagridkin tiesi minne oli menossa. He kävelivät kadulta toiselle ja viimein he saapuivat rähjäisen pubin ulkopuolelle, jonka nimi näytti olevan Vuotava noidankattila. Baarimikko tuntui tuntevan Hagridin erityisen hyvin, sillä tämä nosteli isoa tuoppia näkyviin tiskin takaa. Hagrid kuitenkin pudisti päätään ja viittoi Colinia kohti. He kävelivät pubin läpi hiljaisuudessa, Hagrid avasi takaoven ja he seisoivat autiolla takapihalla. Colin katsoi kummissaan, kun Hagrid penkoi jälleen takkinsa taskuja ja löysi sieltä lopulta vaaleanpunaisen sateenvarjon. Vielä kummastuneempi Colin oli, kun Hagrid napautti nimenomaisella varjolla muutamaa tiiltä takapihan tiiliaidassa, ja aita rupesi avautumaan. Colin vain seisoi paikoillaan ja tuijotti suu auki.
”Viistokuja”, Hagrid totesi Colinin hämmästyneelle ilmeelle.
Paikka oli upea. Se vilisi noitia ja velhoja mitä ihmeellisimmissä kaavuissa ja asuissa, kauppoja tuntui riittävän silmänkantamattomiin, pöllöjä lensi siellä täällä ja kaukana siinsi suuri, lumenvalkea rakennus.
”Onks sulla rahaa mukana?” Hagrid kysyi äkkiä. Colin hypähti silmin nähden, sillä hän oli ollut erittäin keskittynyt yläpuolellaan leijaileviin pöllöihin.
”Isä antoi minulla rahaa”, Colin vastasi näyttäen rahapussiaan Hagridille.
”Jästiraha ei käy täällä. Meidän pitää mennä vaihtamaan.” Hagrid viittoi kohti valkoista rakennusta.
”Irveta, maailman turvallisin paikka ehkä Tylypahkan jälkeen. Tosin Harry Potterilta tavarat ois paremmin turvassa Irvetassa”, Hagrid mumisi marssiessaan kohti rakennusta.
”Kuka on Harry Potter?” Colin kysyi kiinnostuneena. Henkilö, jolta mikään ei ollut turvassa edes koulussa, oli takuulla mielenkiintoinen.
”Harry? Niin tosiaan, sullahan ei oo tietty mitään tietoa. Harry Potter on poika, joka on jo kahesti voittanut Hänet-Joka-Jääköön-Nimeämättä. Erittäin mukava poika, vaikkakin onkin tunkemassa itteään joka paikkaan. Sua vuoden vanhempi Rohkelikko. Saatatte vielä samaan tupaan päästä.”
”Hän-Joka-Jääköön-Nimeämättä?” Colin kysyi silmät pyöreänä.
”Rohkelikko?” Colinista tuntui jälleen kerran, että hän oli tipahtanut kärryiltä.
Sillä samalla hetkellä Hagrid totesi ”Irveta”, ja he astuivat sisään korkeista marmoriovista. Heitä tervehti jokin pieni olio.
”Maahisia”, Hagrid kuiskasi hänen vierellään.
”Ilkeitä pikku olioita kun ne sille päälle sattuu, mutta just sen takia parhaita vartioimaan Irvetaa.”
Irvetan aula oli koristeellinen ja suurempi kuin missään aiemmin Colinin näkemässä rakennuksessa. Noitia ja velhoja poistui ovista maahisten kanssa, aulassa kävi kova puheensorina ja lukuisien tiskien takana parveili maahisia, jotka välillä viittoilivat tovereilleen. Hagrid talutti Colinin erään maahisen luo.
”Pitäis vaihtaa jästirahaa”, Hagrid totesi tiskin takana olevalle maahiselle.
”Katsotaanpa”, maahinen totesi, kun Colin ojensi tälle rahapussiaan. Hetken kuluttua Colin poistui Irvetasta mukanaan kaljuunoita, sulmuja ja sirppejä. Hagrid oli yrittänyt selittää hänellä muuntokurssia, mutta tietenkään hän ei ollut niistä mitään tajunnut.
”Mihin sä haluat mennä ensin?” Hagrid kysyi kun he pääsivät pienen matkan päähän pankista. Colin katseli ympärilleen ja kaivoi sitten saamansa tarvikelistan esiin. Kaavut, kirjoja, kirjoitustarvikkeita, liemiaineksia, taikasauva. Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, minne hänen kannattaisi mennä ensimmäisenä. Ilmeisesti Hagrid oli nähnyt hänen epäröintinsä, sillä tämä kaappasi häntä käsivarresta ja lähti taluttamaan häntä liikkeitä kohti.
*
Muutaman tunnin kuluttua Colin ilmestyi jälleen yhdestä kaupasta kädet täynnä tavaroita. Hänellä oli nyt koulukaavut, oma taikasauva ja kaikki mahdollinen, jota hän tarvitsisi lienten tunneilla. Enää kirjat puuttuivat. Hän oli sanonut Hagridille, että haluaa viimeiseksi kirjakauppaan aivan tarkoituksella: hän rakasti kirjoja, eikä hän halunnut kiirehtiä kaupasta pois.
Astuessaan sisään Säilän ja Imupaperin ovesta, Colin tunsi päässeensä taivaaseen. Kirjoja oli joka paikassa – hyllyissä, pöydillä, pinottuina lattialle. Muutama kirja hymisi, jotkut värisivät ja useamman kansikuva liikkui. Colin vilkaisi saamaansa kirjalistaa ja lähti kiertelemään kauppaa. Pian hän olikin löytänyt kaikki tarvitsemansa kirjat, mutta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen saaliiseensa. Hän kaipasi kipeästi lisätietoa velhomaailmasta ja niinpä hän kääntyikin Hagridin puoleen.
”Hagrid?” Colin kysyi pienellä äänellä.
”Mmm”, Hagrid vastasi murahtaen, jostakin kirjahyllyn takaa.
”Mitä kirjoja voisin ostaa lisäksi? Tiedäthän, jotta saisin hyvän kuvan velhomaailmasta.”
Hagrid haroi hetken partaansa, vaihtoi painoa jalalta toiselle ja pyörähti sitten näkyviin.
”Hermione, toinen jästisyntyne, jonka kanssa kävin täällä viime vuonna, halus kanssa ostaa muita kirjoja.” Colin oli varma, että kuuli Hagridin mutisevan hiljaisella äänellä ’outoja nämä jästisyntyiset’, kun tämä lähti kävelemään kohti kirjakaupan myyjää.
Puolen tunnin kuluttua Colin astui ulos kaupasta useampi kassi kädessään. Hän oli ostanut Tylypahkan historian sekä useamman teokset nykyajan suurista velhoista ja heidän saavutuksistaan. Olipa matkaan eksynyt peräti yksi kirja, joka kertoi Velhomaailman sodasta.
Colin ei malttanut odottaa, että hän pääsisi lukemaan noita kirjoja.
*
Päästyään kotiin tuona iltana Colin oli kuitenkin niin väsynyt, ettei hän jaksanut syventyä kunnolla kirjoihinsa. Hän selasi jokaista oppikirjaansa hellästi, kääntäen sivuja kuin peläten niiden menevän rikki. Lähes jokaisella kirjan sivulla oli liikkuva kuva, joita Colin tuijotti innostuneena. Hän oli ollut jo kauan kiinnostunut valokuvauksesta ja liikkuvien kuvien tekeminen kiehtoi häntä. Opettaisiko joku hänet tekemään sellaisia Tylypahkassa?
Colin vilkuili toista kirjapinoa, jotka hän oli ostanut kirjalistan ulkopuolelta. Kirjat tuntuivat kutsuvan häntä lukemaan, mutta väsyneenä Colin ajatteli kuitenkin siirtävänsä niiden luku-urakan seuraavaan päivään.
3.
Seuraava aamu valkeni jälleen kesäisen aurinkoisena. Colin kiiruhti nopeasti alakertaan aamupalalle ja juoksi sitten suuna päänä takaisin huoneeseensa. Mennessään hän lähes kompastui pikkuveljeensä Dennisiin, joka oli juuri saapunut takaisin kotiin kesäleiriltä.
Ensimmäisenä Colinin käteen tarttui Tylypahkan historia. Opus oli kiinnostava ja hän lukikin sitä koko päivän ja pani kirjan syrjään vasta yömyöhällä. Aina välillä hän törmäsi outoihin sanoihin, kuten kotitonttu tai ilmiintyä, mutta hän tarkasti ne Velhomaailman sanat jästeille teoksesta.
Seuraavana päivänä hän päätti tarttui muihin teoksiin – teoksiin, jotka eivät olleet mitenkään liitoksissa koulumaailmaan. Mitä enemmän hän kirjoja luki, sitä useammin hän törmäsi nimeen Harry Potter. Muistiko hän väärin, vai oliko Hagrid maininnut tästä nimenomaisesta pojasta heidän ostosreissullaan?
Harry Potter tuntui satusankarilta. Poika, joka oli voittanut kuoleman ollessaan yksivuotias. Poika, joka jatkoi elämäänsä, vaikka jäikin orvoksi. Velhomaailman julkkis, kaikkien sankari. Hänen oli pakko tavattava Harry Potter, hänen oli pakko päästä samaan tupaan Harry Potterin kanssa. Takuulla Harrysta tulisi hänen paras kaverinsa, kunhan he tutustuisivat.
Colin uppoutui Harry Potteriin koko loppu lomansa ajaksi. Pian hän osasi kaikki tarinat ulkoa, hän osasi nimetä ulkoa ne kirjan sivut, joissa Harry esiintyi. Eräänä päivänä Hagrid lähetti Colinille kirjeen ja paluukirjeessään Colinin onnistui pyytää lisätietoa Harrysta – hän oli tullut siihen tulokseen, että Hagrid oli hyvinkin läheisissä väleissä Harryn kanssa.
Elokuun viimeinen päivä koitti, Colinin oli määrä saapua King’s Crossin asemalle seuraavana aamuna. Hagridista ei ollut kuulunut mitään pitkään aikaan ja Colin olikin jo alkanut pohtia, oliko hänen kirjeensä päässyt sittenkään perille. Aamiaisen jälkeen häntä kuitenkin odotti mukava yllätys, sillä pieni, ruskea pöllö naputteli hänen huoneensa ikkunan takana. Innoissaan Colin juoksi avamaan ikkunan ja irroitti pöllön jalkaan sidotun pergamentin. Colin tiesi heti, että kirje oli Hagridilta.
Colin,
tietty mä voin kertoa Harrysta. Harry on tosi mukava poika, joka tosiaan käy välillä hermoille. Mut ei se mitään pahaa tarkoita, se on vaan utelias luonne. Ja tietty se raahaa Ronin ja Hermionen, sen parhaat ystävät, mukaansa kaikkeen. Mut ilman Harrya Norbert-lohikäärme ei ois päässyt turvaan, se on tosi avulias poika, Harry. Harry pelaa Rohkelikon huispausjoukkueessa etsijänä, se on nuorin etsijä vuosisataan. Tosi taitava poika, lentää paremmin kuin isänsä. Harry on vähän sellainen, että se haluaa pelastaa kaikki ja olla kaikille ystävällinen. Paitsi Luihuisille, niitä se vihaa.
Nähdään huomenna koulussa, mä oon asemalla vastassa teitä ekaluokkalaisia.
Hagrid.
*
”Isä, missä kamerani on?” Colin kysyi paniikin sekaisella äänellä seuraavana aamuna. Hän oli luvannut isälleen ja pikkuveljelleen, että hän ottaa monta kuvaa Harry Potterista ja lähettää heillekin yhden. Perhe ei tietenkään ollut välttynyt Colinin Harry Potter- puheilta.
”Se on arkussasi”, herra Creevey sanoi hieman huvittuneena. Colin oli viimeisen viikon ajan ollut hyvin epäcolinmainen. Poika oli selittänyt lähes joka toisessa lauseessaan Harry Potterista, joka ilmeisesti oli suurikin kuuluisuus velhomaailmassa. Hyvä, että pojalla oli idoli, herra Creevey tuumasi voidellessaan Colinille aamiaisleipää.
*
King’s Crossin asemalla oli kamala vilske Creeveyn perheen saapuessa paikalle. Hagrid oli kertonut
Colinille, että tämän pitäisi mennä laiturille itse, sillä jästit eivät pääsisi muurin läpi. Niinpä hän hyvästeli isänsä ja veljensä lähtöaulassa ja suuntasi viimeisen olanylivilkaisun jälkeen kohti laitureita yhdeksän ja kymmenen. Hagrid oli käskenyt hänen juosta muuria päin, jonka jälkeen hän olisi oikealla laiturilla. Colin kuitenkin epäröi, eihän hän mitenkään voinut seinän läpi päästä. Tepasteltuaan hetken edestakaisin Colin päätti kuitenkin kokeilla onneaan. Hän otti muutaman juoksuaskeleen, työnsi kärryjään edellä, suuntasi kulkunsa kohti muuria ja seuraavalla hetkellä hän näki mustan höyryveturin. Hän oli tehnyt sen, hän oli päässyt oikealle laiturille.
Kävellessään kohti junaa Colin vilkuili salaa ympärilleen. Hän halusi nähdä edes pienen vilahduksen Harry Potterista ennen kuin hän nousisi junaan. Hyvällä tuurilla hän saattaisi ”eksyä” samaan vaunuun kuin Harry ja päästä ystävystymään tämän kanssa. Hyvällä tuurilla he olisivat jo ennen Tylypahkaa parhaita kavereita.
Noustessaan junaan Colin suunnitteli hyviä avausrepliikkejä. ”Hei Harry, olen Colin, saisinko ottaa kuvan?” ei kuulostanut kovin hyvältä. ”Harry, olen Colin ja olen lukenut sinusta kaiken.” kuulosti taas liian fanaattiselta. Lopulta Colin päätteli, että ”Hei Harry, olen Colin ja toivon pääseväni Rohkelikkoon.” olisi paras mahdollinen keskustelun avaus. Tämä ajatus päässään Colin vaelteli pitkin junan käytäviä kunnes hän löysi tyhjän vaunun ja astui ovesta sisään.
Ostettuaan vaununoidalta kasan outoja makeisia, Colin lähti vaeltamaan junan käytäville. Hän halusi kipeästi nähdä edes vilahduksen Harry Potterista ennen saapumista Tylypahkaan. Illan pimetessä Colinin täytyi kuitenkin myöntää itselleen, että Harry oli kadonnut kuin ilmaan. Missään ei ollut vilahtanutkaan mustaa, sekaista hiuspehkoa.
*
Kävellessään kohti Suurta Salia ja koroketta, Colin vilkuili jälleen ympärilleen. Edelleenkään hän ei pystynyt näkemään missään sekaista hiuspehkoa, mutta toisaalta hän oli niin lyhyt, ettei hän oikein nähnyt mitään muutakaan. Hän astui jalat täristen korokkeelle ja katsoi kun pitkä, nutturapäinen opettaja kantoi risaisen, vanhan hatun tuolille.
”On aika lajitteluseremonian”, opettaja totesi.
”Jokainen teistä sovittaa hattua ja hattu kertoo teille tuvan, johon tulette kuulumaan koko opiskelunne ajan.” Tämän sanottuaan opettaja alkoi luetella oppilaiden nimiä pergamenttiliuskalta.
”Creevey, Colin!” opettaja kuulutti ja Colin syöksähti eteenpäin. Mennessään hän lähes kompastui kaapuunsa ja jostakin pöydästä kuului naurunremakka. Pannessaan hattua päähänsä Colinin ainoa ajatus oli: Tahdon samaan tupaan kuin Harry Potter. Pian hattu huusikin Rohkelikko, ja Colin suuntasi kulkunsa kohti äsken mainutun tuvan pöytää.
Harry Potteria ei kuitenkaan näkynyt missään. Pian Colin sai kuulla huhusta, jonka mukaan Harry Potter olisi saapunut kouluun lentävällä autolla yhdessä ystävänsä Ron Weasleyn kanssa. Hänen sankarinsa Harry oli lentänyt kouluun autolla. Kuinka upeaa se olikaan!
Ruokailun jälkeen Colin kiirehti valvojaoppilaan perässä kohti oleskeluhuonetta. Kohta hän näkisi Harry Potterin! Hän saattaisi jopa puhua tämän kanssa. Hän saisi mahdollisuuden kertoa, kuinka upeaa kouluun saapuminen lentävällä autolla oli.
Harry Potter ei kuitenkaan ollut oleskeluhuoneessa. Vanhempien oppilaiden mukaan hän oli jo mennyt omaan makuusaliinsa. Niinpä Colin istuutui yhteen pehmeistä nojatuoleista ja kuunteli muiden keskustelua Harry Potterista ja tämän saapumisesta kouluun.
*
Seuraavana aamuna Colin törmäsi Harry Potteriin matkalla aamupalalle. Hän keräsi rohkeutensa ja sanoi: ”Huomenta Harry.”
Harry tuijotti häntä hetken hämmästyneenä ja sanoi sitten: ”Huomenta.”
Colin ei enää välittänyt aamupalasta, sillä Harry Potter oli hymyillyt hänelle.
